ILTAA IHANAT!

Meillä on ollut talo täynnä tyttöenergiaa viimeisen vuorokauden. Esikoinen vietti kaverisynttäreitään hieman etuajassa yökyläsynttäreitten merkeissä. Miehen kanssa tuossa puhuimme, että alakerran rakentaminen asuinkäyttöön on ollut yksi remonttimme huippupäätöksistä. Eipä tuolta paljoa ääniä kuulunut keski- ja yläkertaan, vaikka kahdeksan nuorta neitiä tanssi, saunoi, kylpi ja lauloi. Kikatti hervottomasti yliväsyneenä. Vuosi toisensa jälkeen kaverisynttäreiden järjestäminen näin äidin näkökulmasta helpottuu. Samalla myös haikeutuu. Joka vuosi olen jotain leiponut, mutta tänä vuonna ei halunnut tarjota mitään sellaisia leivottavia tuotteita.

Minidonitsit ostettiin kaupan pakastealtaasta ja pitsat tilattiin kotiinkuljetuksella. Edes vihannesdippiä eivät halunneet. Sankari ystävänsä kanssa koristeli alakerran ja järjesteli siskonpedin lattialle. Tänä aamuna paistoin koko konkkaronkalle croissantteja. Nekin suoraan purkista 🙂

Hopsan, lähti vähän laukalle taas juttu. Se, mistä tulin kertomaan on itse itselleni tekemäni diagnoosi. Ja mitä enemmän sitä ajattelen, niin se käy niin järkeen. Muistanette varmaan, että olen valitellut, että jo yhden viinilasillisen jälkeen saatan kärsiä koko yön unettomuudesta, sydämentykytyksistä ja sanoin kuvaamattoman tuskallisesta olotilasta. Seuraavan yön, mutta myös pitkälle seuraavaan päivään. Asiaa läheisille ja ystäville valitellessani, olen törmännyt kommentteihin ”Noh, niin yleensä käy, kun alkoholia juo…”. No mutta mun mielestä ei ole normaalia, että jo yhdestä lasillisesta tuntuu elämä menevän hukkaan vuorokaudeksi.

Torstain treffi-iltana päätimme miehen kanssa nauttia kuoharilasilliset. Ei olla tänä vuonna Suomessa juotu tippaakaan, mutta nyt tuntui, että kuoharilasillinen maistui. Varsinkin, kun sen sai ottaa saliin ja nauttia rauhassa, kun kuunteli Mustajärven Paten juttuja ja laulua. Lasin juotuani huomasin, että nenä meni tukkoon. Luulin sen olevan ihan vain katupölystä johtuvaa. Kunnes yöllä sängyssä kieriessäni tajusin tilanteen. Olin taannon lukenut Avec Sofien blogikirjoituksen aiheesta. Siinä yöllä sydämen pumputtaessa ja kokonaisvaltaisessa levottomuudessani luin tuon blogikirjoituksen uudelleen ja asiat loksahtivat paikoilleen.

Perjantaina heräsin huonosti nukutun yön jälkeen posket lehottaen ja silmät punoittaen. Sydän oli onneksi rauhoittunut, vaikka sisäisesti olikin vielä tärisevä olo. Aamupalapöydässä nettailin enemmän histamiini-intoleranssista ja nyökyttelin lukiessani. En tiedä kulkeeko tämä geeneissä, mutta meidän äitihän ei juonut lainkaan mitään viinejä. Ei kyllä muutakaan alkoholia. Mutta sanoi aina, että jo yhdestä lasillisestakin tulee huonovointiseksi. Komppaan ihan täysin, äidin tyttö olen tässäkin suhteessa ♥ Onneksi kyse on sellaisesta allergiasta, joka ei rajoita normaalia elämää. Olen aivan sinut sen kanssa, että en joisi viinejä. Tavallaan olen myös hyvin helpottunut, että hiffasin viime vuodet mua vaivanneiden oireiden syyn. Parempi olla ilman, sillä kaikessa ”vähäpätöisyydessään” nuo oireet ovat todella inhat. Onko kohtalotovereita?

Insta storyn puolella olettekin varmasti huomanneet, että meillä on ollut tänään varsinainen rymsteerauspäivä; tyttöjen vanhoja huonekaluja jouti kiertoon ja pihaa siivottiin yhden peräkärryllisen verran. Kaatopaikkaromantiikkaa, huonekalujen kokoamista ja terassin kevätkuntoon saattamista. Niistä oli tämä lauantai tehty. Nyt potslöjöön sohvalle ja Pelicansin puolesta jännäämään 🙂

LEPPOISAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. muistakaahan Earth Hour !  ♥