maanantai 12. maaliskuun 2018

Helposti hyvää arkeen; vege tikka masala & arvonta

*yhteistyössä: Patak’s

HEIPPAHEI IHANAT

ja maukasta maanantaiaamupäivää! Tänään lähdetään tarinan ja tuoksujen mukana kohti helpompaa arkea. Sellaista, jossa maukas ja nopeasti valmistuva ruoka näyttelee suurta pääosaa. Niin kuin se ainakin meillä näyttelee; mikään ei ole arjen sujuvuuden kannalta tärkeämpää kuin töiden jälkeen nopeasti valmistuva maukas ruoka. Postauksen kuvissa vilahtelee mausteiset värit ja mikäli suljette silmänne, voitte kuvitella tuoksun ja maun. Tuoksun ja maun, jotka vievät teidät jonnekin lämpimään. Värikkääseen maahan, jonka yksityiskohdat arkkitehtuurissa hivelevät silmää. Nimittäin Intiaan. Kaupallisen yhteistyön myötä Patak’sin kanssa pääsin jakamaan teille yhden meidän perheen nykyisistä suosikkiarkiruoista.

Ennen lapsia oli aika, että teimme kotona paljonkin intialaista ruokaa. Mutta jostain syystä intialaisia makuja tai tuoksuja ei ole Marian keittiössä moneen vuoteen koettu. Ennen tätä yhteistyökampanjaa. Thaimaan makuja on syöty kyllästymiseen asti, joten olin oikeasti todella onnellinen, että löydettiin jälleen intialaiset maut intialaisen ruoanlaiton kautta. Onko Patak’s teille tuttu tuotemerkki? Mielestäni tarina Patak’sin takana on niin sympaattinen, että yritän sen teille lyhyesti kertoa, ennen kuin esittelen tuon suosikkiruokamme sekä kerron Patak’sin tuotteista enemmän.

L.G. Pathak syntyi Intiassa vuonna 1925 maanviljelijäperheeseen, mutta perhe muutti Keniaan etsimään parempaa elintasoa. Keniassa he perustivat kaupan, missä myytiin intialaisia makeisia. Asiakkaina oli muita intialaisia, jotka kaipasivat tuttuja kotoisia makuja. Vuonna 1956 L.G. muutti perheineen Iso-Britanniaan. Rahaa oli vähän ja L.G.:n oli hankalaa löytää töitä. L.G.: n vaimo Shanta pohti josko sama liiketoiminta, mitä Keniassa harjoitettiin, toimisi myös Briteissä.

Hän alkoi valmistaa intialaisia makeisia ja snacksejä perheen kotikeittiössä Kentissä ja pian sana tuotteista alkoi leviämään ja jonoja muodostui kodin ulko-ovelle. Perheen 10-vuotias poika Kirit alkoi toimittaa tuotteita Lontooseen. Parin vuoden päästä perhe avasi pienen liikkeen Eustonin aseman lähettyville ja myi siellä intialaisia elintarvikkeita. Liike menestyi, koska Pathakin perhe käytti vain parhaita raaka-aineita tuotteissaan.

Käänteentekevä hetki Patakin perheelle oli se, kun he kerran erehdyksissä tilasivat liikaa kasviksia ja L.G. päätti säilöä ylimääräiset. Hän yhdisti vastajauhetut mausteet öljyn ja kasvisten kanssa ja loi autenttisia intialaisia maustetahnoja. Perheen poika Kirit jatkoi yrityksen johdossa ja hänen vaimonsa Meena keksi ajatuksen, miten currya voisi ateriakastikkeiden avulla tehdä helposti ja nopeasti.

Miettikää, kuinka pienestä erheestä sai alkunsa jotain suurempaa? Tässä jälleen esimerkki siitä, että kun kovasti yrittää ja seuraa siinäkin sydäntään, niin mitä tahansa mahdollisuuksia voi aueta. Patak’s on siis perustettu vuonna 1958 ja se on tänä päivänä läntisen maailman johtava intialainen elintarvikkeiden tuotemerkki, jonka valikoimiin kuuluvat neljä ateriakastiketta: Korma, Tikka Masala curry, mieto curry ja Jalfrezi paprika-kookoskastike, kolme curry-tahnaa: Tandoori tahna, Tikka Masala tahna ja mieto currytahna sekä Mango chutney, Raita ja Pappadums.

Meillä valmistettiin eräänä kiireisenä keskiviikkoiltana käden käänteessä herkullista Tikka Masalaa. Vegeversiona, mutta mikä ettei että tämän voisi tehdä esimerkiksi kanasta tai lohesta. Älkää antako reseptin vähien raaka-aineiden hämätä; lopputulos on nimittäin äärimmäisen herkullinen.

VEGE TIKKA MASALA

1 prk Patak’s Tikka Masala currykastiketta
puolikas kukkakaali
200 g kikherneitä
öljyä paistamiseen

koristeluun: tuoretta korianteria ja chiliä pilkottuna
tarjoiluun: basmatiriisiä, Patak’s Mango chutneyta sekä jugurttikastiketta

-laita riisit kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan ja valmista sillä aikaa kastike:
-pese kukkakaali ja revi siitä kukintoja öljytylle paistinpannulle
-ruskista niitä hieman
-lisää kikherneet sekä Tikka Massala currykastike
-anna porista miedolla lämmöllä noin vartin verran
-koristele tuoreella korianterilla sekä pilkotulla chilillä
-tarjoile riisin, mango chutneyn ja jugurttikastikkeen kanssa

JUGURTTIKASTIKE

1,5 dl turkkilaista jugurttia
n. 10 cm pala kurkkua raastettuna
loraus hunajaa
ripaus suolaa
-sekoita ainekset keskenään

Helppoa, erittäin maukasta ja vielä kaiken lisäksi nopeasti! Vaikka tykkäänkin viettää aikaa keittiössä ja ruoanlaiton parissa, niin arki-iltaisin yleensä tähän ei ole mahdollisuuksia. Helposti tai nopeasti syntyvä ruoka ei missään nimessä tarvitse olla mautonta. Päinvastoin, sillä nämä intialaiset maut ovat vieneet kielenkin mennessään. Patak’sin ateriakastikkeilla saa arkiruoan syntymään käden käänteessä, currytahnat soveltuvat taas esimerkiksi kastikkeiden pohjaksi tai pataruokiin. Myös marinointiin currytahnat sopivat, joten joku kaunis sunnuntai ajattelin tehdä intialaista ruokaa myös pitkän kaavan mukaan.

Tuo perinteinen Tikka Masala on meidän perheen suosikki, myös lasten. Helposti voisi kuvitella, että valmisateriakastikkeissa olisi suolaa ihan hirmuisesti, mutta Tikka Masalasta sitä löytyy vain 0,73 g /100 g. Maku on ihanan täyteläinen ja kermainen. Suloisesti hieman tulinenkin. Itselläni ainakin makuhermot ovat tällä hetkellä pahasti koukuttuneet intialaiseen ruokaan!

Patak’sin tuotteita löydätte hyvin varusteluista päivittäistavarakaupoista, mutta kolmea teistä saattaa onni potkaista Patak’sin tuotepaketin myötä 🙂 Sain arvottavakseni kolme tuotepakettia teidän lukijoiden kesken. Olette mukana arvonnassa, kun vastaatte allaolevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa:

Millaisen aterian sinä valmistaisit Patak’sin tuotteilla?

Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu viikon päästä maanantaina eli 19.3.2018 klo 10.00. Arvonnan säännöt löytyvät täältä.

MAANANTAITERKUIN,


keskiviikko 21. helmikuun 2018

Herkulliset vähempisuolaiset riisipiirakat & lapsiperheen suolan saanti

*kaupallinen yhteistyö: Valio

HEIPPAHEI IHANAT!

Oletteko koskaan aamulla heränneet ja tulleet peiliin katsoessanne tulokseen, että edellisillan herkullinen iltaruoka saattoi olla liian suolaista? Jep, täällä on myös joskus ollut niitä aamuja, kun silmien ympäriltä löytyy turhaa pöhötystä. Sellaista nesteen kerryttämää pöhötystä. Liiallisen suolan käytöstä. Viime aikoina olen alkanut tarkkailemaan suolan saantiani. Tai oikeastaan koko perheen suolan saantia. Oman sukuni puolelta sukurasitteena kun kulkeutuu laaja skaala sydän- ja verisuonitauteja, niin sitä haluaa pitäytyä terveellisemmässä ruokavaliossa. Ja yksi merkittävä tekijä näiden sairauksien syntyyn on nimenomaan suolan käyttö. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa ja sen myötä pääsen pohtimaan meidän perheen suolansaantia sekä niitä pieniä arkisia valintoja, joiden avulla vähentää päivittäistä suolansaantia. id

Meillä on käytetty Oivariinia vuosikaudet. Se on maistunut parhaimmalta leivän päällä. Aina olen ajatellut jotenkin, että pitäisi vähentää sen käyttöä. Juurikin suolan takia. Mitä en ollut huomannut ennen tammikuuta on se, että tuohon täyteläisen makuiseen levitteeseemme oli laitettu vihreä logo, jossa lukee ValSa. Merkkinä siitä, että tuotteessa on käytetty maitosuolaa. Mitä se maitosuola oikein onkaan? Lyhyesti kerrottuna; matkataan sinne vihreälle nurmelle, jossa lehmät laiduntavat kesäisin. Syövät rehua ja nauttivat elämästään. Talvisin nuo lehmät saavat nauttia sisätilan lämmöstä ja syödä säilöttyä AIV-rehua. Maitosuola koostuu maidon luonnollisista mineraaleista ja nämä mineraalit ovat peräisin lehmien syömästä rehusta.

Kun maidosta valmistetaan juustoa, syntyy oheistuotteena heraa. Heraosa koostuu heraproteiineista sekä maidon mineraaleista eli juurikin maitosuolasta. Valio ValSa® maitosuolalla voidaan korvata osa elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävästä tavallisesta ruokasuolasta esimerkiksi maitotuotteissa ja leivissä. Tavallisessa ruokasuolassa on lähes pelkältään natriumin ja kloridin yhdistettä. Maitosuolassa natriumia on liki 80% vähemmän kuin tavallisessa ruokasuolassa. Silti se antaa tuotteelle täyteläisen ja suolaisen maun sen sisältämän kaliumin ansiosta. Natrium on se ”pahis” joka saa verenpaineen kohoamaan ja jolla on sen myötä erittäin ikäviä vaikutuksia meidän verisuoniimme.

Tästä lähtien voimme jatkaa Oivariinin käyttöä hyvillä mielin. Tuossa käyttämässämme Valio Oivariini® ValSa ® vähemmän suolaa -levitteessä on jopa 50% vähemmän suolaa kuin muissa vastaavissa levitteissä. Itse asiassa siinä on markkinoiden matalin suolapitoisuus. Toki olen viime aikoina ottanut tarkasteluun kaikki tuotteet, jotka sisältävät suolaa tai jossa on jopa piilosuolaa. Tiesittekö, että meille aikuisille suositellaan suolan saanniksi maksimissaan teelusikallista päivässä? Kun sen jakaa eri ruokakerroille, niin tuntuu todella vähäiseltä! Lapsien vuorokauden aikana saama suolamäärä pitäisi olla vielä tämän alle. Mutta ainakin meillä tytöt tykkäisivät laittaa jokaiseen ruokaan ketsuppia. Levittää voita leivän päälle tuplamäärän. Napostella suolapähkinöitä ja herkutella kinkkusiivuilla suoraan jääkaapista. Itselleni heikkous ovat olleet suolakurkut, jotka jo ihan nimensäkin perusteella saavat jäädä nyt kun olen tutkinut a) liiallisen suolan haittoja b) geeniperimääni.

Tästä intoutuneena olen yrittänyt tehdä ruokaa, johon en lisää suolaa. Pyrkinyt maustamaan ruokaa enemmän esimerkiksi yrteillä, jotta saisin ruokiin makua. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että kyllä sitä aluksi ajatteli, että ruoka ei maistu millekään, jos ei siihen lisää suolaa. Mies on meillä keittänyt aamupuuron suolattomana vuosikaudet. Olemme lasten kanssa salaa lisänneet omille lautasillemme puuron päälle suolaa. Tätä nykyä me tyttöjen kanssa lisäämme omiin puuroihimme suolan sijasta Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -levittettä nökäreen, jonka avulla puurosta tulee ihanan makuista.

Onnistuuko ruoanlaitto ilman purkista lisättyä suolaa? Onnistuu. Marian keittiössä testiin pääsi riisipiirakat munavoilla. Niin että itse taikinaan, riisipuuroon tai munavoihin ei tullut lisättyä suolaa. Riisipuuron maustoin Valio Oivariini® Valsa® -levittteellä, kuten myös munavoin. Osan piirakoista söimme munavoin kanssa, osan päälle pääsi Valio Polar® 15 ValSa® -viipaleet.

VÄHEMPISUOLAISET RIISIPIIRAKAT & MUNAVOI

Täyte
edellispäivän riisipuuroa
(huom! ei purkista lisättyä suolaa, vaan nokare Oivariini ValSa:a!)

Taikina
2 dl kylmää vettä
2,5 dl ruisjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -voisulaa
-sekoita ainekset keskenään
-tee taikinasta pitkä pötkö (noin 3-4 cm halkaisijaltaan)
-leikkaa veitsellä noin reilun sentin paloja
-kaulitse palat, lisää niille riisipuuro ja rypytä reunat sormin
-asettele pellille
-paista 250 asteessa noin 10 minuuttia

Dippaa kuumat piirakat maitovoiseokseen (sulata 0,5 dl maitoa ja 1 rkl Valio Oivariini® ValSa® -levitettä)

Munavoi
4 keitettyä ja jäähtynyttä kananmunaa
100 g huoneenlämpöistä Valio Oivariini® ValSa® vähemmän suolaa -levitettä
-kuori munat ja pilko ne
-sekoita huoneenlämpöisen levitteen kanssa

Lasten onni on oma onneni ja voi juku, miten koulusta kotiin palanneet lapset nauttivat silmin nähden saadessaan välipalaksi riisipiirakoita 🙂 Valio ValSa -tuotteiden myötä pystyy helposti vähentämään suolan käyttöä. Tuo Valio Polar® 15 ValSa® -juusto on oma suosikkini, muu perhe taas suosii Valio Oltermannia, joka sekin on nykyään vähemmän suolainen. Joku voisi helposti vetää mutkat suoriksi ja päätellä, että koska tuotteiden suolapitoisuus on niin radikaalisti vähentynyt, niin eihän ne maistu enää samalta. Voin kertoa, että kyllä maistuu. Ellei vielä paremmalle. Kuten kerroinkin, niin meillä on syöty Oivariinia vuosikaudet, joten maku on harjaantunut sen suhteen. Silti emme huomanneet muutosta tuotteen maussa sen jälkeen, kun siihen oli lisätty tuo ValSa -merkki, merkkinä maitosuolan käytöstä. Minun mielestäni lapset on syytä opettaa jo pienestä pitäen terveellisen elintapojen (mm. suolan saannin vähentäminen) saloihin, sillä uskon, että terveellisten elintapojen myötä pystyy ehkäisemään tulevaisuudessa myös niitä geenien mukana tulevia sairauksia.

Oletteko te huolissanne liiallisesta suolan saannista? Onko Valio ValSa -tuoteryhmä tuttu?
Täältä löydätte lisätietoja maitosuolasta sekä ValSa -tuotteista!

KIVAA KESKIVIIKKOA TOIVOTELLEN,


lauantai 17. helmikuun 2018

Taudeista pahin & suussasulava hemmotteluherkku

HEIPPAHEI LAUANTAIHIN IHANAT!

Voi kuulkaa, meille on iskenyt jälleen se taudeista pahin; miesflunssa. Se on jännä juttu, miten hän, joka muistaa ottaa pomminvarmasti joka aamu kaikki vitamiininsa, liikkuu paljon ja syö terveellisesti on jo kolmatta kertaa tälle talvelle kipeä. Ehkä se avainsana on se lepo ja maltti. Ruuhkavuosissa ja uraputkessa kun sitä helposti unohtaa sen levon osuuden. Myös henkisen puolen suhteen.

Nyt tarvittiin jo järeämpää lääkitystä ja onneksi eilen aloitettu lääkekuuri alkaa tepsimään. Mikä toki saa aikaan sen, että kun olo on parempi niin ”josko mä pesisin muutaman koneellisen pyykkiä?” tai ”tyhjensin vessojen roskikset!” tai ”pitäiskö tehdä jotain?”. Sanoinkin, että tämän päivän saa luvan olla kotiarestissa, että saadaan flunssa pois ennen hiihtolomareissuja.

Mietittiin eilen, että mikä on se juttu, minkä takia flunssat osuu tiettyihin ihmisiin helpommin. Itse muistan olleeni kovassa flunssassa niin että kuume olisi noussut viimeksi ehkä kolmisen vuotta sitten. Mutta sitten kun se flunssa tulee kunnolla päälle se on menoa; yleensä omaan flunssaani yhdistyy poskiontelon-, keuhkoputken- ja korvatulehdus. Nämä kun ovat samaan aikaan, niin olo on niin huono, että on pakko levätä. Muuten tunnistan kyllä itsessäni saman kuin tuossa miehessäni, että ei osaa levätä ellei ole kunnolla kipeä.

Eilen hemmottelin vuoteen omaa ihan älyttömän hyvällä banaaniherkulla. Tämä voisi olla ehkä banaanileipä, mutta olomuodoltaan ei kuitekaan ollut niin kiinteä kuin leipä. Banaanimössö olisi ehkä osuvampi termi 😀 Kuten olen kertonutkin, niin ruoanlaitossa ja leivonnassa on parasta se soveltaminen. Se, kun saa tehdä taikinan ilman mitään desin mittoja sun muita. Senpä takia toivon, että tekin otatte haasteen vastaan ja heittädytte tämän banaalileipämössön vietäväksi. Siitä kun tuli niin vietävän hyvä. Vaikka sokeria välttelenkin, niin nyt annoin hieman periksi ja lisäsin taikinaan inasen inkkarisokeria. Se kun toi tähän ihanaa kinuskisuutta. Kinuskinen kuorrute (keitetty ja soseutettu taateli) toi vielä extra-oomphia!

BANAANILEIPÄMÖSSÖ

3 erittäin tummaa banaania haarukalla muussattuna
2 kananmunaa
iiiiso loraus mantelimaitoa
intiaanisokeria hyppysellinen
kookosjauhoja
kaurajauhoja
1-2 tl ruokasoodaa
ripaus ruususuolaa
tujaus kanelia

päälle
pähkinöitä, mulperinmarjoja

-sekoita aineet keskenään niin, että taikina jää hieman löysäksi (passaa löysyys jauhojen avulla)
-humpsauta päälle mulperinmarjoja ja pähkinöitä
-kaada suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan ja paista 180 asteessa noin 45 minuuttia
(mikäli et tykkää paahtuneista pähkinöistä niin pähkinät ja mulperinmarjat voi upottaa taikinaan)ID

Tämä oli hyvää eilen lämpimänä, mutta hyvää se oli vielä tänä aamunakin. Se vähä, mitä tätä herkkua oli jäljellä 🙂 Hei, nyt kohti lauantaipuuhia. Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia (paitsi sisarhentovalkoishommia), mutta huomenna päästään (ainakin osan porukan kanssa) juhlimaan kummityttöä ja näkemään rakkaita ystäviä. Josko sitä jaksaisi, niin ehkä pieni hiihtolenkki voisi tehdä terää. Tosin Aamulehdessä muuten juuri varoiteltiin heikoista jäistä! Hui, voisi kuvitella että nyt kun on kunnon talvi, niin jäätkin kantaisivat. Mutta ei, parempi mennä metsäladuille!

ILOISTA LAUANTAITA SINNE RUUTUJEN TOISELLE PUOLELLE,


lauantai 10. helmikuun 2018

Lauantai-iltana Marian bistrossa

HEIPPAHEI IHANAT

ja leppoisaa lauantai-iltaa Marian bistrosta! Täällä katsellaan toisella silmällä Putousta (ja putoillaan…tänään on näemmä taas sellainen jakso, että tarpeeksi kun on väsynyt niin kaikki naurattaa) vatsat täynnä. Toinen käsi hamuaa jatkuvasti juustohöylää napsaisemaan kulman juustosta, sillä mä olen aivan koukuttunut juustoihin. Mies toi tuliaisina Pohjanmaan kautta ajaessaan Juustoportista erinäisiä juustoja. Niistä avattiin tänä iltana muutama maistiaisiksi.

Tai jälkiruoaksi. Iltaruokana meillä syötiin tänä iltana tomaattivuohenjuustopiirakkaa. Kiitos jälleen teidän ihanien, jotka vinkkasitte tuolla Kaappaus keittiössäni -postauksessa ihanan Pipsan ja Meri-Tuulin kokkiohjelmasta Samassa Liemessä. Yhden jakson katsoin ja totesin, että reseptit ovat juuri sellaisia mariamaisia. Ei turhan kruusailtuja vaan just hyviä. Pari jaksoa on vielä tuota ohjelmaa katsomatta, mutta ne säästin ensi viikon työpäivän aamuihin 🙂

Vuohenjuustoquiche tehdään kaupan valmispakastetaikinaan, joita meilläkin löytyy aina pakkasesta. Vaikkei ole itse tehdyn suolaisen piirakkapohjan voittanutta, niin silti aika usein tulee valmistaikinaan turvauduttua. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Tapani mukaan sitä hieman sovelsin, mutta soveltaminen leipomisessa ja ruoanlaitossa suotakoon!

VUOHENJUUSTOQUICHE

1 suolainen piirakkapohja

Täyte
kuusi tomaattia
200 g vuohenjuustoa (sellaista kovempikuorista)
1 rkl siemeniä sisältävää Dijon -sinappia

Yrttiöljy
0,5 dl oliiviöljyä
tuoretta timjamia, basilikaa ja lehtipersiljaa
2 valkosipulia
mustapippuria
suolaa

-kauli piirakkapohja leivinpaperin päällä
-asettele pyöreään uunivuokaan (reunoille ja pohjalle)
-lisää piirakkapohjan päälle sinappi
-pese tomaatit ja siivuta ne ja vuohenjuusto samanlevyisiksi siivuiksi
-asettele ne limittäin piirakkapohjan päälle
-valmista yrttiöljy sekoittamalla pienistellyt yrtit oliiviöljyn kanssa. Lisää kuoritut ja pienesti runnellut valkosipulit, suola ja mustapippurit
-valuta tomaattien ja vuohenjuuston päälle puolet öljystä
-paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia (huom! itse lisäisin ehkä vielä paistoaikaa, sillä tomaattien neste sai aikaan sen, ettei pohjasta tullut aivan rapeaa)
-sivele loppuöljy piirakan päälle

******************

Ja sitten ei muuta kuin ääntä kohden. Tämä oli hyvää! Pitkästä aikaa tuli tehtyä suolaista piirakkaa ja pitäisikin taas ryhdistäytyä ja tehdä näitä useammin. En edes muista koska olen viimeksi tehnyt suolaisen piirakan munamaidolla. Jotenkin nämä ”kuivemmat versiot” uppoaa meikäläisiin enemmän. Hei nyt telkun pariin. Palataan huomenna kommenttiboksin puolella 🙂

IHANAA LAUANTAI-ILTAA,

 


maanantai 05. helmikuun 2018

Selätä maanantai hyvällä ruoalla

HEIPPAHEI MAANANTAI

ja heippahei te ihanat! Maanantai on uusi alku. Siinä missä vuodenvaihdekin. Kaikki  me olemme varmasti joskus tehneet päätöksiä, joista olemme lipsuneet. Ajateltu, että onneksi tulee aina uusi mahdollisuus skarpata. Uusi maanantai, jolloin palata ruotuun. Varsinkin ruokailun suhteen, mutta myös muiden elintapojen suhteen. Kaupallisessa yhteistyössä Apetinan kanssa pääsin kertomaan teille tarinaani tai oikeastaan meidän koko perheen, tavallisen lapsiperheen tarinaa siitä, miten arjessa monipuolisesti ja herkullisesti syöminen onnistuu vaivatta.

Miten hyvinvointi perheessämme lähtee terveellisestä ruokavaliosta ja miten saada lapsillekin kuin vaivihkaa hivutettua jo kotoa se malli, että terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on kaiken a ja o. Ilman ihmedieettejä, vaan panostaen siihen ajatusmalliin, että kaikkea voi syödä kohtuudella. Miten näyttää lapsille myös se, että silloin tällöin on ihan hyväksyttävää myös revitellä ja lipsua terveellisestä ruokavaliosta. Näyttää näin aikuisena malli siitä, että ei esimerkiksi silloin tällöin nautittu perjantaipizza ole lainkaan huonompi asia kokonaishyvinvointia ajatellen.

Kerroinkin teille viime vuoden lopulla, että tämän vuoden teemani on lempeys. Se, että ei ole liian ankara itselleen. Iän myötä tämä on vain korostunut. Toivottavasti meillä lapset omaksuvat kotoa myös lempeyden ja armollisuuden itseään kohtaan. Oivaltavat sen, että ei se ole pidemmän päälle hyvä asia kituuttaa itseään jollain ihmedieetillä, vaan parasta olisi pitää huoli siitä, ettei tällaisiin radikaaleihin ihmedieetteihin olisi tarvetta. Voida hyvin ja olla terveenä ihan monipuolisen peruskotiruoan avulla.

Ruoanlaitto ja sen myötä elämästä nauttiminen näyttelee perheessämme suurta osaa. Meillä lapset ovat kasvaneet keittiössä, olleet mukana ruoanlaitossa ihan siitä lähtien kun ovat syöttötuolissa pystyneet istumaan. Viihtyneet siinä katsellen äidin ja isän ruoanlaittopuuhia. Pitäneet omaa rytmiorkesteriaan puuhaarukoiden säestämänä. Vähän isompana olleet korvaamattomina apureina. Tänä päivänä olen niin onnellinen, että olemme ottaneet lapset ruoanlaittoon mukaan jo ihan pienestä saakka. Siinä samassa ovat päässeet maistelemaan eri raaka-aineita ja valmiiden ruokien myötä myös erilaisia ruokia. Kuten kaikille lapsille, niin myös meidänkin lapsille on tullut kausia, että esimerkiksi kasvikset ovat olleet yök. Silloin on täytynyt vain soveltaa.

Usein muistan tällaisten kausien vallitessa muussanneeni jauhelihasopan haarukalla ennen lapsille tarjoilua. Siinä perunoiden ja jauhelihan sivussa on mennyt porkkanat sun muut oikein mukavasti alas. Herkulliset ja nopeat kasvissosekeitot ovat olleet myös niitä arjen pelastajia, joiden avulla lapsille on saanut syötettyä kuin vaivihkaa kasviksia. Usein sosekeittojen päälle olen murustanut Apetinan salaattijuustoa tuomaan lisää makua.

Meillä on pyritty järjestämään arkiruokailut niin, että kasvisruokien osuus olisi mahdollisimman iso. Vaikka lapset välillä siitä ovatkin eri mieltä. Onneksi molemmat lapset kuten myös me vanhemmatkin rakastamme Apetinan salaattijuustoja. Niillä saa ruokaan kuin ruokaan niin paljon enemmän makua. Niitä on myös saatavilla hurjan montaa eri laatua. On vähärasvaisempia, on potkua antavia, on makuja kaukomailta. Ne ovat oiva proteiinin korvike, mikäli tammikuu on tuonut myös teille ajatuksen vähemmästä lihansyönnistä.

Terveellisen ja monipuolisen ruokavalion kulmakivi on mielestäni se, että ruoanlaittoon ei saa kulua liikaa aikaa. Ainakaan arkisin ja varsinkaan maanantaisin. Lisäksi ainekset tulee olla suht’ simppeleitä. Mutta silti en suostu tinkimään ruoan mausta. Maanantai-illan luksusta on työpäivien jälkeen nopeasti valmistettava iltaruoka. Maanantai kun saattaisi olla helposti ruokailujen suhteen vähän haastava ja viikonlopun herkuttelut jäädä päälle. Maanantai on siis oikein hyvä päivä tehdä ryhtiliike ruokailuihin. Kehittelin maanantai-illan iloksi terveellisen ja maistuvan salaatin, jonka avulla maanantai selättyy lempeästi.

Pääosaa siinä näyttelee nuo herkulliset juustolla täytetyt broilerit, jotka köllöttelevät hedelmäisellä ja raikkaalla salaattipedillä. Tykkään yhdistää hedelmien makeutta ja raikkautta suolaisen täyteläiseen juuston makuun. Tämä juontaa juurensa jo lapsuudenkodistani, jossa yksi koko perheen lempiherkuista oli hunajameloni-juustosalaatti. Johon lisättiin myös puolikkaita kirsikkatomaatteja. Äidiltäni olen perinyt myös sen, että jääkaapista tulee aina löytyä Apetina Snack Aurinkokuivattutomaatti juustokuutioita. Sellaisen purkin hän laittoi tuohon taivaalliseen hunajamelonisalaattiinkin kokonaisuudessaan, sillä öljymarinadi ajaa hienosti salaatinkastikkeen aseman.

HERKULLISET JUUSTOPINAATTIBROILERIT SALAATTIPEDILLÄ
4:lle

3-4 broilerin rintafileepihviä
100 g Apetina® Pala 8% -juustoa
pinaattia
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
2. Halkaise broilerin rintafilee kahtia pituussuunnassa
3. Murustele rintafileen sisään juustoa ja lisää pienisteltyä pinaattia, mausta mustapippurilla
4. Kiinnitä rintafilee cocktailtikulla
5. Asettele broilerin rintafileet uunipannulle ja pirskottele päälle öljyä, muutama kierros mustapippuria sekä juustomurusia
6. Paista uunissa noin 30 minuuttia, kunnes rintafileistä tuleva neste on kirkasta
7. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa palasiksi (tai tarjoile kokonaisina)
8. Nauti hedelmäisellä salaattipedillä!

Salaattipeti
1 pkt Apetina® Snack, Aurinkokuivatut tomaatit
200 g salaattisekoitusta
(rucolaa, pinaattia yms)
100 g herneenversoja
250 g mansikoita
puolikas ananas
siemensekoitusta

1. Revi tarjoiluastialle salaattisekoitusta
2. Pienistele kuorittu ananas ja mansikat
3. Lisää salaattisekoitukseen
4. Lisää paketillinen aurinkokuivattutomaattijuustokuutioita öljyineen ja sekoita
5. Koristele herneenversoilla ja siemenillä

Tarjoiluun: salaattijuustokuutioita ja siemeniä

Mikäli haluat, niin voit ottaa broilerin rintafileisiin ruskean pinnan pannulla ennen uuniin laittamista, mutta laita siinä tapauksessa juustomuru niihin vasta pannulla käyttämisen jälkeen. Juustotäytteiset broilerit voi laittaa salaattipedille joko kokonaisina tai niistä voi leikata siivuja. Ruoanlaitossa on se ihana puoli, että saa soveltaa. Soveltaa resepteissä ja soveltaa esillepanossa. Vaikka välillä arjen kiireissä ei ehdi kattamaan pöytää kauniisti, niin silti niinä kertoina kun ehtii, kannattaa se tehdä. Tavallisen arkinen maanantai-ilta muuttuu kertaheitolla mukavammaksi, kun saa istua perheen kanssa kauniisti katettuun pöytään. Syödä terveellistä, monipuolista ja ennen kaikkea maukasta ruokaa. Vaihtaa viikon ekan koulu- ja työpäivän kuulumiset ja suunnitella tulevaa viikkoa.ID

Olisi kiva kuulla, mitkä teillä ovat niitä terveellisiä maanantain selätysruokia? Itse ainakin huomaan nyt kun ruokailuihin on tehty ryhtiliike, että sitä on jotenkin ihan älyttömän paljon iloisempi ja onnellisempi. Allekirjoitan täysin sanonnan ”Tie sydämeen käy vatsan kautta.” Tuntuu, että näiden tällaisten aterioiden jälkeen sitä on yhtä hymyä. Ollakin, että on maanantai 🙂 Hei kannattaa hakea inspiraatiota ruoanlaittoon Apetinan kotisivuilta! Itse ainakin löysin sieltä vaikka kuinka monta ihanaa reseptiä jota kokeilla.

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA,