keskiviikko 04. lokakuun 2017

Sisustuksen kannalta ongelmallinen tila

MOIKKAMOI IHANAT!

Tämä rymsteerausinnostukseni siirtyi kodista myös työpaikalle. Tänä aamuna aloimme suunnittelemaan tuota meidän neljän naisen avotoimistoamme, josta yhdeltä puuttui työpiste. Iltapäivästä oli toimisto kunnossa. Neljä uutta työpöytää koottuna ja tietokoneet asennettuna. Kyllä nyt kelpaa. Harmi vaan, että loppuviikko kuluu pääosin kotitoimistolla. Pitää kyllä käydä muutama juttu tekemässä töissä ja siinä samalla ihastella uutta toimistoa 😉

Tykkään, että mun on yleensä helppo hahmottaa tila ja sen funktio. Tällä kertaa tuntuu, että olen ihan purjeessa tuon meidän keittiön jatkeena olevan aulan kanssa. Kiitos teille eiliseen postaukseen vinkkejä antaneille♥ Tuossa tilassahan meillä oli lukunurkkaus ja sen jälkeen ruokapöytä. Nyt lukunurkkauksen tuoli on olohuoneessa eikä sitä kärsi sieltä pois siirtää. Ruokapöytä on ruokahuoneessa, joten tuohon ”ongelmatilaan” kannettiin ensihätään esikoisen huoneesta lasinen sivutaso. Sinne pitää ostaa muutama iso korilaatikko alatasolle. Vaikka olen vähän sitä mieltä, että lukunurkkaus on käsitteenä kiva, niin toiminnallisuudeltaan voipi olla, että se sakkaa. Tosin sen viikon ajan, kun meillä oli lukunurkkaus tässä se toimi kyllä loistavasti. Siinä tuli luettua lehtiä monena päivänä.

Kerroinkin, että silloin kun äiti ja iskä asuivat tässä kodissa, niin tuossa oli sellainen Aspen-henkinen ruudullinen nojatuoli. Meillä iskä oli kova lukemaan. Siinä tuolilla on lukenut monen monet kirjat meidän tytöillekin. Paikan historia on siis vahvasti lukunurkkaushenkinen. Sivupöydälle konjakki (lääkkeeksi) ja jalat rahille. Joskus muinoin tuo tila oli erotettu keittiöstä seinällä ja tilassa oli silloin ns. pirttipöytä penkkeineen. Tila on vain 2 metriä leveä ja 2 metriä pitkä, joten mitään isoa pöytäryhmää siihen ei sopisi. Kuitenkin pähkäilemme nyt sitä, että tarvitaanko siihen ns. arkiruokapöytä. Meidän ruokahuonehan tosin on ihan vieressä, tuossa tuijottavan naisen seinän takana 😀

Te, keillä on ruokahuone erikseen, niin onko teillä myös sellainen arkiruokapöytä? Sellainen pyöreä vanhanajan pöytä kuulostaisi ihanalle. Tai sitten tuosta tulee löffäys/lukunurkkauspiste. Mutta millainen löhötuoli? Divaani siihen voisi sopia hyvin. Siitä näkisi takkatulenkin. Vai onko vielä jotain muuta uutta vaihtoehtoa, jota en osaa edes ajatella? Elämän jälleen näitä suurimpia ongelmia, eikö? 😉

Nyt hieman siivoten, että miehen on kivempi tulla työreissusta kotiin ♥ 

KESKIVIIKKOTERKUIN,

 


tiistai 03. lokakuun 2017

Yksi suosituimmista resepteistäni

HELLUREI!

Hei, ettehän suutu, jos sanon että ”Ai että mä rakastan syksyä sateineen!” 😀 Ei tainnut päivä tänäänkään valjeta, mutta viikon päästä keskiviikkoiltana näyttäisi olevan auringonpilkahdus kello kuuden maissa. Haastetta tekee meille valokuvausta harrastaville, sillä eihän neljän jälkeen enää juurikaan mitään kuvailla. Hintsussa on vähän kuvailemiset päiväaikaankin. Sellaisten tunnelmakuvien, joita rakastan, ottaminen onnistuu kyllä. Mutta ehkä se on taas sitten tammikuulla seuraavan kerran sellaisten kirkkaiden kuvien vuoro 😉 Olin juuri aloittanut Indiedaysilla syyskuussa 2014, kun pääsin erään yhteistyökampanjan tiimoilta ihanan blogikollegani kanssa tutustumaan Budapestiin. Reissullahan parasta on syöminen. Niin myös tuolla Budapestissa. Kun kerran Unkarissa käy, niin ei voi olla käymättä ilman, että maistaa gulassia. Ihastuin tuohon syysiltojen lämmittävään soppaan niin paljon, että heti kotiintultuani kehitin siitä reseptin. Ei ehkä ihan autenttisin mahdollinen resepti, mutta ah niin hyvää. B

Blogiini eksytään aika monesti hakusanoilla At Maria’s gulassi. Joten pakko se on uskoo, että siellä ruutujen toisellakin puolella tätä herkkua on tullut kokeiltua. Itse varioin tätä aina sen mukaan, mitä löytyy jääkaapista. Viime sunnuntaina salamin lisäksi keittoon pääsi chorizomakkaraa.

MARIAN GULASSIKEITTO

2 sipulia
1 solo valkosipulin kynsi
2 rkl tomaattipyreetä
3 tomaattia
3 paprikaa
400 gr sikanautajauhelihaa
noin 15 cm pötkö salamia
nion 100 gr chorizoa
4 laakerinlehteä
0,5 rkl oreganoa
1,5 rkl paprikajauhetta
2 lihaliemikuutiota
mustapippuria myllystä
suolaa maun mukaan
vettä

– pilko sipulit ja kuullota niitä voissa hetki
– lisää murskattu valkosipulin kynsi, jauheliha ja lihaliemikuutiot -> ruskista
– lisää tomaattipyree, pilkotut tomaatit, paprikat ja salamit
– lisää loput mausteet ja vettä sen verran, että em. aineet peittyvät reilusti
– kiehuta noin 30 minuuttia; kunnes paprikat ovat pehmenneet ja keitto sakeutunut
– tarkista suola ja lisää tarvittaessa
– tarjoile valkosipulimurskalla maustetulla creme fraichella maustettuna

Tämä on jälleen niitä pataruokia, jotka paranevat lämmitettäessä. Harmi vaan, että hirmuisen harvoin tästä jää seuraaville päiville syötävää 🙂 Hei nyt kun ruokapöytä muutti ruokahuoneeseen, niin tuo aulatila keittiön jatkeena on hieman ongelmallinen. Palataan siihen huomenna. Muutama idea itselläni on, mutta kaipaan kyllä kipeästi siihen myös teidän apuanne!

Nyt villasukat jalkaan ja takkaan tuli. Taas. Syksy ja syksyn rutiinit rauhoittavat. Ihana hämärähyssyinen ilta ja tiedossa siskonpeti kahden (plus yhden karvaisen) pienen unikaverin kanssa. Olen huomannut, että syksy saa jonkinasteisen melankolisen Marian heräämään. Hyvällä tavalla. Ikäväkin tuntuu syvemmällä kuin aiemmin. Onneksi saadaan huomen illalla kotiin se, joka vasta juuri pari tuntia sitten reissuun lähti.

TUNNELMALLISIN TIISTAI-ILTATERKUIN,


maanantai 02. lokakuun 2017

Koiran elämää ♥

”MOIKKAMOI MAANANTAI & KAVERIT!

Se olen taas mä täällä. Toby the Tobymaisteri nääs. Murtsikkaikäinen ihanuus, joka tuossa muutama kuukausi sitten unohti kuulemma kaikki opetetut asiat. Paitsi sisäsiisteyden. Siinä mä olen pitäytynyt, että sisälle ei pissitä. Vähän hävettää ne keväiset lirutukset, mutta minkäs mä sille voin, kun olin silloin vielä ihan skidi. Nythän mä olen jo kulmakunnan kingi. Ainakin omasta mielestäni. Rambo-labbis välillä yrittää viedä kingeyttä multa, mutta mä ärähdän sille kun tavataan, niin eiköhän se pikkuhiljaa mene jakeluun.

Tällä hetkellä elämä on vähän kurjaa sen suhteen, että aamukinkut ja iltajuustot on pannassa. Herkut on liki kokonaan kielletty. Aloin pissaamaan taas sellaisia lasinsirpaleita muistuttavia kiteitä, jotka tekivät tosi inhottavaa. Sitten jouduin pissaamaan sellaiseen purkkiin ja sieltä ne lasinsirpaleet sitten löytyi. Nyt saan aamuin illoin kuivia nappuloita, joita toi mamma aina välillä liottaa vedessä, jotta saan tarpeeksi nestettä. Hei haloo, en mä ole enää vauvakoira. Että ei niitä napuja tarttis mua varten liottaa. Mä kyllä ihan tykkään niistä nappuloista ja tällä hetkellä ne menee herkuistakin. Koulutusnameistakin. Olen kova poika oppimaan kaikkea uutta. No kai nyt, kun tuossa oli vaihe, että hupskeikkaa – kaikki opittu katosi kuin paukku saharaan.

Niitten perusjuttujen lisäksi ollaan nyt kiinnitetty huomiota siihen, että mitä tarkoittaa odota. Musta on tullut vähän malttamaton. Jaksan kyllä istua kököttää ja odottaa, että saan luvan mennä ruokakipolle, mutta sitten muuten olen vähän sellainen ”kaikkihetitännemulle”-koiruus. Nyt olen taas malttanut istua ja odottaa, että kaulapanta kiinnitetään. Tuossa oli vaihe, että mä ryntäilin ja säntäilin uloslähtiessä. Ehkä tää mun murrosikä on menossa poispäin. Jollain tapaa mä nautin suunnattomasti siitä, että mun ei tartte olla se meiän perheen pomo. Vaikka alkuun olinkin aika kovapäinen, niin nyt olen vähän lepsuuntunut.

Meille saapui viime viikolla sellainen kamala painepesuria muistuttava hurinalaite. Tosin sieltä ei tule vettä. Mutta niin kova tuuli käy, että mun korvat meinas lähteä päästä. Voi olla, että sen hurinalaitteen sisään on muuttanut se hirmumyrsky-Maria. Sen lisäksi mä sain ikioman koulupöydän (toim.huom. trimmauspöytä). Ei tarvitse enää vessanpöntön kannen päällä kököttää kun mua kuivataan ja huolletaan. Se pöytä vaan on niin kertakaikkisen kamalan korkea, että meinasi alkaa pyörryttämään. Punkesin itseäni siitä äipän syliin muutamaan otteeseen, kunnes tajusin, että en mä sieltä pöydältä tipu.

Mutta se hurinalaite. Mä olin ihan varma, että kaljuunnun kokonaan kuivausoperaatiossa. Mutta ehei, se teki mun fledasta oikein ihanan tuuhean. Ja ihan ältsin nopeasti. Noi ihmiset ei malta olla nuuskuttelematta mua 🙂 Mä otan vaan lungisti ja nautin huomiosta. Meillä on äiskän kanssa uusi harrastus, johon toi hurinalaite liittyy. Siis sen lisäksi, missä me pötkötetään sängyssä komeus- ja kauneusunillamme vieri vieressä (niin ei se hurinalaite siellä mukana kuitenkaan ole :D). Me kuulemma ollaan otettu mun turkinhoito yhteiseksi harrastukseksi. Jossa kuulemma pitäisi puhaltaa johonkin yhteiseen hiileen. No jossain kuitenkin menee raja, kuten tassutakkujen selvittämisessä. En ole yhtään yhteistyökykyinen, kun kyseessä on tassutakut.

Mulla on meneillään vielä tää takkuikä, kun vauvakarva muuttuu isojen poikakoirien karvaksi ja jollei mua harjaa päivittäin, niin olen yksi iso huopapallo. En tiedä mitä toi äiti sillä tarkoitti, että ei edes ehdi kissaa sanomaan, kun takkuja syntyy. Toivottavasti se ei tarkoita sitä, että meille olisi tulossa kissa! Huh, painajaismainen ajatus. Jostain pikkusiskosta toi äiti jaksaa vaahdota. Sanoo iskälle, että siinä ne kaksi koiraa menee missä yksikin. Mut mä olen isimiehen kanssa sitä mieltä, että mussa on kyllä tarpeeksi.

Muuten elämä lutviutuu oikein kivasti. Mä sain pari uutta kerrosta telmimistilaa, kun muutettiin heinäkuun lopulla. Menee kuulkaa ihan porrastreenistä, kun suhailee alhaalta ylös. Välillä yritän päästä kellarista yläkertaan sylikyydillä, mutta useimmiten joudun itse kävelemään. Palvelusväki ei ihan aina hiffaa mun kingeyttä 😉 Olohuoneen ison ikkunan edessä mulla on harmaa nojatuoli, jossa päivystän parikin tuntia kerrallaan. Kaikki pihaan tulijat haukun, kunnes kuulen ”riittää”. No joo, sen jälkeenkin ehkä haukahdan vielä varmuuden varalta pari kertaa. Naapurin Nellan mennessä ohi päästän sellaisen kurkkuvingahduksen ja juoksen ulko-oven eteen. Feikkaan, että olis pisuhätä ja pitää päästä ulos. Ja mä vaan haluan Nellaa katsomaan, kjäh kjäh 🙂

Iltaisin mua vähän ärsyttää, kun nää kaks katsois telkkaria. Puoli kympin maissa viimeistään menen komentamaan sohvan viereen, että nyt nukkumaan. 99,9% mua ei tässäkään asiassa kuunnella, vaan jään sohvan viereen nukkumaan. Sitten kun ne rymistelee yläkertaan makkariin ne yleensä kantaa mut sinne nukkuvana. Paitsi kerran. Silloin tapahtui niin iso vääryys, että korkeimpaan koiraoikeuteen meinasin tehdä valituksen. Heräsin yöllä. Ihan pilkkopimeästä. Seuranani vain haamut ja aaveet. Olin kellarissa. Hyvin äkkiä hiffasin, että äiskä ja isimies oli lähtenyt nukkumaan ilman mua.

Hipihiljaa hiivin yhdet rappuset ylös ulko-oven eteen. Ulko-ovesta kajasti vähän vienoa valoa. En uskaltanut jatkaa matkaa. Haukuin kuin viimeistä päivää peloissani, kunnes pelastaja saapui. Hyppäsin ison loikan isimiehen syliin, joka kantoi mut sänkyyn. Parkkeerasin äiskän viereen ja laitoin pääni äidin tyynylle. Siinä mun paikkani on ♥ Mut hei, ennen kuin menee ihan mamoiluksi, niin mä annan puheenvuoron tuolle äipälle. Sillä on jotain asiaa. Ollaan kuulolla! Love, peace & chicken grease, Toby”

 No niin, hän on puhunut 🙂 Täytyy sanoa, että ei olisi enää elämää ilman koiraa. Elämää ilman tuollaista Cottonia. Ollakin kuinka murrosikä päällä ja suuritöinen turkki tahansa. Lauantaina puunasin koirulia neljä tuntia ja se, jos mikä on terapeuttista. Aivojen nollausta parhaimmillaan ja mikä parasta – näkee kättensä työn tuloksen. Ollakin, että ensimmäisen ulkoilulenkin jälkeen sai jo käydä huuhtelemassa masun ja tassut. Se, missä jossain vaiheessa meinasin jo tarttua saksiin (heh, tämä parturointifetissi yltää näköjään lemmikkeihinkin omien hiusten lisäksi :D), haaveilen nyt toiselle täyspitkästä turkista. Onneksi Toby on oppinut nauttimaan turkin hoitamisesta tai lähinnä harjaamisesta. Kuivaajalle kyllä vielä näytetään hampaita, mutta hitaasti hyvä tulee 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


sunnuntai 01. lokakuun 2017

Meillä on ruokahuone!

MOIKKAMOI MURUT!

Ja ihanaa lokakuun ekaa 🙂 Olette varmaan huomanneet, että postaustahtini on vähän hidastunut. Kommentteihin vastaamisetkin viipyvät aiempaa pidempään. Se johtuu ihan täysin siitä, että nyt kun on töissätöissä niin tarvitsee myös niitä hetkiä, että saa vain olla. Aiemmin porhalsin työpäivän jälkeen vielä blogin kimpussa illat ja viikonloput, mutta nyt olen joutunut hieman kuuntelemaan itseäni. Olemaan armollinen itselleni. Kuitenkin tuo rakas työtyönikin on sellaista, että hanskat eivät tipu neljältä vaan yrittäjänä sitäkin työtä tekee ainakin ajatuksen tasolla 24/7. Ei sillä, olette tekin ja tämä rakas blogini mielessäni 24/7 

Joten nyt hiotaan niitä särmiä näiden kahden työn välillä ja yritetään löytää se kultainen keskitie, jossa kumpikin työ tulee tehtyä. Tapani mukaan täydellä sydämellä. Mutta kuitenkin niin, että sitä aikaa lasten ja miehen kanssa riittää. Että sitä aikaa riittää myös itse itselleni.

Rymsteeraus on aivojen nollausta parhaimmillaan ja hei sitä meillä tehtiin eilen illalla. Nyt kun meidän elämä on siirtynyt liki täysin kellarikerrokseen niin tuo keskikerroksen telkkarihuone jäi käyttämättä. Ihan kuten uumoilimmekin silloin taannoin 🙂 Nyt on äiskän ja iskän ruokapöytä huoneessa, jossa se kaikki ne vuodet oli. Omalla paikallaan♥ Ja hei, se sopii tuonne ruokahuoneeseen täydellisesti. Aluksi mietimme, että josko ostaisimme uuden, isomman  pöydän, mutta remppabudjetin paukkuessa reilusti yli mennään nyt toistaiseksi tällä pöydällä.

Kyllä pöydän ympärille kahdeksan mahtuu ruokailemaan. On ennenkin mahtunut. Päihin vain tuolit ja sopu sijaa antaa. Tuo senkki siirtyi ruokahuoneen perälle. Peilikin on niillä sijoilla kuin telkkarihuoneessamme. Ei se niin pahalta tuossa näytäkään. Senkin tilalle haaveilen massiivista mustaa astiakaappia. Vitriiniä, jossa on valkoinen sisusta. Jos jostain löytyisi vaikka kunnostettava sellainen, niin voisi itse sutia sen pintaan väriä. Vieläkin muuten mietin tuon ruokapöydän käsittelyä; varsinkin nyt kun on senkin vieressä, niin tuntuu, että puupintaa on liikaa; lattiassa, senkissä ja pöydässä. Täytyy pohtia, että kumpaa sitä alkaa sutimaan, senkkiä vai pöytää 🙂

Suloisen sunnuntain kruunasi hotelliaamupala. Jotain hyötyä siitäkin, että mies tekee reissutyötä ja kerää kaiken maailman bonuksia 😀 Päiväruoaksi ajattelin keitellä pitkästä aikaa gulassia. Kattaa pöydän ja nauttia takkatulesta. Mutta ensin maitokauppaan ja sitten kommenttien kimppuun!

SULOISTA SUNNUNTAITA,


perjantai 29. syyskuun 2017

Fredagsmys @ Marian bistro

HELLUREI JA HYVIN HELLÄT TUNTEET!

Huh, mikä viikko takana! Ihania juttuja ja sitten myös vähän kökömpiä juttuja. Sellaista tunteiden vuoristorataa ollut vähän tämä viikko. Välillä harmittelen sitä, että miksi otan kaikki maailman murheet kantaakseni. Mutta kun kyseessä on lapsiin kohdistuvat kurjimukset, niin sydän itkee. Niiden lasten puolesta, vaikkei ne lapsukaiset edes läheisiä olekaan. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä parhain päin, näin toivon tässäkin tapauksessa ♥ 

Hei, sitten iloisempi vaihde silmään. Miten sitä onkaan, että perjantai-ilta tuntuu kahta kauniimmalta, kun on ollut päivän pois kotitoimistolla. Perjantait töissätöissä on varsin mukavia, joten tuplahyöty tästäkin työpäivästä. Työvaatteet vaihtuivat kotivaatteisiin ja kynttilät saivat lepattavat liekit hyvin äkkiä työpäivän jälkeen. Isompi pikkuinen on yökyläsynttäreillä ja pikkuisempi halusi pitsaa. Sitä hänelle haettiin. Miehen kanssa herkutellaan (jahka saadaan molemmat koneet kiinni 😉 niin helpolla lohifetapiirakalla, että oksat pois.

HELPPO LOHIFETAPIIRAKKA

4 lehtitaikinalevyä sulatettuna
1 pkt kylmäsavulohta
fetaa murusteltuna
sitruunapippuria
persiljaa (tai mieluusti tilliä, mitä meiltä ei löytynyt)
voiteluun kananmunaa

-yhdistä kaksi lehtitaikinalevyä ja kaulitse niitä hieman
-saksi kylmäsavulohi pienemmäksi lehtitaikinalevyjen päälle
-lisää fetamurska, pippuri ja persilja
-yhdistä loput kaksi lehtitaikinalevyä ja nosta lohifetaseoksen päälle
-nosta pohjan ylimääräiset taikinat kannen päälle
-voitele kananmunalla ja pistele haarukalla reikiä
-paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia

Kellari/mancave on nykyään se paikka, jossa meidän perhe viettää aikaa. Keskikerroksessa käytetään keittiötä ja yläkerrassa käydään nukkumassa. Marian bistro kellarin nurkassa on myös herännyt henkiin. Eilen siellä tehtiin litratolkulla mehustimella mehua, tänään siellä nautitaan perjantai-illan ruoista. Saatiin tällä viikolla baaritiskin päälle tuo lasi ja se toi viimeisen silauksen koko Marian bistroon (tai mikä sen nimi nyt oikein onkaan ;D)!

Nyt pidemmittä puheitta kohti alakertaa, ruokia, viinilasillista, saunaa ja Vain elämäätä 🙂 Tässä kirjoituksen lomassa pienempikin kullanmuru päätti mennä naapuriin ystävälleen yökylään. Ex tempore -laatuaikaa kaksin miehen kanssa. Tulee kyllä tämän viikon jälkeen tarpeeseen 

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,