HEIPPUTIRALLAA IHANAT
ja terkkuja ihanasta, värikylläisestä koti-Suomesta ♥ Täällä on hyvä olla! Vaikkakin viikonloppureissu Kööpenhaminaankin oli enemmän kuin onnistunut ja tuo yksi lempparikaupungeistani näytti taas parastaan. Kööpenhaminasta tai lähinnä Tivolista Halloween-asussaan juttua huomenna tai viimeistään keskiviikkona. Sain myös yllättävän paljon yhteydenottoja Köpis-vinkeistä, joten niitä tulossa tuossa postauksessa myös. Mutta ensinnä taas akuuteimmat. Eli se, mikä on painanut sydämessä jo pidemmän aikaa. Matkustaminen ja sen varjopuolet.
Olen joskus kertonutkin, että meidän perheen yhteinen intohimo on uusien paikkojen näkeminen ja kokemusten kartuttaminen. Kaikki ylimääräinen menee matkustusbudjettiin. Lapsemme ovat ikäisekseen saaneet nähdä ja kokea paljon. Oppineet eri kulttuureista ja toivottavasti sen avulla kasvaneet ymmärtämään, että jokainen ihminen on arvokas. Väriin, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta. Varauksetta hymyilleet kaikille uusille tuttaville ja osanneet olla ystävällisiä ja kunnioittavia. Vaikkei yhteistä kieltä ole ollut. Kulttuurien erilaisuuksien ymmärtäminen ja niiden välillä tehtyjen henkisten pääomien vaihto on mielestäni yksi elämän rikkauksista.
Yksi elämän rikkauksista…mutta minkä kustannuksella? Tämän rakkaan maapallomme. Sen planeetan, joka kätkee sisäänsä niin paljon ihanaa. Eläimiä, kasvillisuutta. Luonnon moninaisuutta. Neljä vuodenaikaa meillä, ketkä toivottavasti osaamme niitä arvostaa.
”Istun lentokoneessa ja mietin kapteenin juuri lausumia sanoja…koska Euroopan ilmatila on täynnä, joudumme odottelemaan vielä hetken lähtölupaa. Ilmassa huomaan, että kaartelemme sinne ja tänne. Väistelemme muita koneita ja yritämme luovia reittiä takaisin pohjoiseen. Takaisin sinne Suomeen, jossa ainakin vielä saamme nauttia paukkupakkasista, lumesta ja yöttömistä öistä. Kurkkuani puristaa.”
En tiedä miten sen osaisin sanoa oikeilla sanoilla, mutta yritän. Ajatukset, joita päässäni vilisee ovat varsin sekavia. Jos saisin ne jotenkin ulos siinä muodossa, etten tule ihan väärin ymmärretyksi. Se, että sieluani puristaa johtuu osin siitä, että kerrankin tunnen itseni ihan pirun itsekkääksi. Samalla, kun haluan nähdä ja kokea, istuu olkapäilläni pieni piru, joka saa minut epäilemään, että onko tuo 46 euroa, jonka hyvitin koko perheen lentopäästöistä Kööpenhaminaan minkään väärti. Mitä tuolla reilulla neljälläkympillä muka saan pelastettua? Lentolaskurin mukaan kun koko perheen reissun hiilidioksidipäästöt olivat 1543 kiloa. Ei kuulosta paljolta, jos asiasta ei mitään tietäisi.
Mutta niin minä kuin ehkä suurin osa teistäkin siellä ruudun toisella puolella olette tehneet Sitran Elämäntapatestin ja tiedätte, että summa on aika suuri. Jos keskimäärin yhden suomalaisen hiilijalanjälki vuodessa on 7 300 kg CO₂e. Tuolla meidän Kööpenhaminan reissun lentojen osuudella saisimme ajaa autolla 17 140 kilometriä. Se on aika paljon. Aika hemmetin paljon!
Tässä päästään siihen ristiriitaan; rakastan matkustamista ja rakastan kokea uusia paikkoja. Mutta koen ihan älyttömän huonoa omatuntoa lentämisestä.
”Olen ladannut puhelimelleni FlightRadar -sovelluksen, koska minussa asuu pieni ”air geek”. Rakastan katsoa, mihin ihmiset matkustavat ja kuinka paljon lento kestää. Etsin käsiini miehen kotilennon ja seuraan lentoa. Kun se on lähellä Pirkkalaa, lähden töistä noutamaan toista kentältä. En voi kuitenkaan sivuuttaa sovelluksen ahdistusta lisäävää seikkaa; koko Eurooppa on keltaisenaan koneita. Aasiassa alkaa olla jo yö ja lentoliikenne on selvästi vähentynyt siitä, mitä se oli vielä pari tuntia sitten. Amerikassa taas herätään uuteen päivään ja lentoliikenne vilkastuu. En uskalla edes miettiä noiden kaikkien ilmassa olevien koneiden hiilijalanjälkiä…”
Ajattelen asian siltä kantilta, että millaisella maapallolla meidän lapsemme ja heidän jälkeläisensä saavat asua. Onko aurinko niin polttava, että luonto pitää huolen omistaan ja suuri osa ihmisistä kuolee ihosyöpään? Jääkö osa maapalloa tulvien alle, kun etelä- ja pohjoisnapa sulaa? Maapallo tulee väistämättä köyhtymään myös eläimien myötä. Miten käy ravinnon, jos vesi on jatkossa kultaakin kalliimpaa eikä rutikuivia peltoja voi kastella?
Onko minun luovuttava lentämisestä vai onko jotain vaihtoehtoisia tapoja, joilla voisin omalla kohdallani pelastaa maapalloa? Jos en ole valmis luopumaan lentämisestä, niin ainakin voin vähentää lentämistä. Viikonloppureissujen sijaan tehdä vaikka yhden pidemmän reissun vuodessa. Senkin suoralla lennolla, ollakin että välipomppujen kautta lentäminen tulee yleensä edullisemmaksi. Jostain muistan lukeneeni, että se on nimenomaan koneen nousu, joka on kaikista haitallisinta maapallolle. Sen takia suosin suoria lentoja. Vaikka ne maksaisivatkin enemmän. Mutta kolikon kääntöpuolena on se, että sitten ehkä tulee reissattua vähemmän, kun ei aina varaa suoriin lentoihin ole. Itse povaan lentohintojen reilua kallistumista tulevaisuudessa…hiilijalanjälki kun on ollut tapetilla niin pitkään, niin uskon lentohintoihin lisättävän jonkin sortin lisän kompensaationa.
Suomi ja Pohjoismaat ylipäätään houkuttelevat. Haaveissa olisi automatka Norjan pohjoisosiin ja sieltä alas Osloon, Tukholmaan ja takaisin kotiin. Niin, onko aina pakko lentää saadakseen kokemuksia, elämyksiä ja kulttuurinvaihtoa? Ei todellakaan. Usein se vain on ajansäästökysymys. Lentäminen kun on niin paljon nopeampi tapa matkustaa kuin junailu tai autoilu. Ja jos mennään ihan ääripäihin, niin riittäisikö minulle uusista kulttuureista lukeminen niiden kokemisen sijaan. Omalla kotisohvalla, ilman lentämisen tuomia ilmastohaittoja?
Matkustaminen on toki vain yksi maapalloa rasittava tekijä. Lisäksi on niin monta muutakin asiaa, jossa petrata. Kuten lihansyönti, sähkönkulutus, vedenkulutus yms. Meillä on kaksi lasta, rakkaita ja toivottuja, mutta ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka ovat tietoisesti lapsettomia. Lisääntyminen kun on yksi maapallon uhkista. Ja toisaalta, ei ole ihan hakuammuntaa miettiä, millaiseen maailmaan sitä lapsen synnyttäisi. Jatkossa ajattelin miettiä uudelleen lihansyöntiäni, panostaa vielä enemmän satokausikalenterin kasviksiin ja olla lutraamatta vedellä. Maalämpö meillä jo onkin, joten ehkä sen puolesta saan pienen synninpäästön. Rakastuin taannoin sähköautoon, joten jos niiden hinnat hieman laskisivat ja toimintasäde kasvaisi, niin sähköauto olisi ehdottomasti autovalintani.
Sitten taas on se kolikon toinen kääntöpuoli; jos jokainen ihminen lopettaisi matkustamisen, niin miten ne ihmiset, jotka elävät turismista saisivat elinkeinonsa? Se ihana perhe, jonka ravintolassa käymme Thaimaassa syömässä maailman parasta ruokaa, muovituoleilla istuen. Auringonlaskua ja palmuja ihastellen. Miten ne ihanat naiset hierontakojussa Balin rannalla kokisivat uutta kulttuuria, jos emme näyttäisi heille kuvia Suomesta. Lumisesta Lapista ja yöttömästä yötä. Samalla, kun maksaisimme siitä taivaallisesta jalkahieronnasta, annamme heille mahdollisuuden tutustua kuvien välityksellä johonkin, mihin heillä ei muuten olisi ehkä mahdollista tutustua.
Siihen, kuinka turismi osaltaan taas pilaa luontoa muutenkin kuin lentomatkojen hiilijalan jäljellä, en halua edes ajatella. Mutta vastuullisena kansalaisena on pakko. Voisinko kuvitella säästäväni luontoa matkustamalla paikkoihin, joita turismi ei ole vielä pilannut? Joiden luonto ei siitä kärsi, että siellä tallustelen paljain varpain. Surullisena luin taas Maya Beachin sulkemisesta. En surullisena sen takia, että paikka suljetaan vaan surullisena siitä, että taas yksi osa luontoa on tuhoutunut. Pari vuotta sitten veneellä ko. paikassa pikaisesti vierailleena voin vain todeta, että paikka oli ihan kamala. Kaukana siitä paratiisirannasta, mikä se joskus oli.
Mietittekö te koskaan näitä asioita? Vaikka olen näennäisesti se huoleton ja positiivinen tyyppi, niin kannan suuresti huolta maapallosta. Sen tulevaisuudesta ja siitä, miten omilla toimillani teen hallaa planeetallemme. Olen monta kertaa todennut, että luonto ja metsä ovat mulle henkireikiä. Paikkoja, joissa ladata akkuja. Joita en missään nimessä haluaisi tieten tahtoen turmella. Sitten kun tähän matkustusnäkökulmaan lisää vielä sen parin viime vuoden aikana esiintyneen pienen lentopelkoni, niin asia voisi olla ihan pässin lihaa. Älä lennä. Se olisi se helpoin vaihtoehto. Aiemmin rakastin lentokenttiä ja lentämistä. Nyt lentokentät saavat mut jotenkin surulliseksi. Se lähdön tunnelma on muuttunut johonkin haikeaan. Lentäminen taas…jotenkin tuntuu, että turbulensseja on nykyään paljon enemmän kuin ennen. Monesti turbulenssin kourissa mietin, että onko tämä maapallon tapa viestittää, että lopettakaa se lentäminen. Nykyään ihan pienenkin turbulenssin aikana päätän, että en lennä enää ikinä, jos täältä hengissä alas tullaan. Tietäen kuitenkin, että seuraavan matkan lentolippu kuumottaa pian jo taskussa ♥
IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,
