(sis. kuvatulvan eli kuvatulvavaroitus 🙂
MOIKKAMOI!
Eilen pitkin kaunista Suomea ajellessani en vielä tiennyt, mikä määränpäässä odottaa. Tai tiesin, että siellä odottaa ihana ystävä ja kollega Emilia ja heidän ihana kotinsa. Mutta en tiennyt, että siellä odottaa valehtelematta maailman kaunein koti. Se kokonaisuus, joka seinien sisälle kätkeytyi. Ihmiset, jotka tuota kotia asuvat ja ne puitteet. Se oli jotain ihan käsittämättömän kaunista ja harmonista. Harvoin menen sanattomaksi, mutta nyt ei auttanut kuin huokailla ja katsella ympärilleen. Toki olen Emilian blogissa kuvia ihastellut aiemminkin, mutta en voinut edes kuvitella, että tuo kaunis koti voisi siitä enää enempää kaunistua. Mutta näin vain kävi. Meni heti kerrasta Marian Maailman kaunein koti -äänestyksen ykkössijalle 🙂
Kauniin kodin lisäksi vastassa oli tuo kaunis sielunsiskoni. Vain toinen bloggaaja voi ymmärtää toista bloggaajaa. Meillä on molemmilla ollut melko tiivis kevät ja teki hyvää istua alas ja nauraa meikit poskilla. Emilia oli valmistanut älyttömän hyvää lohisalaattia lounaaksi ja jälkkäriksi vein rahkapullat meidän lähileipomosta. Kolmisen tuntia vierähti maailmaa parantaen ja musta kuulkaa tuntuu, että me molemmat saatiin tuon kolmen tunnin aikana sellainen minilomafiilis. Hetkeksi unohtui kaikki työt ja arkiset askareet. Kotiin päin lähdin ajelemaan posket nauramisesta krampissa ja itsekseni typerästi hihitellen. Onnellisena.
Heitinkin Emilialle, että saitte musta nyt vakivieraan, sillä eihän tuo matka nyt mikään pitkä ole. Tunnissa sinne ja tunnissa takaisin. Ylipäätään olen sitä mieltä, että olen edellisessä elämässäni ollut maalaistyttö. Jotenkin kaupungista pois pääseminen rauhoittaa. Nyt ymmärrän Emiliaakin paremmin, kun aina silloin tällöin viittaa siihen, että ei viihdy kaupungissa pitkiä aikoja. En minäkään viihtyisi, jos mulla olisi tuollainen rauhan tyyssija kotina. Maatalokuumeen lisäksi muhun iski järjetön kissakuume. Tuli jopa vähän ikävä meidän edesmenneitä kissoja Elliä, Eppua, Essiä ja Ossia. Mutta eiköhän tuo koiruus nyt riitä täyttämään perheen karvainen kaveri -kiintiön 🙂
Vaikka bloggaaminen on melko yksinäistä touhua, niin onneksi on tukiverkosto puhelimen päässä. Välillä sitä ei tarvi lähettää kun havainnollistavat emojit ja toinen on jo ihan kärryillä ja osaa antaa tukea. Aivan loistavaa. Olen siunattu ihanilla ihmisillä ympärillä ♥
ILOISTA KESKIVIIKKOA!
U:n päätyseinälle valitsimme rosteriset kodinkoneet. Särmän takia. Lisäksi tuo päätyseinä on haaveissa maalata sillä samalla sävyllä kuin nykyisen ruokatilamme seinä eli liki mustaksi. Vaalean musta taitaa olla oikea sävy. Mitään välitilalaattoja sun muita ei tule, mutta katsotaan, josko tuon altaan takaseinään pitäisi laittaa lasilevy tai muu suojaamaan roiskeilta. Ison ikkunan alle tulee 800 mm leveää laatikkoa, joihin tulee myös osaan sisälaatikot. Valaisimiksi mustat nivelvalaisimet ja sitten se olisi siinä. Kulmissa on ulosvedettävät ”karusellit” puupohjalla.
Hei, mä tulin kertomaan teille kaveristani perunasta. Jep, luitte oikein perunasta. En tiedä olenko se vain minä ja mielipiteeni, mutta jotenkin tuntuu, että tuolla kaverillani on ollut viime vuosien aikana huono maine. Se lihottaa, pöhöttää ja sillä on aivan liian korkea glykeeminen indeksi. Se nostaa verensokeria liian nopsaa ja on muutenkin so last season.
Suosittelen kokeilemaan palvelua! Itse olen näiden kahden kokeilukerran aikana saanut niin paljon inspiraatiota ruoanlaittoon ja kivoja reseptejä tulevaisuuden varalle. Olen myös oppinut käyttämään uusia ruoka-aineita. Kuten kyssäkaalia 🙂 Ei sellainen ilman Sannan ruokakassia olisi ehkä eksynyt ostoskärryyni. Rakastuin kyssäkaaliin kertaheitolla. Liian usein sitä tulee pyöritettyä niitä samoja arkiruokia. Vaihtelu repertuaariin tuli todella tarpeeseen. Koko perheen mielestä! Lisäksi tarvitsee vielä mainita, että ruokaa tulee runsaasti. Melkein kaikista saimme vielä seuraavalle päivälle lounaat miehelle ja minulle.
