lauantai 07. toukokuun 2022

Teini-ikäisten äiti

HEI IHANAT!

Mulla on ollut kunnia kantaa arvonimeä äiti jo yli 17 vuoden ajan. Äitiys on jotain sellaista, johon kukaan ei sen liiemmin valmistellut. Jotain sellaista, johon ei annettu ohjekirjaa. Äitiydessä on tullut toimittua pääsäntöisesti intuition kautta. Tullut tehtyä niitä asioita, joita sydän on ohjeistanut tekemään. Tällä on pärjätty pitkälle.

Välillä äitiys on ollut rankkaa. On ollut huolta ja murhetta. Se kuuluu äitiyteen. Se kuuluu elämään.

Olen kasvanut äitinä näiden 17 vuoden aikana ihan uskomattoman paljon. Olen oppinut olemaan jämäkän lempeä (lue: lasten mielestä välillä aivan nipo ;)). Tehnyt päätöksiä, jotka ovat olleet kuitenkin lasten kannalta niitä parhaita. Vaikkeivat aina niitä ole siinä hetkessä tajunneet. Olen oppinut olemaan stressaamatta äitiydestä. Kaikki menee ihan varmasti omalla painollaan.

Millaista on olla teini-ikäisten äiti?

Don’t shoot the messenger, mutta mun mielestä se on aivan parasta. Rakastan tätä vaihetta. Vaihetta, johon kuuluu kasvukivut olennaisena osana. Kaikilla osapuolilla. Mutta me kasvetaan tyttöjen kanssa yhdessä. Ollaan hitsauduttu vielä enemmän yhteen nyt parin viime vuoden aikana. Vaikka se kuuluisa napanuora onkin venynyt ja sitä on tarkoituksellakin venytetty. Hämmästelen, että onko nuo kaksi upeaa nuorta naista, jotka puhuvat mun kanssa historiasta tai esittävät poliittisia mielipiteitään todellakin niitä pieniä pilttiposkia, jotka just vasta punkivat syliin ja jotka höpöttelivät sellaisia ihania spontaaneja taaperoiden juttuja. Kuola suupielistä valuen ja silmät ruiskaunokin sinisinä isoina kuin lautaset loistaen.

Olen äiti, joka pyörsi mielipiteensä mopoautosta, mutta joka silti ei hyväksy lastensa juovan energiajuomia (koska uskoo vakaasti, että monipuolinen ruokailu ajaa saman asian). Olen äiti, joka heltyi kolmansien korvareikien edessä, mutta joka ei silti anna lapsilleen lupaa tatuointiin tai naparenkaaseen. Olen äiti, joka yrittää opettaa lapsille, että välillä saa ja kuuluu olla tylsää. Olen äiti, joka haluaa näyttää lapsille sen, että onnellisiin hetkiin ei tarvita ihmeitä. Välillä ihan vaan sisustusohjelma ja oma sohva riitää.

Olen äiti, joka tekee töitä sen verran enemmän, että saa annettua lapsille elämän varrelle kokemuksia, jotka joskus maksavat hurjan paljon. Kuten vaihto-oppilasvuosi. Mutta myös äiti, joka edellyttää lapsiltaan kesätöihin menemistä, jotta lapset itse oppivat ensinnäkin työhakuprosessin ja toisaalta arvostamaan rahaa ja sitä, että mikäli haluaa tiettyä elintasoa pitää, niin se pitää maksaa.

Olen äiti, joka edellyttää lapsiltaan käytöstapoja ja muiden ihmisten kunnioitusta. Tästä en tingi. En ole koskaan tinkinyt. Muistui mieleeni eräs viime marraskuun päivä, kun tulimme kummitytön rippikirkon jälkeen kotiin ennen juhlia ja istuimme esikoisen kanssa keittiön pöydän äärellä. Molemmat juhlavaatteissaan puhelimiaan pläräten. Hän totesi yhtäkkiä, että ”Mä en jaksais enää pitää näitä v*t*n sukkahousuja!” Ja sen sanottuaan meni aivan hämilleen ja pahoilleen. Punastui. ”Anteeks äiti, mä en yhtään muistanut, että sä oot siinä.” Pyysi vielä myöhemmin uudelleen anteeksi.

Olen äiti, joka kertoo joka päivä rakastavansa. Teoilla ja sanoilla. Joka buustaa mieluummin lastensa itseluottamusta kehumalla ja minäpystyvyyden tunnetta kannustamalla kuin keskittyy ja jää kiinni mahdollisiin mokiin, joita toiset tekevät. Kaikki meistä mokaavat joskus  ja niistä kasvetaan. Ne keskustellaan tarvittaessa läpi ja jatketaan matkaa. Teini-iässä koetellaan rajoja ja se kuuluu ajan henkeen. Tunne-elämä on teineillä vielä lapsen kengissä ja monta asiaa myllertää mielessä.

Minä äitinä ja aikuisena olen se, kenellä tuo puoli on kehittynyt. Lehmän hermot ovat ne, jotka ovat auttaneet meitä tämän teini-iänkin läpi. Matka on toki vielä kesken. Edelleenkään, meillä ei äiti ole se, joka huutaa. Joskus koin olevani jotenkin erilainen tai tekeväni jotenkin väärin, kun en korota ääntäni. En lapsille enkä miehelle. Koiralle joskus. Sain poikkitelaisia kommentteja blogiin, että tuo huutamattomuus olisi jotenkin epänormaalia. Viimeisten vuosien aikana, kun olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa, olen oppinut, että mulle se ei ole epänormaalia. Vaan huutaminen ei ole mulle laisinkaan luontainen tapa puhua. Se ei tarkoita, että tukahduttaisin tunteita tai en uskaltaisi niitä näyttää. En ole huutanut tähän asti enkä huuda jatkossakaan, jos ei tee mieli huutaa. Olen huomannut, että oma rauhallisuus on kultaa teinien tunnemyrskyjen keskellä.

Olen äiti, joka pyrkii opettamaan lapsilleen vastuuta omasta elämästä jo nyt. Toki ikä ja vastuun vaativuus huomioon ottaen. Olen äiti, joka haluaa esimerkillään näyttää lapsilleen, että kaikki on mahdollista. Se, minkä pystymme kuvittelemaan, sen pystymme saamaan. Kun olemme valmiit tekemään hieman töitä sen eteen. Uskon, että lapset ovat nyt jo omaksuneet ajatusmallin siitä, että on ihan jees unelmoida ja kulkea kohti unelmiaan. On ok ajatella, että maailma on täynnä mahdollisuuksia.Pitää silmät auki ja huomata mahdollisuudet. Tarrata niihin kiinni.

Yhtäkaikki, olen äiti, joka opettelee edelleen joka päivä äitiyttä. Jolla menee välillä sormi suuhun tässä kunniatehtävässä nimeltä äitiys. Joka tuntee välillä riittämättömyyden tunnetta tai syyllisyyttä, jos tekee liikaa töitä. Olen äiti, mutta olen myös vain ihminen

IHANAA ÄITIENPÄIVÄVIIKONLOPPUA  &
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ
TOIVOTELLEN,

PS. Tiedän, että ruutujen toisella puolella on teitä, keille tämä viikonloppu on raskas. Haluan lähettää voimia sinne. Ei tämä itsellenikään ole helpoimmasta päästä, mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä


lauantai 26. maaliskuun 2022

Vaihto-oppilasvuosi lähestyy

…ja napanuora venyy! ♥ 

HEIPPAHEI JA HYVÄÄ HUOMENTA!

Olen oppinut tuntemaan, kumpi tuolta yläkerrasta heräilee. Kävelee rappuset alas tänne alakertaan. Toinen klompsuttaa sisätossuillaan, toinen tulee hiljaa pörrösukissaan. Rikkaus on kahdet äänet. Plus ne kolmannet. Pienien tassujen rapinat portaissa. Uniset katseet kaikilla.

Vielä viitisen kuukautta jäljellä kolmista äänistä nauttimista.

Tapanani ei ole elää tulevaisuudessa murehtien tai surkutellen. Mutta kieltämättä se hetki, kun jätetään esikoinen lentokentälle, on käynyt mielessäni tämän tästä. Haikeuteen ja ikävään liittyy vahvasti ilon tunne. Ollaan niin iloisia toisen puolesta, että hänellä on mahdollisuus kokea jotain tällaista. Että meillä on mahdollisuus hänelle tällainen tarjota. Omista kokemuksista kun tiedämme, että tuon vuoden aikana kasvaa enemmän kuin koskaan. Tuon vuoden jälkeen tulee toimeen missä vaan, kenen kanssa vaan.

Ihan jo senkin takia, että oppii täydellisesti kielen, jota puhutaan maailmanlaajuisesti. Saa rohkeutta käyttää vierasta kieltä ja itsenäistyy niin paljon, että asia kuin asia tulee hoidetuksi. Saa toisen perheen toiselta puolen maapalloa ja ystäviä ympäri maapallon.

Meillä on tästä lähtöön asti tapaamisia säännöllisesti (joko vaihtareiden kesken tai koko perheellä). Aletaan käydä läpi USA:n koulusysteemiä, kulttuuria ja perheessä elämisen sääntöjä. Haetaan viisumia ja valmistellaan matka-asiakirjat lähtökuntoon.

Ihan kuin olisi itsekin lähdössä matkalle. Niin paljon on perhosia vatsassa.

Osalle vaihtarikavereista on tullut jo tieto perheestä. Meille ei sitä ole vielä tullut, mutta joka päivä mietitään, että josko tänään 🙂 Toki tuo aluevalinta, supersuosittu Kalifornia, saattaa tehdä sen, että perheessä kestää. Itse sain tietää perheeni heinäkuun lopussa, kun lähtö oli elokuun puolessa välin.

Toista se on nykyaikana, kun pystyy helposti ottamaan perheeseen yhteyttä jo etukäteen ja tutustumaan. Itse kuulin uuden perheeni äänet ja näin kasvot ensimmäistä kertaa tuona elokuisena iltana Kanadan preerian keskellä pienen lentokentän saapumisten aulassa. Esikoinen tulee tapaamaan soft landing campin jälkeen perheen, joka hänelle on jo pikkuisen tuttu.

Ennen perheeseen menoa vaihtarit osallistuvat New Yorkissa muutamien päivien aloitusleirille, jossa tutustuvat toisiinsa ja maan kulttuuriin. Luovat yhteishenkeä ja turvaverkkoa.

Muutosten kesä edessä; toinen lähtee maailmalle ja toinenkin tulee siirtyy rippikoulun myötä lapsuudesta aikuisuuteen. Ei siitä pääse mihinkään, että aika on arvokkain omaisuutemme. Ja se juoksee aaaaivan liian nopeasti.

Ehkä sen kunniaksi teen toisille aamukaakaot ja voitelen leivät. Siivutan päälle juustot ja kurkut. Vielä kun mä voin ♥ 

LEPPOISAA LAUANTAITA TOIVOTELLEN,


torstai 04. marraskuun 2021

Vaihto-oppilasvuoden ensivalmistelut

MOIKKA TORSTAIN ALKUILTAAN!

Kävin eilen korvalääkärillä, kun toinen korva oli ollut viikon verran ”tukkoinen” ja lievästi kipuinen. No olihan se tukossa, mutta tukoksen alla piili pieni ärtyneisyys ja tulehduksen poikanen. Liekö siitä johtuen, vai lähipiirissä jylläävästä lenssusta, mulla nousi pitkästä aikaa viime yönä kunnon kuume. Sellaisen horkan kanssa. Tämä päivä on siis kulunut sohvalla, mutta ainakaan enää kuume ei ole noussut lämpölukemia korkeammalle. Korvaakaan ei särje, joten eiköhän tämä tästä.

Se, mitä sohvan pohja saa mussa aina aikaan on järjettömät suunnitelmat. On suunniteltu töihin uutta tuotelinjastoa, on suunniteltu kotiin uutta sohvaa ja ruokapöytää, on suunniteltu jouluruokia, on suunniteltu valmennuskokonaisuutta ja tulevia ulkomaan matkoja. Kaikki nämä toki pään sisällä, toteutusta odotellessa 😉

Ajatustyötä olen tehnyt myös esikoisen vaihtarivuoden valmistelevia dokumentteja tai lähinnä niiden keräämistä varten.

Lupasin ottaa teidät tästä liki alusta pitäen mukaan esikoisen vaihtarimatkaan. Julia on siis lähdössä elokuussa 2022 Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi. Me vanhempina halutaan tukea ja kannustaa. Tiedetään molemmat omien vaihtarikokemusten myötä, kuinka paljon tuo vuosi tuo loppuelämän varrelle lisää. Kuinka paljon jo pelkästään se, että asuu vieraassa perheessä uuden kulttuurin keskellä kasvattaa ja antaa valmiuksia elämään. Opettaa suvaitsevaisuutta, erilaisuuden ymmärtämistä ja käytöstapoja. Ja toisaalta opettaa arvostamaan kotimaata vielä enemmän.

Mitä meillä tapahtui elo-syyskussa vaihtarivuoden tiimoilta (alusta saakka oli selvää, että hän haluaa olla lukuvuoden lukukauden sijaan):

1) Kohdemaan valinta
2) Kohdemaan sisällä alueen ja/tai yksityiskoulun valinta (jos yksityiskoulun haluaa!)
3) Eri järjestöihin tutustuminen netin kautta
4) Järjestöjen ilmaisiin webinaareihin osallistumista
5) Soittokierrosta eri järjestöihin
6) Järjestön valinta

Meillä järjestöksi valikoitui Mirlo, sillä siellä Julia sai mahdollisuuden aluepaikkatoiveeseen Kaliforniaan. Joku voisi ajatella, että ei kai sen väliä minne sinne menee. Ja näinhän se onkin, mutta meillä haluttiin nimenomaan Kaliforniaan. Nähdä ja kokea arki siellä. Lomamatkoilla paistaa aina aurinko ja elämä on kovin ruusuista. On hyvä käydä toteamassa vuoden ajan, että ei se aurinko ihan aina paista ja arki se on arki muuallakin. Vaikka voisin kuvitella, että arki tuolla ”Kultaisessa osavaltiossa” olisi ihan mukiin menevää. Golden state käsittää paljon laajemman alueen kuin vain L.A.:n ympäristökuntineen, pohjoisosissa pääsee jopa laskettelemaankin pitkiä rinteitä.

Alkuviikosta saimme vahvistuksen tuolle aluepaikkatoiveelle ja kirjauduimme englanninkieliseen verkkopohjaiseen portaaliin, jossa riittää täytettävää lomaketta sun muuta noin 14 tunnin verran. Joulukuun 6. päivään mennessä pitäisi olla kaikki ”paperityöt” valmiina. Täytettäviä juttuja on muun muassa (kaikki englanninkielisinä):

1) Virallinen englanninkielinen hakemus & valokuva- ja videoalbumi
2) Vähintään 300 sanan kirje vaihto-oppilaan itsensä kirjoittamana
3) Vanhempien kirjoittama kirje
4) Arvosanat kolmelta viime vuodelta (erillinen lomake, jonka koulun ”viranomainen” täyttää ja allekirjoittaa)
5) Enkun open suosittelukirje
6) Laajan terveystarkastuksen terveystodistus
7) Rokotus- ja syntymätodistus

Englanninkielinen haastattelu meillä oli jo aiemmin ja nyt vielä pitää tehdä kielitestit. Heh, puhun ”meistä”, mutta toki tarkoitan tuota tulevaa vaihtaria. Koen kyllä vahvasti, että tämä on ”meidän” projekti, sillä niin vahvasti ollaan jo koko perhe näissä valmisteluissakin mukana.

Vaikka tuosta aluepaikkatoiveen vahvistumisesta olemme erittäin onnellisia ja kiitollisia, niin pitää silti muistaa, että aina kaikki aluepaikkatoiveen esittäneet eivät pääse välttämättä ko. alueelle. Riippuen ihan kuinka paljon vapaaehtoisia perheitä löytyy kultakin alueelta. Ja käsittääkseni Kalifornia on juurikin aluepaikkatoiveissa se ykkönen.

Joten odotellaan, miten käy. Aikaisintaan perhetietoja voi tulla jo helmi-maaliskuussa, mutta viimeistään sitten kesällä. Miten valmistaudutaan tässä väliajalla? Noh, napanuoraa venyttämällä ja jokaisesta hetkestä nelihenkisenä perheenä nauttien. Kyllähän perheen dynamiikka tulee muuttumaan radikaalisti yhden lähdettyä maailmalle. Itse muistan vaihtarivuoden aikana itsenäistyneeni niin paljon, että en enää asunut kotona kuin vuoden sen jälkeen. Sitten muutin omilleni.

Pikkuisen kauhistuttaa ajatus, että näin käy meilläkin. Mutta sitä se elämä kuulkaas on…

”Teet itse valinnan
En tahdo tietäs kaventaa kun nään sun kasvavan
Sulta opin paljon ja riittää kun muistan sen
Oi pienokainen oot lainaa mulle hetkisen
Lainaa vain, lainaa vain
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain” ♥

TUNNELMALLISTA TORSTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,


tiistai 27. huhtikuun 2021

Sweet sixteen & maailman parhain porkkanakakku

16 vuotta sitten tänään sain syliini, mutta vain hetkeksi, pienen 44 cm pitkän käärön. Tänä aamuna sain antaa tuolle 171 cm pitkäksi kasvaneelle ”käärölle” onnitteluhalin. Jouduin vähän varpistamaan ylettyäkseni. Kaiken alun dramaattisuuden, koliikin ja uhmaikien jälkeen tuosta kullannuppusesta on kasvanut upea nuori nainen, jolla on sydän paikallaan. Käytöstavat sellaiset, että sitä saa näin äitinä olla pienesti ylpeä siitä kukkahattutätipuolestaan, joka on vuosien varrella muistutellut kiitos ja anteeksi -sanojen merkityksestä.

Siinä missä tasan kaksi viikkoa sitten tiistaiaamuna söimme kuopuksen 14-vuotispäivän kunniaksi aamupalalla synttärisankarin toiveesta mangojuustokakkua, nautimme tänään mehukasta porkkanakakkua. Synttärisankarin toiveesta, kuten myös karjalanpiirakoita ja vesimelonia. Ollakin, että aamupala alkoi jo klo 06.30, jotta mies ehtii lähtemään työreissuun ajoissa, niin tuo oli ihana hetki. Pitäisi ottaa kerran viikkoon koko perheen yhteinen arkiaamupala käyttöön. Usein kun itse syön heti herättyäni kuudelta ja muu perhe siinä seiskan jälkeen.

Maailman parhaimman ja mehukkaimman porkkanakakun ohje löytyy Anna ja Fanny Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla. Jota olen jo monen monta kertaa muutenkin hehkuttanut täällä blogissa. Jos löydätte kirjan jostain, niin tutustukaahan. Siellä on ohjeita niin arkiruokiin, jälkkäreihin kuin myyssiruokiinkin. Erityismaininnan saa salaattiosasto.

Alkuperäisessä reseptissä oli pohjassa rouhittua saksanpähkinää, mutta meillä ei niitä voi näin siitepölyaikaan syödä, kun allergisoivat. Kuorrutteen teen yleensä sillä hyväksi havaitsemallani ohjeella, sillä kirjan ohjeen mukaan kuorrutteeseen ei tule lainkaan voita, mutta mä tykkään että siitä tulee voilla parempi.

Porkkanakakku isolla P:llä

3 isoa porkkanaa kuorittuna ja raastettuna
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
0,5 tl suolaa
2 dl rypsiöljyä
3 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia

Kuorrutus
400 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita sulatettuna
3 dl tomusokeria

1. Voitele leivinpaperilla pohjustetun pyöreän irtopohjavuoan reunat (24 cm) ja korppujauhota ne
2. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen
3. Vaahdota sokerit ja munat, sekoita kuivat aineet keskenään
4. Lisää öljy ja porkkanaraaste vaahtoon ja lopuksi kuivat aineet
5. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 50-55 minuuttia
6. Anna kakun jäähtyä ja tee sillä aikaa kuorrute sekoittaen aineet yhteen (tykkään yleensä vatkata nämäkin vatkaimella, jotta kuorrutteesta tulee kuohkeampi, mutta tällä kertaa sekoitin haarukalla)
7. Levitä kuorrute kakun päälle ja halutessasi koristele esim. paahdetuilla manteleilla

*****************************

Nyt kohti tiistain kotitoimistopäivää, joka täyttyy kaikesta mahdollisesta ihanasta. Töiden lisäksi toki siitä juhlavan pulppuavasta fiiliksestä, joka valtaa mielen aina näin keväisin. Meillä on kolmeen viikkoon 3/4 perheenjäsenen syntymäpäivät. Elämä on pelkkää juhlaa -sanonta pätee näinä päivinäkin täysin

AURINKOISTA TIISTAITA TOIVOTELLEN,


sunnuntai 13. marraskuun 2016

Meidän isi on supermies ♥

isi-1-of-11. Mitä isäsi aina sanoo sinulle?
J: Terveppä terve
L: Nyt puhelin pois

2. Mikä tekee iskän onnelliseksi?
J:Että kaikki on terveitä
L: Räväytys-matsin voittaminen

3. Mikä tekee surulliseksi?
J: Jos sattuu jotakin
L: Kun se häviää

4. Miten isi saa sinut nauramaan?
J: Kutittamalla kainaloista
L: Kutittamalla ja puhumalla hölmöjä

5. Millainen isäsi oli lapsena?
J: En tiedä mutta veikkaan että oli aika hurjapää
L: En mä tiedä

6. Kuinka vanha iskäsi on?
J:43
L: 43

7. Kuinka pitkä isäsi on?
J:178 cm
L: Pidempi kuin mää

8. Mikä on isin lempipuuhaa?
J: X box:sin pelailu ja golffin pelaaminen
L: Pelata golfia

9. Mitä iskä tekee, kun et ole itse paikalla?
J: Se tekee töitä
L: Tekee ruokaa (siis whaaaat?! Toim. huom. :D)

10. Jos isistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
J:Golfin kautta?:)
L: Se menis NHLään

11. Missä isisi on tosi hyvä?
J:Kaikessa mut erityisesti goffissa
L: Jääkiekossa ja golffissa

12. Missä iskäsi ei ole kovin hyvä?
J:Pyykkien viikkaamisessa
L: Pokemon Gossa

13. Mitä isäsi tekee työkseen?
J: On jossain ihmeen venttiili työpaikalla
L: Soittelee puhelimella ja puhuu englantia

14. Mikä on isäsi lempiruokaa?
J: Maksalaatikko
L: Äitin tekemät herkulliset ruuat

15. Miksi olet ylpeä isistäsi?
J: Koska isi on cool
L: Koska se on niin kiva

16. Jos iskäsi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
J:Superman
L: Karvisen Esko

17. Mitä sinä ja iskäsi teette yhdessä?
J:Pelataan lautapelejä ja korttipelejä
L: Pelataan ja käydään kaupassa

18. Mitä samaa on sinussa ja isässäsi?
J: Joskus me kiukutellaan pienistä
L: Ollaan yhtä ihania (juu, näin on :D)

19. Mitä eroa teissä on?
J:Isi on mies ja mä tyttö
L: Isi pelaa golfia ja mää en. Paitsi mä tykkään ajaa sillä golfkärryllä.

20. Mistä tiedät, että isäsi rakastaa sinua?
J:Koska se sanoo aina: Äiti ja isi rakastaa sua vaaaaaaltavasti
L: Koska se tykkää musta

21. Mikä on isäsi lempipaikka minne mennä?
J: Mökki ja koti
L: Mökki

****************************

Meidän isi on supermies. Ei vain tänään, vaan vuoden jokaisena päivänä.  Tyttöjen vastauksista päätellen meidän isi pelaa myös jonkun verran golfia ja on ihan signauksen päässä NHL:stä 😉 Ihania nuo pikkuiset, vaikka ei tuon ikäisiltä ihan enää niin spontaaneja vastauksia tulekaan. Hei, toivottavasti siellä on vietetty kiva isänpäivä – onnea kaikille isille, vaareille, taatoille, papoille ja ukeille ♥ Olette ihania ja päivänne ansainneet! Mä menen nyt tuon supermiehen kanssa saunaan, mutta palaan illemmalla vielä edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos ihanat niistä, pus!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle