HEIPPAHEI IHANAISET!
Voi, sanokaa mitä sanotte, mutta ei ole kesäiltojen voittanutta. Toki, ilmat voisivat olla lämpöisemmät, tuuli tyynempi, hyttysiä inasen vähemmän ja kosteusprosentti vähän matalampi, mutta hei – tää on nyt Suomen kesä. Näin mennään tämä vuosi ja ehkä sitten viimeistään ensi kesänä on taas niitä hellepäiviä enemmän. Nautitaan! 🙂
Ylläolevat kuvat ovat torstailta, siltä ukkosmyrskypäivältä. Jolloin ei kuitenkaan myrskynnyt. Ilta oli ihanan leuto ja lämmin. Lapset pulikoivat paljussa ja me miehen kanssa nautittiin romanttisesti kesäillasta iltapalan merkeissä lasten kiljunaa kuunnellen. Elämää parhaimmillaan. Tänä kesänä olen jälleen todennut sen, että kun ei odota liikoja, niin saakin paljon. Kurjaa olisi joka aamu herätä ja tuhahdella pimennysverhot avatessaan; taas on pilvistä, taas sataa tms. Negatiivinen kierrehän siitä vain syntyisi. Pitäisi osata nauttia vaikka siitä, että ainakaan ei sada lunta keskellä kesää. Niin kuin viime vuonna.
Eilen tehtiin kaupunkireissu. Syötiin mummun suussasulavaa britakakkua synttäreiden merkeissä ja karattiin hetkeksi viettämään aikuisten kesken laatuaikaa. Hawaii-bileisiin, jossa oli kaikki kohdillaan; ruoka, koristelut ja ihmiset. Kiitos J&T ♥ Kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta keskityin kuvaamisen sijaan kuulumisten vaihtamiseen. Muistot tallentuivat silmän verkkokalvoille (ja juhlien facebook-sivuille muiden toimesta, kiitos :). Sitä on kesälomalla antanut kännykän ja kameran lomailla. Viettänyt aikaa pois somesta ja välttänyt sähköpostien lukemista. Niin se kesäloma kuulkaas toimii. Lapset ja me vanhemmat olemme jälleen tiiviisti mökkikuplassa ja bondanneet siinä määrin, että kesälomatekemiset on saatu yhdessä listattua alas. Ilman, että toinen haluaisi tehdä sitä ja toinen tätä. Yksi ulkomaanreissukin tuli tuossa tilattua (kiitos umpeen menevien lentopisteiden), joten blogissakin nähdään muitakin kuin mökkimaisemia 😀
Kaiken kaikkiaan voisi summata ekan lomaviikon sanalla täydellinen. Täydellisyyshän riippuu ihan siitä, miten itse kokee asiat. Just tällaisenaan viikko on ollut toiveiden täyttymys. Myöhään valvottuja iltoja, pitkiä aamuja. Kirjojen lukemista, uimista. Täydellinen siitäkin huolimatta, että se kuha ei ole vieläkään tarttunut kiinni. Saatiin eilen taas neuvoja tuohon kuhan kalastamiseen. Niillä yritetään tänään myöhemmin.
Nyt lämpimästi päälle, makkarat ja pillimehut reppuun ja kohti ulkoilupäivää. Metsä kutsuu ja hei aurinkokin alkoi just pilkottelemaan!
LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,
PS. Kiitos kullat kaunokaiset kommenteistanne edelliseen postaukseen – vastailen niihin viikonlopun aikana. Nyt ei malta olla kauempaa koneella 🙂