KAUNISTA KESKIVIIKKOHUOMENTA IHANAT!
…kasviskeskiviikko tarkoittaa tänä keskiviikkona lihatonta keskiviikkoa. Ricotta-juusto kun ei ihan taida mennä kasvistuotteesta 😉
Party hardy kinda aamu, jälleen. Juhlaputki senkus jatkuu. Tänään miehen synttäreiden merkeissä nautittiin aamupalaksi croissantteja, hedelmäleipää ja New Yorkin juustokakkua. Kelpaa lähteä kouluun ja töihin moisen aamiaisen jälkeen.
Meillä aloitettiin grillikausi silloin pari viikkoa sitten ja niin vaan vannoin, että jatkossa pastat sun muut jäävät vähemmälle. Että panostetaan grilliruokaan ja salaatteihin. Mutta kyllä tällaisena vilukissana sitä on palattu takaisin lämmittäviin keittoihin ja lohturuokapastoihin. Ei sillä, että mitään lohtua tarvitsisi, mutta jotenkin kylmyys saa aikaan hiilarihimon.
Eilen viettelin (no en vietellyt sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan vietin pikemminkin) kotitoimistopäivää ja lounaana toimi kunnon pastapläjäys. Ricotta-juusto oli menossa vanhaksi ja sitruuna oli pikkuisen nahistunut. Pakastepinaattipussista löytyi pari pinaatti”kuutiota” ja pläänit oli sillä selvät. Löysin netin syövereistä reseptin, jota käytin ohjenuorana. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tuoretta pinaattia, mitä mulla ei ollut, mutta jos teillä on, niin käyttäkään ilman muuta sellaista 🙂
Sitruunainen pinaatti-ricottapasta kohtuudella nautittuna ei saanut oloa liian tunkkaiseksi lounaan jälkeen, vaan kaikessa sitruunaisuudessaan oli aikas pirtsakka lounas.
Pinaatti-ricottapasta
2:lle
200 g täysjyväpastaa (mulla oli spaghettia)
1 iso luomusitruuna
2 ”nappulaa” pakastepinaattia sulatettuna
1,5 dl ricottajuustoa
1 valkosipulin kynsi
0,5 dl raastettua parmesania
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa
Tarjolle
raastettua parmesania
sitruunamehua
1. Laita pasta kiehumaan ja tee sillä aikaa kastike
2. Sekoita raastettu sitruunan kuori, sitruunan mehu, ricottajuusto, parmesanjuusto, pienistelty valkosipulin kynsi ja oliiviöljy
3. Kun pasta on melkein valmis, ota siitä desin verran keitin vettä sivuun ennen valutusta
4. Valuta pasta ja lisää kastike sekä pinaatit, lisää pikkuhiljaa keitinvettä. Mausta suolalla.
5. Tarjoile sitruunamehun ja parmesanin kanssa.
Ensi viikolla lienee paluu takaisin grilliruokiin, sillä luvassa on kesä! Jihuu, tervetuloa lämpö – kyllä sua on odotettukin ♥
KESKIVIIKKOTERKUIN,
PS. Loppuviikolla luvassa äitienpäiväkakkupläjäyspostausta!
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun aamulla lähtee pyöräilemään toppatakki päällä, paksu kaulahuivi kaulassa ja hanskat kädessä. 😂 No toivottavasti tuo ensi viikon sääennuste pitää paikkansa.
Ihanan helpon kuuloinen pastaohje eli aion kokeilla. 😊
Ihanaa loppuviikkoa ♥️
Moikka Anna
ja hei, Suomen suvi on arvaamaton 😆 Mut onneksi todentotta on luvattu lämpimämpiä kelejä 🤗
Kiitos ja ihanaa viikonloppua teille! 💕