HEISSULIVEI!
Mä olen tässä muutaman viikon katsonut sivusta muiden intoilua joulusta. Miettinyt, että onkohan mussa joku vikana, kun tänä vuonna ei ole lainkaan tullut sitä tunnetta. Ei sillä, että sitä vielä tarvitsisi ollakaan. Mutta jotenkin olen syyttänyt itseäni siitä, että olen haalinut itselleni jos jonkinlaista hommaa, mikä oman diagnoosini mukaan on haitannut sen joulumielen syntymistä. Pah 🙂 Helsingissä kävimme ennen junan lähtöä nopeasti parissa liikkessä ja multa on mennyt ihan ohi, että kaupathan on joulukoristeltu! Joulumusiikkia ei vielä soinut, mutta koristeita sun muita on vaikka muille jakaa!
Siellä se tuli ekan kerran; Granitissa. Lämmin tunne rinnassa. Tähtianikset, kanelitangot ja havunoksat toivat mieleen tuoksun joulusta. Meinasi jo pikkuisen lähteä mopo käsistä, onneksi oli veljen vaimo ja Nanna mukana toppuuttelemassa. Kunnes kassalla kuulin, että Granitissa on nykyään verkkokauppa! Tiesittekö te? Mä en totta tosiaan tiennyt ja ehkä olisi ollut parempikin etten olisi saanut tätä tietoa 😉 Olen selailut tuota Grantin joulukuvastoa ja ihan jokaisen jutun voisin kotiuttaa. Järki käteen, sanoi mies. Toistaiseksi olen samoilla linjoilla. Huom…toistaiseksi. Nyt täytyy pikapuoliin taas inventoida nuo joulukoristeet ja selailla blogia taaksepäin. Ihanaa, tästä se alkaa!
Me leivoimme tänään lasten kanssa ekat tortut. Siinäkin hommassa oltiin liki kuukausi jäljessä normaalista. Hyviltähän nuo maistuivat. Kuppi kuumaa kahvia ja Lantlivin jouluinen numero. Enää ei puutu kuin Celine Dionin Ave Maria taustalta. Sen ajattelin kuitenkin säästää lähemmäksi joulua. Olikos muuten puhetta, että lähdemme taas tänä vuonna oman perheen kesken lappiin joulua viettämään. Voi kyllä, päivät mäessä ja sinisen hetken tullen villasukat jalkaan, glögimuki käteen ja takkaan tuli. Eikä tietoakaan hössötyksestä ja kauppojen kassajonoista. Sitä odotellessa 🙂
Nyt keittiö siivoten ja sitten iltapäivästä käymme haudalla ♡ Huomenna aamusta lähdemme mökille saunomaan. Isukin toiveesta 🙂 Jossain vaiheessa pitäisi ehtiä laittamaan se karamellipossukin uuniin…
LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,
Ihania torttuja olette leiponeet! En ole aiemmin nähnytkään tuollaisia. Täytyy kokeilla.
Kiitos Unnu,
nuo ovat kivaa vaihtelua normaaleille tähtitortuille 🙂
Ihanaa viikonloppua <3
Onpa kauniit kuvat, näiden kanssa kelpaa jo fiilistellä joulun tuloa. <3
Kiitos kaunis,
nyt ei muuta kuin jouluvaihde päälle 😉
Ihanaa viikonlopun jatkoa <3
Ihania kuvia… Täytyy kans käydä hakemassa pikkuinen ’talvi’kuusi () metsän reunalta. Mistä olet löytänyt nuo ihanat kynttilänjalat?
Kiitos Tuija,
tuo kuusi on kyllä symppis ja olen ihan ihmeissäni, että se on vielä elossa. Toimme sen taannoin mökiltä mukanamme 🙂
Nuo kynttilänjalat olivat löytö Helsingistä; Svaneforsin ja White on White -liikkestä ostettu!
Ihanaa viikonloppua <3
Ihanat kuvat Maria!<3 Tuo musta seinä on kyllä niin täydellinen tausta kaikille sun kokkailuille, leipomisille, kukille ja kattauksille!
Mä ostin pari mustaksimaalattua, puista tähteä Granitista syyslomalla. Tykkään niistä tosi paljon, löysivät eteisestä heti paikan.:) Noista sun kynttilänjaloista tuli mieleen yhdet samantapaiset, joita olen käynyt Sokoksessa hypistelemässä parin kertaa. Noi on tosi kivat!
Eilen piipahdin Millan Putiikissa, jossa oli joulu juuri laitettu esille...oi voi!<3 Muuta en vielä ostanut (varsinkin muutamia tuoksukynttilöitä tekisi mieli), mutta sellaista tekolunta, joka on tulenkestävää ostin muutanan kupillisen. Viime jouluna olin suunnitellut sen käyttämistä joulukattauksessa, mutta lumi olikin loppu joulun alla. Nyt mulla ainakin on sitä jouluksi!;D
Mukavaa isänpäiväviikonloppua!:D
Moikka Taina ja kiitos ihana 🙂
Mä olen kans ihan positiivisesti yllättynyt etten ole vielä maalannut seinää valkoiseksi 😀 Se toimii todellakin loistavasti, myös kuvaustaustana!
Hei mä katsoin noita samoja tähtiä! Ehkä ostan ne nettikaupasta.
Oih, tekolumi kuulostaa hyvältä! 🙂
Kiitos ja samoin sinne, ihanaa isänpäiväviikonloppua <3
Mullakaan ei ole vielä joulufiilistä näkynyt, mutta pikkuhiljaa ehkä! Ihania kuvia taas. Myös joulutortut näyttävät herkullisilta.
Näitä sinun tekstejäsi lukee aina mielellään, sinulla on aiheesta riippumatta sana hallussa! Kiitos 🙂
Mukavaa viikonlopun jatkoa 🙂
Moikka Hennu ja kiitos 🙂
Kyllä se joulumieli sieltä tulee ennen h-hetkeä…itse olen huomannut, että kiireessä se ei tule. Joten pitäisi osata rauhoittua hetkeksi (tämä on mulle vaikeaa ;))!
Kiitos, niin ihana kuulla <3
Ihanaa isänpäiväviikonloppua sinnekin <3
Täällä samoin, olen himmannut joulutohinaa ja ajatellut, etten kyllästyisi ja uupuisi jouluun, kun annan sen pikkuhiljaa tulla:)
Kauniita torttuideoita, joita on pakko kokeilla! Sä kyllä keksit aina!
Mukavaa maraskuuta! Annetaan sille joululle rauha tulla, eikä hötkyillä:)
Moikka,
mä ajattelin etukäteen, että tänä vuonna himmaan…ettei käy niin kuin viime vuonna ja olin kyllästynyt koko jouluun jo joulukuun puolivälissä 😀
Mutta nyt ei olekaan tarvinnut himmata, kun se tunne oli kadoksissa!
Kiitos kaunis 🙂
Hei samoin sinne ja ihanaa isänpäivän iltaa <3
Osaatko kertoa mistä osoitteesta Granitin verkkokauppa löytyy? Googlaamalla en onnistunut löytämään.
Moikka,
itsekin piti sitä vähän hakea, mutta täältä löytyy:
http://fi.granit.com/
Ihanaa isänpäivän iltaa <3
Oi ihanaa, joulu lapissa! itse googlailin niistä lapin Igluista viikonloppuna, mutta kyllä se taitaa olla liian fiini tälläiselle tummista hirsistä tykkäävälle 🙂 ja nyt on revontuliakin näkynyt ihan etelässä saakka niin ei tarvitse lappiin lähtä niitäkään katselemaan!
Moikka Niina,
no sanos muuta 🙂 Mä odotan jo joulua niin paljon…tai lähinnä sitä, että se kiire ja hössötys jää tänne etelään 😉
Oih, sellainen igluloma tulisi tarpeeseen myös!
Ihanaa alkanutta viikkoa <3
Lappi on aina todella hyvä plääni ! Toivotaan, että luntakin ehtisi tulla oikein kunnolla ennen joulua. Toki tuntureiden rinteitä on jo lumetettu, mutta muuallekin voisi tulla oikeaa lunta. Siitä tulee osittain se joulufiilis ainakin mulle.
Kivoja kuvia olet taas ottanut. Itsellä joulujutut ihan hakusessa vielä, mutta glögillä ja pipareilla olen jo herkutellut !
Kivaa viikkoa <3