…kuvitus kolmen vuoden takaa huhtikuulta ♥

MOIKKIS!

Ei kuulkaa niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Nimittäin, nuo meidän kaksi kullannuppua, pilttiposkea, teinarihirviötä, pikkuprinsessaa – you name it – ovat viimeisten viikkojen aikana olleet ker-ran-kin tappelematta. Eivät ole koskaan tapelleet niin, että hiustukkoja olisi tukisteltu, mutta tiedättekö sellaista sanallista (ja näin vanhemman korvaan aivan älyttömän ärsyttävää) kinastelua ja tahallista ärsyttämistä, sellaista on ollut viimeisinä vuosina välillä niin, että olen jopa oppinut sulkemaan siltä tarvittaessa korvani. Ollut sisäisesti zen, vaikka olisi tehnyt mieli puuttua ja viheltää peli poikki. Niin kauan kuin naljailu on ollut loppupeleissä hyväntahtoista ja se altavastaavakin on nopeasti päässyt jutun juoneen kiinni, olen antanut olla.

Havahduin tässä eräänä päivänä siihen, että meillä ei ole edes ollut sitä tahallaan ärsyttämistä näkyvissä nyt kotoiluviikkojen aikoina. Sen sijaan tytöt ovat turvautuneet toisiinsa, kun muita kavereita ei ole ollut fyysisesti läsnä. Yläkerrasta on kuulunut päivittäin kikatusta, joka oikeasti tuntuu tuolla jossain syvällä niin ihanalle. Istua kyhnyttävät kylki kylkeä vasten sohvalla tehden omia juttujaan. Usein molemmat puhelimillaan, mutta hei, nyt kun keskitytään hyvään niin silmäni eivät ole noissa hetkissä kädessä olevia puhelimia huomannut. Pelkästään sen pepun vasten peppua.

Niin vaikeaa kuin tämä poikkeusaika meistä monelle onkin, niin on siinä kuitenkin jotain hyvääkin. Se lähentää ja yhdistää. Samassa veneessä on helpompi katsoa tulevaisuuteen. Niin kuin noilla meidän tytsyilläkin, niin ehkä monellakin muulla saman veneen soutajalla erimielisyydet ovat hetkeksi kaikonneet. Ollaan päästy yksimielisyyteen siitä, soudetaanko vai huovataanko. Turhat riidat tuntuvat tällä hetkellä varsin typeriltä ja samaa ilmaa hengitettäessä sitä tajutaan, että me tarvitaan toisia ihmisiä meidän elämään.

Onko siellä muilla sisarukset bondanneet poikkeusaikoina paremmin? Toivottavasti, sillä mä uskon, että tämä aika yhdistää – ei vain meitä aikuisia, vaan myös lapsia ♥ Ja hei, miettikääs kun lapset saa olla taas kavereidensa kanssa. Ah, sitä myötäiloa odotellessa! Tosin, nämä päivät ovat olleet kultaakin kalliimpia, kun molemmat lapset ovat olleet kotona. Napanuora on kieltämättä taas kiristynyt menneiden viikkojen aikana, joten sen löystyttämiprojektia on tiedossa…

AURINKOISTA TORSTAITA,

PS. kirjoittelin eilen tätä postausta työhuoneessa ja suljetun oven takaa kuulin miehen ”Voisitteko nyt olla vähän aikaa tappelematta ja leipoa sovussa?” -pyynnöt. Eli juu, kyllä meillä silti ollaan välillä ihan niitä normaaleja teinejä, vaikka poikkeusoloissa bondataankin paremmin ;D