HELLUREI

ja kovin hellät tunteet! Tässä neljän-viiden päivän aikana on tullut otettua etäisyyttä arkeen. Etäisyyttä rutiineihin. En voi sanoa etäisyyttä töihin, vaan sanon että etäyhteyden töihin 😉 Yhtälailla, olen huomannut että kun tekee jotain rutiineista poikkeavaa tai vaihtaa maisemaa, niin aivokapasiteettia vapautuu. On helpompi ajatella asioita ns. selväjärkisesti. Ne vaikeimmatkin asiat tuntuvat hieman kevyemmiltä kantaa, kun niihin on välimatkaa. Täällä on huomannut, että tuo Suomen kaunis luonto inspiroi. Perheen kanssa yhdessä tekeminen inspiroi. Ulkoilma inspiroi. Liikunta inspiroi. Riittävä lepo inspiroi. Joutilaisuus inspiroi. Nauraminen inspiroi.

Moni kysyy, että mistä saan inspiraation bloggaamiseen. Saan inspiraation bloggaamiseen ihan niistä samoista asioista, joista saan inspiraation elämään. Bloggaaminen on iso osa elämääni. Välillä ihan henkireikä, mutta ei koskaan pakkopulla. Vaikka tämä on osatyöni, niin en silti koe tarvitsevani bloggaamisesta lomaa. Niin kuin työstä usein voisi kuvitella kaipaavansa lomaa. Mietin tuossa, että pitäisikös mun tämän Lapin reissun ajan pitää blogilomaa, mutta sitten kysyin itseltäni, että onks pakko, jos ei halua? 😀 No sen verran olen pitänyt lomaa, että kameraa en ole kuskannut mukanani rinteessä. Joten suonette anteeksi hieman rakeisista kännykkäkuvista.

Hirmuisen usein sitä posottaa siinä arjessa vailla tietoa hengähdystauosta. Eihän sen tarvitse olla Lapin matka tai mikään pitkä viikonloppu poissa kotoa. Hengähdystauko voi olla se perjantai-illan ruoanlaittohetki tai maanantai-illan pyykinviikkaussessio. Jos sen osaa sillä tavalla ottaa. Mutta silti olen sitäkin mieltä, että kyllä ihminen tarvitsee välillä kovalevyn nollausta. Maisemanvaihtoa ja irtautumista rutiineista. Joskus jopa riittää ihan se, että avaa silmät ja aistit. Tosin sen verran raskas loppuvuosi on ollut, että ei sitä ole oikein saanut kovalevyä nollautumaan, vaikka olisi halunnut. Silmät on ollut auki, mutta eivät ole välttämättä nähneet kuin välttämättömimmät asiat. Tietoisesti olen yrittänyt nollata aivoja meditoimalla sun muilla keinoin. Siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Koko ajan on ollut ajatuksissaan ja kelannut asioita.

Eilen tapahtui tuollainen kovalevyn totaalinen tyhjennys. Se tyhjeni sillä sekunnilla, kun lähdimme rinnettä alaspäin ja huomasimme olevamme pilvien yläpuolella. Alhaalla keli näytti kovin pimeältä, mutta tuolla yläilmoissa taivaanranta hohti vaaleanpunaisena. Taisin hetken tuijottaa tuota näkyä suu ammollaan. Toivon jokaiselle teille alkavalle vuodelle noita hetkiä, kun tajuaa olevansa osa jotain suurta ja ihmeellistä. Hetkiä, jotka saavat hiljaiseksi. Hetkiä, jotka piirtyvät verkkokalvolle ja jotka auttavat jaksamaan arjessa. Ja jotka antavat tilaa positiivisille ajatuksille.

IHANAA VUODEN TOKAVIKAA ILTAA,