”Don’t wait for other people to be loving, giving, compassionate, grateful, forgiving, generous or friendly…
lead the way!”

MOIKKAMOI

ja muksaa maanantaita! Siinä missä viikonloppuna riitti virtaa vaikka mihin on tänään kääntynyt ihan päälaelleen; meinasin nukahtaa töissä tämän tästä ja paluu arkeen tuntui himpun verran raskaalta 😉 Onneksi oli puolikas päivä töissä, kiitos ihanan työkaverini J:n.

Tein tuossa yhtenä päivänä reissussa ollessamme havainnon, jonka lausuin ääneen miehellekin. ”Täällä mun on niin helppo olla ystävällinen, koska vastapuoli on liki aina myös ystävällinen takaisin. Tuntuu, että olen löytänyt samanhenkisiä ihmisiä ja yhtäkkiä heitä onkin joka kadunkulma täynnä.” Rakastuin Baliin enkä vähiten ystävällisten ja aitojen ihmisten takia. Niin, olenhan mä ystävällisyydestä täällä joskus ennenkin jutellut, mutta nyt sain koko touhuun ihan uuden näkökulman. Mä olen aina luullut, että on jotenkin väärin olla ystävällinen tai olen ainakin tuntenut pahaa mieltä siitä, että ystävällisyyteeni ei aina vastata ystävällisyydellä. ”Hyvä sun on olla aina niin iloinen ja ystävällinen, kun sulla on asiat hyvin.” Pari kertaa olen saanut tällaisen kommentin. Little did they know. Eikö sitä muka pysty olemaan ystävällinen, jos elämässä on karikoita? Hevonkakat sanon mä. Oltiin sitten sädehoitohoitajien kanssa tekemisissä tai linjan toisessa päässä huutavan reklamoijan kanssa puhelinyhteydessä, niin totta hitossa mä olen ystävällinen. Miksen olisi? Onko siinä jotain pahaa?

Suu väärinpäin murahtelevat ihmiset saavat mut näkemään punaista. Tämä ystävällisyyshän on osa sitä suurta kokonaisuutta nimeltä käytöstavat. Mikä on ihmisten tekosyy olla olematta ystävällinen? Katkeruus, kateus, viha, rahattomuus, realismi, jaksamattomuus, ennakkoluulot. Ei, ei. Kerroinkin, että juttelin reissulla paikallisten kanssa siitä, miten tämä off season on käynyt heidän kukkaronsa päälle. Kuinka asiakkaita ei riitä ja täten ollen ei riitä rahaa perheen menoihin. Mutta tiedättekö, silti nuo ihanat ihmiset jaksoivat olla ystävällisiä ja hymyillä. Ja juu, tämä oli siitä riippumaton, että oliko kyseessä myyntitilaisuus vai ei. Ihmiset olivat kiinnostuneita meistä, yhtälailla kuin me olimme kiinnostuneita heistä. Tervehtivät kohteliaasti ja vastasivat siihen hymyyn hymyllä. Jossain vaiheessa huomasin poskilihasteni kramppaavan; olin hymyillyt niin paljon 🙂

Joskus muinoin, varsinkin vastakkaisen sukupuolen osalta, olen tullut ystävällisyyteni takia väärin ymmärretyksi. Oli aika, että arastelin olla ystävällinen. Väitän, että mulla on hyvä ihmistuntemus ja näen läpi, koska vastapuoli on ystävällinen keinotekoisesti. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ystävällisyys, mikä menee mielistelyyn. Varsinkin jos toisella on oma lehmä ojassa. Tuolla reissussa ihmisten ystävällisyys oli aitoa. Näin ainakin haluan uskoa.

Tuntuu, että tässä meidän suoritusyhteiskunnassa usein oman edun tavoittelu menee sen ystävällisyyden edelle. On kiire elää elämää omien intressien ja tavoitteiden mukaan, ilman että ottaisi välillä happea ja keskittyisi hetkeksi muihin ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Sosiaaliseen kanssakäymiseen ilman mitään taka-ajatuksia. Teppanyaki-pöydässämme istui australialaisia ja voi pojat, miten hauska ilta meillä oli. Loppujen lopuksi. Aluksi mietittiin miehen kanssa, että voi kun olisi kiva olla ihan omassa pöydässä, ettei tarvitsisi jutella ja olla ystävällinen…niin, välillä se ystävällisyys vaatii energiaa, mutta kertaakaan se energia ei ole poisheitettyä energiaa. Se tulee bumerangina tuplana takaisin.

Näine (ehkä välillä sekavinekin ;)) ajatuksineen alkaneeseen viikkoon, muistetaanhan olla ystävällisiä. Vastata hymyyn hymyllä ja hymyillä, kun siltä tuntuu, vaikka vastapuoli murjottaisi!

YSTÄVÄLLISIN TERKUIN,

PS. kuvat ovat yhdeltä aamulta, kun heräsimme miehen kanssa katsomaan auringonnousua laskuveden aikaan.

MOIKKAMOI,

aika soljuu ja päivät kuluu. Tänään tuli ekaa kertaa sellainen olo, että on todellakin lomalla. Siitä kertoo jo se, että ekaa kertaa pystyin kahlaamaan kirjasta reilun 200 sivua yhdellä istumalla. Tähän asti on pompittu rantatuolin ja uima-altaan väliä 😉 Hyvä näin! Nyt ollaan parvekkeella miehen kanssa hikoilevilla valkoviinilaseilla ja tytsyt valmistautuu iltaan. Hih, tää on ollut meidän rituaali jo monta vuotta. Illalla kun tullaan hotellille käydään nopsat suihkut ja sitten meidät aikuiset passitetaan parvekkeelle, jotta toiset saavat rauhassa katsoa illan vaatteet. Esittelevät ne sitten meillä yllätyksenä (täytyy myöntää, että näin äsken vilauksen, kun hain kannettavan sisältä :)). Tässä muutaman lomapäivän aikana on taas selkiytynyt pari asiaa, jotka haluan teille jakaa. Ja itsellenikin, muistutuksena tulevaisuuteen. Niille hetkille, kun on totaalinen work mode päällä ja kulkee laput silmillä. Kun täytyy muistutella itselleen, että mistäs tässä elämässä taas oli kyse.

Vaikka arki on elämän parasta aikaa, niin silti ihminen tarvitsee lomaa. Lomaa niistä tutuista rutiineista, maisemista ja aikaa ajatuksille.

Juttelemalla ihmisten kanssa ilman kunnollista yhteistä kieltä on antoisaa. Näyttämällä kuvia lumesta ihmisille, jotka eivät ole koskaan lunta nähneet on aika antoisaa myös. Se, että saamme kokea heidän kulttuurin on rikkaus, mutta se, että voimme näyttää jotain meidän kulttuuristamme heille on lottovoitto.

Se tunne, kun kuulee ekaa kertaa reiluun pariin vuorokauteen ruotsia ja näkee ensimmäistä kertaa skandinaavisen näköisiä ihmisiä (jopa kaksin kappalein) tuntui aluksi tosi hämmentävältä. Mutta aika pian tuli jokseenkin kotoinen ja turvallinen olo. Tuli tunne siitä, että on tosi ylpeä niistä juurista siellä kaukana kotona.

Ennakkoluuloton elämä on parasta. Kuten se, että kokeilee rohkeasti ruokalistalta paikallisia herkkuja. Kysyy suosituksia paikallisilta, vaikkei sitä yhteistä kieltä välttämättä olisikaan. Kyllä sitä selviää, vaikka sitten elekielellä. Ennakkoluulottomasti varaamme myös kuskin pirssin kera puoleksi päiväksi ja pyydämme päästä näkemään todellista Balia. Ei niitä turistikohteita vaan jotain muuta. Toki vissiin mukaan mahtuu myös muutama turistikohdekin 🙂

Se, kuinka hyvän mielen saa aikaan kiittämällä balinkielellä tai indonesiaksi on ihan mittaamattoman arvokasta. Se, kun kuulee noiden pikkuisten naperoiden suusta saman kiitoksen, jonka juuri äsken on itse sanonut saa sydämen läkähtymään. Ihanaa, että on pystynyt heille opettamaan, että toimitaan maassa maan tavalla ja kunnioitetaan ihmisiä sellaisinaan kuin he ovat. Arvokasta oppia myös tulevaisuutta varten, mikäli innostuvat matkustamisesta todenteolla.

Niin vuori vastaa, kun sille huudetaan; hymyile ja saat hymyjä. Se, mitä jään aina näiden Aasian reissujen jälkeen kaipaamaan on hymyt. Niistä saa voimaa ihan hirmuisesti. Pari viikkoa menee kotonakin ihan helposti hymyillessä, kunnes sitten kyllästyn kun niin harva hymyilee takaisin 😉

Kun elämässä on niitä aikoja, että vähän potkii, niin muistele lasten kikatusta. Kun lapset ovat onnellisia, sinä olet onnellinen. Meillä onni on löytynyt muun muassa uima-altaasta. Toiset ovat jo ihan rusinoita. Mutta onnellisia sellaisia.

******************

Mä olen tässä vähän miettinyt, että olis aika kiva olla surffipummi. Tuossa niitä lojuu hotellin rannalta pois lähdettäessä. Aamupäivät surffaavat ja laskuveden tullessa niputtavat lautansa ja menevät päikkäreille palmujen alle. Heräävät siitä ja hymyilevät valkohampaista hymyä. Elämä hymyilee. Ei kuulosta pahata, eihän? Heiii, täällä kuuluu vaimeaa kongin kuminaa; se tietää sitä, että hotelliin saapuu lisää vieraita. Ihana tapa, josta täytyy käydä ottamassa video vaikka tuonne Instan puolelle 🙂 Nyt syömään, sitten unille ja huomenna sama moodi päälle mikä tänäkin aamuna!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. tuo kuva jossa on patsas; ei tarvinnut käyttää mitään filttereitä…riitti kun vei kameran ulos ja linssi huurustui samantien. Kosteusprosentti on varmastikin 98% 😀