Huh, perjantai – I’ve been waiting for you! Facebookin puolella eilen kerroinkin tietokoneteknillisistä ongelmista, joita kohtasin taannoin alkuviikolla. Kotikone ei vain käynnistynyt. Ehdin siinä jo ehkä hieman osoittaa syyttävää sormea esikoisen puoleen, joka oli nettailut koneellani keittiön pöydän äärellä. Eilen tuskastuin jo tilanteeseen ja aloin etsiä takuukuittia, takuu oli mennyt umpeen. Painelin koneesta kaikkia nappuloita, mutta virtaa ei tullut. Tarkistin, että kone on piuhan päässä ja tarkistin, että töpseli on seinässä. Silmämääräisesti todeten näin olikin. Kunnes tajusin kontata pöydän alle ja todeta, että töpseli ei ollut todellakaan pistorasiassa. Koneen on vaikea saada virtaa ilman tuota pistorasiaan kytkettyä virtajohtoa. Ei näille voi kun nauraa. Olin jo kutsumassa huoltomiestäkin paikalle. Blondi mikä blondi. Mun kohdalla hiusten värjäys ei ole ikinä poistanut tätä ongelmaa. Onneksi osaa edes nauraa itselleen 😀

Tämä blondi on myös viime päivinä ihmetellyt maailmaa ja sitä, miten tietyt asiat vain tapahtuu. Miettinyt kohtalon merkitystä. Ja sitä, että onko olemassa joku, joka säätelee meidän elämää. Asiat loksahtelevat paikoilleen aika ajoin. Varsinkin olen taas miettinyt sitä, että kaikella on tarkoituksensa. No kuitenkin. Isän kuoleman jälkeen joulukuussa sain ihanan ja piiiitkän englanninkielisen sähköpostin naiselta, joka on lukenut blogiani (niin paljon kuin siitä on saanut irti ei-suomalaisena) jo pidempään. Rohkaisu- ja lohdutusviestin, jolla oli ihan äärettömän suuri vaikutus muhun. Kiitos vielä siitä ♥ Mutta johon en ehtinyt kunnolla kaiken surun aiheuttaman sumun keskellä vastaamaan. Tämä ihanainen halusi jakaa kokemuksensa tärkeän ihmisen menettämisestä samaan tautiin. Kertoa, että hei, et ole surusi kanssa yksin. Se lohdutti hurjan paljon. 

Meni aikaa ja nopeasti vastasinkin valtameren toiselle puolelle kevättalvella. Sitten löysin tämän ihanan facebookista ja lähetin kaveripyynnön. Oli hieman huono omatunto siitä, etten kaiken kiireen ja surun keskellä ollut kerinnyt pitää sähköpostitse yhteyttä. Hyvin äkkiä huomasin, että olemme ihan samanlaisessa elämäntilanteessa kera pienten lasten. Elämänkatsomuksemme on sama ja jaamme samat arvot. Sekä saman sisustusmaun, hiusten mallin ja mekkomaun lisäksi 🙂 Sielunkumppanuutta yli kulttuurien ja yhteisen kielen. Tai no, onhan meillä yhteinen kieli eli englanti. Mutta molempien äidinkieli on eri. Olen onnellinen, että olen päässyt käyttämään englannin kieltä viime aikoina. Ja pääsen käyttämään jatkossakin…

…sillä kävi ilmi, että tämä sielunsiskoni on muuttamassa Suomeen perheensä (johon kuuluu suomalainen mies ja kaksi tyttöä) kanssa. Huikeintahan tässä on se, että  perheen miehen työpaikka on noin kolmen kilometrin päässä meiltä. Juuri siinä kohtaa, missä huokaisen helpotuksesta töistä kotiin juostessani, kun olen selvinnyt alkutaipaleen ylämäistä ja edessä on loivaa alamäkeä. Ihan uskomatonta. Un-be-lie-va-ble. Joten heidän tuleva kotinsa tulee olemaan näin ollen aika lähellä meitä. En voi oikeastaan vieläkään uskoa tätä todeksi. Niin ihanaa ja odotan mielenkiinnolla tulevaa! Uskon, että se sielujen sympatia vain vahvistuu, kun tapaamme. Aion tehdä kaikkeni helpottaakseni heidän sopeutumistaan Suomeen. Muistan, miltä aikoinaan tuntui muuttaa vieraaseen maahan. Tosin heillä on kokemusta Suomessakin asumisesta perheenä jonkin verran, mutta Suomikin on muuttunut vuosien saatossa. 

Odotan yhteisiä rupattelutuokioita, juoksulenkkejä (kyllä Mrs E vien sinut niihin ylämäkiin :), shoppailuja ja kaikkea sitä ihanaa, jota tutustuminen vieraasta kulttuurista tulevaan ihmiseen tuo tullessaan. Mulla on iänkaiken ollut ihan mielettömän suuri kiinnostus eri kulttuureja kohtaan. Matkustamisessakin on parasta juuri se, että tutustuu kohdemaan ihmisiin ja näkee paikallista elämää. Alunperinhän tämä ihanainen on kotoisin juurikin siitä osasta Aasiaa, johon olen jättänyt puolet sydämestäni. Olen myös kerran lomaillut hänen kotimaassaan, mutta siitä on aikaa. Haluan oppia lisää ko. kulttuurista, kuulla lisää elämisestä Usassa ja vastavuoroisesti antaa takaisin sitä suomalaista vieraanvaraisuutta, joka meillä oikeasti on olemassa. Mutta joka usein jää epävarmuuden ja arkuuden takia osoittamatta. Tosin mä taidankin olla vähän epätyypillinen suomalainen tämän mun yltiöpäisen sosiaalisuuteni kanssa 😉

Elämä on sitten ihanaa! Varsinkin nyt kun tietokonekin kunnossa…

helpottaa muuten bloggaajan arkea kummasti 😀

Me lähdetään vasta huomenna mökille pakoon helteitä, mutta tänä iltana valmistelen huomiseksi yhden postauksen. Ai niin, ja tänään kävin tutustumassa niin kauniiseen sisustusliikkeeseen ihan kivenheiton päässä työpaikastani. Tästä lisää helatorstaina. Luvassa silloin myös arvontaa! Tulipas paljon asiaa, mutta heti kun on pari päivää postaustaukoa, niin sitä juttua näköjään riittää.

Aurinkoista viikonloppua ♥

PS. kuvathan eivät liity tekstiin sitten mitenkään.
Mutta on tuo tuomi vain niin kaunis kukkineen ja tuoksuineen 🙂

Voi pojat, miten kiva viikonlopun aloitus oli käydä kampaajalla. Siitä onkin jo viisi viikkoa, kun viimeksi siellä kävin. Taidan jatkossakin kehittää perjantai-iltapäivälle klo 14.00 jonninmoisen hoidon, hieronnan tai ihan vain ripsien ja kulmien värjäyksen. Ei vissiin menis mukisematta töissä läpi 🙂 

Kampaajalla ei tehty mitään turhan radikaalia. Taaskaan. Mutta tuonne alle ja tyveen laitettiin vähän punertavaa. Strawberry blondea. Koko-otsista en uskaltanut vielä leikata, joten tehtiin tuollainen rikottu sivuotsis. Ehkä nyppäsen siitä vielä vähän itse saksilla pois. Silleen ihan inasen. Kotikampaamossani niillä tylsillä oransseilla fiskarseilla 🙂 

Tuohon korallinväriseen toppiin ihastuin siellä Seppälässä samalla kertaa, kun ostin ne mustat rakkaushousut. Ne housut on muuten ihan ässät; ei tarvitse töiden jälkeen vaihtaa kotivaatteita, kun noilla pystyy hyvinkin löhöämään sohvalla. Eikä edes rypisty. Toppi oli alle kympin ja on tuollaista ”silkinomaista”. Uskon, että kesäkelien vihdoin saavuttua (jos säätiedotukset pitävät paikkansa) tuosta topista tulee ihan luottovaate töihin. 

Nyt viemään Lilian eskarikaveri kotiin ja sitten kaupan kautta pitsantekopuuhiin. Mies saapuu tänään työreissusta ja pitäähän raskaantyön raatajalle (kolme päivää ja kolme golfkierrosta asiakkaiden kanssa kuulostaa kieltämättä erittäin raskaalta eikö? 😉 tehdä jotain evästä jääkiekkopelin ajaksi. Meillä on ehkä jonkin sortin kisakatsomoakin tiedossa kera parin äijänkörilään, joten pari pellillistä pitsaa taitaa mennä yhdessä hujauksessa. Huomenna sitten mökille nauttimaan niistä helteistä! Can’t wait 🙂

ihanaa viikonloppua toivotellen

Tuli ihan huomaamatta yksi taukopäivä bloggaamiseen; vaikka kotona olen onnistunut pääsemään kiireettömään olotilaan, niin töissä riittää kiirettä senkin edestä. Lisäksi mun on/off-flunssani on taas kiusannut. Maanantai-iltana alkoi tuntua kovin kuumeiselta ja kurkku kipeytyi taas niin, ettei kärsinyt puhua. Yöunet kutsuivat jo ennen iltayhdeksää. Eilen aamulla kävin työterveydessä poissulkemassa tuon angiinan, jota meidän perheessä sairasteltiin silloin kuukausi takaperin. Ja jonka jälkeen mulla on ollut kurkku enemmän tai vähemmän kipeä koko ajan. Noh, ei onneksi ollut angiina ja tuo hirmuinen kuumekin talttui jo maanantai-tiistaiyönä. Hirmuinen kuume tarkoittaa tässä tapauksessa 37.4 astetta 🙂 Miten lämpö voi tuntua pahemmalta kuin ihan järjetön kuume? Eilen illalla oli jo sen verran hyvä olo, että heitin urheiluvaatteet päälle ja tein kunnon kuntopyörätreenin lankkuineen ja kyykkyineen. Pohjustanen tällä sitä, että koska tuli niin hyvin hikoiltua, niin tämän päivän raparperikaurapaistos sallinettaneen 😀

Katselin muuten blogipostauksia vuoden takaa ja täsmälleen tänä päivänä, 14.5. postasin ekoista raparperiherkuista vuosi takaperin. Tuo postaus löytyy täältä. Raparperikaurapaistoksen teen yleensä mututuntumalla, mutta täältä löytyy herrrkullisen raparperipaistoksen ohje, jota mukaellen tänäänkin tuon herkun tein. Ihan mun lempparia. Ja nyt tuli tehtyä vain yhden naisen annos, sillä mies on reissun päällä. Me vietellään tytsyjen kanssa pari iltaa kolmistaan ja toivoa sopii, että tytöt on yhtä innostuneita noista mökkiohjelmista kuin mäkin. Tänään ekaks ihastellaan Suomen kauneimpia mökkejä ja huomenna rempataan pienesti mökkejä. 

Mutta ennen mökkimaisemia tulevan ekaluokkalaisen vanhempainiltaan. Taidankin kävellä, kun on noin kaunis (mutta kylmä!) ilma. Liian usein tulee turvauduttua lyhyissäkin matkoissa autoon. Mitens muuten teidän kyykkäilyt ja lankutukset sujuu? Mä en tiedä näenkö harhoja, mutta uuma alkaa näkymään selvemmin ja jalat on timmiytyneet. Kyykyissä menee jo tuo 75 kpl aika kivuttomasti putkeen ja lankuissa olen soveltanut hieman omia aikoja. Eilen tein lankkua 75 sekuntia ja tänään on vuorossa 90 sekkaa. Ei kai se nyt niin justiinsa ole 🙂 Pääasia, että tekee aina vähän enemmän kuin edellispäivänä. Niin, ja lepopäivänkin maltoin pitää molemmista maananataina.

PS. hertsyykkeli, teitä on jo 700 rekisteröitynyttä lukijaa ja nuo kävijämäärätkin on taas ihan omissa sfääreissään. Kaunis kiitos ihan jokaiselle. Se olis pian taas arvonnan paikka! 🙂