HEIPSUN IHANAT!

Heräsin tänä aamuna siihen, kun mies sanoi hiljaisella äänellä ”Kello on jo puoli yksitoista, pitäisköhän meidän nousta?” Tuossa hetkessä heräsin ja tajusin, että unta olisi riittänyt vielä vaikka kuinka. Vaikka oli tullut nukuttua liki kellon ympäri, niin tunsin oloni väsyneeksi. Toisin kuin yleensä noin paljon nukuttuani. Silloin ymmärsin, että en ollut pitänyt viime aikoina siitä lupauksestani kiinni. Siitä, minkä alkuvuonna tein. Voidakseni vielä paremmin.

Olen ollut itse oman hyvinvointini tiellä. Jonnekin taka-alalle romukoppaan on viimeisten parin viikon aikana heitetty se sanana kaunis, mutta vaativa: lempeys. Peilistä on katsonut Maria, jolla on ensi kertaa sitten lasten vauvavuosien ollut silmäpussit. Maria, jonka silmienvälin huolirypyt ovat syventyneet. Tänä aamuna sen tajusin, että nyt on parempi tehdä muutos. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Pakko viheltää peli poikki, jotta jaksaa. Kieltämättä muutaman viime viikon aikana on tuntunut, että elämä soljuu kiireen vilkkaa eteenpäin ja itse olen juossut sen perässä kuin silmälapuilla varustettu ravihevonen, joka ei ole nähnyt sivuillensa. Vain eteenpäin. Selvittänyt deadlinen deadlinelta ja sähköpostin sähköpostilta. Jopa ne hengitysharjoitukset, jotka ovat olleet jokaaamuinen intohimoni ovat unohtuneet. Kiireen keskellä.

Eilen mökillä pitkästä aikaa huomasin, että ajauduin siihen ihanaan tilaan. Siihen tilaan, missä rakastan olla. Uppouduin unelmiini. Unelmat ja unelmointi ovat mulle ja hyvinvoinnilleni tärkeitä juttuja. Katsoin sohvalla maatessani tuulessa huojuvia koivun latvoja ja matkasin haavemaailmaan. Pitkästä aikaa osasin taas olla onnellinen niistä ihan pikkuisista, arkisista jutuista.

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus ja mielen vapaus

On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita
Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä”

Eilen sen tajusin, että voidakseni hyvin, mulla pitää olla just niitä tuollaisia päiviä. Päiviä, kun ei ole pakko. Kun saa vaan olla möllöttää ja tehdä asioita ilman aikataulua. Kuten eilen postauksessa totesin, niin tunsin eläväni. Se, jos mikä, on tervetullut tunne! Välillä tuntuu, että tämä nyky-yhteiskunta vaatii kovin paljon. Pysyäksesi mukana menossa, pitäisi olla koko ajan tuli pepun alla. Pitäisi olla koko ajan monessa mukana, olla aktiivinen ja sosiaalinen. Jopa minä yltiösosiaalisena ihmisenä rakastuin eilen hiljaisuuteen. Tajusin, että pitkästä aikaa kuulin itseäni. Sitä sisäistä ääntä, jonka kanssa meillä on yleensä ollut yhteinen sävel. Jonka äänen olen tukahduttanut liian lyhyillä yöunilla ja ryntäilemällä päättömänä paikasta toiseen.

Koska elämä ei voi olla pelkkää mökkeilyä ja unelmointia, niin huomiselle illalle työpäivän jälkeen olen kirjoittanut kalenteriin ”Organisoi arkesi”. Aion ottaa niin kauan aikaa kuin tarve vaatii ja tehdä itselleni selväksi sen, että mikä on arjessa tällä hetkellä se asia, mikä estää minua voimasta kokonaisvaltaisesti hyvin. Ja älkäähän käsittäkö väärin, voin hyvin, mutta tiedän, että voisin voida vielä paremmin. Se on osaltaan tämä lisääntyneen valon määrä, mikä saa karsimaan yöunista. Pitkällä aikavälillä sekin kostautuu. Olen myös miettinyt somea ja sen ajan käytön rajoittamista. Mutta toisaalta, kun se on osa työtäni ja asia, jonka käyttöä en voi täysin tyrehdyttää. Ehkä pitäisi miettiä niitä muita aikasyöppöjä arjessa, joista olisi varaa karsia.

Voin palata teille pidettyäni sisäisen palaverin itseni kanssa. Että mihin tulokseen tulimme. Kirjoittaa kokousmuistion tänne kaikkien nähtäväksi. Jotta voisimme sparrata toisiamme. Sillä tiedän, että en ole ainoa joka tässä vaiheessa vuotta on valmista kauraa kirmaamaan kesälomille ♥ Tee arjestasi sellainen, että tarvetta lomalle ei ole. Ajatuksena kaunis, mutta tällä hetkellä hieman kaukainen…

SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,