lauantai 10. helmikuun 2018

Lauantai-iltana Marian bistrossa

HEIPPAHEI IHANAT

ja leppoisaa lauantai-iltaa Marian bistrosta! Täällä katsellaan toisella silmällä Putousta (ja putoillaan…tänään on näemmä taas sellainen jakso, että tarpeeksi kun on väsynyt niin kaikki naurattaa) vatsat täynnä. Toinen käsi hamuaa jatkuvasti juustohöylää napsaisemaan kulman juustosta, sillä mä olen aivan koukuttunut juustoihin. Mies toi tuliaisina Pohjanmaan kautta ajaessaan Juustoportista erinäisiä juustoja. Niistä avattiin tänä iltana muutama maistiaisiksi.

Tai jälkiruoaksi. Iltaruokana meillä syötiin tänä iltana tomaattivuohenjuustopiirakkaa. Kiitos jälleen teidän ihanien, jotka vinkkasitte tuolla Kaappaus keittiössäni -postauksessa ihanan Pipsan ja Meri-Tuulin kokkiohjelmasta Samassa Liemessä. Yhden jakson katsoin ja totesin, että reseptit ovat juuri sellaisia mariamaisia. Ei turhan kruusailtuja vaan just hyviä. Pari jaksoa on vielä tuota ohjelmaa katsomatta, mutta ne säästin ensi viikon työpäivän aamuihin 🙂

Vuohenjuustoquiche tehdään kaupan valmispakastetaikinaan, joita meilläkin löytyy aina pakkasesta. Vaikkei ole itse tehdyn suolaisen piirakkapohjan voittanutta, niin silti aika usein tulee valmistaikinaan turvauduttua. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Tapani mukaan sitä hieman sovelsin, mutta soveltaminen leipomisessa ja ruoanlaitossa suotakoon!

VUOHENJUUSTOQUICHE

1 suolainen piirakkapohja

Täyte
kuusi tomaattia
200 g vuohenjuustoa (sellaista kovempikuorista)
1 rkl siemeniä sisältävää Dijon -sinappia

Yrttiöljy
0,5 dl oliiviöljyä
tuoretta timjamia, basilikaa ja lehtipersiljaa
2 valkosipulia
mustapippuria
suolaa

-kauli piirakkapohja leivinpaperin päällä
-asettele pyöreään uunivuokaan (reunoille ja pohjalle)
-lisää piirakkapohjan päälle sinappi
-pese tomaatit ja siivuta ne ja vuohenjuusto samanlevyisiksi siivuiksi
-asettele ne limittäin piirakkapohjan päälle
-valmista yrttiöljy sekoittamalla pienistellyt yrtit oliiviöljyn kanssa. Lisää kuoritut ja pienesti runnellut valkosipulit, suola ja mustapippurit
-valuta tomaattien ja vuohenjuuston päälle puolet öljystä
-paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia (huom! itse lisäisin ehkä vielä paistoaikaa, sillä tomaattien neste sai aikaan sen, ettei pohjasta tullut aivan rapeaa)
-sivele loppuöljy piirakan päälle

******************

Ja sitten ei muuta kuin ääntä kohden. Tämä oli hyvää! Pitkästä aikaa tuli tehtyä suolaista piirakkaa ja pitäisikin taas ryhdistäytyä ja tehdä näitä useammin. En edes muista koska olen viimeksi tehnyt suolaisen piirakan munamaidolla. Jotenkin nämä ”kuivemmat versiot” uppoaa meikäläisiin enemmän. Hei nyt telkun pariin. Palataan huomenna kommenttiboksin puolella 🙂

IHANAA LAUANTAI-ILTAA,

 


2 Responses to “Lauantai-iltana Marian bistrossa”

  1. Marita sanoo:

    Nuo sinun kuvasi ovat todella upeita! Huippuluokkaa täällä blogimaailamassa 🙂 Ja olipa helpolta kuulostava resepti – itsekin olen alkanut käyttää valmis pohjia, on ne vaan niin käteviä.

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos kaunis Marita <3

      Nyt täytyy antaa krediittiä tuolle mun Olympuksen kuvauskalustolle sekä hyvälle lauantai-illan fiilikselle kuvista 🙂

      Sanos muuta, valmispohjat (niin suolaiset kuin makeatkin) ovat sangen käteviä!

      Ihanaa sunnuntaita sinne teille <3

Kommentoi