maanantai 20. marraskuun 2017

Tunnelmallinen ja hyväntuoksuinen koti (sis. Glade-arvonnan)

113

HEIHEI IHANAT

ja tunnelmallista alkanutta viikkoa! Tehän tunnette minut ja tiedätte, että rakastan polttaa kynttilöitä. Kynttilöitä meillä poltetaan ympäri vuoden, mutta syksyllä ja alkutalvella kynttilöiden polttaminen lisääntyy entisestään. Kaupallisen yhteistyön myötä Gladen kanssa pääsin jälleen fiilistelemään kynttilänvalossa. Näiden tuoksukynttilöiden myötä myös koti sai ylleen miellyttävän tuoksun. 

Niin kuin joka aamu herätessäni, niin myös tänä aamuna sytytin kynttilän tuohon aulatilan pöydälle. Istuin nojatuoliin kahvikuppini kanssa ja tapani mukaan tuijottelin liekkiä. Aamurutiinini, josta en suostu luopumaan. Joinain aamuna saan kaverikseni nojatuolille karvaisen ystäväni lämmittämään. Jos Toby ei ole herännyt samaan aikaan kanssani, niin vetäisen viltin jaloille.

Kynttilän valo rauhoittaa. Lepattavaa liekkiä voisi tuijotella vaikka kuinka kauan. Aamuisin annan ajatusten virrata kynttilän liekkiä katsellessani. Viime aikoina aamujani on sulostuttanut Gladen iso valkoinen tuoksukynttilä ”Sheer Vanilla Blossom”, jossa on ihana, mutta tarpeeksi mieto vaniljantuoksu. Koiran takia meillä ei polteta yleensä kuin yhtä tuoksukynttilää kerrallaan. Gladen tuotteet ovat miellyttävän tuoksuisia ja ammattitaitoisesti kehitettyjä, mikä takaa sen, että en itsekään reagoi niihin päänsäryllä. 

Tuoksukynttilöiden tuoksu vaikuttaa kodin viihtyvyyteen merkittävästi. Tuoksu on myöskin yleensä se, joka tuo muistoja mieleen. Taisin joskus kertoakin teille, että ihastuin tuoksukynttilöihin jo vaihto-oppilasvuoteni aikoina; isäntäperheen äiti kun oli tuoksukynttilöiden suurkuluttaja. En muista, että siihen aikaan tuoksukynttilöitä olisi käytetty sisustuksessa yleisesti. Ainoa paikka, missä tuoksukynttilöitä käytettiin oli kylpyhuonetilat.Gladen valikoimiin on tullut söpöjä pieniä tuoksukynttilöitä. ”Spiced Apple” on kautta aikain ollut minulle se joulutuoksu. Sitä meillä tosin on poltettu ympäri vuoden. Isossa lasipurkissa kun sitä polttaa hyvin pitkään. Mutta nyt sitä on saatavilla myös pienemmässä koossa. Nämä pienet söpöt lasipurkit toimivat mielestäni hyvin tuollaisena ryhmänä. Sekaan pääsi tällä kertaa myös uutuustuoksu ”Warm Winter Hug”. Talven lämmin halaus – todellakin ♥ Tykkään, että vaikkei tuoksukynttilässä pala kaan aina liekki, niin siitä välittyy silti huoneilmaan ihanaa tuoksua. Tällä hetkelläkin meillä leijailee yhdessä huoneessa omenan, kanelin ja muskottipähkinän tuoksu. Toiseen huoneeseen kävellessä voi tuoksuttaa vaniljan.

Pimeät alkutalven illat huutavat puoleensa kynttilän valoa. Gladen kynttilöiden kauniilla lasipakkauksilla saa ilmettä myös sisustukseen. En keksi kodissa ainuttakaan paikkaa, missä en kynttilöitä voisi polttaa. Oletteko kokeilleet kynttiläsaunaa? Tai kylpyä kynttilän valossa? Ruokaakin laitan kynttilän valossa. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon tunnelmaa tuoksukynttilöillä saa aikaan kattaukseen.

Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin kynttiläihmisiä. Senpä takia minulla on ilo kertoa, että seuraavaksi on luvassa lukijakilpailu. Vastaamalla alla olevaan kysymykseen, olet mukana Glade -tuotepaketin arvonnassa:

Missä tilanteissa sinä poltat kynttilöitä?

Kilpailuun voit osallistua myös Instagramin puolella. Osallistumisaikaa on 27.11.2017 klo 10.00 asti ja arvonnan säännöt löydät täältä.

TUNNELMALLISIN MAANANTAITERKUIN,


sunnuntai 19. marraskuun 2017

Onnistuneen viikonlopun edellytys

5

HEIPPAHEI!

Tiedättekö, kun keväisin on se aika, kun blogit pullistelevat tulppaannien kuvia. Nyt on se aika, kun blogit pullistelee kynttilöiden kuvia – omani mukaanlukien. Meinasin kirjoittaa tuohon otsikkoon heippahei ja huomenta, mutta ehkä se ei enää näin parin tunnin hereilläolon jälkeen pidä paikkaansa tuo huomenta -osuus 🙂 Viime aikoina näin sunnuntaisin on ollut vallan levollinen olo. On tuntunut, että viikonloppu on rentouttanut enemmän kuin koskaan. Siinä missä joskus aiemmin toivoi viikonlopun jatkuvan vielä maanantain, on nyt jo valmista kauraa huomiseen työpäivään. 

Viikonloppujen sisällöissä kun ei tapahtunut liiemmin muutosta, niin olen tullut tulokseen, että se muutos on tapahtunut omassa itsessäni. Tavallaan myös olosuhteissa. Syyskuun alussa, kun aloin tekemään jälleen vuoden tauon jälkeen kahta työtä, joista toista pois kotitoimistolta, on viikonloppujen merkitys korostunut. En sano, ettenkö tuossa vuoden aikana, kun tein blogia kotitoimistolla, olisi kaivannut viikonloppuja.

Mutta silloin sitä ehkä lipsui enemmän työmoodiin myös viikonloppuisin, kun oli siellä omalla työpaikallaan. En osannut vetää rajaa työ- ja vapaa-ajan väliin. Se ei välttämättä kuulkaas olekaan hyvä juttu. Tuntui, että ehkä sitä viikonlopun jälkeen kaipasi sen takia vielä yhden lauantain tai sunnuntain, kun oli ollut työmoodissa koko viikonlopun. Tänä syksynä olen tietoisesti pitänyt näppini pois blogijutuista ainakin osan viikonlopusta. Vaikka täytyy myöntää, että vaikeaa se välillä on, sillä tänne on aina kiva palata. Toisen työn sähköpostia luen edelleen myös viikonloppuisin, mutta mikäli asia ei ole tulipalokiireinen, niin en vastaa sähköpostiin ennen maanantaita. Viime aikoina en ole myöskään viikonloppusin avannut myynti- ja ostoreskontraohjelmia tai laatinut excelissä pylväsdiagrammeja. 

On ollut vaikeaa antaa periksi. Levätä laakereillaan. Ilman, että alitajuntaisesti ajattelee työjuttuja. Tunnistan itsestäni valitettavasti myös sen puolen, joka on valmis vetämään itsensä piippuun töiden takia. Onneksi ikä on tuonut viisautta tämänkin asian suhteen ♥ Onnistuneen viikonlopun edellytys on se, että osaa antaa itselleen mahdollisuuden rentoutua. 

Meillä suloinen sunnuntai jatkuu sairastupameiningeissä; isompi pikkuinen alkoi valittamaan kuumeista oloaan yöllä (noh, kello oli yli seitsemän aamulla, mutta tuntui kuin se olisi ollut kolme) ja tämä päivä menee petipotilaana. Itselläni alkoi tuossa aamusella nuha ja nyt ottaa hitusen keuhkoista. Kuumetta ei ole, joten ehkä sitä uskaltaisi pikkuisen sivakoimaan tuonne räntäsateeseen raksun kanssa. Taidetaan olla vähän hulluja ja hurahtaneita 😛

LEVOLLISTA SUNNUNTAITA TOIVOTELLEN,


perjantai 17. marraskuun 2017

Pieni ajatus perjantaihin

4

HEIPPAHEI MURUSET!

Mikäli seuraatte minua Instassa, niin tiedätte, että tänään on ollut varsin merkityksellinen päivä. Nimittäin hiihtokausi on nyt korkattu ;D Hieman kirpaisee sydäntä maksaa täällä Pohjolassa siitä, että pääsee ladulle, mutta mielelläni siitä pienen summan maksan, että pääsen hiihtämään. Että jotkut ovat nähneet sen vaivan, että säilövät lunta ja levittävät sen. Tekevät ladut ja pitävät niistä huolta. Marraskuusta aina kevääseen saakka.

Ihana Marja laittoi tuossa jokunen päivä sitten Facebookiin mietelauseen tai sanonnan, jota olen kovasti punninnut tällä viikolla. Välillä jopa niin paljon, että rintaa on ahdistanut. On siinä tainnut kyynelkin ehkä tirahtaa. Se on jälleen kerran avannut silmäni siihen, mikä elämässä oikeastaan on tärkeintä. Se on avannut silmäni myös siihen, että pitää olla tyytyväinen ihan just nyt ja tässä. Haaveilla saa, mutta tietäen, että ne haaveiden toteutumiset tuskin tuo onnea lisää. Mun mielestä tämä sanonta kätkee sisäänsä kaiken sen, mistä kiitollisuudessa on kyse:

”Ajattele kuinka onnellinen olisit,
jos juuri nyt menettäisit kaiken
mitä sinulla on – ja sen jälkeen
saisit sen kaiken takaisin.”

-Frances Rodman

Tuo kolahti. Se tuska, joka viiltäisi jostain syvältä, kun menettäisi kaiken. Ihan kaiken. Perheen, terveyden, ystävät, työn. Kodin, koiran, muistot ja koko elämän. Se ahdistus ja suru. Sitten kun heräisi siitä painajaisesta ja saisikin kaikki ne elämän tärkeimmät palaset takaisin. Huokaisisi helpotuksesta ja veikkaanpa, että niitä ehkä arvostaisikin enemmän. Päätin, että vaikka osaan olla kiitollinen monesta asiasta päivittäin, niin silti pitäisi osata arvostaa ympärillä olevia ihmisiä ja asioita vielä enemmän. Arvostaa ja kunnioittaa myös itseään. Niinhän sitä sanotaan, että jonkun/jonkin merkityksen kokee vasta sitten, kun sitä jotain ei ole. Kun sen menettää.

Usein sitä valittaa päänsärkyään, pientä flunssaa tai vetämätöntä oloa. Tietämättä, että sitten kun se oikein jättipotti osuu kohdalle, niin sitä mieluummin ottaisi ihan vain sen päänsäryn. Vetämättömän olon ja nuhakuumeen. Asiat saavat aivan eri mittasuhteet, kun tapahtuu jotain peruuttamatonta. Parantumaton, elämänlaatua radikaalisti huonontava sairaus esimerkiksi. Sitä voi tuskastella tappelevien lasten kanssa, mutta kuinka iso onni on, että nuo lapset ovat elämässäni. Välillä voi tuo mieskin ärsyttää, mutta mitä tekisinkään ilman häntä. Ilman rakkautta. All is good ♥ 

Piti tekemäni tämä postaus jo tänään aiemmin, mutta tein sen virheen, että menin hiihtolenkin jälkeen saunaan. Siihen päälle vielä kohtalaisen iso annos lounasta. Huh, veikkaanpa että seuraava osoite on sänky 😀 Tai ehkä sitä ennen kuitenkin nautin perheen seurasta ja perjantai-illan ihanuudesta. Pahvien kierrätyksestä ja koiran pesemisestä. Mikäli toinen suostuu heräämään komeusuniltaan. Meillä tuo ”mennäänkö pesulle?” on sellainen taikalause, että toinen vaikka sitten leikkii nukkuvaa. Ettei vaan joudu suihkuun 😉

IHANAA PERJANTAITA!


torstai 16. marraskuun 2017

Tunnelmallinen ilta Marian bistrossa

0

HEI HELLUREI!

Muutosta lähtien olemme puhuneet tupareiden järjestämisestä. Lyömättä lukkoon kuitenkaan virallista tupaantuliaispäivää. Sen sijaan olemme kutsuneet ystäviä kylään ripotellen syksyn mittaan. Pitäneet minitupareita tämän tästä. Vaikka muutimme jo heinäkuun lopulla, niin vasta viime perjantaina saimme veljen perheen kanssa aikataulut yhteen niin, että veli vaimoineen tuli meille kylään. Tosin pitkän kaavan mukaan tupaantuliaisia ja sen myötä kellarissa sijaitsevan Marian bistron avajaisia emme päässeet viettämään, sillä miesväellä oli sovittua menoa. Jos ihmettelette siis kuvissa vilahtavia valkoisia kauluspaitoja ja pukuja niin ei, meillä ei ollut tumma puku pukukoodina 😉 Illan juomapuolesta vastasi kaupallisen yhteisytyön myötä Ca’Bianca Barbera d’Asti.

Tummista puvuista huolimatta tunnelma oli varsin kodikas. Alkutalven hämyinen ilta, kynttilöiden lepattavat liekit. Vähän juustoja ja lasi laadukasta ja pehmeää punaviiniä. Perjantaimyyssit kohdillaan. Kuulumisten vaihtoa ja uuden kodin kellarikerroksen ihmettelyä. Veli viihtyi baaritiskin toisella puolella. Siellä baarin puolella, jossa vielä vuosi sitten hänen tekemänsä graffitit koristivat seiniä ja kattoa. Onhan tuo kotimme ja varsinkin kellarikerros kokenut aikamoisen muutoksen pienen ajan sisään. Jossain sisimmässäni tiedän, että oli oikea ratkaisu saada lapsuudenkotiimme jälleen elämää.

Kuten tiedätte, niin meillä on perjantai-iltaisin tapana laittaa jotain helppoa, mutta hyvää naposteluruokaa ja nauttia työviikon jälkeen lasilliset punaviiniä. Rentoutua sohvalla ja katsella leffaa. Siinä sivussa ehkä summata mennyt työviikko ja kääntää ajatukset tulevaan viikonloppuun. Mutta viikonlopun voi aloittaa myös näin toisella tavalla. Hyvässä seurassa ja ilman sitä sohvannurkkaan jämähtämistä. Ca’Bianca Barbera d’Asti sopi illanviettoomme oikein mainiosti. Se oli juustojen vallaton kaveri, mutta voisin kuvitella, että tämä mausteinen ja hieman jopa kirsikkainenkin viini kävisi hyvin myös liharuokien kanssa sekä voimakkaampienkin pata- ja pastaruokien kanssa.

Italialainen Ca’Bianca Barbera d’Asti punaviini löytyy Alkon tilausvalikoimasta ja kolmen pullon tilauksissa viinit toimitetaan sisustukseen sopivassa puulaatikossa 500 ensimmäiselle tilaajalle. Tyylikäs puulaatikko viineineen on myös oiva joululahja! Meillä tuo puulaatikko pääsi Marian bistron baaritiskille kätkien sisäänsä tuikkukynttilöitä. Näin ensi alkuunsa. Haaveilen siitä  myös ylhäällä keittiön tasolla servettisäilönä. Lautasliinat kun seilaavat tällä hetkellä keittiössä laatikosta toiseen.

Alkutalven illoissa on se oma taikansa. Jollain jännällä tavalla tunnelma on myös odottava. Nämä alkutalven ihanat illat kun ovat alkusoittoa aluillaan olevaan juhlakauteen. Pikkujoulukauteen, nimittäin. Veikkaanpa, että tuolla meidän kellarissa tullaan istumaan vielä useasti hyvällä porukalla.Elämästä nauttien ♥ Oli kyse sitten pikkujouluista tai ihan vain tavallisesta perjantai-illasta.

TUNNELMAA TORSTAIHINNE TOIVOTELLEN,

HUOM! Suomen alkoholilainsäädännön takia alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista! Muut kommentit ovat erittäin tervetulleita 🙂


keskiviikko 15. marraskuun 2017

Historian havinaa ♥

6

ILTAA IHANAT!

Meillä on vielä aika paljon käymättä tavaroita läpi täällä uudessa kodissamme. Muutamia isoja laatikoita täynnä valokuvakansioita ja kirjoja. Valokuvakansioita, joiden kuvista ei voi kuin aavistella, että ketä ne esittävät. Mustavalkoisia ajan patinoimia. Kirjoja, joissa on muistokirjoituksia. Välillä on niitä hetkiä, että tekisi mieli kysyä. Ottaa selvää juuristaan. Toki sitä tein silloin, kun oli mahdollisuus, mutta niin paljon on tullut esineitä vastaan, jotka ovat yhtä kysymysmerkkiä. Esineitä isovanhempien ja heidän vanhempiensa elämästä.

Siinä missä remppahässäkässä tuntui helpoimmalta ajatukselta ”kantaa kaikki turha krääsä ulos”, olen niin onnellinen että emme ihan kaikelle turhalle ja silloin krääsälle tuntuvalle niin tehneet. Näin marraskuun pimeinä iltoina olen tutkinut kaappeja ja vanhoja tavaroita. Ihastellut vanhojen valokuvien naisten luonnonkauniita piirteitä. Miesten jylhiä leukoja ja komeutta. Tietäen ja suuresti arvostaen, että he olivat niitä ihmisiä, joiden elämä ei ollut todellakaan helppoa.

Olen parina iltana selaillut Morsiamen kirjaa. Jonka äitini äiti on saanut vuonna 1945 häälahjaksi työkavereiltaan. Toisen maailmansodan loppumisen jälkimainingeissa. Heti ensimmäinen ajatukseni oli, että hetkinen, olivatko naiset tuohon aikaan kodin ulkopuolella töissä. Kaupunkilaisnaiset, ainakin keskiluokkaiset sellaiset näemmä olivat. Tai ainakin meidän Terttu-mummu. Hän työskenteli koko elämänsä Tampereen puhelinosuuskunnassa ja taisi noihin aikoihin olla puheluiden välittäjä. Jussi-pappa taas oli poliisi. Ratsupoliisi ja voitti monia kiitolaukan Suomen mestaruuksia.

Jokaisen morsiamen oikeus on saada tehdä havainnoita tulevan miehensä ominaisuuksista niin paljon kuin mahdollista. Rakastuva nainen on tavallisesti pelkkää korvaa ja silmää, maltittoman halukas jo vaistostakin, ilman tietoista pyrkimystä, saamaan yhä lisää tilaisuuksia täsmällisesti tutustua rakastettuun mieheen hänen lapsuusvuosistaan asti. 

Morsiamen kirja voi tänä päivänä aiheuttaa pieniä tirskahduksia, kun sitä lukee. Mutta sitä lukiessani voin kuvitella asioiden olleen just noin meidän Kissanmaan mummulassa. Pappa piti erittäin kovaa kuria ja siinä nöyrtyi sekä mummu että tyttäret. Mies oli todellakin se perheen pää ja auktoriteetti. Tuosta ajasta on tultu aika paljon eteenpäin, onneksi, mutta silti tunnistan kirjan sivuilta eräitä neuvoja, joita myös minun kotonani äiti ja isä ovat koittaneet meille lapsille ojentaa. Kuten alla oleva.

Velaksi ostettu koti on huono elämän matkapassi. Joutuessaan elämänsä varrella mihin tahansa satamaan pitää aina ensin maksaa tullia tuosta velkakodista, ennen kuin pääsee jatkamaan matkaa.

Tuo neuvo ei ole kyllä valitettavasti ole mennyt perille, ainakaan allekirjoittaneella 🙂 Olen tässä historian havinassa pohtinut myös sitä, että vaikka ajat olivat rankat, niin valittivatko ihmiset. Ainakaan siinä määrin kuin nykyään. Ja tiedämmekö me mitä oikeasti on rankka elämä. Elämä, jossa joudutaan eroon puolisosta, joka lähtee sotimaan kotimaan puolesta. Tietämättä tuleeko toinen takaisin vai ei. Omin jaloin vai jalat edellä. En muista ikinä kumpienkaan isovanhempieni näyttäneen tunteitaan. Naurua ja hellyyttä kyllä, mummujen puolelta. Mutta papat olivat jykeviä ja kovia kuin kivimuurit. Ehkä olivat nähneet liikaa. Liian nuorena. Molempien pappojen hautajaisissa ihmettelin, kun mummut eivät itke. Äiti silloin kertoi, että se ei johdu siitä, etteivätkö he surisi ja ikävöisi. He molemmat olivat vain nähneet elämänsä varrella niin paljon, että ne julkisesti vuodatettavat kyyneleet olivat jo tyrehtyneet. 

Keittiöön on sijoitettava lukuisia esineitä, joita työssä tarvitaan, mutta niiden järkevä ja käytännöllinen järjestäminen ei ole suinkaan helppoa. Oikeastaan vain perehtynyt emäntä ja vanha keittäjä pystyvät sen työn kelvollisesti suorittamaan.

Kirjassa on omistettu kokonainen kappale kodin perustamiselle ja sisustamiselle. Keittiövälineet on listattu ja annettu erikseen ohjeita kaupunkilaisasuntojen asuttamiseen. Kuinka olisi hyvä että huoneisto olisi sisäpihalle päin. Kuinka olisi hyvä, että tuuletettaisiin raikasta ilmaa päivittäin. Kirjassa kerrotaan myös siitä, että miten saada tunnelmaa valaistuksella. Jos ei ole varaa koreisiin valaisimiin, niin kirja antaa ohjeet myös siihen, miten itse tehdä lampun varjostin vesiväreillä maalatusta voipaperista. En tiedä onko tuohon aikaan kotien sisustus ollut sitten tärkeä, mutta uskoisin näin. Meillä mummulassa elettiin keskiluokkaisen perheen elämää. Silti huonekalut ostettiin tyylihuonekaluina. Valaisimissa koreili kauniit kuvut, ei itse tehdyt.

Kirjan on toimittanut kaksi rouvaa. Mikseiköhän he halunneet nimiään julkistettavan? Tänä päivänä voisin kyllä näiden kahden rouvan rakkausmääritelmästä heille muutaman sanan sanoa…

Rakkaus on kuin meri: siinä on myrskyä ja tyyntä, lempeyttä ja väkivaltaa, aurinkoa ja kuuta, onnea ja kärsimystä, hehkua ja jäätä, elämää ja kuolemaa. Jokin nimetön ja sanomaton on rakkautta.

Sangen mielenkiintoista ja toisaalta harmillista, että havahdun penkomaan ja pohtimaan menneitä aikoja vasta nyt. Mutta toisaalta ajatellen, parempi nyt kun ei koskaan. Jos jotain nämä viime vuosien yllättävät ja surulliset tapahtumat ovat saaneet aikaan niin sen, että tunnen juureni paremmin kuin koskaan ♥

KESKIVIIKKOILTATERKUIN,

PS. mies kaivoi tänään esiin meidän sukset. Siis murtsikkasukset! Tästä se lähtee – hiihtokausi nimittäin 🙂

 


« Vanhemmat
Uudemmat »