…kyllä se kuulkaas vaan niin on, että Suvivirsi kuuluu kesäloman aloitukseen!

Taas on tullut herkisteltyä koululla Suvivirren ja todistusten jaon ajan. Julian ihanaakin ihanampi opettaja vaihtuu ensi vuodeksi, joten kaikilla, sekä lapsilla että meillä aikuisilla oli itku herkässä. Ihanampaa ja lapsiystävällisempää opettajaa emme olisi voineet toivoa pikkuisille eka- ja tokaluokkalaisille. Kolmas luokka häämöttää kesäloman takana ja hyvillä mielin sinnekin suunnataan.

Mummu on jälleen kerran tehnyt loistavaa työtä tuon meidän koululaisen kanssa; todistus lämmitti kaikkien mieltä. Mikä onni meillä onkaan, että on paikka jonne tuo koululainen on voinut hyvillä mielin mennä koulusta tekemään läksyt. Ihan ekaksi kevätjuhlan jälkeen käytiin esittelemässä serkkujen kanssa mummulle todistuksia 🙂

Pikkuisemmallakin loppui keskiviikkona esikoulu. Nyt molemmat tytsyt saavat jäädä kesälomille ja me aikuisetkin sitten muutaman viikon päästä seuraamme perästä. Lapset jäävät aamulla nukkumaan kotiin, kun me lähdemme töihin. Hipsivät sitten tien toiselle puolelle mummulaan aamupuurolle, kun heräilevät. Tiedän, meillä on ihan käsittämättömän hyvin asiat!

Tuleva koululainen on menossa tänään ekaa kertaa yökylään muualle kuin isovanhemmilleen tai serkuilleen. Yön yli synttäreitä vietetään ihan tuossa lähellä. Me muut päätimme sittenkin suunnata mökille yöksi. Mummu lupautui hakemaan Lilian huomen aamulla synttäreiltä kotiin ja muutenkin hoidella tilanteen, jos tulee illalla ikävä kotiin. Mökillä mennään esikoisen ehdoilla. Tuntuu, että tekee ihan hyvää tämä laatuaika äiskän ja iskän kanssa kolmistaan. Kalastellaan, paistetaan lättyjä, katsotaan filmejä, saunotaan ja vain ollaan. Palatakseni tuohon pikkuiseen yökyläläiseen, tytsyt olivat eskarissa tehneet listan mitä ottaa mukaan. Voiko suloisempaa olla?

Voipi olla, että pikinit ja arskat saa jättää kotiin…uimarenkaallakaan tuskin mitään tekee. Mutta fistnaru (=twistnaru) kyllä pakataan mukaan 😀

& ihanaa kesälomaa teille, kenellä sellainen alkoi!♥

…ja vähän korkkareissakin 🙂

Pitkästä aikaa mökkijuttujen sijaan vähän muutakin elämää 🙂 Olette taas toivoneet päivänasupostauksia ja sellainenkin kyllä on tulossa. Mutta ensin hieman kenkäasiaa. Viime viikolla julistin IG:ssä varvassandaalikauden avatuksi, mutta nyt kun Jaakko taisi heittää kylmän kiven hiukan liian aikaisin, niin varvastossut ovat jääneet suosiolla kotiin.

Mä ostan kenkiä todella, ja tarkoitan oikeasti todella harvoin. Ehkä pari kertaa vuodessa. Olen kyllästynyt jo perinteisiin ballerinoihin ja niitä mulla parit kovassa käytössä onkin. Olkoon kiilakorot sitten in tai out niin mä tykkään. Antaa mukavasti tukea jalalle ja ovat hyvät kävellä. Kenkiä tulee myös nykyään harvion ostettua kenkäkaupasta. Itse ostan pääosissa kenkäni netistä. Nettikauppohin löytyy suhteellisen vaivattomasti myös alennuskoodeja. Alennussankari -sivustolta bongasin alennuksen Brandoksen kenkiin niin, että näille kolmelle parille jäi hintaa alle satasen. Yhdet tuollaiset työkorkkaritkin tuli ostettua. Yleensä vierastan korkokenkiä töissä, kun joudun suhaamaan sinne tänne. Talvinilkkureissa ja saappaissa on eri – niissä kyllä löytyy korkoakin. Mutta muuten perusarjessa mennään matalapohjaisilla tai sitten kiilakorkokengillä.

Katsoin tuolta Brandoksen sivuilta, niin noita supermukavia Tom Tailorin kiilakorkokenkiä on vielä jäljellä (täällä) ja samoin Espritin korkkareita (täällä). Ja molemmat vielä alennuksessa! Tosin tuolla väitetään korkkareiden olevan vihreät…mä sanoisin, että ne ovat kuitenkin enemmän ehkä mudanväriset. Kuvissa näkyvät housunlahkeet ovat H&M:n haaremihousujen. Te, jotka ihastuitte taannoin niihin mun Seppälän mukavuushousuihin, niin tässä vaihtoehto. Aivan älyttömän mukavat päällä. Jopa niin mukavat, että työkaverini kysyi aamukahvipöydässä, että olenko unohtanut vaihtaa pyjamahousut aamulla pois 😀

Nyt vielä pöytä puhtaaksi ennen Helatorstain vapaata. Illalla ohjelmistossa taloyhtiön yhtiökokousta, minkä jälkeen suuntaamme vielä mökille. Ihan sama vaikka oltaisiin siellä yömyöhään. Se tunne, kun aamulla herää mökiltä – ei ole sen voittanutta. Huomenna suditaan sitten maalisudin kanssa. Sää ratkaisee tapahtuuko tuo ulkotiloissa vai sisällä. Ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tyttöjen makkari vihdosta viimein valkaistuu.

Ja hei, stay tuned, sillä huomenna aamupäivästä starttaa sisustusaiheinen arvonta! 🙂

Palasimme kaupunkiin jo odotettua aiemmin, sillä allekirjoittaneen juoksujalkaa alkoi vipattamaan heti aamupalan jälkeen. Mikäs sen ihanampaa kuin tulla kotiin silloin, kun siltä tuntuu. Ollakin, että tunnin juoksulenkki oli vähintäänkin tahmeanlainen tuon helteen ja kovan kosteusprosentin takia.

Kyllä on taas hemmoteltu ilmoilla viikonloppuna. Eilen saaressa mittari näytti 29,6 astetta, mutta kiitos etelätuulen, ihan suorassa auringossakin pystyi olemaan tuskastumatta 🙂 Meillä pyhitettiin eilinen vain löffäilylle; miehen kanssa otimme päikkärit ulkona aurinkoa ottaessamme ja pikkuisempi nukkui iltatirstat puoli kasista ysiin. Olimme sopineet, että lähdemme haukia narraamaan Suomen pelin jälkeen ja herätämme hänet. Niin vain olimme tunnin verran järvellä (uistelemassa ilman saalista 🙂 ja kympin jälkeen kaikki olivat jälleen valmista kauraa unille. 

Ylläolevat kuvat ovat viime kesältä ja muistin, että olen ne tänne blogiinkin tallentanut. Mutta en näköjään ollut. Tuo meidän mökkijärvemme on kaunis, siinä on mielestäni vähän lappilaista tunnelmaa tai sitten vaikutteita saaristosta. Onneksemme se kuuluu Natura-hankkeeseen, joten sen luonto pyritään pitämään jatkossakin suojeltuna. Uusia mökkejä tai taloja ei rakenneta. Viikonlopun aikana tuli kuunneltua luonnon moninaisia ääniä; meillä on onneksi lintukirja, jossa on ääninäytteet. Täytyy alkaa tutustumaan niihin, sillä musta tuntuu, että lapsetkin osasi nimetä mua enemmän lintuja 🙂 Joutsenet erotin ja tunnistin kyllä näöltä. Mökkirannan lähistöllä niitä liplatteli tänään kuuden kappaleen verran. Myös pari kanadanhanhea tuli bongattua. Lokkien lisäksi 🙂

Mä olen täällä pohtinut (ja vähän hihitellytkin itsekseni) taas näitä ilkeitä anonyymejä, jotka ovat alkaneet helteiden myötä jättämään kommentteja moniin blogeihin. Onneksi olen pääosin säästynyt niiltä, mutta jotkut kollegat ovat kyllä joutuneet ihan henkilökohtaisella tasolla haukutuksikin näiden toimesta. Mutta se, joka pisti ”korvaani” eilisen anonyymin kommentista on se, että kuvat eivät säväyttäneet. Aloin oikeasti pohtia sitä, että onko tämä blogistaniakin mennyt nykyään siihen, että pitäisi kilpailla kuvien glamourilla? Esitellä jatkuvasti über-cooleja ostoksia? Kalliita merkkitavaroita ja viimeisemmän trendin mukaisia valkoisia saunoja? Olla parempi kuin toinen? Toivottavasti ei. Mun blogi koostuu ainakin meidän perheen tavallisesta elämästä ja tuohon taviselämään liittyvistä rakkaista kuvista. Lasi on aina puoliksi täynnä, joten toivottavasti saan välitettyä teille ihanaisille lukijoille kuvien (just niiden ihan tavallistenkin) ja tekstin välityksellä inspiraatiota, elämänhalua ja positiivisuutta 🙂

Mutta, palatakseni tämän postauksen kuviin. Suomen luonto säväyttää mua. Ihan yhtäkkiä se on herännyt talvihorroksesta; kaiken värisiä kukkia alkaa pukkaamaan tienvarsille ja jopa lupiinejakin bongasin lenkillä. Saaressa oli ihan viikossa tapahtunut radikaali muutos; mustikan varpujen lehdet olivat puhjenneet ja hennon punaiset mustikan raakileet olivat vallanneet mättäät.

Kiitos kullannuppuset kommenteistanne ed. postaukseen, vastailen myöhemmin tänään.

Jee ja illalla hurrataan Suomi voittoon! 🙂 Tätäkin olen muuten viikonlopun aikana pohtinut. Mikä meitä suomalaisia vaivaa; alkupeleissä, kun Suomi oli vähän kehnonlainen, uhottiin jättää pelit katsomatta. Ei se kuitenkaan pärjää. Ei voi pärjätä tuolla pelillä, kun ei ole sitä ja sitä NHL-pelaajaa kokoonpanossa. Laitetaan telkkari kiinni. Missä on se tuki ja kannustus, kun sitä tarvitaan? Mun mielestä on aivan mielettömän hyvä juttu, että tällä porukalla ollaan finaalimatsissa. Toivottavasti pelaajillakin on se ääretön näyttämisen halu niille, jotka eivät joukkueeseen uskoneet. Hyvä Suomi!

toivottelee (jalat maitohapoilla)

Huh, perjantai – I’ve been waiting for you! Facebookin puolella eilen kerroinkin tietokoneteknillisistä ongelmista, joita kohtasin taannoin alkuviikolla. Kotikone ei vain käynnistynyt. Ehdin siinä jo ehkä hieman osoittaa syyttävää sormea esikoisen puoleen, joka oli nettailut koneellani keittiön pöydän äärellä. Eilen tuskastuin jo tilanteeseen ja aloin etsiä takuukuittia, takuu oli mennyt umpeen. Painelin koneesta kaikkia nappuloita, mutta virtaa ei tullut. Tarkistin, että kone on piuhan päässä ja tarkistin, että töpseli on seinässä. Silmämääräisesti todeten näin olikin. Kunnes tajusin kontata pöydän alle ja todeta, että töpseli ei ollut todellakaan pistorasiassa. Koneen on vaikea saada virtaa ilman tuota pistorasiaan kytkettyä virtajohtoa. Ei näille voi kun nauraa. Olin jo kutsumassa huoltomiestäkin paikalle. Blondi mikä blondi. Mun kohdalla hiusten värjäys ei ole ikinä poistanut tätä ongelmaa. Onneksi osaa edes nauraa itselleen 😀

Tämä blondi on myös viime päivinä ihmetellyt maailmaa ja sitä, miten tietyt asiat vain tapahtuu. Miettinyt kohtalon merkitystä. Ja sitä, että onko olemassa joku, joka säätelee meidän elämää. Asiat loksahtelevat paikoilleen aika ajoin. Varsinkin olen taas miettinyt sitä, että kaikella on tarkoituksensa. No kuitenkin. Isän kuoleman jälkeen joulukuussa sain ihanan ja piiiitkän englanninkielisen sähköpostin naiselta, joka on lukenut blogiani (niin paljon kuin siitä on saanut irti ei-suomalaisena) jo pidempään. Rohkaisu- ja lohdutusviestin, jolla oli ihan äärettömän suuri vaikutus muhun. Kiitos vielä siitä ♥ Mutta johon en ehtinyt kunnolla kaiken surun aiheuttaman sumun keskellä vastaamaan. Tämä ihanainen halusi jakaa kokemuksensa tärkeän ihmisen menettämisestä samaan tautiin. Kertoa, että hei, et ole surusi kanssa yksin. Se lohdutti hurjan paljon. 

Meni aikaa ja nopeasti vastasinkin valtameren toiselle puolelle kevättalvella. Sitten löysin tämän ihanan facebookista ja lähetin kaveripyynnön. Oli hieman huono omatunto siitä, etten kaiken kiireen ja surun keskellä ollut kerinnyt pitää sähköpostitse yhteyttä. Hyvin äkkiä huomasin, että olemme ihan samanlaisessa elämäntilanteessa kera pienten lasten. Elämänkatsomuksemme on sama ja jaamme samat arvot. Sekä saman sisustusmaun, hiusten mallin ja mekkomaun lisäksi 🙂 Sielunkumppanuutta yli kulttuurien ja yhteisen kielen. Tai no, onhan meillä yhteinen kieli eli englanti. Mutta molempien äidinkieli on eri. Olen onnellinen, että olen päässyt käyttämään englannin kieltä viime aikoina. Ja pääsen käyttämään jatkossakin…

…sillä kävi ilmi, että tämä sielunsiskoni on muuttamassa Suomeen perheensä (johon kuuluu suomalainen mies ja kaksi tyttöä) kanssa. Huikeintahan tässä on se, että  perheen miehen työpaikka on noin kolmen kilometrin päässä meiltä. Juuri siinä kohtaa, missä huokaisen helpotuksesta töistä kotiin juostessani, kun olen selvinnyt alkutaipaleen ylämäistä ja edessä on loivaa alamäkeä. Ihan uskomatonta. Un-be-lie-va-ble. Joten heidän tuleva kotinsa tulee olemaan näin ollen aika lähellä meitä. En voi oikeastaan vieläkään uskoa tätä todeksi. Niin ihanaa ja odotan mielenkiinnolla tulevaa! Uskon, että se sielujen sympatia vain vahvistuu, kun tapaamme. Aion tehdä kaikkeni helpottaakseni heidän sopeutumistaan Suomeen. Muistan, miltä aikoinaan tuntui muuttaa vieraaseen maahan. Tosin heillä on kokemusta Suomessakin asumisesta perheenä jonkin verran, mutta Suomikin on muuttunut vuosien saatossa. 

Odotan yhteisiä rupattelutuokioita, juoksulenkkejä (kyllä Mrs E vien sinut niihin ylämäkiin :), shoppailuja ja kaikkea sitä ihanaa, jota tutustuminen vieraasta kulttuurista tulevaan ihmiseen tuo tullessaan. Mulla on iänkaiken ollut ihan mielettömän suuri kiinnostus eri kulttuureja kohtaan. Matkustamisessakin on parasta juuri se, että tutustuu kohdemaan ihmisiin ja näkee paikallista elämää. Alunperinhän tämä ihanainen on kotoisin juurikin siitä osasta Aasiaa, johon olen jättänyt puolet sydämestäni. Olen myös kerran lomaillut hänen kotimaassaan, mutta siitä on aikaa. Haluan oppia lisää ko. kulttuurista, kuulla lisää elämisestä Usassa ja vastavuoroisesti antaa takaisin sitä suomalaista vieraanvaraisuutta, joka meillä oikeasti on olemassa. Mutta joka usein jää epävarmuuden ja arkuuden takia osoittamatta. Tosin mä taidankin olla vähän epätyypillinen suomalainen tämän mun yltiöpäisen sosiaalisuuteni kanssa 😉

Elämä on sitten ihanaa! Varsinkin nyt kun tietokonekin kunnossa…

helpottaa muuten bloggaajan arkea kummasti 😀

Me lähdetään vasta huomenna mökille pakoon helteitä, mutta tänä iltana valmistelen huomiseksi yhden postauksen. Ai niin, ja tänään kävin tutustumassa niin kauniiseen sisustusliikkeeseen ihan kivenheiton päässä työpaikastani. Tästä lisää helatorstaina. Luvassa silloin myös arvontaa! Tulipas paljon asiaa, mutta heti kun on pari päivää postaustaukoa, niin sitä juttua näköjään riittää.

Aurinkoista viikonloppua ♥

PS. kuvathan eivät liity tekstiin sitten mitenkään.
Mutta on tuo tuomi vain niin kaunis kukkineen ja tuoksuineen 🙂