MOIKKAMOI!

”Miks tää hissi menee näin etanan vauhtia? Kestää varmaan kymmenen minuuttia päästä huipulle. Lähetään tuolihissille, tässä menee iäisyys.” mutisi eräs punapartainen vieressäni pohjoisrinteen hississä tänään. Tuuli kovasti ja hissi pyöri vähän puolilla tehoilla. Itse nautin tuiverruksesta kasvoilla ja siitä, ettei ollut kiire minnekään. Laitoin laskettelulasit silmille, jotta näen Lapin kauneuden paremmin.

Tuossa hetkessä tajusin, että viimeisen parin vuoden aikana mussa on tapahtunut huikea muutos sen suhteen, että kärsivällisyyteni on kasvanut. Se sellainen hetikaikkitännenyt -mentaliteetti on vaihtunut osaltaan mihinkästässävalmiissamaailmassakiireon -mentaliteettiin. Aina olen pitänyt itseäni aikaansaavana, mutta se kärsimätön suorittajaluonne on väistynyt.

Tällä lomalla olen huomannut sen mm. siitä, että kun seuraamamme sarja ei ala ihan heti pyörimään (kiitos lagaavan nettiyhteyden), niin ei ole tuntunut missään. Se toinen, punapartainen, joka jakaa kotiosoitteen kanssani taas on päästellyt ärräpäitä ja puhissut toimimattomia yhteyksiä.

Hiljaa olen hihitellyt partaani salaa ja miettinyt, että ei nyt jaksais tuskastua tuollaisista 😀  Muistan silloin kun lapset oli pieniä omaavani lehmän hermot. Pinna ei juurikaan palanut. Mutta sitten työelämään palatessani tuntui, että hektisyyden kasvaessa myös kärsimättömyyteni kasvoi.

Maailma piti saada valmiiksi tänään. Tai oikeastaan sen olisi pitänyt olla valmis jo eilen. Ajatuksen tasolla kelasin jo viikkoja eteenpäin ja rakensin valmista maailmaa.

Kunnes se maailma koki pienoisen romahduksen. Ja sitten toisen romahduksen muutaman vuoden päästä. Silloin tajusin, että hei – se maailma on valmis. Se on ihan hyvä just tällaisena. Opin nauttimaan ilman tunnetta persiin alla olevasta tulesta. Siinä, missä aiemmin sain draivia nopeista liikkeistä ja kiireestä, ajauduin tilaan jossa mulla ei todellakaan ole kiire minnekään.

Ei sillä, vieläkin huomaan olevani töiden suhteen tehokkaimmillani silloin, kun on monta rautaa tulessa. On tietyt deadlinet, joita kunnioitan, mutta osaan järkeistää kiireen. Prioriteettien mukaan.

Näin lomalla mun prioriteettina ei ole laskettujen laskujen määrä, vaan matkasta nauttiminen. Jopa silloinkin kun se hissi menee etenanvauhtia eteenpäin. Kun lumi töppää rinteessä niin, ettei sukset liiku juurikaan eteenpäin. Ehtiipä ihailla maisemia intensiivisemmin.

Ylipäätään elämässä tärkeintä on mun mielestäni matkasta nauttiminen, ei se päämäärä. Maailma ei tule valmiiksi koskaan, se on fakta. En väitä etteikö matkasta voisi nauttia kaikkihetitännenyt -asenteella, mutta kyllä se ainakin itselleni olisi himpun verran vaikeampaa silloin kun kärsimättömästi yrittäisin juosta kilpaa elämän kanssa ♥

OIKEIN IHANAA VUODEN TOKAVIKAA ILTAA,