sunnuntai 29. syyskuun 2019

Aamupalavinkki

MOIKKAMOI IHANAT!

Eihän me sitten ehdittykään eilen sinne Tammerkosken rantaan valoshowta katselemaan. Tai liiemmin skumppalasilliselle. Lenkin ja saunan jälkeen syötiin myöhäinen iltaruoka ja linnottauduttiin telkkarin eteen. Josko tänä iltana sitten sitä valoshowta!

Tämä sunnuntaiaamu on alkanut hyvin rauhallisesti. Aamupalan kanssa ei turhaa hötkyilty, vaan sitä tehtiin koko perheen voimin rauhassa. Bongasin eilen Sivumaku -blogin facebookista reseptilinkkauksen, jota oli pakko kokeilla. Mättöjen mättöaamupala miehen nimppareiden kunniaksi. Jos tykkää pekonista, kananmunista ja croissanteista, niin tässä yhdistyvät ne kaikki. Muutin reseptiä hieman pienemmäksi, sillä meillä ei ollut kuin neljä syöjää pöydän äärellä. Näistä neljästä syöjästä kaksi sellaisia hitusen nirsosyöjiä, jotka syövät kuulemma croissantit croissanttina ja munat munina. Pekoni heille ei maistu.

Croissant -vuoka

1 pkt Danerolles croissantteja
4 siivua pekonia
1 dl maitoa
1 dl kermaa
3 munaa
1 dl cheddaria raastettuna
kevätsipulia
suolaa
pippuria

-valmista ensin pekonit uunissa; 225 asteessa kunnes ovat rapsakoita
-rullaa croissantit pakkauksen ohjeen mukaan ja asettele voideltuun uunivuokaan
-sekoita munat, maito, kerma ja cheddar sekaisin
-lisää silputtu kevätsipuli & pekoni, muutama kierros suolaa ja pippuria myllyistä
-kaada croissanttien päälle
-paista 175 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes croissantit ovat ottaneet hieman väriä

Mikäli siellä ruudun toisella puolella on tapana tehdä isänpäivänä aamupala valmiiksi, niin uskon, että 99,9% suomalaisista miehistä tykkäisi tästä. Meidän isimies ainakin tykkäsi. Itselleni riitti yksi croissant ja vieläkin tuntuu, että pekonit vaeltavat tuossa ruokatorvessa paikkaansa etsien 😉 Mutta kieltämättä, hyvää oli ja hei vähän erilaista!

Mitäs sunnuntaisuunnitelmia siellä on? Meillä on illalla tuo valoshow, mutta sitä ennen ei mitään. Ehkä katson pari jaksoa Affairia miehen golfin aikana ja sitten pitäisi tehdä se kirjareflektio, joka perjantaina jäi kesken. Myös kenkäkaapin sisältö pitäisi vaihtaa hieman syksyisemmäksi. Kuten sunnuntain yleensä, niin tämäkin sunnuntai menee rentoillessa. Uutta viikkoa odotellessa.

SULOISTA SUNNUNTAITA,

PS. Edit; ai niin, onhan meillä tänään myös hissankokeisiin lukua tiedossa. Säätyjä ja sen sellaista. Oppimisen kannalta otan itsekin tuon. En tiedä missä olen ollut alakoulun hissan tunneilla, mutta ihan kuin lukisin uusia asioita lasten koulun myötä 😀


4 Responses to “Aamupalavinkki”

  1. Sanna sanoo:

    Nam!Herkullisia kuvia ja sarvia.Itse inhoan pekonia,hajukin saa voimaan pahoin.Mutta perheen miehille kyllä maistuu.
    Todella hyvä isänpäivä brunssin vinkki:)Tykkään syödä tuhdisti aamulla,mutta mikään ”raskas”,kuten nakit tms.ei maistu.

    • Maria sanoo:

      Heissan Sanna

      ja kiitos! 🙂

      Tiedätkö, mäkään en ole mikään pekonin suurin ystävä juurikin tuon hajun takia. Mutta tässä se pekoni meni ihan ok 🙂
      Sama juttu myös tuon aamupalan kanssa, ei välttis mitään liian rasvaista pysty syömään. Munakas tomaateilla on mun yksi suosikki tällä hetkellä. Paahdetun ruisleivän kanssa!

      Kivaa tiistaita ♥

  2. ida ihana sanoo:

    Kiitos vinkistä, kasvisversiona tähän sopisi hyvin varmaan kerma-maito-kuorrutteeseen pekonin ja cheddarin tilalta esimerkiksi pinaattia ja feta-juustoa 🙂
    Mukavaa alkanutta viikkoa!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Maria sanoo:

      Moikka Ida

      ja hei olehan hyvä 🙂

      Todellakin sopisi pinaatti ja feta! Kiitos vinkistä – tuota pitääkin kokeilla 🙂

      Kiitos samoin sinne, kivaa viikkoa ♥

Kommentoi