Palasimme kaupunkiin jo odotettua aiemmin, sillä allekirjoittaneen juoksujalkaa alkoi vipattamaan heti aamupalan jälkeen. Mikäs sen ihanampaa kuin tulla kotiin silloin, kun siltä tuntuu. Ollakin, että tunnin juoksulenkki oli vähintäänkin tahmeanlainen tuon helteen ja kovan kosteusprosentin takia.

Kyllä on taas hemmoteltu ilmoilla viikonloppuna. Eilen saaressa mittari näytti 29,6 astetta, mutta kiitos etelätuulen, ihan suorassa auringossakin pystyi olemaan tuskastumatta 🙂 Meillä pyhitettiin eilinen vain löffäilylle; miehen kanssa otimme päikkärit ulkona aurinkoa ottaessamme ja pikkuisempi nukkui iltatirstat puoli kasista ysiin. Olimme sopineet, että lähdemme haukia narraamaan Suomen pelin jälkeen ja herätämme hänet. Niin vain olimme tunnin verran järvellä (uistelemassa ilman saalista 🙂 ja kympin jälkeen kaikki olivat jälleen valmista kauraa unille. 

Ylläolevat kuvat ovat viime kesältä ja muistin, että olen ne tänne blogiinkin tallentanut. Mutta en näköjään ollut. Tuo meidän mökkijärvemme on kaunis, siinä on mielestäni vähän lappilaista tunnelmaa tai sitten vaikutteita saaristosta. Onneksemme se kuuluu Natura-hankkeeseen, joten sen luonto pyritään pitämään jatkossakin suojeltuna. Uusia mökkejä tai taloja ei rakenneta. Viikonlopun aikana tuli kuunneltua luonnon moninaisia ääniä; meillä on onneksi lintukirja, jossa on ääninäytteet. Täytyy alkaa tutustumaan niihin, sillä musta tuntuu, että lapsetkin osasi nimetä mua enemmän lintuja 🙂 Joutsenet erotin ja tunnistin kyllä näöltä. Mökkirannan lähistöllä niitä liplatteli tänään kuuden kappaleen verran. Myös pari kanadanhanhea tuli bongattua. Lokkien lisäksi 🙂

Mä olen täällä pohtinut (ja vähän hihitellytkin itsekseni) taas näitä ilkeitä anonyymejä, jotka ovat alkaneet helteiden myötä jättämään kommentteja moniin blogeihin. Onneksi olen pääosin säästynyt niiltä, mutta jotkut kollegat ovat kyllä joutuneet ihan henkilökohtaisella tasolla haukutuksikin näiden toimesta. Mutta se, joka pisti ”korvaani” eilisen anonyymin kommentista on se, että kuvat eivät säväyttäneet. Aloin oikeasti pohtia sitä, että onko tämä blogistaniakin mennyt nykyään siihen, että pitäisi kilpailla kuvien glamourilla? Esitellä jatkuvasti über-cooleja ostoksia? Kalliita merkkitavaroita ja viimeisemmän trendin mukaisia valkoisia saunoja? Olla parempi kuin toinen? Toivottavasti ei. Mun blogi koostuu ainakin meidän perheen tavallisesta elämästä ja tuohon taviselämään liittyvistä rakkaista kuvista. Lasi on aina puoliksi täynnä, joten toivottavasti saan välitettyä teille ihanaisille lukijoille kuvien (just niiden ihan tavallistenkin) ja tekstin välityksellä inspiraatiota, elämänhalua ja positiivisuutta 🙂

Mutta, palatakseni tämän postauksen kuviin. Suomen luonto säväyttää mua. Ihan yhtäkkiä se on herännyt talvihorroksesta; kaiken värisiä kukkia alkaa pukkaamaan tienvarsille ja jopa lupiinejakin bongasin lenkillä. Saaressa oli ihan viikossa tapahtunut radikaali muutos; mustikan varpujen lehdet olivat puhjenneet ja hennon punaiset mustikan raakileet olivat vallanneet mättäät.

Kiitos kullannuppuset kommenteistanne ed. postaukseen, vastailen myöhemmin tänään.

Jee ja illalla hurrataan Suomi voittoon! 🙂 Tätäkin olen muuten viikonlopun aikana pohtinut. Mikä meitä suomalaisia vaivaa; alkupeleissä, kun Suomi oli vähän kehnonlainen, uhottiin jättää pelit katsomatta. Ei se kuitenkaan pärjää. Ei voi pärjätä tuolla pelillä, kun ei ole sitä ja sitä NHL-pelaajaa kokoonpanossa. Laitetaan telkkari kiinni. Missä on se tuki ja kannustus, kun sitä tarvitaan? Mun mielestä on aivan mielettömän hyvä juttu, että tällä porukalla ollaan finaalimatsissa. Toivottavasti pelaajillakin on se ääretön näyttämisen halu niille, jotka eivät joukkueeseen uskoneet. Hyvä Suomi!

toivottelee (jalat maitohapoilla)