HELLUREI IHANAT!
Toivottavasti siellä on vietetty kiva viikonloppu ja aloitettu viikko hyvillä mielin. Viime aikoina olen huomaamattani punninnut asioita. Normaalia enemmän. Kuulostellut itseäni. Sitä, miltä minusta tuntuu ja niitä asioita, jotka tuovat iloa elämään. Myös niitä asioita, jotka ovat tuolla jossain takaraivossa ja aiheuttavat ehkä harmaita hiuksia (ihan aikuisten oikeesti, niitä platinanvärisiä hiuksia on yhtäkkiä alkanut kasvamaan kuin sieniä sateella…). Nyt kun olen saanut ratkaistua hyvinvointini suurimman pullonkaulan eli sen kännykkäriippuvuuden, niin on jäänyt tilaa ja aikaa ajatella muita mahdollisia parannettavissa olevia tapoja.
Käsi ylös, kenen vaatekaapit ovat siivouksen tarpeessa! En voi ymmärtää sitä, että silloin kun teen vaatehuoneeseen suursiivouksen ja päätän pitää sen siistinä, niin miksi en siihen pysty? Miksi vaatepinot täyttyvät tämän tästä ei-niin-nätisti viikatuista vaatteista ja miksi osa paidoista roikkuu ihan miten sattuu henkareissa? Miksi osa vaatteista on vaatehuoneen lattialla pinossa sen sijaan, että ne olisi viikattuna hyllyille? No senpä takia, että sinne hyllyille tai henkareihin ei mahdu. Mikään ei ole ihanampaa kuin tunne vaatehuoneen siivoamisen jälkeen. Jatkossa haluan nauttia tuosta tunteesta 24/7.
Tämän takia peräänkuulutin ennen joulua sitä ihmenaista. Maria, joka laittaisi mun organisointikyvyt kohdilleen. Joululahjaksi sain Marin. Kaksin kappalein. Nuo KonMarit ovat nyt pölyyntyneet reilun kuukauden päivät työpöytäni nurkassa. Se ihmenainen ei ole vielä sieltä kirjasta pomppaissut ulos ja laittanut tuulemaan. Joka ikinen aamu yritän sitä etsiä vaatepinkkojen välistä, mutta ei ole näkynyt. Ehkä tämä vaatii myös allekirjoittaneelta jonkin asteista panostusta.
Nyt kun sain viikonloppuna luetuksi viimeisimmänkin joululahjaksi saamani romaanin, on aika alkaa kaivamaan sitä organisoitunutta minääni esiin. Sinänsä koen hurjaa ristiriitaa siinä, että vaikka rakastan siistiä kotia niin silti siellä kaapeissa ja komeroissa saa lymytä vaikka millainen pommi 😀 Siloteltu ulkokuori, kulissien takana varsin räjähdysherkkä tilanne. Niin mä näkisin tämän mun siivousfilosofiani. Tosin meillä asuu yksi KonMarin oppeja jo vuodet ilman minkäänsortin opuksia soveltanut ihminen. Sellainen miespuolinen, jonka kauluspaidat ovat värijärjestyksessä kaapissa ja joka tasaisin väliajoin karsii vaatteistaan ne, joita ei ole käyttänyt. Ihminen, jolla ei taida olla koskaan mikään asia hukassa. Toisin kuin minä, joka tämän tästä miettii, että ”Mihinköhän mä olen senkin laittanut?”. Tuossa muutama viikko sitten etsittiin Tobyn leluja koirien ja kissojen kanssa. Siis niitä leluja, joita siivottiin pois asuntonäyttöjen tieltä silloin marraskuulla. Ei löytynyt mistään. Kunnes yksi päivä avasin autoni takakontin ja mietin, että mikäs iso pussukka täällä on. Voi sitä onnea, kun toinen sai pitkään kadoksissa olleet lelunsa takaisin. Vaatesäilytyksen ja muiden sisätilojen konmarittamisen jälkeen edessä on auton konmaritus.
Syy, minkä takia nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni on se, että tulevassa kodissa me jaetaan miehen kanssa sama vaatesäilytystila. Kuten olen kertonut, niin meillä harvoin riidellään. Mutta uskoisin tuon yhteisen vaatesäilytystilan olevan sellainen riidan aihe, mikäli oma puoliskoni siitä olisi hujan hajan. Sieluni silmin näen harmonisen värijärjestyksen myös omissa vaatteissani. Vaatteissa, jotka roikkuvat henkareissa niin, että ilma pääsee kiertämään. Maanantain missio on siis tarttua illalla KonMarin ekaan kirjaan. Sormet oikeastaan syyhyävät tarttumaan siihen jo nyt, mutta ensin muutama työjuttu pois alta. Lisäksi hain kipuisen esikoisen koulusta kesken päivän, joten akuutimpana missiona on antaa läheisyyttä ja hellyyttä ♥
Onko siellä KonMaritettu? Toimiko ja toimiiko edelleen?
Lähinnä omalla kohdallani peräänkuuluttaisin sitä pitkäjänteisyyttä. Sitä, että tämä(kään) ei ole vain hetken projekti vaan elämäntapa. Loppuelämän missio.
ILOISIN MAANANTAITERKUIN,
PS. nettilukupiiristä olen nyt alkanut tekemään hahmotelmapostausta, joten stay tuned te kirjoista ja lukupiiristä innostuneet! 🙂
Nukkumaan mennessämme mietin, että pitäisiköhän nyt kuitenkin avata tietokone ja katsoa pikaisesti onko blogiin tullut hyväksyttäviä kommentteja. En onneksi antanut periksi. Otin sängyssä kirjan käteeni ja hetken päästä huomasin, että silmät painuvat kiinni. Nukuin kuin tukki ja seuraavana aamuna heräsin virkeänä. Miehellekin tätä euforista olotilaani hehkutin, mutta uumoilimme sen olevan vain alkuhuumaa 🙂 Eihän mikään muutos voi näin nopeasti näkyä. Seuraavana iltana vielä tuli juuri ennen iltakahdeksaa hirmuinen tarve viettää laatuaikaa kännykän kanssa, kahlata uutiset, sähköposti ja somekanavat läpi. Sillä tavalla, että kun kello löi iltakahdeksan, niin silmissä vilisi ja sormet olivat krampissa.
Liekö herkkulakon vai hiihtoharrastuksen ansiota vai molempien yhteensä, mutta tänä aamuna vaatehuoneestani löytämät ”motivaatiohousut” mahtuivat tuosta vain sujahtamalla päälleni. Olen maailman laiskin vaatteiden palauttaja/vaihtaja (tai siis sovittaja) ja aikoinaan noita motivaatiovaatteita kertyi enemmänkin. Näissäkin farkuissa oli vielä laput kiinni. En muista koska olisin viimeksi mahtunut 36-kokoisiin farkkuihin enkä ylipäätään voi ymmärtää, että olen sellaiset mennyt ostamaan viime vuosien aikana! Vaikka tavoitteena herkkulakolla ei ollut painon pudottaminen, niin näen kyllä timmiytyneen vartalon pelkästään plussana. Vaakaa emme edelleenkään omista, joten hienosti pärjää sillä vanhalla tutulla housun vyötärö -säännöllä. Kun housut alkavat puristamaan vyötäröstä, niin on aika tehdä jotain. Tällä neuvolla olen mennyt eteenpäin viime vuodet. Viime syksyn mekkovillityksen lomassa sitä ei vaan huomannut, että housut hiukkasen puristivat.
Tietotulva on ihan mahdoton seikkaillessani tuolla uutissivustoilla. Aivokapasiteettini on koko ajan täynnä, sillä aivot eivät ehdi sulattamaan saamaansa tietoa. Olen kovalevyn tyhjäyksen tarpeessa iltaisin ja veikkaan, että kännykän ja tietokoneen käytön radikaali vähentäminen auttaa tähän ongelmaan. Monesti kysyn itseltäni, että onko sitä pakko olla ajan tasalla uutisista? Eikö sitä pystyisi odottamaan aamuun uutisten lukemisen kanssa? Kaatuuko maailma, jos en katsokaan sähköpostia ilta-aikaan? Sama toimii somen kanssa, onko minun pakko tietää kaikki ystävien kuulumiset vielä juuri ennen nukkumaanmenoa? Vastattava jokaiseen viestiin samantien, kun sen saan? Jotenkin tuntuu, että niinä öinä, kun kännykkä korvaa kirjan nukahtamiskaverina, niin uni on selvästi levottomampaa. Huomaan prosessoivani unissani päivän uutisia ja yöllä herättyäni en välttämättä saa samantien unen päästä kiinni. Pahimmassa tapauksessahan silloin yölläkin käsi hamuaa kännykkää yöpöydältä. Ei hyvä, tähän on tultava muutos.
