tiistai 05. toukokuun 2015

Teeleipiä ja elämän pieniä oivalluksia

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HEI HYVÄÄ HUOMENTA IHANAT!

Rise and shine 🙂 Eilen illalla töistä kotiin tullessani ja kaaosta hetken katsellessani päätin kuulkaas ottaa täysin uuden asenteen. Tästä lähtien ajattelin katsoa vaaleanpunaisten lasien läpi pyykkikasaa sohvalla, lasten hujan hajan olevia kenkiä tuulikaapissa, hiekkaa ja havunneulasia eteisen lattialla, tyhjentämätöntä tiskikonetta, petaamattomia sänkyjä, kahvipannuun jäänyttä kylmää kahvia, tiskivuorta tiskipöydällä ja kuivumaan jätettyä leipää leikkuulaudalla. Hei, sehän on vain elämää. Vaihdoin kotivaatteet, laitoin kahvin tippumaan (toki pesin ensin sen aamuisen kahvin pannusta pois), sujautin jalkaani kotitossut etteivät ne havunneulaset ja hiekka pistele jalkapohjiin, siirsin pyykkikasat toiselle sohvalle vapauttaen toisen omaa löhöhetkeäni varten ja päätin alkaa leivontapuuhiin. Tulipas siinä samalla tyhjättyä tiskikonetta osaltaan, sillä leivontakulho oli siellä puhtaana. Pian meillä tuoksuivat jo uunituoreet teeleivät. Niin helppo ja Marian keittiössä harmillisesti pariksi vuodeksi unholaan jäänyt herkku. Oiva vinkki muuten Äitienpäivän aamiaispöytään! Resepti Maku-lehdestä.

TEELEIVÄT
(12 kpl)

2 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhoa
0,5 tl suolaa
-sekoita keskenään
2 dl maitoa
0,5 dl rypsiöljyä
-sekoita kuivien aineiden sekaan
-muotoile leivinpaperin päälle taikinasta palloja, jotka litistät kämmenellä
-paista 225 asteessa noin 15 minuuttia
-nauti lämpimänä!

*******************************************

Kuppi kahvia, teeleipiä mustikkahillon kera, pari lukematonta lehteä, se pyykkikasasta tyhjätty sohva ja vartti omaa aikaa. Ei siihen enempää tarvittu. Nuttura kireällä olevasta raskaan työn raatajasta kuoriutui hetkessä leppoisa, hymyilevä ja touhukas äiti. Äiti, joka sai silmänräpäyksessä tuon vain hetkeä aiemmin näkemänsä kaaoksen taltutettua. Ilman turhia hampaiden kiristelyitä. Äiti, joka sai viestin perille lapsille, että kengillä ei kävellä sisällä. Silleen kauniisti sanottuna jopa. Ääntä korottamatta. Toimi ainakin yhden illan verran 😉

Muistakaahan, että niiden pyykkikasojen ja sikinsokin tuulikaapin lattialla olevien kenkien takana piilee kuitenkin se ihana kamala arki. Se, mikä pitää tässä elämässä jalat maassa. Vaikka välillä on näissä siivousasioissa nuttura kireällä, niin olen huomannut vuosien varrella tulleeni leppoisammaksi tämänkin asian suhteen. Enää ei leivänmuruset pöydällä hetkauta siinä määrin, että kokee pienimuotoisen slaagin niiden takia. Elämässä kun on niin paljon muutakin tärkeämpää ♥ Se muuten onkin sellainen juttu, josta olen ehkä eniten onnellinen iän karttuessa; asiat ovat saaneet vuosien varrella oikeat mittasuhteet. Pikkujutuista ei jaksa enää stressata. Silloin parikymppisenä, epävarmana opiskelijana, tuli stressattua vaikka mistä. Mietti, mitä muut ajattelevat. Eli elämää osin sen mukaan. Miten mun oletetaan toimivan. Ulkopuolisten paine tuntui jokaisessa tekemisessä. Nyt tuollaiset asiat eivät juuri hetkauta. Tulee elettyä elämää niin, miten minä itse näen parhaaksi. Itseni ja perheeni hyvinvoinnin kannalta. Toki toimia muita loukkaamatta ja muiden tunteet huomioon ottaen. Elämässä on oppinut myös luovimaan. Kiitos niiden kenkäkasojen ja pienten pyörremyrskyjen. 

Joten, jos tänä aamuna jää sängyt petaamatta tai leivänmurut pöydältä pyyhkimättä, niin muistakaa että se on vain elämää. Ei voi olla täydellinen. Pääasia, että on onnellinen. Nyt herättelemään lapsukaiset ja suunta kohti päivän askareita!

ILOISIN TIISTAITERKUIN,

allePS. oi ja kuulkaas, se arki muuttui just muutenkin ihanammaksi; saan matkakamuni Karlan tänne Tampereelle ja huomenna treffataan Karlan ja Marjan kanssa. On se kumma, että tarvitaan yksi oululainen Tampereelle, jotta ehtii nähdä pitkästä aikaa myös tuota ihanaa ystävää, joka asuu hirsitalossaan ihan kivenheiton päässä 😀


4 Responses to “Teeleipiä ja elämän pieniä oivalluksia”

  1. Santtu sanoo:

    Moi Maria,

    hyvä päätös! Mulla on nuorimmatkin lapset jo teini-ikäisiä, lukiolaisia. Homma menee niin, että nuorien neitien hiekat lattialla on ihan pikkujuttuja. Tässä kohtaa kunnon keskusteluyhteyden ylläpitäminen on niiiiin äärettömän tärkeä. Halusit tai et, jaksoit tai et niin kun lukiolainen tulee luoksesi juttelemaan niin silloin on kuunneltana ja oltava läsnä jaksoit tai et. Ne kun ei tuppaa jutella silloin kun itse haluat vaan ovi lävähtää naamaan niin, että mutsin nenä levii..

    Eli ota iisii, se on vain elämää ja nyt kun jälleen pakkaan yhden lapsen muuttolaatikoita niin uskon hyvin vakaasti että vielä jonain päivänä tulen todella kaipaamaan lenkkari kasoja, pyykkejä, meteliä niin että sydämmestä sattuu, mutta sekin on vain elämää!

    Nautinollista iltaa pyykkikasojen keskellä!

    Santtu 😉

    • Maria sanoo:

      Moikka Santtu,

      no näinhän mä sen ajattelinkin – vielä päästään helpolla 😀 Pienet lapset ja pienet murheet. Nyt pitää opetella tosissaan tuota nutturan löysäämistä!

      Sepä se, että aika menee niin älyttömän nopeasti. Liian nopeasti <3

      Kiitos ja ihanaa keskiviikkoiltaa sinne <3 (ps. siirsin ne pyykkikasat tänä iltana kodinhoitohuoneen tasolle….pois silmistä :D)

  2. Sari Riekkola sanoo:

    Juuri oikea asenne, nuo kyseiset seikat on vain pikkujuttuja ja elämässä on oikeasti tärkeämpiäkin asioita!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sari,

      näin mäkin luulen. Välillä vaan just täytyy laittaa oman pään sisällä nämä jutskut tärkeysjärjestykseen 🙂 Täytyy oppia hölläämään nutturaa 🙂

      Ihanaista keskiviikkoiltaa <3 Hui, se olis jo viikon puoliväli!

Kommentoi