perjantai 12. syyskuun 2014

Perjantai-iltana meillä

0IMG_33500IMG_3326 0IMG_33390IMG_3329 0IMG_3341
0IMG_3348 0IMG_3343 0IMG_3351

 

Iltaa ihanaiset!

Vitsit, sain niin ihania uutisia tuossa juuri ennen työpäivän loppua, että vieläkin olen täpinöissäni. Mä tiedän, tää on megaärsyttävää aloittaa näin ja sitten sanoa, että kuulette niistä myöhemmin. Noh, viimeistään parin viikon sisään, lupaan 😉 Jotenkin tuntuu, että vaikka oli kunnon kesäloma, niin silti sitä on ollut väsynyt koko alkusyksyn. On ikäänkuin odottanut jotain breikkiä jostain. Tai edes hyviä uutisia. No nyt niitä tuli ja taas jaksaa! Hei, viikon paras hetki on käsillä. Paitsi että pientä ruokailuhetkeä lukuunottamatta ei juuri ehdi tänä iltana lepäilemään laakereillaan. Uunissa on paistumassa ties mitä herkkuja huomiseksi mökille. Mä taidan olla vähän liian neuroottinen, kun nyt aloin jo miettimään asiaa siltäkin kannalta, että mikä leivonnainen/ruoka mahdollisesti näyttäisi noissa kuvissa hyvältä. Huhhuh. Sitten seuraavaksi kipaisen puistoon hakemaan rekvisiittaa kattaukseen. Mulla on yksi askarteluidea mielessä. Enää täytyy ylipuhua lapset, jotta saadaan hommat tänään hoidettua.

Lapset söivät iltaruoat mummulla ja mies on yhdessä tilaisuudessa (Instagramissa  vilahtaa hän pingviinipuvussaan ;), joten itselleni tein helpomman kautta tuon iltaruoan. Pari leipää uunin (200 astetta, n 15 mins) kautta, joissa on päällä sinihomejuustoa, luumua, timjamia ja hunajaa. Ei voisi olla helpompaa ja herkullisempaa. Pitkästä aikaa selasin tuota Pinterestin Food&Drinks -kansiotani ja sieltähän mä tähänkin idean sain. Alunperin oli tarkoitus käyttää viikunoita, mutta niitä ei just nyt ollut kaupassa.

Käväisin toissa päivänä Eveliinan Talossa Nokialla ja ostin vihdosta viimein uuden valosarjan mun Happy Lightseihin. Viime syksyn ne tuossa pimeänä roikkuivat, joten oli jo aikakin uusia tuo valosarja. My mistake, mutta ostin 35 lampun valosarjan ja noita palleroita on vain 25 kappaletta 😀

Hei, nyt on pakko palata köökin puolelle. Palataan illemmalla tuolla kommenttiboksin puolella, mulla jäi vastausprosessi kesken, kun puhelin alkoi töissä pirisemään 🙂

Tunnelmallista perjantai-iltaa 
& superihanaa viikonloppua,

alle


torstai 11. syyskuun 2014

Thursday in pics

0IMG_3257-tile0IMG_32670IMG_3258-tile0IMG_32660IMG_32680IMG_32720IMG_3275-tile0IMG_32770IMG_3279

 

…sumuinen kaunis kotikaupunkini ja kaunis sielunsiskoni 

Moro, näin tamperelaisittain 🙂

Oi, mikä ihana päivä meillä oli tuon sielunsiskoni Valleryn kanssa. Uusia lukijoita kehottaisin kääntymään jälleen tämän postauksen pariin, jossa pohjustus meidän ystävyydellemme. Elämä on ihmeellinen! Oletteko muuten huomanneet, että tuollain kun käy kaupungilla ulkomaalaisen/toispaikkakuntalaisen kanssa, niin tulee katsottua sitä omaa kotikaupunkiakin ihan eri silmin? Aloitimme päivän Amurin Helmestä. Suosittelen todellakin tuota kahvilaa kaikille. Ihan parasta aamiaista sekä lisäksi tajuttoman hyvää kahvia. Kuvailimme hetken aikaa Satakunnankatua, minkä jälkeen siirryimme autolla alarantaan. Olinkin jo unohtanut kuinka kaunis tuo Kehräsaari pikkuisine putiikkeineen on. Tammerkoskessa virtasi kuohuva vesi ja näytti, että se olisi ollut korkeammalla kuin aiemmin. Joka kerta jaksan ihastella noita rakkauslukkoja 🙂

Shoppailun päätteeksi suuntasimme malesialaiseen ravintolaan Tammelan torin laidalle. Voi taivas! Se aamuisessa postauksessa lupaamani ”kohtuus kaikessa” -sanonta ei ihan täyttynyt, mutta hällä väliä…poljetaan illalla taas vähän kovempia intervalleja tuolla kuntopyörällä 😀 Niiiin hyvää ruokaa, että oksat pois. Jopa tuo intialaista syntyperää oleva Malesiassa syntynyt ystäväni on sitä mieltä, että ruoka maistui ihan kotiruoalle. Suosittelen teille kaikille tamperelaisille sekä toki tänne eksyville ulkopaikkakuntalaisillekin. Lounasaikaan tuo pienen pieni ravintola on täynnä, joten varautukaa jonottamaan hetki. Kyllä täytyy sanoa, että aika rientää, kun on hauskaa. Tammelan torilla vähän kierrettyämme olikin jo aika lähteä hakemaan lapsia (kumpikin tahoillaan) koulusta. Ensi viikon treffit on jo sovittuna ja silloin onkin luvassa taas ihan muuta! Lupasin viedä Valleryn patikoimaan Mustavuoreen…täytynee ottaa energiapatukoita ja vettä mukaan. Tuo on nääs ihan killeri tuo nousu. Mutta tekee niin hyvää 🙂

Nyt ompompompot uuniin ja vaniljakastike vaahdoksi – meille tulee iltasella vieraita.
Se lupaamani ”Mies sisustaa” -postaus taitaa siirtyä ensi viikkoon, sillä mieheni ei ole työkiireiden vuoksi ehtinyt juurikaan sisustaa 🙂 Katsotaan, josko illalla ehtisi tuota postausta työstää, kun tytöt ovat menneet nukkumaan.

Ja hei, kiitos kaunis kommenteistanne tuohon aamupostaukseen, palaan niihin myöhemmin!

Allekirjoitus18

PS. muistattehan päivittää tämän uuden osoitteeni lukulistoillenne; katsoin tuossa tilastoja ja aika paljon tänne tullaan vielä tuon vanhan osoitteen kautta. Kiitos murut! 🙂


torstai 11. syyskuun 2014

Salilla kuultua // Pohdintaa urheilemisesta

Heippahei ja hyvää huomenta!

Huomaattekos, mun postaukset ovat jälleen kovin aamupainotteisia; ehkä se johtuu tosiaan siitä, että olen sellainen aamunvirkku. Sitäpaitsi iltapäivät ja illat ovat täynnä jos jonninlaista säätöä 😀 Kaiken lisäksi mä olen iltaisin tätä nykyä ihan töttöröö. Johtunee aikaisista aamuista. En valita, tämä rytmi sopii tällaiselle uraäiti-kotiäitisekoitusihmiselle loistavasti. Eilen se tapahtui; reilun viikon flunssan jälkeen uskaltauduin salille. Tai oikeastaan musta tuntuu, että jos on urheilusta yli kolmen päivän tauko niin mä laiskistun. Lähtemisen kynnys on aivan megalomaaninen. Mutta annas olla, sitten kun lähtee juoksemaan tai salille niin kroppa ja mieli kiittää kotiin tullessaan. Tuon kun aina muistaisi.

Tuossa pari viikkoa sitten salilla ollessani kuuntelin (siinä sivussa kun ihastelin) kahden nuoren tytön juttuja ja toimintaa. Heillä oli niin paljon energiaa ja niin tuli oma nuoruus mieleen noista jutuista. Ja sit sen hiffasin: mun treenaustavoitteet ovat muuttuneet tuosta ajasta valovuosien päähän. Tytöt laskivat aina toistensa toistoja ja jossain välissä toinen sanoi vieressä huhkivalle: ”Hei c’mon, sä et haluu näyttää norsulta…jaksaa jaksaa!” Siis missään nimessä tyttö ei ollut lähelläkään norsua, mielestäni jopa painoindeksi oli alarajoilla. Mutta kyllä mä muistan, että joskus muinoin sitä treenasi pääasiassa sen takia, että näytti hyvältä. Ja en sitä kiellä ettenkö osaksi treenaisi nytkin sen takia, että inhoan tunnetta, kun housun vyötärö kiristää.

Ei kuulkaas, nyt on viime vuosien aikana tullut aivan uudet intressit kehiin treenauksen suhteen. Ollakin, että mulla ei ole koskaan ollut ylipainoa, niin nuorempana sitä välitti enemmän siitä, että miltä muiden silmissä näyttää. Ai hei, multa pääsi muuten just valkoinen valhe, mä olen sittenkin ehkä kerran ollut hieman ”pulskahko”: Kanadan vuoden jälkeen tulin kotiin ja Jussi-pappa kysyi mökillä keittiön pöydän ääressä, että kuules Maria, saitko sä sieltä sikotaudin tullessas? 😀 Jep, oli tullut vähän poskia. Tosin silloin painoin saman kuin nyt, mutta lähtöpaino maailmalle lähtiessäni oli 47 kg. Tällä hetkellä ei juurikaan tule käytyä vaa’alla. Liikunnan hyödyt mitataan muissa yksiköissä kuin kilogrammoissa.

0cats

Liikunnan tuoma hyvä olo. Se on se ykkösprioriteetti, jonka takia urheilen. Se endorfiinitankkaus ja olo kunnon juoksulenkin jälkeen. Siihen jää koukkuun. Mä haikailen sinne parin vuoden taakse, kun juoksin sen 40-50 kilometriä viikossa. Tunne siitä, kun lentää eteenpäin. Mä en yleensä ole kunnianhimoinen. Liikunnan ja varsinkin tuon juoksun suhteen olen tai olin nyt ainakin. Itsensä haastaminen on yksi tärkeä motivaattori. Mulla jäi vuosi sitten kesken itseni haastaminen aiheesta; pystynkö juoksemaan kotiin töistä 9,7 kilometriä alle 45 minuutin. Juoksin sen 49 minuuttiin ja sitten tuli jotain, joka sai juoksuinnon taantumaan. Ehkä juoksin liikaa. Toki olen sen jälkeen juossut paljonkin, mutta pitkää lenkkiä/aikaa vastaan en juurikaan. Olen hölkkäillyt. No, tässä on petrattavaa lähitulevaisuudessa. Liikunnan tuomaan hyvään oloon lisäisin vielä sen, että kun liikkuu niin on paljon energisempi ja mä huomaan ainakin ihan parin päivän tauossa sen, että musta (joo, voitteko kuvitella? 🙂 tulee vähän kiukkuinen. Saatan jopa hyppiä seinälle. Tulee jotenkin sellainen plääh olo, kun ei liiku. Myös yöunet maistuu paremmille, kun on vähän rääkännyt kroppaa.

Ruokailut ja liikunta kulkevat käsi kädessä. Kun on liikunnat kondiksessa niin sitä tulee automaattisesti syötyä terveellisemmin. Ainakin mun kohdalla pätee tämä. Tehokkaan salin/juoksulenkin jälkeen ei tee yhtään mieli roskaruokaa. Toisin kuin silloin kun ei liiku. Jo on ajatukset pizzoissa ja bigmaceissa. Tuo noidankehä liikkumattomuuden ja ”huonosti” syönnin kanssa aiheuttaa todella helposti väsyneen ja nuupahtaneen olon. Tarvitsen liikuntaa ja terveellistä ruokavaliota vuosi vuodelta enemmän. Nuorempana sitä söi miten sattui ja liikkui miten sattui. Silti riitti energiaa vaikka mihin! Tällä hetkellä roskaruoat kostautuu saman tien. Paino alkaa hiipimään ylös päin salakavalasti, jos ei pidä huolta siitä, että vastaavasti liikkuu sen edestä, mitä syö.

00cats

Omaa aikaa itselle. Liikuin paljon ennen lapsia, mutta lasten syntymän jälkeen siinä kului noin kolme vuotta, etten juurikaan tehnyt mitään satunnaisia bodypumppeja ja sauvakävelylenkkejä lukuunottamatta. Toki, jos synnytyksistä olisi jäänyt merkittävästi ylipainoa, niin uskon että olisin liikkunut enemmänkin. Mulla on sellainen korvien välissä oleva ”bugi”, että en viihdy kropassani, jos paino menee tietyn lukeman yli. No mutta kuitenkin, tuolloin kun lapset olivat 1 v ja 3 v aloin liikkumaan enemmän ihan senkin takia, että tiesin tuolloin saavani omaa aikaa. Aikaa, jolloin kukaan ei kysy mitään, ei pyydä vettä, ei pyydä pyyhkimään. Ja ihan vielä tänäkin päivänä nautin urheilemisesta yksin. Siitä kun saa viilettää menemään napit korvilla musiikkia kuunnellen. Vaikka muuten olenkin yltiösosiaalinen ihminen, niin lenkille en ihan heti muita huoli kaverikseni 🙂

Terveyshyödyt. Sehän on kaikille selviö, kuinka paljon liikunta ehkäisee varsinkin tiettyjä sairauksia. Itse kun olen läheltä nähnyt kuinka ykköstyypin diabetes tappaa hitaasti ja salakavalasti, niin teen kaikkeni ehkäistäkseni muun muassa tuota nykyistä kansansairautta kakkostyypin diabetestä. Ykköstyypin diabeteksen puhkeamiseen ei liikunnat sun muut auta, mutta kovasti uskon, että me suomalaiset kärsimme tuosta uudesta kansansairaudesta sen takia, että emme pidä tarpeeksi huolta itsestämme. Ei tosin pidä yleistää; kyllähän tuo tauti itsestään huolta pitäviinkin saattaa tulla. Mutta jos jotain vain pystyn tekemään sen eteen, että saan elää pitkän elämän terveenä, niin sen kyllä teen. Haluan olla eläkkeelle jäädessäni kunnossa, että pystyn reissaamaan ja ehkä virittelemään sen unohdiksissa olleen golfharrastuksen uudelleen. Tarkoituksena olisi myös jaksaa touhuta hamassa tulevaisuudessa lastenlasten kanssa. Ilman, että mummu joutuu äheltämään itsensä lattialta ylös leikkien jälkeen. Näin on!

000cats

Näiden vuosien aikana olen oppinut sen, että tämä on elämäntapani. En usko mihinkään hetkittäisin laihiksiin vaan perustavaa laatua olevaan muutokseen niin ruokavaliossa kuin liikunnassakin. Ja hei, kertaakaan en ole kärsinyt terveellisestä ruoasta. Kroppa huutaa päivisin salaattia, mutta jos sattuu, että se huutaakin kebabia, niin toki sellainenkin menee tähän elämäntapaan. Perjantai-illasta lauantai-iltoihin saa herkutella. Mutta kohtuus kaikessa. Ja sitten kun huomaa, että parilla hassulla karkilla saa tyydytettyä sen makeanhimon, niin ei juuri edes tee mieli Makuunin karkkipussillista. Tätä nykyä mä herkuttelen enemmänkin suolaisilla herkuilla kuin karkeilla. Hyvällä ruoalla perjantai-iltaisin yhden viinilasin kera. Tuo alkoholin käyttökin on muuten muuttunut; tänä päivänä kun avataan viinipullo, niin siitä riittää kolmelle illalle. Myönnän, musta on tullut kalkkis 😀

Olisi kiva kuulla, mikä teitä liikuttaa? Mikä saa laittamaan tossua toisen eteen pimeiden syyskelien saapuessa?

Oih, noi kuulaat syyskelit onkin muuten ihan parhaita lenkkeilyilmoja. Ja miettikääs sitä tunnetta, kun ensilumi narskuu lenkkarin pohjassa. Kyllä mun nyt täytyy pitää yllä tätä elämäntapaa. Tuossa yllä toimi itsellenikin taas muistutuksena sen hyödyt. Toivottavasti niistä oli hyötyä teillekin 🙂 Mulla on muuten työn alla postaus yhden päivän terveellisistä ruokailuista ravintoarvoineen kaikkineen, joten katsotaan saisinko sitä jo ensi viikolla eetteriin.

Elämä on valintoja, niin liikunnan kuin ruokailujenkin suhteen. Tänään lähden etsimään niitä terveellisiä vaihtoehtoja tuolta malesialaisen ravintolan buffasta  ihanan Valleryn kanssa. Ja hei, jos valinnat meneekin vikaan, niin ei sekään maailmanloppu ole. Pidempää lenkkiä kehiin vain. Ainakin olen saanut sielunhoitoa sielunsiskoltani 😉

Torstaiterkkusin,

Allekirjoitus


keskiviikko 10. syyskuun 2014

Sumuinen aamu saaressa

0IMG_30430IMG_3039-horz 0IMG_3044 0IMG_3052 0IMG_3054 0IMG_3058 0IMG_3062 0IMG_3063 0IMG_3068 0IMG_3074 0IMG_3076 0IMG_3080-horz 0IMG_30850IMG_3081-horz 0IMG_3088 0IMG_3089 aka Spiderman was here 😉

Huomenta ihanat!

Toivottavasti teidän aamu ei ole valjennut ”sumussa” vaan iloisin mielin kohti keskiviikkoa -asenteella. Täällä Pirkanmaalla itse asiassa oli töihin ajaessani ihan hirmuinen sumu. Tekee astetta vaarallisemmaksi kulkemisen tuolla teilläkin, kun riskiohituksia näkee liian usein. Nyt töissä pari kiireellistä juttua pois alta ja sitten pitkästä aikaa aamusali. Kroppa huutaa lihasten osalta rääkkiä, mutta mieli on laiskistunut. Ehkä se siitä, kun sinne salille asti pääsee 🙂

Tallennetaas taas tänne meidän virtuaaliseen mökkikirjaan sunnuntaisen syyskuun aamun tunnelmia. Meillähän ei itse asiassa ole mökkikirjaa ja hyvä niin, mun mielestä tämä blogi saa sellaisena toimia (pitäisi vain saada ne vanhat, blogisiirrossa vioittuneet kuvat ennalleen). Eilen aamulla silmät avattuamme heräsimme ihan tajuttoman upean usvan keskellä. Tuo pikkuruinen mökkikylämme oli kuin aavekaupunki konsanaan; hämähäkin seitit varvuissa ja puissa erottautuivat edukseen ja vastarantaa ei näkynyt. Kameran kanssa yökkärissä tuolla hilluessani kuulin kyllä jostain moottoriveneen äänen ja jostain kaukaa ohitse lipuikin kalastajavene. Kuinka nuo uskalsivat tuolla mennä näkemättä eteensä, mökkijärvi kun on kuuluisa salakavalista karikoistaan! Nimimerkillä. kokemusta on 🙂 Tunnin kuluessa koko sumupilvi oli kaikonnut ja aurinko alkoi paistaa varsin kesäisesti:

0IMG_3091 0IMG_31020IMG_3092 0IMG_3095-horz 0IMG_3103

Järvi oli aivan tyyni ja kalat hyppelivät. Tuo järven pinta on muuten laskenut non 20 senttiä keväästä. Pian päästään kävellen saareen 😉 Viikonloppuna vähän järjesteltiin tulevia lehtikuvauksia varten mökillä ja jälleen kerran totesin sen ääneen; mitä sitä turhaa liikaa stressaamaan. Tämä on meidän mökkimme ja se kuvataan sellaisenaan. Ihan turhaa alkaa stailaamaan mökkiä muuksi kuin mitä se on. Eilen käytiin vielä tekemässä viimeiset silaukset möksällä. Instagramissa ja Facebookissa näkyikin rapurallaahuonetta ja kausivaloja seinillä. Olemassaolevilla tekstiileillä ja luonnonantimilla pääsi jo aikas pitkälle. Nyt vain odotellaan lauantaita ja kuvaajia.

Hei sellainen kysymys vielä liittyen blogini sivujen käytettävyyteen; latautuvatko kuvat teillä hitaasti? Onko sivusto liian raskas? Eilen muokkasin hieman pariin edelliseen postaukseen noita kuvia, sillä mua ärsytti ihan hirmuisesti, kun ne eivät olleet tarkkoja. Mutta menivätkö nuo kuvat nyt liian isoksi? Vai onko ongelma vain mun pienessä ja tehottomassa kotikoneessani…sekä näköjään täynnä olevassa työkoneessa? 🙂 Kuvia on verrattain paljon, koska rakastan valokuvia, mutta jos sivut käyvät liian hitaalla, niin sitten täytyy pienentää kuvia ronskilla kädellä. EDIT: pienensin kuvat, sillä edes veljeni Omppu-kone ei niitä avannut. Toivottavasti laatu ei hirmuisesti kärsinyt 🙂

Niin, nyt ne parit työjutut alta ja sitten sinne salille. Hophop!

Iloisin keskiviikkoterkuin,

Allekirjoitus

 


tiistai 09. syyskuun 2014

Rakkauspasta ♥ (& sen tarina)

0IMG_32310IMG_32220IMG_31950IMG_31910IMG_32250IMG_31840IMG_32050IMG_31930IMG_31690IMG_3232


…pasta d’amore 😉

Heissulivei ja hellät tunteet!

Pikaisesti tässä samalla, kun hörppään aamukahvikupin #3 tulin hieman tarinoimaan teille. Rakastan kertoa pitkiä tarinoita (ja usein sorrunkin jaarittelemaan niitä näitä ennen varsinaista tarinan lopetusta, kuten olette ehkä huomanneet ;), mutta nyt lyhyestä virsi kaunis. Mä olen sellainen ihminen, joka muistaa ihan sairaan paljon nippelitietoa. Tietoa, jolla ei varsinaisesti tee mitään. Muistan tiettyjen hetkien biisit ja muistan jotkut ruoat, joita on syöty tärkeällä hetkellä. Kuten ensitreffeillä. Muistan, kuinka miehelläni ensimmäistä kertaa mun luona ollessaan nousi hikikarpalot ei vain otsalle, mutta myös silmänalusiin. Makaronilaatikkoon oli lurahtanut liikaa valkopippuria. Hups. Muistan myös sen kevätillan kun polkaisin vajaan kilometrin matkan pyörälläni ala-Pispalaan, jossa mieheni tuolloin asui. Ja tulen aina muistamaan sen tuoksun, joka tuolla rappukäytävässä tuli vastaan, kun suunnistin kohti oikeaa ovea. Valkosipulia, yrttejä, tomaattikastiketta. Ja onneksi ovi oli oikea, jolle suunnistin hajuaistini avulla, sillä sain ensimmäistä kertaa miehen mulle valmistamaa ruokaa. Kuinka innoissaan olinkaan jo tuolloin, että olin onnistunut löytämään jonkun, joka osaa ja viitsii tehdä ruokaa (toim.huom. tästä on näinä vuosina lipsuttu pahemman kerran ;).

Kuitenkin, ensimmäisillä treffeillä mieheni poikamiesboksissa sain syödäkseni tätä aivan tajuttoman hyvää pastaa. Tätä meillä mies kokkailee aina silloin tällöin. Eilen tosin tein tämän valmiiksi miehelle, joka tuli kotiin vasta myöhemmin. Mutta ei tämä mun tekemänäni maistu ihan niin hyvälle. Kutsuttakoon tätä nyt rakkauspastaksi, sillä musta tuntuu, että tuona iltana taisin vähäsen jo ehkä rakastua (enkä vähiten ajatukseen siitä, että mies osaa tehdä ruokaa)…

Rakkauspasta

simpukkapastaa
400 g jauhelihaa
1 tomaattimurskapurkki
1 solo valkosipuli
1 punasipuli
1 Aura sinihomejuuston pala
suolaa
mustapippuria
yrttejä
(loraus punaviiniä)

– keitä pasta ohjeen mukaan ja valmista sillä aikaa kastike
– kuullota pilkottuja sipuleita ja valkosipuleita öljyssä
– lisää jauheliha ja ruskista
– lisää tomaattimurska, pilkotut yrtit ja mausteet (sekä viini)
– anna porista 10 minuuttia
– valuta pastasta vesi ja sekoita pasta kastikkeen kanssa
– tässä vaiheessa ota sivuun ruokaa niille, jotka eivät sinihomejuustosta välitä
– murustele sekaan sinihomejuusto ja sekoita

*******************************************************************

Eilen en tuohon punaviiniä laittanut, mutta myönnettäköön, että punaviini ruoassa ja lasissa kruunaa tämän pastan. Kylkeen vielä vihreää salaattia ja rapeakuorista patonkia. Ja mikään muu pastalaatu ei sitten käy kuin tuo simpukkapasta, sillä tämän ruoan juju on siinä, että kastiketta ja pala sinihomejuustoa menee tuon simpukan sisään. Ihan taivaallista! Muistan, että söimme tuon illan aterian silloin 12 vuotta sitten miehen sohvalla ja katsoimme kaverilta lainattua VHS-nauhaa Superbowlista. Hih, en muista tuosta Superbowlista mitään, mutta sen muistan että kun se päättyi niin kasetin loppuun oli nauhoittunut jenkkien versio Heikoimmasta lenkistä (tv-ohjelmasta)…who is the weakest link?! By the way, mikseikähän telkkarista tule enää visailuohjelmia?

Hyviä muistoja! Ylipäätään ruoan parissa saa aikaan hyviä muistoja vai mitä mieltä olette; hyvää ruokaa, tärkeitä ihmisiä pöydän ääressä syömässä, kynttilöissä lepattavat liekit eikä kiire minnekään. Tällaiset hetket tulevat olemaan mulle tämän syksyn pelastus. Niitä sitten muistellaan vuosien päästä 

Tänä iltana suunnataan möksälle tekemään viimeiset silaukset lauantain toimittajan ja kuvaajaan vierailua varten. Jaiks 🙂 Myöhemmin tällä viikolla luvassa yhteistyössä tuon elämäni rakkauden, tämän pastan kehittelijän kanssa tehty postaus. Miten mies sisustaisi kotimme, jos saisi vapaat kädet? Hmm. Innolla odotan itsekin tuota postausta 🙂 Mutta nyt ryntään kaupoille; rapujuhlateemalla kun teemme tuon lehtijutun, niin vissiin jotain punaista pitäisi kattaukseen ja somisteisiin löytää.

Oikein ihanaa tiistaita,

alle