MOIMOI,
jep, saatan jälleen sohaista ampiaispesään tuon otsikkoni kanssa. Mutta koska aihe on aina silloin tällöin tapetilla ja aiheuttaa keskustelua, joskus ehkä negatiivistakin sellaista juurikin tietämättömyyden takia, niin ajattelin valaista, mitä minä bloggaajana päivisin teen. Istun kahvikupin kanssa, luen sisustuslehtiä ja otan kauniita kuvia Instagramiin? 🙂 No välillä juu, mutta aika usein päivärytmini blogin suhteen näyttää tältä:
08:15-10:00 postauksen kirjoittamista, kommentteihin vastaamista
11:00-13:00 puhelinsoittoja, sähköposteihin vastaamista, valokuvien käsittelyä
13:00-15:30 ruoanlaittoa ja siinä samalla ruoan valokuvausta ja somepäivityksiä
15:00-16:00 postaus eetteriin (ellei ole jo aamulla laitettu), somejaot, kommenttien haltuunottaminen, valokuvausta
21:00-> postausten kirjoittamista, sähköposteihin vastaamista, ideointia
Sitten näiden väliin lasten koulukuskaukset, koiran pissitykset, perheyrityksen työt, siivoukset sun muut. Hirmuisen vaikea on tehdä aikataulua minuutilleen, sillä jokainen päivä on erilainen. Ihanan erilainen! Blogityössä ei tunneta lomia tai viikonloppuvapaita. Tämä rakas työni sitoo 24/7. Mutta siihenhän olen jo perheyrityksessämmekin tottunut 🙂 Viime viikkoina blogityöt ovat keskittyneet aamuun ja iltaan, sillä päivä on mennyt mummulaa tyhjentäessä. Vielä syyskuun alussa ajattelin, että jihuu, nythän mulla on blogille monta tuntia päivässä. No, ehkä se toteutuu hamassa tulevaisuudessa, kunhan tuo uusi kotimme on saatu tyhjennettyä ja remppa on käynnissä. Parin kuukauden päästä tulee täydet seitsemän vuotta bloggausta takana. Paljon työtä on sen eteen tehty, että tätä ammatikseen voi tehdä. Pari vuotta sitten ehkä tapahtui isoin harppaus blogini kannalta, kun sain ilon ja kunnian päästä mukaan Indiedays-portaaliin. Silloin tuntui, että hei, tästä tuli ammattimaisempaa. Sain ihania kollegoita ja taustatukea. Mahdollisuuden aivan huikeisiin yhteistyökampanjoihin. Rakastan tätä työtäni ja sen tuomaa vapautta. Rakastan sen tuomia haasteita, joskin koen että blogimaailmassa pärjätäkseen pitäisi olla koko ajan jotain uutta ja hienoa. Kunnes taas muistan, että haluan tehdä blogistani omani näköisen. Tehdä tätä teille lukijoille siellä ruudun toisella puolella ja jos siellä on yksikin, joka arvostaa tätä turvallista ja tuttua tyyliäni, niin en koe että blogini pitäisi muuttua. Vain muuttumisen vuoksi. Benchmarking – sitä ehkä pitäisi tehdä, mutta en usko että hyödyn siitä, että vertaan toimintaani muihin bloggaajiin. Toki muista blogeista voi saada ideoita ja varsinkin valokuvauksellisia vinkkejä.
Silloin seitsemän vuotta sitten blogeja oli pieni kourallinen. Verrattuna tähän päivään. Silloin päivitystahtini oli harvempi. Tätä nykyä pyrin päivittämään blogiani päivittäin. En sen takia, että minulla olisi velvollisuus niin tehdä vaan sen takia, että mulla on oikeus siihen ja päiväkin ilman blogia tuntuu tylsältä. Välillä painetaan niska limassa hommia ja kirjoitellaan yömyöhään muiden jo nukkuessa. Etsitään tietoa. Tietoa yhteistyökampanjoiden pohjalle ja tuulia maailmalta. Välillä sitä on niin totaalisen lukossa eikä runosuoni syki. Silloin otetaan aikalisä. Yleensä yksi päivä auttaa ja sitten ideoita on taas vaikka muille jakaa. Huomaan, että tarvitsen myös päivään sellaisen hiljaisen hetken. Aivojen nollaustuokion, jonka jälkeen ideoita pursuaa. 
Yleensä yksi blogipostaus ei synny yhden päivän aikana, vaan otan kuvat jo esimerkiksi etukäteen. Tosin heti tuli poikkeus tähän; idea tämänpäiväiseen postaukseen syntyi tänä aamuna koiran ulkoilutuslenkillä. Aloin miettimään elämääni ja sen sisältöä. Sitä, kuinka tärkeä tämä blogini minulle on. Tulimme takaisin kotiin, siivosin työpisteeni (jo oli aikakin!), otin kuvat, käsittelin ne ja nyt tuotan postauksen tekstiä. Suunnitelmallisuus on se, jota blogityöhöni kaipaan. Joskus tein sunnuntaisin aikataulun tulevalle viikolle. Mitä aiheita käsitellä minäkin päivänä. Mutta tehän tiedätte, että elän aiheideni kanssa aika spontaanisti. Yhteistyöpostaukset ovat lukkoon lyötyjä, se on selvää. Muuten aihepiirit ja aikataulut saattavat muuttua vielä viime tinkaan. Aika paljon mennään fiilispohjalla, kuten elämässä yleensäkin. Mutta vastedes suunnitelmallisemmin 🙂
Mistä aiheet blogipostauksiin? Elämästä ♥ Ihanasta, monipuolisesta, paljon antavasta elämästä. Koen, että tämä sähköinen päiväkirjani (ja reseptiarkistoni) saa olla myös pintaraapaisu elämästäni. Täällä saa näkyä elämän ihanuus ja ne elämän karikot. Uskon, että lukijankin kannalta on mielekkäämpää, kun kaikki ei ole vain kaunista ja kiiltävää liukasta pintaa, josta ei saa mitään otetta. Suurin kiitos kuuluu teille ihanille siellä ruudun toisella puolella. Enhän mä täällä blogissani jaksaisi todennäköisesti yksin höpötellä. Vastavuoroisuus ja ajatusten jakaminen. Bloggaamisen parasta antia. Kiitos, että olette siellä ♥
ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,
PS. jos teillä on postaustoiveita, niin saa hihkaista ne tuolla kommenttiboksin puolella!
HEIPPAHEI,
Ja niin älyttömän helppo tehdä, että ihan hävettää kirjoittaa resepti tänne. Ehkä olisi pitänyt hifistellä ja lisätä tähän jotain trendimaustetta. Mutta en sitä tehnyt ja silti keitosta tuli paras keitto ikinä. Peittoaa maullaan vanhan ystäväni bataattisosekeiton mennen tullen. Hintaa koko keitolle (neljälle syöjälle ja yhdelle nälkäiselle kokille, joka syö kuormasta jo ennen tarjoilua 😉 tuli nelisen euroa! Tämä toimii loistavasti arki-iltojen pelastajasoppana tai alkukeittona viikonlopun fiinimmissä kattauksissa. Ja hei, plussaa tuosta syksyyn sointuvasta keiton väristä!
MOIMOI!
