maanantai 23. tammikuun 2017

Energisyydestä & pirtsakka lounassalaatti

MOIMOI IHANAT

ja kivaa maanantaita! Kyllä, maanantaikin voi olla ihan kiva, kun antaa sille mahdollisuuden 🙂 Uusi viikko edessä ja jotenkin sitä energiaa on hyvin levätyn viikonlopun jäljiltä vaikka muille jakaa. Veikkaan, että myös pidentyneet päivät ovat lisääntyneen energian taustalla. Sekä se, että vihdosta viimein ruokavalio ja liikunnat ovat taas sopivasti balanssissa keskenään. Syksyllä ja alkutalvella molemmat oli kieltämättä vähän retuperällä. Tuli otettua liikuntaspurtteja, joita seurasi taas pitkä liikuntatauko. Syötyä tuli suht’ terveellisesti, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ihan liian vähän. Silti paino nousi, kiitos viikonloppujen mässäilyjen. Salmiakkipääkallot huutelivat tämän tästä nimeäni ja kaapista löytyi ekaa kertaa ikinä suklaalevyjä. Koukutuin suklaaseen, vaikka olin aina ollut sitä mieltä, että suklaa ei ole mitään verrattuna salmiakkiin. Tässä reilun kolmen viikon aikana olen päässyt karkkihimosta eroon, mutta viikonloppuna teki tiukkaa Runebergin torttujen suhteen. Sellaisen sallin itselleni heti kun tämä tammikuun kurjuus on selätetty ;D Lisäksi päätin, että toiste en pidä herkutonta tammikuuta. Vaan läpi vuoden sellaisen linjan, että ei tule vedettyä herkkuövereitä. Ihan turha rääkätä itseään millään totaalikieltäytymisellä.Lounassalaatti (2 of 10)Lounassalaatti (9 of 10)Lounassalaatti (4 of 10)Liekö herkkulakon vai hiihtoharrastuksen ansiota vai molempien yhteensä, mutta tänä aamuna vaatehuoneestani löytämät ”motivaatiohousut” mahtuivat tuosta vain sujahtamalla päälleni. Olen maailman laiskin vaatteiden palauttaja/vaihtaja (tai siis sovittaja) ja aikoinaan noita motivaatiovaatteita kertyi enemmänkin. Näissäkin farkuissa oli vielä laput kiinni. En muista koska olisin viimeksi mahtunut 36-kokoisiin farkkuihin enkä ylipäätään voi ymmärtää, että olen sellaiset mennyt ostamaan viime vuosien aikana! Vaikka tavoitteena herkkulakolla ei ollut painon pudottaminen, niin näen kyllä timmiytyneen vartalon pelkästään plussana. Vaakaa emme edelleenkään omista, joten hienosti pärjää sillä vanhalla tutulla housun vyötärö -säännöllä. Kun housut alkavat puristamaan vyötäröstä, niin on aika tehdä jotain. Tällä neuvolla olen mennyt eteenpäin viime vuodet. Viime syksyn mekkovillityksen lomassa sitä ei vaan huomannut, että housut hiukkasen puristivat.

Joten nyt on hyvä olla. Tähän postaukseen pitää palata itsekin silloin kun tuntuu, että mässyvaihde jää päälle. Silloin kun liikunnat takkuaa. Mistään muusta liikunnasta en ole saanut niin hyviä kiksejä kuin tuosta hiihdosta. Aikoinaan spinningistä tuli melkein yhtä hyvä olo, mutta onhan tuo hiihto nyt ihan taas jo eri juttu. Syke pysyy korkealla (vähän liiankin) ja oikeastaan jo reilu puolen tunnin lenkki saa aikaan ihan hyvän olon. Tunnin lenkin jälkeen euforia on käsin kosketeltavaa. Vaikka en kalorinkulutusta niin seuraakaan, niin kyllä tuntiin tuollaiset liki 800 kulutettua kaloria on aika paljon. Hiihdon lisäksi olen tehnyt pitkiä kävely/hölkkälenkkejä. Matalalla rasvanpolttosykkeellä. Eihän se sikspäkki vielä näy, mutta ei sen ole tarkoituskaan. Reisissäkin saattaa olla vähän muhkuraa, mutta ei haittaa. Pääasia on, että itselläni on omassa kehossani tällä hetkellä niin himskatin hyvä olla. Että jaksan arjessa ja että energiaa riittää lasten ja koiran kanssa puuhailuun. Olen muuten huomannut, että kotityötkin sujuvat jotenkin kivuttomammin. Ettei vaan olisi flunssa tai joku tulossa…;)Lounassalaatti (1 of 10)Lounassalaatti (3 of 10)

Energiaa antoi myös tämän päivän lounassalaatti. Jota tekisi mieleni kutsua ”kun jääkaapissa on vain valo” -salaatiksi, sillä meillä on oikeasti jääkaappi aivan tyhjä. Kauppakassit odottavat noutajaansa. Aamusta heti palaveriin, sitten töihin ja nälkäisenä kotiin. Ajattelin syödä lounaaksi paahdettua ruisleipää, kunnes salaattihimo nousi sfääreihin. Frise-salaattipuntista oli suurin osa jo parhaimmat päivänsä nähnyt, mutta loistavastihan siitä toisesta puolikkaasta salaattipohjan sai aikaiseksi. Lisäksi parsakaalia, omppua ja kurkkua. Päälle paistettua schwarzwaldin kinkkua, vuohenjuustoa, granaattiomenaa, balsamicoa ja mustapippuria.

MAANANTAIN LOUNASSALAATTI

Salaattipohja
revittyä salaattia (esim. tammenlehti tai frisee)
puolikas parsakaali pienisteltynä
10 cm pätkä kurkkua pilkottuna
1 pieni granny smith omena kuorittuna ja palasteltuna
oliiviöljyä
-sekoita aineet keskenään

Täyte
3 siivua schwarzwaldin kinkkua (tai serranoa tms)
pieni pala vuohenjuustoa
granaattiomenan siemeniä (pakaste, ettei keittiö sottaannu!)
(balsamicoa & mustapippuria)
-pienistele kinkku ja paista paistinpannulla ilman rasvaa rapeaksi
-pienistele vuohenjuusto
-asettele täytteet salaattipohjan päälle
-halutessasi mausta balsamicolla ja mustapippurillaLounassalaatti (10 of 10)Lounassalaatti (5 of 10)

Tätä salaattia voisi kutsua pirtsakaksi. Sen verran tuo granny smith ja granaattiomenan siemenet antavat sille potkua! Mutta nyt on pakko antaa potkua itselleni sinne maitokaupan suuntaan. Vaikka jääkaapista löytyi ainekset salaattiin, niin nyt se huutaa tyhjyyttään. Iltaruoaksi suunnitteilla pitkästä aikaa arjen sulostuttajasoppaa eli siskonmakkarasoppaa. Saas nähdä kuka tällä kertaa saa plumpsauttaa makkarat soppaan 🙂

IHANAA & ENERGISTÄ ALKANUTTA VIIKKOA,

alle


tiistai 17. tammikuun 2017

Sushiunatkoon mikä salaatti!

HEIHEI HELLUREI,

ja timakkaa tiistaita ystävät! Tuossa juuri vilahti ennen näkemätön valoilmiö olohuoneen ikkunasta sisään. Toivottavasti tuo valoilmiö tulisi pian takaisin. Tai oikeastaan pysyköön piilossa vielä hetken, sillä nyt ei jouda pölyjä pyyhkimään. Koiruus onneksi laahaa turkillaan maasta pois ne pahimmat villakoirat ;D

Kärsin kroonisesta sushihimosta. Tämä krooninen tauti on jo vaivannut monta vuotta enkä tiedä mistä puutoksesta se kertoo. Voisin syödä sushia joka päivä, aamusta iltaan. Ollaan yritetty tytöillekin sushia kaupitella, mutta jotenkin se on tuo merilevä, joka ei maistu. Riisit sun muut kyllä menevät. Pinterestissä eräänä päivänä seikkaillessani ohjelma ehdotti mulle sushisalaatin kuvaa. Tottahan toki sitä oli pakko kokeilla. Oikeastaan sitä on pitänyt kokeilla jo pari vuotta, aina siitä lähtien kun ekan kerran näin sushisalaatin kuvan. Olen aiemminkin tainnut kertoa, että voisin elää salaateilla. Ruokaisat salaatit muodostavatkin ruokavalioni selkärangan. Onneksi meillä muukin perhe tykkää salaateista. Mieskin nykyään, kun teen niistä tarpeeksi täyttäviä 😉Sushisalaatti (1 of 7)Sushisalaatti (1 of 1) Sushisalaatti (3 of 7)
Jos kaapista olisi löytynyt, olisin laittanut tähän suussa sulavaan sushisalaattiin myös lohta tai katkaravun pyrstöjä. Mutta kun ei löytynyt, niin yritin päästä mahdollisimman lähelle sushimaista makumaailmaa. Pakastekatkaravut toivat salaattiin sen hivenen merellisen vivahteen 😉 Tämä salaatti tuli jäädäkseen. Loistava myös arki-iltojen pelastajana, sillä tuon riisinhän voi keittää jo edellisenä päivänä. Alla olevasta ohjeestani riittää noin neljälle syöjälle.

collage

Sushiriisi
2 dl sushiriisiä
2,5 dl vettä
1 rkl riisiviinietikkaa
-kiehauta vesi ja lisää sinne sushiriisi
-anna kiehua noin 15 minuuttia
-valuta vedet pois, lisää riisiviinietikka, sekoita ja anna riisin jäähtyä

Salaatti
salaattisekoitusta
4 porkkanaa
1 kurkku
1 avokado
-revi salaatti lautaselle
-pese ja kuori porkkana sekä kurkku, suikaloi ne kuorimaveitsellä
-asettele porkkana- ja kurkkusuikaleet salaatin päälle
-siivuta salaatin päälle avokadoa

Salaatinkastike
2 rkl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
2 tl sokeria
2 cm inkiväärin pala raastettuna
wasabitahnaa
-sekoita aineet keskenään ja valuta salaatin päälle

Lisäksi
katkarapuja
seesaminsiemeniä
-lisää salaattiin (joko salaatin päälle tai erilliseen kippoon) riisi ja valutetut katkaravut
-koristele seesaminsiemenilläIDSushisalaatti (6 of 7)Sushisalaatti (5 of 7)Sushisalaatti (7 of 7)

Tuli tuossa yksi päivä mieleeni, että en ole tehnyt pitkään aikaan tuota kerrasta koukuttavaa bibimbappiakaan. Bibim…what? Katsokaahan tuosta linkistä 🙂 Sekin menee arkiruoasta aivan loistavasti!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

alle


perjantai 13. tammikuun 2017

Perjantain (terveellisempi) mättölautanen

HEIPPAHEI!

Onpas ollut hulinaa täynnä tämä viikko. Perjantai-ilta tuntuu taas niin ihanalle♥ Parina päivänä töitätöitä, palavereita ja tänään vielä remppapalaveria. Lisäksi viikkoon on mahtunut jos jonkinlaista kuolinpesän asioiden hoitoa. Ja niin kauan kuin pesä (pesät…niitä on tällä hetkellä kolme) on jakamattomia, niin tietää hommia. Justhan se vasta oli kun täällä tuskailin metsä- ja maatalousveroilmoitusten kanssa. En voi uskoa, että se aika on taas käsillä. Vuosi on mennyt ihan hirmuista vauhtia. Tosin tänä vuonna noita ilmoituksia helpottaa se, että ainakaan tietääkseni mitään sen kummempia ilmoittamisen arvoisia tapahtumia ei viime vuodelta ole. Viime vuonna ilmoitusten suhteen olin ulkona kuin lumiukko ja äiskä oli niin huonossa kunnossa, että ei juurikaan veroilmoituksiin osannut juuta tai jaata sanoa. Tänä vuonna on siis 100% parempi tilanne, sillä narut on omissa käsissä! Terveellinen nacholautanen (1 of 1) Terveellinen nacholautanen (5 of 11)

Aika kuluu siivillä myös tämän tammikuun suhteen; huomenna on tasan puoliväli tipattomassa tammikuussa ja herkkulakossa Olo on edelleen euforinen. Herkkuja ei tee mieli ja kroppa huutaa kaikkea terveellistä. Ainut vain mitä kolottaa on punaviinihammas 😀 Onneksi siihen tulee huomenna helpotusta, sillä jo ennen herkkulakkoon ja tipattomaan ryhtymistä oli tieto, että tammikuulle on sovittu pari menoa, joiden aikana ei nuttura saa kiristää. Huomenna menemme rakkaiden ystävien kanssa syömään ja kyllä, alkuun ajattelin ottaa lasin kuplivaa ja ruoan kanssa pari lasia punaviiniä. Ei se maailmaa kaada ja sunnuntaina taas jatketaan kaidalla tiellä. Ehkä hieman väsyneenä, mutta moninverroin onnellisempana ja paremmassa maailmassa.

Terveellinen nacholautanen (10 of 11) Terveellinen nacholautanen (6 of 11) IDTerveellinen nacholautanen (7 of 11) Koska kroppa huutaa terveellisempiä vaihtoehtoja evääkseen, niin myös perjantai-illan mättölautanen oli terveellisempi versio perinteisestä nacholautasesta. Tein tämän jo heti neljän jälkeen ja se (ei todellakaan kaikki ;D) korvasi iltaruokani. Mies kotiutuu vasta ennen puolta yötä ja lapsille haettiin noutoruokaa perjantain kunniaksi.

TERVEELLISEMPI NACHOLAUTANEN

1,5 pussia ruisnachoja
1 prk Urtekramin papusekoitusta
50 g luomugoudajuustoraastetta
4 rkl salsakastiketta
-levitä uunivuoalle puolet nachoista
-ripsottele päälle papuja, juustoraastetta ja salsakastiketta
-toista toinen samanlainen kerros
-laita uuniin 200 asteeseen noin 15 minuutiksi
-tarjoile itse tehdyn guacamolen ja kermaviilikastikkeen kera

Guacamole
1 avokado
miniluumutomaatteja
pieni punasipuli
chiliä
pilkottua korianteria
sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria
-pienistele avokado, tomaatit ja punasipuli
-sekoita guacamolen ainekset sekaisin ja levitä uunista tulleen nacholautasen päälle

Kermaviilikastike
1 dl kevyt kermaviiliä
2 rkl salsakastiketta
-sekoita keskenään

******************************

Nyt ulos kera karvaisen kaverin ja sitten ajattelin kaivautua peiton alle lukemaan uusimman Vera Valan loppuun. Esikoisen luokkakaveri tuli yökylään ja tytsyille on tehty siskonpeti takkahuoneeseen. Luvassa kuulemma kikatusta myöhään yöhön ja VoF:ia. Sopii mulle! Hei, huomiselle suunnitteilla koirapostausta, mikäli Toby suostuu kuvattavaksi 🙂

IHANAA PERJANTAI-ILTAAalle


torstai 12. tammikuun 2017

KORSETTI KUNTOON!

MOIKKAMOI,

alkuviikon auringon voimalla ollaan painettu pari päivää…toivotaan, ettei lumet nyt kokonaan sula. Vaikka nytkin on pakkasta, niin tuossa tunti takaperin töistätöistä kotiin ajaessani joutui käyttämään pyyhkijöitä, kun taivaalta tuli vettä. Sellaista alijäähtynyttä. Lumien sulaminen haittaisi hitusen tuota aloitettua hiihtoharrastusta 🙂 Viimeisen vuoden aikana olen tajunnut (oppia ikä kaikki) kaksi juttua, jotka ovat ainakin omalla kohdallani fyysisen kuntoni kulmakiviä; korsetti pitäisi olla kunnossa ja että se venyttely on tärkeää! Kerroinkin teille taannoin, että sain alaselkäni jotenkin jukeliin. Oudokseltaan aloitettu hiihtoharrastus sai aikaan sen, että takareidet ja peppu oli ihan jumissa. Tiedostin asian enkä siltikään venytellyt. Kunnes huomasin käveleväni vähän vaappuen, ankkakävelyä. Tässäkään vaiheessa en venytellyt. Ei muka ehtinyt. Venyttelyn muistin viime torstaiaamuna, kun sängystä ylös nousemisessa kesti kymmenen minuuttia. Alaselkä vihloi ja toinen jalka meinasi lähteä alta. Mutta eihän tuossa vaiheessa enää pysty yksinkertaisesti venyttelemään ilman tuskaa. Tuttu vaiva kahdeksan vuoden takaa. Silloin viimeksi mulla tuo SI-nivel ärtyi yksivuotiaan kuopuksen kantelemisesta. Silloin tarvittiin jos jonkinlaista rankamanipulaatiota ja niksauttelua, lihasrentouttajista ja särkylääkkeitä puhumattakaan.pilates-2-of-3

Silloin on turha rypistää, kun on jo housuissa. Joten ennaltaehkäisy. Sen otan käyttöön nyt. Tästä päivästä lähtien. Korsetti kuntoon ja venyttely ohjelmistoon! Korsetilla en tarkoita sitä, että se johonkin ajan saatossa kadonnut six pack pitäisi saada esille, vaan sitä, että tuo core tuolla vahvistuisi. Olen maailman laiskin selkälihasten treenaajaa ja kaikkihan tietää, että corea ei kuntoon laiteta pelkillä vatsalihaksilla. Suunnitelma on keskittyä syviin vatsalihaksiin ja selkälihaksiin. Musta ja pilatesrullasta on tullut oikein hyvät ystävät tässä viime päivien aikana. Ensin ihan vain makoilin pitkin pituuttani rullan päällä, kun en muuhun pystynyt. Sitten verestin vanhoja muisteloita liikkeistä ja lisäksi lunttasin apua täältäNyt jo kaikki liikkeet sujuvat aika kivuttomasti. Pari päivää on menty jo ilman kipulääkkeitäkin, joten eiköhän tämä nyt tästä.pilates-1-of-3

(toim. huom. tuo karvainen kaveri tuossa yllä tekee kotijumpista hilppasen hankalia, kun tunkee ja punkee aina ihan iholle 😉 Mutta sen päätin, että jatkossa en ala kärsimään selkäkivuista. Sellaisista selkäkivuista, jotka on omasta laiskuudesta johtuvia. Veikkaan, että jos olisin venytellyt jokaisen Lapissa hiihdetyn lenkin jälkeen takareidet ja takaliston auki, niin tuskaisilta päiviltä selän kanssa olisi vältytty. Arvatkaa mistä huomaan tuon korsettini olevan huonossa jamassa (siis selkäkivun lisäksi)? Siitä että oikein havahdun siihen, että istun jotenkin ”lysyssä”. Tämän tästä korjaan asentoani, vedän napaa kiinni selkärankaan ja saan istumapituutta ainakin kymmenen senttiä lisää. pilates-3-of-3

Vähän harmittaa, että olen päästänyt tuon keskivartalon lihakset näin huonoon jamaan. Kuitenkin kaikki liikkeet lähtevät tuolta coresta. Veikkaan, että se hiihdonkaan vaikeus ei ole välttämättä pelkästään tekniikasta johtuvaa vaan siitä, että mulla ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä tarpeeksi voimaa ammentaa tuolta keskivartalosta. Joten vapise tour de ski, ensi vuonna nähdään 😉 Pian lähdetään miehen kanssa treenaamaan tuota hiihtoa lisää. Tykkilumiladulle…

Piti muuten kysäistä jo aikoja sitten, että oletteko kokeilleet tabata-treenejä? Mä olen koukuttunut niihin. Niin kuin aikoinaan Kayla Itsinesiin. Vajaa 20 minsaa ja saa hyvän hien päälle. Eilen tein tosin pari tabataa putkeen. Arvatkaa venyttelinkö? No enpä tietysti. Spotifyssa on tosi kivoja tabata-soittolistoja. Ei tarvitse itse kellottaa, joten helpottaa harjoittelua huomattavasti 🙂 Vinkkinä vain teille, jotka haluatte tehokkaan treenin kotosalla. Nyt hiihtokamppeet niskaan ja verryttelemään. Alkulämpöjen ottaminen on meitsille ollut kanssa ihan tuntematon käsite aiemmin, mutta ei enää. Nähdään ihanat!

TUNNELMALLISIN TORSTAITERKUIN,

alle


keskiviikko 11. tammikuun 2017

Pieni asia, suuri vaikutus & huikea lukijakilpailu

HEIPPAHEI IHANAT!

Uusi vuosi, uudet kujeet -sanonta ei ole ihan vain sanahelinää. Osana Danone Activian kampanjaa Danone Activia haastoi minut kokeilemaan uuden vuoden kunniaksi jotain uutta. Jotain sellaista ihan pientä juttua, joka lisäisi omaa hyvinvointiani. Pohdin pitkään, että mikä se uusi juttu oikein olisikaan. Tammikuun alussahan olen jälleen aloittanut tipattoman ja karkittoman tammikuun, mutta mikä asia on sellainen, joka on tällä hetkellä kokonaisvaltaisen hyvinvointini pullonkaula? Unta saan riittävästi ja ruokailut ovat kunnossa. Liikuntakärpänenkin on purrut ihan mukavasti.danone-7-of-10danone-10-of-10

Kunnes sen keksin; tällä hetkellä kokonaisvaltaisen hyvinvointini kannalta olisi tärkeää rajoittaa puhelimen ja tietokoneen käyttöä ilta-aikaan. Liian usein sitä tulee selattua uutisia ja somea illan mittaan. Katsottua sähköpostit, päivitettyä Instagramia. Tuntuu, että tietyllä tapaa olen riippuvainen puhelimesta. Se on kasvanut käteeni kiinni. Välillä sitä tulee käytettyä siinä mittakaavassa, että vasemman käden sormet kramppaavat. Ja annas olla, jos huomaan esimerkiksi kauppareissulla puhelimen jääneen kotiin. Kyllä sitä saa ostoskärryt kyytiä, kun on kiire kotiin tarkistamaan, onko joku kenties soittanut tai laittanut viestiä.

danone-3-of-10 danone-4-of-10 Tietotulva on ihan mahdoton seikkaillessani tuolla uutissivustoilla. Aivokapasiteettini on koko ajan täynnä, sillä aivot eivät ehdi sulattamaan saamaansa tietoa. Olen kovalevyn tyhjäyksen tarpeessa iltaisin ja veikkaan, että kännykän ja tietokoneen käytön radikaali vähentäminen auttaa tähän ongelmaan. Monesti kysyn itseltäni, että onko sitä pakko olla ajan tasalla uutisista? Eikö sitä pystyisi odottamaan aamuun uutisten lukemisen kanssa? Kaatuuko maailma, jos en katsokaan sähköpostia ilta-aikaan? Sama toimii somen kanssa, onko minun pakko tietää kaikki ystävien kuulumiset vielä juuri ennen nukkumaanmenoa? Vastattava jokaiseen viestiin samantien, kun sen saan? Jotenkin tuntuu, että niinä öinä, kun kännykkä korvaa kirjan nukahtamiskaverina, niin uni on selvästi levottomampaa. Huomaan prosessoivani unissani päivän uutisia ja yöllä herättyäni en välttämättä saa samantien unen päästä kiinni. Pahimmassa tapauksessahan silloin yölläkin käsi hamuaa kännykkää yöpöydältä. Ei hyvä, tähän on tultava muutos.danone-5-of-10danone-8-of-10

Tästä lähtien kännykkä menee sille osoitettuun paikkaan keittiössä illalla klo 20.00. Kännykkä laitetaan nukkumaan eli äänettömälle, kokonaan pois päältä sitä ei tarvitse laittaa. Seuraavan kerran sitä katsotaan vasta aamulla. Aiemmin olen tätä tapaa vastaan hieman protestoinut, sillä meillä ei ole herätyskelloa ja keittiössä pirisevään puhelimeen tuntuu jotenkin olevan inhottava herätä. Herätyskellot eivät monia euroja maksa, joten heti tänään lähden herätyskello-ostoksille. Tästä lähtien myös tietokone sammuu viimeistään tuolloin klo 20.00. Kuvienkäsittely ja blogitekstien luonnostelu saa odottaa virkeämpiä hetkiä. Eli päivännäköä.danone-1-of-10activia-1-of-1

Itse asiassa, tämän hyvinvointihaasteen otamme vastaan koko perhe. Kaikkien kännykät joutavat tuonne ”jäähylle” klo 20.00. Meillä on tähän asti lapsilla ollut puhelimet omissa huoneissaan yön ajan ja pitkään olen pohtinut, että tähän pitäisi tulla muutos. Lisäksi miehen kanssa meillä on ollut paha tapa alkaa tekemään töitä lasten mentyä nukkumaan. Nökötetään kannettavien kanssa takkahuoneen sohvalla ja molemmat naputtelee minkä kerkiää 🙂 Ehkä voisimme vastedes tietokoneiden avaamisen sijaan katsella leffaa tai lukea kirjaa. Kuulostaako tutulta? Lähdetkö mukaan haasteeseen? Pieni muutos, mutta veikkaan että ihan huikean suuria vaikutuksia. Tulen kertomaan teille muutaman viikon päästä, miten tässä pienessä uudenvuodenlupauksessa olen pysynyt ja olenko huomannut vaikutuksia.

Nyt siihen huikeaan lukijakilpailuun, joka toteutetaan yhteistyössä Danone Activian kanssa! Minulla on ilo ja kunnia kysyä sinulta, mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi? Mitä uutta haluaisit kokeilla uudenvuoden kunniaksi, jotta voisit paremmin? Kommenttikenttä, Danone Activia ja minä odottelemme teidän vastauksianne viikon ajan (ke 18.1. klo 10.00 asti) ja kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 500,00 euron lahjakortti tuon tavoitteen saavuttamiseksi (eli esimerkiksi kuntosalikortti tms.). Arvonnan säännöt löydätte täältä.

OIKEIN ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

YHTEISTYÖSSÄ: DANONE ACTIVIA

lifie-logo-rgb-1