lauantai 20. helmikuun 2016

Singapore slings

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEIPPAHEI

ja lämpimät (hikiset!) terkut Singaporesta. Eilen illalla saavuttiin perille ja lento meni loistavasti. Mä olen nykyään sitä mieltä, että tykkään enemmän päivälennoista (saa katsella leffoja monen monta), mutta eipäs yölennossakaan valittamista ollut. Lapset nukkuivat seitsemän tuntia suoraan menoon ja itsekin tuli nukuttua viitisen tuntia. Eilen illalla käytiin nopsaa syömässä ja painuttiin kymmeneltä nukkumaan. Liekö univelkaa vai mitä kertynyt, mutta tänä aamuna herättiin tasan klo 11.29. Jep, hyvästi hotelliaamiainen 😀

Hyvien yöunien ansiosta ollaankin oltu sitten ihan äärettömän tehokkaita. Singapore slingit on must juttu Singaporessa, joten käveltiin heti herättyämme Starbucksin kautta Raffles hotellin sisäpihalle. Tuolla voisi kyllä kuvailla vaikka kuinka. Niin kaunista. Siitä jatkoimme matkaa Marina Bay Sands hotellin kattoterassille. Tarkoituksena oli syödä tuolla lounas, mutta trooppinen sadekuuro yllätti. Joten otimme taksin hotellille. Sitä ennen kiertelimme vähän ostoskeskuksia. Meneeköhän mun katu-uskottavuuteni, jos totean, että mä taidan olla vähän antishoppailuja? 😉 Silloin kun se shoppailuinnostus iskee, niin tulee ostettua paljon, mutta se, että kiertelisin päämäärättömänä ostoskeskuksissa ei ole mun juttu. Hotellilla suuntasimme hetkeksi poolille ottamaan arskaa. Hotellin uima-allasalue kattoterassilla on muuten tosi kiva, täytyykin ottaa siitä vielä kuvia. Lilluimme porealtaassa ja lapset uiskentelivat. Illasta suuntasimme Night Safarille! Jellonat sun muut karvakorvat olivat hereillä.

Koska kello oli vasta niin vähän (hmph, ysin jälkeen illalla) ja lapsetkin virkeitä, niin päätimme lähteä vielä iltaruoalle Clarke Quaylle. Tuo Clarke Quay ja Boat Quay olivat muuttuneet 15 vuodessa aikalailla. Menomestoja olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta onneksi kivoja ruokapaikkojakin löytyi vaikka kuinka. Tänä iltana lautaselta löytyi meksikolaista!

Nyt muu perhe jo tuhisee unissaan, taidan mäkin lopetella tältä päivältä. Huomenna…tai siis tänään, on edessä Sentosaa ja kiinalaiskorttelia. Ainakin, katsotaan mitä muuta ehditään. Voipi kuulkaas olla että sitten Balille päästyämme sitä on niin puhki, että tulee kulutettua vallan hotellin uima-allasosastoa 🙂

IHANAA VIIKONLOPPUA,

alle

PS. kiitos kaunis kommenteistanne edellisiin postauksiin ja pahoitteluni, että vastaamiset hieman laahaa!


maanantai 14. joulukuun 2015

Kaunis jouluinen kotikaupunkini

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEI HUOMENTA IHANAT!

Reilu viikko jouluun ja ah, se hieman hukassa ollut joulutunne saapui eilen kreivin aikaan! Ei siihen tarvittu kuin pyrähdys kaupungilla niiden rakkaiden kera. No juu, ehkä tuo taivaalta satanut lumi vaikutti myös asiaan 😉 Tiedän, että omakehu saattaa vähän haista, mutta sitäkin uhmaten totean jälleen, että vitsit, kuinka kaunis Tampere onkaan! Kotikaupunkini heräsi taas henkiin jouluisessa asussaan. Meillä oli eilen mukana pikkuinen hurmurikummipoika 1 v 9 kk ja testattiin kaupungin toimivuutta rattaiden kera. Hyvin toimi 🙂

Ekaksi kierrettiin Keskustorin Joulutori, jossa treffattiin kukas muukaan kuin joulupukki itse. Siitä jatkettiin Finlaysonin läpi Tallipihan jouluun. Ihasteltiin matkalla hääkirkkoamme ja kyseltiin esikoiselta, muistaako häistä mitään. No eipä kyllä tuolloin reilun vuoden vanhana ollessaan muistanut. Tallipiha henki vanhanajan joulutunnelmaa. Olisi ollut poniratsastusta, karusellia ja hevosvaunuilla ajelua. Kahville piti mennä tuttuun kahvilaan, mutta niin monella muullakin oli sama ajatus, joten käytiin kahvilla sitten toisaalla.

Hymyssä suin palautimme kummipojan illalla kotiin. Tuollainen vähän vajaa parivuotias on kyllä ihan mahtavassa iässä! Itse sitä huomasi keittiön pöydän alla kontatessaan, että polvet ja lonkat naksuu. Harjoituksen puutetta! Nyt aamuhommeleiden kautta töihin. Tälle viikolle onkin jos jonkinlaista joulujuhlaa illoille tiedossa. Ihanaa! Iloista alkanutta viikkoa, yritetään nauttia kiireettömästä joulunalusajasta, jookos?! 🙂

MAANANTAITERKUIN,

alle

 


sunnuntai 08. marraskuun 2015

Isi & tyttäret

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA…ja vähän syksyistä mökkimaisemaa!

HEISSULIVEI

ja ihanaa isänpäivää ♥ Se taisi olla tokat tai kolmannet treffit aikoinaan tuon komistuksen kanssa, jonka jälkeen totesin tyttökaverilleni, että olen tavannut tulevien lasteni isän 🙂 Se oli aika paljon sanottu tuollaiselta vielä korvantaustat märkänä olevalta juuri opiskelunsa päättäneeltä tytöltä. Jota vielä siihen aikaan kiinnosti enemmän yöelämä kuin koti-illat. Joka ei todellakaan osannut kuvitella itseään ihan heti äidiksi. Mutta joka kuitenkin oli tavannut sen tulevien lastensa isän. Se oli jo paljon se!

Hienosti luonneanalyysini osui aikoinaan nappiin, sillä lapsillani on maailman paras iskä. Isi, joka on samalla auktoriteetti että rakastava isä lapsilleen. Aina valmis pelailemaan lautapelejä tai ottamaan pikkuisen alakulon hetkellä karhun syleilyyn. Onni on seurata sivusta lasten ja isän suhdetta. Siitä huokuu molemminpuolinen kunnioitus sekä suunnaton rakkaus. Lisäksi heillä on yhteinen, välillä sanatonkin huumorintaju, jota edes äitinä en tajua. Kepposia ja jekkuja tehdään tämän tästä. Eikä niille voi kuin nauraa. Rakkaita ovat!

Tänä aamuna jälleen kolistelimme hiljaa keittiössä (onko se hiljaa kolisteltu, jos juhlakalu herää siihen? 😉 ja valmistimme aamupalan. Nämä päivät eivät ole tärkeitä vain isille, mutta myös noille lapsille. Mennä herättelemään iskä, joka leikkii nukkuvaa. Antaa itseaskartelemansa lahjat ja sen yhdessä äidin kanssa ostetun kirjan. Tuttu ja turvallinen rutiini jo monen vuoden ajalta.

Päivä kului ja tulee kulumaan iskän ehdoilla; aamusta lähdettiin mökille saunomaan ja lounaaksi söimme kiuasmakkaraa. Tässä välissä päästimme iskän salille puuskuttamaan ja ottamaan hien pintaan. Kunhan saan tämän postauksen tehtyä, niin katamme pöydän. Myöhemmin syömme papaijasalaattia, karamellipossua ja riisiä. Juomme lasilliset punaviiniä kynttilänvalossa.

Illalla lasten mentyä nukkumaan taidamme pitkästä aikaa katsoa muutaman jakson House of cardsia. Sitä se iskä toivoi. Saamansa pitää 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. tein juuri viikkomaitokauppalistan viikon ruokalistan perusteella…josko huomenna saisin valmisteltua tuon postauksen loppuun tänne blogiinkin 🙂 Ai niin ja maaliarvonnan voittajat arvon myös huomenna!

 


lauantai 17. lokakuun 2015

Köpis ♥

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA 0P7232211-checker OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA P7232375-sideOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

HEI HUOMENTA IHANAT

ja jälleen kerran pahoitteluni kuvatulvasta. Tämä on muuten sellainen asia, johon saan kovin eriäviä mielipiteitä; osa teistä tykkää kuvatulvasta ja osa ei. Senpä takia suosin molempia postaustyylejä. Ja eihän niitä kuvia tässä mittakaavassa usein ole (seliseli…oikeastaan on ihan huippua, että saan muistoja talletettua tänne ihan omaa itseänikin varten :). Vähillä kuvilla on menty viikolla, joten mennään nyt vähän runsaammilla. Terkkuja täältä saaresta. Kuinka ollakaan, että ollaan ainoita mökkihöperöitä koko saaressa. Kuka olisi uskonut? Heh, kaikki muut mökkeilijät ovat jo vuosikausia täällä käyneet, joten veikkaanpa että meillä tässä on vielä sellaista uutuuden viehätystä.

Palatakseni tuohon otsikkoon; Kööpenhaminaan. Niin paljon kuin rakastankin suurkaupunkeja, joista tähän asti ehdottomana ykkösenä on ollut Singapore, niin silti tuo kotoinen Köpis on kiilaamassa kovaa vauhtia ohi. Se saa aikaan vatsan pohjassa kutkuttavan tunteen. Tuntuu, että Kööpenhaminasta en ole vielä löytänyt mitään ns negatiivista. Onhan siellä suhteellisen korkea hintataso, mutta kun sen tiedostaa, niin sekään ei ole ongelma. Nyhavn, Strøget, kaikki ne pikkuiset sisäpihat, hipsterialueet. Ihan kaikki.

Ylläolevat kuvat ovat viime heinäkuulta. En yleensä ole huvipuistoihmisiä, mutta Tivolissa saimme koko perheen voimin kulumaan 12 tuntia. Vuoristorataa, hyvää ruokaa, aurinkoa, iloisia ihmisiä. Tivoli herää mun mielestä henkiin vasta auringon laskettua. Tuo valaistus on aivan omaa luokkaansa! Me ostettiin tällä kertaa hotellista Tivolin sisäänpääsyliput ja laiterannekkeet. Vink vink, niiden avulla pääsee noiden hermeettisten jonojen ohi.

Muistatteko, kun meillä oli tuolla reissulla vähän kotimatkassa mutkia? Kun lentomme Tukholmasta Tampereelle peruttiin ja pääsimme seuraavana päivänä onnellisesti kotiin Helsingin kautta? Emme ole todellakaan mitään valittajaihmisiä ja mistään ei yleensä reklamoida. Nyt laitoimme ystävällisen viestin ko.lentoyhtiölle tästä pikkuisesta, tosin ymmärrettävästä, lentosählingistä. Onneksi laitoimme, sillä nyt pääsemme uudelleen Köpikseen tuosta tulleiden korvausten voimin!!! Tivoli jouluvalaistuksessa houkuttelee. Joten joulukuun alussa odottaa pitkä viikonloppu tuolla kauniissa kaupungissa kera oman perheen ja mummun. Ällikällä lyötyjä olimme, kun huomasimme Norweigianin lentävän edestakaisin Helsingistä Köpikseen 66 eurolla. Joten sillä menemme. Hotellithan Kööpenhaminassa eivät ole ihan edullisimmista päästä, mutta teimme mielestämme aika hyvän löydön. Kantsii odotella hieman ja tarkkailla päivän hintoja. Noissakin kun pystyy saamaan hyvä diilejä 🙂

Nyt pelilauantai käyntiin. Uno-turnaus odottaa! Jossain vaiheessa myös päiväsauna, kiuasmakkarat ja päikkärit. Iltaruoaksi tuhotaan pakkasen ja kuivamuonakaapin sisältöä. Mielenkiinnolla odotan, mitä saan loihdittua broitsusta, kahdesta lehtitaikinalevystä, ananaksesta, kuivatuista banaanilastuista, fariinisokerista, tabascosta, kuohuviinistä ja valkosipuleista. Ai niin, onhan meillä vehnäjauhoja. Tuollainen desin verran. Ihanaa. Kokkikolmonen ehkä raportoi illalla köökin puolelta. Saas nähdä miten meidän käy – vai löydetäänkö itsemme illalla kaupungista kotijääkaapin herkkujen ääreltä 😀

LEPPOISAA LAUANTAITA MURUT,

alle

PS. Miten muuten teillä nuo kuvat tätä nykyä latautuvat? Hitaasti vai ok? Kun muistelisin, että jossain vaiheessa joillain lukijoilla ne latautuivat toooosi kauan…varsinkin näissä kuvatulvapostauksissa.


torstai 15. lokakuun 2015

Niitä unohdettuja hetkiä

IMG_3845IMG_4706IMG_0949IMG_0045IMG_4707HIPSHEI!

Täällä on vietetty vähän erilainen syyslomapäivän aamu. Miesseurassa 😉 Veljen vaimo vei tyttönelikon uimahalliin ja me suunnattiin pikkuisen hurmurikummipojan, 1 v 7 kk, kanssa rattailla pitkälle lenkille. Voi, miten paljon sitä tuli muistetuja vanhoja. Olinkin jo unohtanut…

…kuinka ihanalta tuntuu työntää rattaissa lasta.
…miten sitä ylämäessä puuskuttaa rattaita työntäessään.
…kuinka keinussa kiikkuvan lapsen kikatus on ilo korvalle.
…kuinka kärsimätön keinussa oleva lapsi voi olla…”öhöh” -lisää vauhtia. Vaikka sitä vauhtia olisi jo vaikka muille jakaa 🙂
…miten kiipeilytelineiltä valuvia vesipisaroita voisi osoitella ja tuijotella tuntikausia
…ja edelliseen liittyen; kuinka ne kaikki yksinkertaisimmat jutut ovat kuitenkin niitä parhaita.
…kuinka lapsen hiekkaiset lapaset on vaikea puhdistaa.
…miten kivalta tuntuu, kun toinen ottaa kädestä kiinni ja lähtee viemään puiston toiseen päähän.
…kuinka kaikki puistossa olevat jutut unohtuu, kun ohi ajaa traktori.
…kuinka paljon sitä pitikään itselle pukea päälle, ettei jäädy puistoon.
…että olisi aina hyvä olla mukana kihvelit ja kahvelit, sillä puistoissa ei niitä ole valmiina.
…kuinka hyvin puistoäidit löytävät juttelemista keskenään.
…miltä tuntuu kun huomaa lapsen nukahtaneen rattaisiin. Suu kääntyi tyytyväiseen hymyyn.

Hetkeksi sain palautettua mieleeni senkin tunteen, kun puistosta tultiin kotiin, syötiin ja kun sai kantaa väsyneen lapsen päikkäreille. Se hetken huokaisu, kun tiesi, että saa juoda kupposen kahvia rauhassa ennen kuin sama rumba alkaa alusta. Ulos, iltaruoka, ulos, iltapala, nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama juttu alkaa alusta. Hereille anivarhain, aamupala, ulos, lounas, päikkärit. Itse olin aikoinaan reilun kolme vuotta kotona (yhden syksyn tein siinä välissä osittaista työaikaa), joten hiekkalaatikon reunoja tuli kulutettua. Seurakunnan muskarit ja avoimet kerhot tulivat tutuksi. Oli päiviä, että äitienergiaa oli vaikka muille jakaa. Oli päiviä, että olisi voinut vain itkeä väsymystä.

Niin ihania ovat nuo taaperot ja tuo taaperoaika. Välillä mentiin tosin väsymyksestä sumussa. Silloin sitä ajatteli, että voi kun nämä kasvaisi. Joka toinen päivä taas mietti, että älkää vaan kasvako. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo aika on ollut elämäni parasta aikaa, mutta samalla aikaa myös raskainta. Mies reissasi tuohon aikaan vielä ihan hirmuisesti ulkomailla ja pääosin pyöritin arkea yksin. Onneksi oli ja on tukiverkosto lähellä. Kukaan meistä äiti-ihmisistä tuskin on sellainen yliäiti-ihminen, että jokainen hetki olisi auvoisan kultareunainen. Mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.

Nyt kun nuo taaperot ovat jo pian esiteinejä, sitä alkaa miettimään kuinka paljon aikaa enemmän sitä tuli vietettyä yhdessä heidän ollessaan taaperoita. Unien aikaan oltiin erossa, muuten pääosin yhdessä. Ei ihme, että tuo lasten kasvaminen ottaa meille vanhemmille koville. On koulu, kaverit ja harrastukset. Enää ei olla niin riippuvaisia äidistä ja isistä. Osataan jo tulla toimeen hetken aikaa omillaan. Itse kärsin aika ajoin eroahdistuksesta, vaikka tiedostankin, että luonnollistahan tämä vain on. Tälle illalle sovittiin lasten kanssa treffit. Laatuaikaa parin tunnin ajan. Taidetaan leipoa pullaa ja pelata pelejä. Laitetaan puhelimet äänettömälle ja katsellaan vauvakuvia. Muistellaan, nauretaan ja veikkaanpa, että joku meistä voi olla tippa linssissä.

Ah, miten ärsyttääkin välillä olla tällainen herkkis 🙂 Herkistelin muuten teidän kommenteillekin eilisiltaiseen postaukseen. Kiitos niistä ihanat, palaan illalla ajan kanssa vastailemaan ♥ Nyt vuorossa taas vähän maalitelan viuhutusta. Perästä kuuluu 😉

AURINKOISIA AJATUKSIA SINNE,

alle