
”Enjoy the little things in life because one day
you`ll look back and realize they were the big things.”
”Great things are done by a series of small things brought together.”
”Joy comes in sips. Not gulps.”
…pieni muistutus taas siitä, että ei siihen iloon ja onneen paljoa tarvita. Yksi mato-onki ja ilta-auringossa hymyilevä pikkuinen. Lasi kuplivaa auringonlaskussa. Vapaudesta nauttiva karvakorva. Vähän sisältä lötköksi jäänyt marenkipohja. Suussasulava mansikka. Astiapesukoneen hurina. Ystävät. Sukulaiset. Perhe. Varvikkoon puhjenneet lehdet. Mustikan kukat. Täydellinen hiillos iltanuotiolla. Villasukat ja mökkisänky. Iltakahvit silläkin uhalla, että menettää yöunet. Päiväunet. Iltauinti. Märät jalanjäljet laiturilla.
Olen tänään miettinyt paljon sitä, että osaako elämästä nauttia täysin, jos katkeroituu? Näkeekö silloin niitä pieniä juttuja ympärillä? Miksi jotkut katkeroituvat ja toiset eivät? Miksei meillä kaikilla ole kykyä unohtaa ja jatkaa eteenpäin? Kuinka helpompi silloin olisi hengittää. Ajatella, että tietyt tapahtumat ovat tapahtuneet, eikä niille mitään voi. Miksei ihmiset vaan uskoisi siihen, että elämä kantaa? Uskoisi hyvään?
Luottaisi elämään, vaikka se välillä vetää maton alta. Olisi onnellisia siitä, mitä on. Ilman kateellisuutta. Joskus saavuttaakseen jotain joutuu maksamaan kovan hinnan. Sitä välillä ulkopuoliset eivät tiedä. Tai näe. Tai halua nähdä. Eletään kaikki omaa täydellistä elämäämme niillä kriteereillä, jotka itse määrittelemme. Ilman huolta siitä, että joku tuomitsee sinut niiden takia.
En tiedä mistä nämä tällaiset ajatukset ovat tänään kummunneet, mutta oli pakko jäsentää ajatuksiani hieman alas. Ja hei, kiitos teille – heti helpotti 🙂
NAUTITAAN ♥
![]()


Tiedän, että niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin kyllä tie miehen sydämeen vie vatsan kautta. Levittelin viltin omenapuun alle. Puun, jonka mies ja lapset kävivät ostamassa reilut seitsemän vuotta sitten. Ensimmäisellä kerralla palasivat puutarhaliikkeestä päärynäpuun kanssa, mutta toisella reissulla toivat sitten toiveideni mukaisen eli omenapuun. Omenapuu on kukkinut joka vuosi niin kauniisti. Antanut satoa riittämiin piirakoihin ja hilloihin. Liekö sekin haikein mielin meidän muutostamme, mutta tämä vuosi on ensimmäinen vuosi, kun siitä ei löydy kukan kukkaa. Ei edes nuppuakaan. Yhtäkaikki, rakas puu se silti on. Rakkaalla takapihalla.





Kesässä ja nimenomaan tässä kesässä on parasta myös se, että pikkuhiljaa uusi kotimme on siinä kunnossa, että sinne saa vietyä tavaraa. Yöksi emme vielä voi mennä, sillä juoksevaa vettä ei ole ja lisäksi se lasikaide puuttuu rappukäytävästä. Odottavan aika on pitkä, mutta toisaalta kun tietää, että se odotus palkitaan pian, niin jaksaa odottaa. Juhannuspyhät kuluvat tänä vuonna muuttotalkoissa. Kesäkuun vika viikko on aikataulutettu minuutilleen (minun osaltani, mies on töissä). Toka vikalle päivälle tätä kuuta pitää tilata loppusiivous tähän kotiin. On sitten uusien omistajien kivempi muuttaa sisään 🙂
Kuten kuvista huomasitte, niin keittiöön päätyi ne Bazar Minit ikkunaseinälle ja se nivel Bazar hyllyn päälle. Sen saa siitä siirrettyä mihin tahansa paikkaan, kun tuo varsi on niin pitkä. Tykkään, että meni valinta oikeaan, eikö? 🙂 Keittiön tason pitäisi saapua ihan just, kuten myös yläkerran lasikaiteenkin. Mancave-kerros on kovasti työn alla ja laattoja odottelemme.




