maanantai 21. syyskuun 2015

Mitä minulle kuuluu?

HEIPPAHEI!

Ei vitsit, välillä sitä toivoisi, että emojit onnistuisivat myös tietokoneella. Tuohon heippahein jälkeen olisi tullut vilkuttava käsi 🙂 Mitenkäs siellä on lähtenyt viikko käyntiin? Täällä oikein kivasti. Niin kivasti kuin vain kolmen päivän kuplivakuurin jälkeen vaan voi olla. Hihii, ei vaiskaan. Maltilla onneksi kuplivaa maisteltiin, mutta silti tuntuu, että tänään on ollut vähän tahmeampi olotila kuin normi maanantaina.

Tuossa pienen irtioton aikana tajusin sen, että kuinka tärkeää on näiden ruuhkavuosienkin aikana välillä kysyä itseltään, mitä minulle kuuluu. Helposti sitä asettaa muiden hyvinvoinnin etusijalle. No tottakai tämä on ihan jo lastenkin kanssa luonnollista, mutta veikkaanpa, että siellä ruudun toisella puolella on myös lapsettomia, epäitsekkäitä ihmisiä. Epäitsekäs. Käsi sydämellä voin sanoa, että tuo sana kuvaa minua. Mutta tiedättekös, että ei se ole aina ihan hyvästä olla niin kovin epäitsekäs ja kiltti.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös meillä äideillä on oikeus sanoa lapsille joskus, että hei, olen väsynyt ja nyt lepään hetkisen. Siis ainakin tässä iässä, kun lapset eivät tarvitse ihan joka minuutti sitä valvovaa silmää. On ok sanoa kavereille, ettei jaksa kahvitella vaan haluaa olla kotona. On ihan ok välillä pysähtyä ja tutkiskella kiireen keskellä omaa itseään. Mulle rauhoittuminen ja rentoutuminen on todella vaikeaa. Sitä on joutunut opettelemaan pysähtymään. Luomaan sellaisen hetken, että saa olla ihan rauhassa ajatustensa kanssa.

Yleensä tuo rauhoittuminen omiin touhuihin on tapahtunut lukemisen kautta. Mutta viime aikoina en ole jotenkin keskittynyt lukemaankaan. Olo on ollut siihen puuhaan liian rauhaton. Voi toki olla, että se paikallaan junnaava Grey ei enää innosta 😉 Täytyisi antaa periksi ja vaihtaa kirjaa. Juoksulenkit ovat olleet edelleen se yksi tapa rentoutua ruoanlaiton lisäksi. Reilu viikko sitten latasin pitkästä aikaa youtubesta joogavideon ja hei, taivas aukeni! Tuon puolituntisen jälkeen olo oli ihan mielettömän rentoutunut. Jo se, että keskittyy hengittämiseen ilman sen kummempia venyttelyitä auttaa. Iltaisin viimeisenä olen yrittänyt nollata päivän hengitysharjoituksilla. Myös tuo lapsille alunperin ostettu värityskirja on ollut hyvänä apuna. Mielenrauhaa, sitä todellakin tuosta touhusta saa, kun aivot nollautuu. Huomaamattaan on värittänyt vaikka kuinka paljon, ajatuksissaankin vaihtanut värejä.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin joogan, hengitysharjoituksen, ruoanlaiton, juoksun, värityskirjan ja lukemisen aikana ei tule plärättyä nettiä. Mä olen vahvasti tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän olen puhelimella niin sitä rauhattomammaksi tulen. En osaa rentoutua. Koko ajan pitäisi olla ajan hermolla, että mitä kaverit ovat tänään tehneet, syöneet ja kenellä on korvatulehdus. Kuka on ladannut kivoja ruokakuvia instaan ja kenen blogi on päivittynyt. Ei ei ei! Ja ihan oikeasti, kun tänä päivänä nuo uutisetkin ovat tuolla iltapäivälehdissä jokseenkin masentavia, niin olen ajatellut ottaa puhelimen vain soitto- ja viestikäyttöön. Sulkea sen muun maailman hetkiseksi edes pois ja keskittyä siihen, että itsellä on hyvä olla. En mahda talous- tai pakolaistilanteelle mitään, joten pitäisi osata olla stressaamatta ja vaivaamatta päätänsä asioilla, joihin ei pysty vaikuttamaan.

Hupsis, lähti juttu vähän laukalle alkuperäisestä aiheesta 🙂 Mutta siihen palatakseni; muistakaahan kaiken kiireen keskellä pysähtyä miettimään, että mitä minulle kuuluu. Kovin usein sitä kysyy muilta kuulumisia, mutta kuinka usein tulee pidettyä itsensä kanssa tilannekatsaus asian tiimoilta? Aivan liian harvoin.

“It’s not selfish to love yourself, take care of yourself, and to make your happiness a priority. It’s necessary.”

Näine aatoksine toivottelen teille mitä ihaninta alkanutta viikkoa! Täällä taltutetaan eilen taltuttamatta jäänyt pyykkikasa ja sitten ajattelin väritellä vähän lisää. Varsin koukuttavaa puuhaa. Oletteko kokeilleet?

MAANATAITERKUIN,

alle


5 Responses to “Mitä minulle kuuluu?”

  1. Iina sanoo:

    Hei Maria! Olen lukenut blogiasi kauan, mutta kommentoinut harvoin. Aina on olevinaan niin kiire, että nopeasti vaan lukaisee uudet postaukset. Nyt kuitenkin aihe osui niin kohdilleen, että pakko kommentoida.

    Allekirjoitan täysin tuon nykyisen rauhattomuuden, on whatsupit, snapchatit, facet, instat jne. Välillä tuntuu, ettei ole missään kunnolla läsnä kun puhelin piippaa tämän tästä. Töissä työt keskeytyy jatkuvaan sähköpostitulvaan ja tuntuu ettei päivän aikana saa mitään aikaiseksi.

    Itse olen tehnyt muutaman ratkaisun vähentääkseni tuota arkihälinää. En aloita aamuani enää FB päivityksiä selaillen. Itseasiassa en laita puhelimen nettiä päälle ennen kuin töistä kotiutuessani ja kotonakin yritän pitää kännykän selaamisen minimissä. Työsähköpostistasi olen poistanut kaikki uuden viestin merkkisignaalit, käyn katsomassa viestit kun se sopii töihini enkä samalla sekunnilla kuin viesti saapuu. Keskeytymiset ovat vähentyneet huomattavasti ja työhön keskittyminen on parantunut.

    • Maria sanoo:

      Moikka Iina

      ja kiva, kun kommentoit 🙂

      Se on muuten ihan totta, että joskus tekee mieli laittaa puhelin äänettömälle tai jopa kokonaan pois päältä. Hirmuisesti syö aikaa tuo laite 🙂

      Mä otin myös sähköpostipiippauksen kokonaan pois päältä. Ehtiihän sitä katsomaan ja pääosin olen töissä koneen äärellä, jossa on merkkiääni sähköpostissa.

      Olen muuten huomannut, että lastenkin kohdalla keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen silloin kun ovat padeillaan ja puhelimillaan. Onneksi on rajat noiden vempaimien käytön suhteen!

      Ihanaa syksyä sinne <3

  2. Katja sanoo:

    Tunnistan itseni kirjoituksesta myös, liian usein sitä selaa sohvalla puhelinta (face / blogit / whatsapp) samalla kun telkka on päällä (busted right now…). Kommentoin vain tämän ja sitten laitan puhelimen pois ja rupean venyttelemään 🙂 joskus viikonloppuisin puhelimesta on saattanut loppua akku ja huomaan sen tai jaksan tehdä asialle jotain vasta illalla, kun laitan sen lataukseen. Kuinka vapauttava tunne onkaan olla päivä ilman puhelinta! Töissäkin yritän olla tauolla ilman puhelimen räpeltämistä ja keskittyä ihan vain ruokaan. Joskus onnistun, joskus en 🙂

    Vielä näin lopuksi, olitko se sinä, joka tykkäsi katsoa Rouva Ministeriä? Enivei, alkaa huonenna ysiltä uusin jaksoin 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Katja,

      just näin; telkkaria katsotaan täälläkin toisella silmällä ja toisella käydään läpi some 😀

      Ah, mä haluan kanssa, että mun puhelimesta loppuisi akku useammin. Ei pitäisi vissin ladata sitä! Just muuten tuokin, että ruokatauot vois vaikka keskittyä siihen, mitä syö sen sijaan, että ei nauti ruoasta – I feel you 🙂

      Jep, kiitti muistutuksesta! Viime viikolla miehen kanssa tuosta Rouva Ministeristä puhuttiin – täytyy muistaa katsoa tänään!

      Muksaa keskiviikkoa sinne <3

  3. Nippe sanoo:

    Sama huomattu täällä. Oikein itseä pistää vihaksi kun heti kun tulee whatsappia pitää juosta katsomaan että kuka ja mitä asiaa, ihan kuin olisi niin kiire että pitää samalla minuutilla vastata. Tai facebookissa pitääkö oikeesti käydä monta kertaa päivässä kurkkimassa mitä muille kuuluu? argh.

    Toinen mitä olen pyrkinyt tietoisesti petraamaan on se hetki kun lapsilla on asiaa. Usein aina just sillä hetkellä kun itsellä olisi ajatuksissa just joku muua asia niin sitten kaikki kolme samaan aikaan aloittavat, jolloin pitää oikein keskittyä kuulemaan ja olemaan kiinnostunut.

    Enempi kaipaisin vielä hetkiä että voisi yksitellen kysellä lasten kuulumisia. Siis paremmin ja kyselemään jne.
    Yleisesti ne hetket menee ohi liian pian ja pelkään että sitten kun esim. esikoisella joka on esiteini olisi oikeasti tärkeää kahdenkeskistä asiaa se ajattelee, että ei toi kuitenkaan kuuntele. :/

    Oma aika on niin tärkeää. En muista koska viimeksi olisin ollut kaverin kanssa kahvilla kaksin (?) siis työn ulkopuolella.
    Onneksi lenkille sentään välillä pääsee jonkun kaverin kanssa, ilman lapsia.

    Ja värityskirjan sain vähän aikaa sitten lahjaksi. Suosittelen! 🙂

    Kivaa viikkoa! <3

Kommentoi