Ja makoisaa maanantaiaamua ♥ Jotkut asiat on ja pysyy. Vuodesta toiseen. Kuten pullantuoksuisen kodin ihanuus. Se tunne, kun upottaa kädet taikinaan. Tai kun pullataikinaan saa juuri oikean sitkon. Tiettyjä asioita tulee kuljetettua mukanaan vuosien saatossa. Joskus ne saattavat muuttaa muotoaan. Jatkojalostua. Mutta ikinä niistä ei ole valmis luopumaan. Yksi näistä on korvapuustit. Niiden leipominen ja syöminen lämpimänä kylmän maidon on parasta sunnuntaipuuhaa, mitä tiedän. Crème Bonjourin kaupallisen yhteistyön myötä uppouduin hieman muistoihin ja pääsin kehittämään korvapuustien ympärille päivitetyn version. Leipomuksen, joka toivottavasti jatkaa matkaansa myös meidän tyttöjen elämässä. Sunnuntaipäivien sulostuttajana.
Olen monesti miettinyt, että mistä leipomusinnostukseni on peräisin. Kotona meillä äiti ei ollut pullantuoksuinen äiti, mutta paras äiti siitä huolimatta. Pullantuoksun miellän sinne mummulaan, maalle. Isoon keittiöön, jossa oli sympaattiset vaaleansiniset kaapin ovet. Mummu huivi päässä taivastelemassa touhujani. Siellä me leivoimme joka sunnuntai. Joko pullaa tai sitten kananpoikaiskeksejä. Olen kertonutkin teille, että tuon mummun kanssa se leipominenkaan ei ollut ihan niin justiinsa. Kananpoikaiskeksit ovat ihan tavallisia vinoneliökeksejä, mutta saivat uuden nimen sen jälkeen, kun haimme kanalasta niihin munia, joista yksi oli hiukkasen liikaa haudottu. Sanomattakin selvää, ettei tämä kaupunkilaistyttö sen jälkeen suostunut kyseisiä keksejä enää syömään.
Mummun kanssa kun leivottiin, niin voissa ja kermassa ei säästelty. Sen puoleen tarkkoja mittojakaan ei käytetty. Leivonnaiset onnistuivat aina. Tuo tapa on piintynyt omiinkin leipomuksiinikin. En juuri mittaile. Pullia leivottaessa huiskin jauhoja nesteeseen ja tunnustelen käsin, koska seos on sopivaa. Maistelen ja makustelen. Harvemmin on tullut sutta ja sekundaa. Siellä maalla mummun puuhellan uunissa paistui aika ajoin myös mehukkaat korvapuustit, niiden perinteisten pullien sijaan.
Korvapuusteista saa helposti esimerkiksi juhliin salonkikelpoisen kakun, bostonkakun. Crème Bonjourin uutuusmaku täyteläisen samettinen Kaneli & Kardemumma -tuorejuusto toi bostonkakkuun aivan uutta rakennetta ja makumaailmaa. Kakusta tuli maistuvampi ja mehukkaampi. Näyttävämpikin.
BOSTONKAKKU
5 dl punaista maitoa
paketti tuorehiivaa
2 tl suolaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
n. 14 – 15 dl vehnäjauhoja
100 gr huoneenlämpöistä voita
Täyte
1 prk Crème Bonjour Kaneli & Kardemumma -tuorejuustoa
50 g huoneenlämpöistä voita
0,5 dl sokeria
Koristeluun
0,5 prk Crème Bonjour Kaneli & Kardemumma -tuorejuustoa
tomusokeria
pistaasipähkinöitä
1. Sulata hiiva kädenlämpöiseen maitoon
2. Lisää suola, sokeri, kardemumma ja muna maitoseokseen
3. Lisää noin 3 desiä vehnäjauhoja ja sekoita
4. Lisää vähitellen loput jauhot taikinaan ja vaivaa ilmakuplat pois
5. Ennen kuin kaikki jauhot on lisätty, lisää huoneenlämpöinen voi taikinaan
6. Vaivaa, vaivaa ja vaivaa vielä vähän, kunnes taikina irtoaa kulhosta
7. Kohota taikinaa puolisen tuntia liinan alla
8. Kauli taikina isoksi levyksi
9. Lisää täytteet taikinalevylle
10. Rullaa levy tiukasti ja leikkaa siitä noin viiden cm levysiä paloja
11. Aseta 6-7 (riippuen irtopohjavuoan koosta) taikinakierrettä sisuspuoli ylöspäin voidellun irtopohjavuoan pohjalle
(taikinasta jää yli, joten lopuista voit leipoa korvapuusteja)
12. Anna kohota vielä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen voitele bostonkakku munalla
13. Paista bostonkakkua 225 asteessa 30-35 minuuttia
14. Anna kakun jäähtyä
15. Koristele tuorejuustotomusokeriseoksella ja ripsottele päälle pistaasipähkinämurskaa
Kaikki Crème Bonjour -tuorejuustot muuttuivat laktoosittomiksi helmikuussa, joten mikäli bostonkakusta haluaa tehdä laktoosittoman version, niin sekin onnistuu vaihtamalla maidon ja voin myös laktoosittomaksi 🙂
Bostonkakku on meidän perheessä jonkinlainen perinneherkku. Miehen asuessa kuusi vuotta Bostonissa sai hän aina kesäisin Suomeen tullessaan kummitätinsä leipomaa bostonkakkua. Vielä tänä päivänäkin kun vierailemme miehen tädillä Turussa, lähdemme sieltä kotiin bostonkakun kanssa 🙂
Tykkään, että elämässä pitää olla perinteitä. Keittiön klassikoita, joita välittää eteenpäin seuraaville sukupolville. Leipominen rentouttaa ja yhdistää. Parhaimmillaan meillä on kolme kokkia yhtäaikaa kädet taikinassa. Nauru raikaa ja vaivihkaa pyyhkäisen pikkuisemman nenän päästä vehnäjauhot pois. Niin kuin elämään yleensä, niin myös leipomiseen pätee tuo elämän ohjenuorani. Mitä teet, niin tee se hymyillen. Suurella sydämellä ja intohimolla.
MAKOISIN MAANANTAITERKUIN,
YHTEISTYÖSSÄ CRÈME BONJOUR
Ehkä eniten sen takia, että mulla on elämässä niin paljon, mistä olla kiitollinen. On asioita ja tärkeitä ihmisiä, joista on joutunut luopumaan liian aikaisin, mutta silti koen, että olen ihan super onnekas. Onnekas, että mulla on nuo kaksi kullannuppua ja tuo isoin rakkauspakkaus. Sekä tuo karvainen kaveri. On sukulaisia ja ystäviä. Ylipäätään elämä, jota en vaihtaisi pois. Saan herätä uuteen aamuun ja ottaa jokaisen päivän innolla vastaan. Sellaisella asenteella, ettei tarvitse sitten kiikkustuolissa vanhana haikailla.
Liian usein sitä haikaillaan jonkin sellaisen perään mitä ei ole. Ajatellaan, että jos se puuttuva palanen olisi olemassa, niin elämässä olisi kaikki hyvin. Tänään jälleen olen tullut tulokseen, että ei siihen elämän ihanuuteen paljoa tarvita. Elämänsä voi kuluttaa haikailuun tai sitten voi elää unelmiansa. Elää elämänsä niin, että osaa nauttia sen ihanuudesta. Siihen riittää se, että saa yllättäen aamupalan. Että aamupalapöydässä toiset ovat laittaneet parastaan. Hepulit heti aamusta sen takia, että toinen pienemmistä yritti tarjota maustamattoman jugurtin sijaan ranskankermaa cashewpähkinöillä ja gojimarjoilla. Hetken aikaa kikatin asialle yksinäni ja mietin, että viitsinkö sanoa asiasta. 
Mutta vaikka ranskankermaa rakastankin, niin oli pakko huomauttaa asiasta. Siinä vaiheessa sain kuulla, että jopa tuo mies oli mukana tässä ranskankerma-gatessa…pitäisköhän päästää toinen useammin keittiöön? 😀 Elämän ihanuuteen riittää se, että toisen äitienpäiväkortin ikäkohtaan oli jälkikäteen kirjoitettu todellisen iän sijaan 28 vuotta. Ja että äiti on maailman kaunein. Sen lisäksi, että äiti tekee maailman parhainta ruokaa. Elämän kultakimpaleita olivat tänään nuo pikkuiset, jotka yöpuvut päällä menivät puhaltelemaan mökin pihaan saippuakuplia. Kikatuksen kera. Koen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut elämääni näin paljon.
