HELLUREI IHANAT!
Monena iltana olen istunut olohuoneen sohvalla ja vain tuijotellut ympäriinsä. Avointa tilaa, joka jatkuu ja jatkuu. Aina ruokailutilan kautta keittiöön. Nostanut katseen kohti kattoa ja huokaillut huonekorkeudelle. Haikeita aikoja elellään. Tämä koti on ollut meille kyllä kovin rakas. Siitä tuli viime perjantaina tasan 11 vuotta, kun kimpsumme ja kampsumme tänne kannettiin. Sekä yksi reilun kahdeksan kuukauden ikäinen pikkuprinsessa. Muistan, että muuttopäiväkin oli 13. perjantai, kuten viime perjantaikin. Tuo muiden epäonnen päivä on meidän onnen päivä. Olenhan kertonut, että kuopus on syntynyt 13. perjantaina? 🙂
Siinä sohvalla iltaisin istuessani olen miettinyt kotiamme vuosien saatossa ja sitä, kuinka paljon se on muuttunut. Mutta kuinka kuitenkin sisustuksen punainen lanka on säilynyt. Sisustuksessa ei ole nähty ääripäitä, ei ole menty liian maalaisromanttiseen eikä liian kliinisen moderniin. Sisustus on ollut asujiensa näköinen ja elänyt kokolailla elämäntilanteiden mukaan. Huonekalutkaan eivät ole muuttuneet, mutta sisustusesineet ovat jonkin verran. Kaiholla muistelin niitä aikoja, kun meillä oli kaksi isoa rottinkilaatikkoa olohuoneessa lasten leluja varten. Niitä hetkiä päivästä, kun koti oli hiljentynyt lasten mentyä päikkäreille ja itselläni oli pakkomielle siivota kaikki lelut pois lattioilta noihin koreihin. Vain jotta pystyin istumaan sohvalle kahvikuppini kera ilman, että kompastun matkalla leluihin. Parin tunnin päästä siivouksen jäljistä ei ollut merkkiäkään, mutta hetkeksi silmä näki seesteisen olohuoneen. Silloin siihen lelurumbaan ja huonosti nukuttuihin öihin oli jopa hieman kyllästynyt. Nyt sitä toivoisi saavansa edes pienen hetken noista päivistä takaisin. Onneksi on muistot ♥
Muistan yhden sisustushaaveen, joka eli todella vahvasti tänne muutettuamme. Joka oikeastaan on tässä vuosien saatossa nostanut päätään ja josta olen viimeisen viikon aikana alkanut haaveilemaan ihan tosissani. Tv-kaappi olohuoneen isolle seinälle, musta ja hieman patinoitunut. Meillä istutaan kaiket illat takkahuoneessa, koska telkkari on siellä. Olen kaikki nämä vuodet haaveillut, että miltä tuntuisi, jos telkkari olisi olohuoneessa. Tässä ei ole enää montaa aikaa toteuttaa tätä haavetta. Alunperin uuteen kotiin ei pitänyt tulla olohuoneeseen televisiota, mutta näen sieluni silmin sinnekin tuon saman tv-kaapin. Sinne pienen television, josta voin katsoa omia ohjelmia sillä aikaa, kun mies katsoo alakerran televisiohuoneessa omia ohjelmiaan 🙂
Enpä olisi ikinä uskonut potevani omassa kodissani koti-ikävää. Hassuintahan on se, että en oikein tiedä mitä ikävöin. Ikävöinkö tätä kotia jo valmiiksi vai ikävöinkö jo tien toiselle puolelle? En malta odottaa sitä päivää, kun kannamme tavaramme uuteen kotiin, joten sinänsä tuntuu hassulta ikävöidä kotia. Ehkä se on kuitenkin se koti-ikävä tähän nykyiseen kotiin liittyvää. Ei niinkään tavaraan vaan niihin muistoihin. Näihin seiniin, jotka ovat kuulleet elämän koko skaalan iloista suruihin. Olin jo tuossa hiukkasen luovuttanut siivouksen ja sisustamisen suhteen. Ajattelin, että mitä sitä turhaa enää täällä kodissa sen kummempia puunauksia tai sisustusmuutoksia tekemään. Kunnes eilen illalla laitoin hösseliksi. Yksi vinkki mulla olisi teille antaa; sisustakaa siivoamalla. Eipä sitä tarvitse muuta kuin vähän vihreää maljakkoon siivottuun kotiin ja koko koti näyttää ihan erilaiselle 🙂
ILOISIN KESKIVIIKKOTERKKUSIN,
Nätisti kirjoitettu, ja kuvailemiisi haikeustunnelmiin pystyy hyvin samaistumaan. Siivoamalla sisustaminen on fiksua, taloudellista ja mukavaa! Eikä tartte stressata, tuliko tehtyä oikea valinta ja minne uuden kaman tieltä vanhan roudaisi….:D
Heippa Riina
ja hei kiitos – sitä on tullut vallan tunteelliseksi tämän kodin suhteen <3
Juu, tätä nykyä siivoan aina, kun sisustuspuuska iskee. Tulee erittäin edulliseksi ja ekologiseksi 😉
Uusiin elämänvaiheisiin ja vanhasta luopumiseen liittyy aina haikeutta.muistan,kun käytiin siivoamassa ja luovuttamassa avaimet meidän ensimmäisestä yhteisestä kodista,jossa oltiin vuokralla.
Muutettiin omaan itserakennettuun taloon ja silti mua itketti muuttaa vanhasta pois:)
Mutta se oli meidän ensimmäinen yhteinen koti ja esikoinen syntyi siellä.no ei se kauaa harmittanut:)
Moikka Anu,
sehän se onkin, että tiedostan haikeuden olevan normaalia. Se mitä ihmettelen on seikka, etten ole ikinä ennen muuttojen yhteydessä tuntenut tällaista haikeutta. Tosin ehkä siellä opiskelijakämpissä, joita vaihdoin tiuhaan, ei kertynyt niin paljon muistoja 🙂
Juu, nopsaa sitä varmasti haikeus haihtuu ja toisaalta olen niin innoissani tuosta tulevasta kodista <3
Itse suorastaan olen juurtunut kotiini, ja tuntuisi aivan kamalalta muuttaa. Seiniä ei tulisi ikävä, mutta niitä kaikkia ihania muistoja.
Moikka,
no sitä minäkin olen 😀 Nyt on vain erilainen tilanne, sillä en pysytyisi asumaan nykyisessä kodissani ja katsomaan, kun uusi perhe muuttaa tuohon tien toisella puolella olevaan lapsuudenkotiini.
Onneksi meillä on itsellä mahdollisuus muuttaa sinne ja tehdä uusia muistoja <3
Hei!
Tuttu tunne, monet ikävän kyyneleet vuodatettiin ennen muutoa uuteen kotiin.12 vuotias tyttöni
otti tosi raskaasti muuton lapsuudenkodista,jonne kaikki ihanat lapsuusmuistot liittyivät.
Onneksi hän lopulta sanoi ” muistot on sydämmessä” Nyt asutaan onnellisesti uudessa kodissa,
mutta veläkin haikeus joskus yllättää.Onneksi saatte muuttaa oman lapsuuskotiisi.
Tsemppiä tulevaan,sitä tarvitaan!
Moikka Tuija,
mä olen myös monesti miettinyt, että miten nuo lapset suhtautuvat muuttoon, kun eivät oikein osaa sanoa juuta tai jaata. Aiemmin muutto uuteen asuntoon olisi ollut ihan suuri järkytys, mutta nyt kun pääsevät muuttamaan ”mummulaan”, niin ovat kyllä kuitenkin odottavin mielin 🙂
Kiitos <3
Se on se lähtöhetken haikeus. Sen kuuluu tulla, kun lähtee jostakin/jonkun luota, jota rakastaa. Se ei tarkoita, etteikö samalla voisi odottaa tulevaa.
Moikkelis Suvi,
ihanasti kiteytetty <3
Juuri näin, haikein mutta odottavin fiiliksin 🙂 Voi kunpa aika nyt menisi nopsaa ja pääsisi muuttamaan. Ja toisaalta miettii, että aika voisi pysähtyä juuri tähän!
Hassu sattuma, mutta isäni kuoli juuri tuolloin 11v sitten, perjantaina 13pvä tammikuuta, 2pvää omien synttäreiden jälkeen.
Voin vain kuvitella fiiliksiäsi muuttoon liittyen. Mekin muutimme syksyllä 2006 tähän nykyiseen itse rakentamaamme kotiin. Olisi varmasti haikeaa muuttaa mutta en keksi parempaa vaihtoehtoa kuin lapsuudenkoti! <3
Innolla seuraan remppaanne! Muista laittaa ennen ja jälkeen kuvia sitten joka nurkasta! 🙂
Moikka Nina,
voih, teille tuo 13.perjantai oli kyllä tuona vuonna epäonnen perjantai <3
Sepäs se onkin, onneksi se on tuo lapsuudenkoti, minne päästään muuttamaan 🙂 Asta-messut osuvat oikein hyvään saumaan, joten pitää mennä parin viikon päästä tsekkailemaan messutarjouksia remonttiin liittyen!
Juu, kuvia tulossa ehkä liiaksikin <3