Moikkamoi!
Lauantai-ilta ja varsin leppoisa sellainen meneillään. Illansuu on vierähtänyt keittiössä; lapset ovat leikkineet serkkujensa kanssa ja mies on Ratinan ulkojäällä jääkiekkohöntsyillä. Joten missä muuallakaan aikaani viettäisin kuin siellä köökissä :)Voipi olla, että nämä leipäset eivät ihan tuollaisen parin tunnin reenin jälkeen vie miehen körilään nälkää, mutta olen himoinnut näitä torstaista asti, kun törmäsin näihin Jamie Oliverin sivuilla. Näiden kanssa meillä on pähkinöitä, oliiveja ja kasvisdippi. Ja hätätapauksessa eilisen lihamurekkeen jämät 😉
Lauantaileipäset (12 kpl)
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3,5 dl maustamatonta luonnonjugurttia
merisuolaa
-sekoita kaikki ainekset lusikalla kulhossa
-vaivaa noin minuutin ajan käsin taikinaa
-peitä kulho ja valmista sillä välin valkosipuliyrttivoi
-jaa taikina 12 osaan
-pyörittele taikinapalloja ja kaulitse noin 12 cm halkasijaltaan oleviksi ympyröiksi
-leikkaa veitsellä pitkittäissuuntaisia viiltoja (ei ihan reunoihin asti)
-paista kuumalla (parila)paistinpannulla noin 1 minuutti / puoli tai kunnes leivät ruskeita ja pulleita
-voitele valkosipuliyrttivoilla ja pirskottele päälle sormisuolaa
Valkosipuliyrttivoi
40 gr voita
2-3 valkosipulin kynttä puristettuna
yrttejä silputtuna
-sulata kattilassa voi
-lisää yrtit ja valkosipulit
-ota pois hellalta ja anna levätä
************************************
Voin sanoa, että näitä kannatti himoita. Ihan hitokseen hyviä ovat 😀 Mies astui juuri ulko-ovesta sisään,
joten me alamme syömään ja ottamaan vastaan lauantai-iltaa. So far so good, sillä tänään olisi tarkoitus koko perheen sinnitellä ainaskin kymppiin asti hereillä.
Saadaan sitten rytmi kohdilleen toivottavasti ennen maanantaita 🙂
Leppoisaa lauantai-iltaa
sinne ruudun toisellekin puolen toivotelee,