MOIKKAMOI,
pimeä ilta + kiireinen työpäivä takana + likaiset hiukset + tyviväriä otsassa + kamera, jonka valovoima ei ihan riitä + yksi hassusti kameran jalustaan asentanut bloggaaja = tulos alla. Kuvia tuli yhteensä liki sata. Alla kaksi selvintä. Eikä nekään nyt niin selkeitä ole. Mulla on niin kova ikävä mun Olympustani! Senhän kanssa pimeäkuvauskin onnistuu ilman jalustoja. Sitä ymmärtää tiettyjen asioiden ihanuuden vasta silloin, kun niitä ei ole. Väliaikaistahan tämä onneksi vain.
Huh, yritän ottaa viikonloppuna päivännäöllä hiuskuvia, mutta alla nyt sneak peekeja, kun sellaisia toivoitte. Eli hiusten tyvi ja niska laitettiin vähän harmahtavan ruskealla, jotta saatiin punaisuutta pois. Päälyosa hiuksista raidoitettiin vaaleaksi. Kuvat eivät nyt ihan anna oikeutta, mutta hämmästeltiin yhdessä Kristan (kampaaja) kanssa, että kuinka kauniisti hius vaaleni. Kuvittelin lähteväni ulos pissipäänä (hiusten suhteen toki ;), mutta mitä vielä. Nätti luonnonvaalea tuosta tuli!
No mitäs hiukset tykkäsivät tästä radikaalista vaalennuksesta? No jos totta puhutaan, niin kyllähän ne vähän ottivat nokkiinsa. Yhdestä kohtaa latvat menivät purkkamaisiksi, mutta eivät onneksi veny ja vanu. Kuten joskus vaalennuksien jälkeen mulla on käynyt. Sitten kun vielä kielsin kampaajaa juurikaan koskemasta saksiin, niin jäihän niitä kuivia latvoja. Ensi kerralla suunnitelmissa tyven raidoitus ja kuivien latvojen poisleikkaus. Hiuksiin laitettiin Niophlex-hoito ja kotiin ostin mukaani ko. hoitoaineen myös. Nyt täytyy pitää hiuksista hyvä huoli, jotta tuo kiilto säilyy. Harvemmin olen vaaleisiin hiuksiin saanut kiiltoa, mutta nyt kiiltää.
Happy to be blonde again ♥ Muistuttakaahan siis seuraavan kerran, kun haaveilen tummista hiusväreistä, että ne ei kuitenkaan ole mun juttuni. Hei, meillä on tänä iltana ”ei avata konetta ja kännykkää” -iltamat (pari viime iltaa mennyt työjuttujen parissa), joten palaan huomenna eiliseen ruokakeskusteluun. Ihanaa saada keskustelua aikaan! Bloggaamisen parasta antia. Huomen illalla sitten herkullisia fredagsmyyssejä ja lauantai-illalle olin ajatellut vinkata maailman parhaimmasta pippuripihvikastikkeesta. Ja josko sunnuntaille saataisiin vaikka vähän valoisampia hiuskuvia. Siinähän se viikonloppu sitten meneekin 😉 Lauantai-iltana mennään ystäväpariskunnan kanssa syömään. Ihanaa laatuaikaa tiedossa, vaikka vähän on kyllä ikävä mökillekin!
IHANAA VIIKON PARHAIMMAN PÄIVÄN AATTOA,
PS. ja hei juu, älkää välittäkö tuosta mun villatakista. Nakkasin sen niskaan, kun kylmä kolotti hartiota. Kotivillatakkina ihan loistava 🙂
Tosi kauniisti värjätty. Ja sopii kyllä sinulle kuin nenä päähän!
Kiitos kaunis Sara,
kyllä tämä blondi on enemmän minua kuin se tumma 🙂
Ihanaa lauantaita ♥
Kaunis tukka, sopii sinulle todella ja vaaleus on luonnollisen väristä, ei liian keltaista tai valkoista…
Siis tuo villatakkihan just oli maailman ihanin!