…toteaa pian kahdeksanvuotiaamme portaiden juurella ylöspäin katsoessaan kauhistunut ilme kasvoillaan 😀

Lapsetkin halusivat eräänä sunnuntaina viime vuoden puolella Pispalan portaisiin, sillä siellä äiti oli syksyn mittaan viettänyt aikaa enemmänkin. Toki heidät sinne veimme, sillä mun mielestä on vain positiivista, jos lapsi haluaa liikkua. Julian kommentti sai meidät repeämään ihan täysin, se tuli täydestä sydämestä 😀 Oma osuutensa on Pispalan portailla, että olen jäänyt huumeeseen nimeltä endorfiini pahasti koukkuun. Liikunnan tuomaan endorfiiniin. Se tunne, kun yhtäkkiä huomaakin, että nuo reilu 300 porrasta menee heittämällä ylös. Ei sillä, vieläkin hengästyy ja sykemittari piipittää vilkkuessaan. Mutta menneen syksyn aikana jäin endorfiinin lisäksi koukkuun noihin portaisiin; siihen tunteeseen kun Tahmelan rannan ohi juostessaan katsoo noita ihania puutaloja Pispalan rinteillä ja valaistua haulitornia, ylhäällä katsoo alaspäin korkeanpaikan kammoisena kipuamaansa matkaa ja lähtee juoksemaan alamäkiä pitkin kotiin. Musiikki soi korvissa ja saa vain juosta rullaten alamäkeä Pispalan kirkon ohitse.

Mun syksyllä aloittamani biksukuntoon projekti on muuttanut muotoaan. Nyt ei ole enää kyse siitä bikinikunnosta (eikä koskaan oikeastaan ollutkaan), vaan siitä että säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio on tullut osaksi elämääni ja näin sen tulee olla jatkossakin. Mikään ei voita sitä hyvää oloa, jonka terveillä elämäntavoilla saavuttaa. Ollakin, että perjantai-illasta lauantai-iltaan saa herkutella 🙂

Parisen vuotta olen juossut. Enemmän tai vähemmän. Syksyllä hankin pitkästä aikaa kortin kuntosalille ja se verotti hieman juoksulenkkien määrää (muttei pituutta). Mutta toisaalta, olen sitä mieltä että myös lihaskuntoa tarvitaan tähän biksukuntoprojektiin; juoksemisella saa mukavasti rasvaa palamaan, mutta yläkroppaan haluan lisää lihaksia. En kuitenkaan siinä määrin kuin Marja Baban haboja 🙂 Muistan aikoinaan (siis todellakin aikoinaan, alle parikymppisenä) salilla tehtiin pienillä painoilla 10 x 3 -sarjaa ja vältettiin hikoamista. Tällä haavaa jalkaprässissä 60 kg tuntuu ihan kivalta, itsensä rääkkäykseen 65 kg hyvältä. Vatsalaitteessa mentiin syyskuun alussa painolla 30 kg, nyt menee 45 kg. Ojentajat ja hauikset vaativat 20kg painon. Ja toistoja on niin monta, että lopussa lihakset tärisee. Salissa kivointa on se, että oikeesti huomaa kehittyvänsä!

Käyn salilla, jossa ei ole hienoja tv-ruutuja pyörien, crossareiden ja juoksumattojen edessä. Oikeastaan crossareita ja juoksumattoja siellä on yksi kumpaakin ja kuntopyöriä taitaa olla kolme tai neljä. Ja yksi stepperi. Kuntosalilaitteetkin ehkä kaipailevat huoltoa, mutta vapailla painoilla onnistuu korvaamaan monta laitetta. Ilmanvaihto on niin huono, että lämmittelyn aikana tuntee jo hikinorojen valuvan selkää alas. Täällä salilla ei näy viimeisen päälle uusimpia Rönischin kuteita eikä kukaan tuijottele perään arvostellen. Tykkään. Reilun kymmenen vuotta ison liikuntakeskuksen kanttisjäsenenä olleena olen oppinut arvostamaan salilla muutakin kuin noita telkkareita, uusimpia laitteita ja viimeisimpiä LesMillsin tunteja. 

Kertauksena vielä teille uusille lukijiolle; tykkään seurata liikkumisiani ja Runkeeper on mulle paras mahdollinen appsi tähän tarkoitukseen. Juoksulenkeillä viiden minuutin välein täti ilmoittaa korvaan kuljetun matkan ja keskinopeuden. Puhelimessa oleva sovellus on siitä kätevä, että menee siinä samalla kuin puhelin, joka pitää olla mulla muutenkin mukana; ilman Spotifyn soittolistojani jalka ei nousisi senttiäkään 🙂 Elo-syyskuussa tuli juostua noin 150 km eli keskimäärin 38 km/viikko. Aika hyvin. Syyskuussa tuli juoksun lisäksi käytyä pari kolme kertaa viikossa salilla. Ja sauvakäveltyä enemmänkin kuin aikoihin. Loppukuusta huomasin, että olin pitänyt vain yhden lepopäivän ja kroppa oli slut. Joten loppuvuosi otettiin sitten rauhallisemmin. Kroppaa kuunnellen.

ja crosstrainerkäppyrät:

Kuntopyöräkäppyröitä ei ole sillä, meillä on erittäin toimiva ja jämäkkä kuntopyörä (anopin ja appiukon vanha), jossa ei ole matkamittaria. Mutta kuntopyörääkin on tullut poljettua aika tiuhaan. Toukokuun 2011 jälkeen on Runkeeperiin kirjattujen kuntoilujen myötä kulutettu 136 179 kaloria. Se on kuulkaas aika paljon se! 🙂

Nyt kun työt jatkuivat taas tammikuussa huomaan, että sitä ei enää jaksa liikkua samaan malliin töiden jälkeen. Mutta en ota stressiä. Sitten kun illat alkavat olla valoisia niin jo alkaa taas juoksukenkääkin vipattamaan. Lisäksi reilun viikon flunssa teki ison loven liikuntaan tammikuussa. Painonpudotustahan en varsinaisesti lähtenyt hakemaan, mutta kyllä kiloja on tässä sivussa lähtenyt ja vihdosta viimein mahdun jälleen niihin 36/38-kokoisiin vaatteisiin niiden 38/40 sijaan.

Huomaan, että eniten olen saanut tiukennettua vatsanseutua, lantiota sekä yläselkää. Siinä sivussa tietty rintavarustus on pienentynyt. Kaikkea ei voi saada kerralla 🙂 Käsivarsiin tulee kiinnittää salilla vielä ekstra-huomiota. Aiemmin katselin telkkaria iltaisin sohvalla; nyt meillä on miehen kanssa riitaa, että kumpi saa olla lattialla ja venytellä. Täytyy sanoa, että aina olen ollut kuin rautakanki, mutta nyt alkaa pikku hiljaa venymään paikat. Pitkäkestoiset venytykset ovat myös kuin huumetta; se tunne kun lihas alkaa antamaan periksi ja venymään on voittamaton!

No mites mun ruokailut sitten? Vanhemmat lukijat muistavat, että karsin leivän, puuron, pastan ja perunan käyttöä pari vuotta takaperin. Viime syyskuun alusta otin ruisleivän ja puuron takaisin. Sekä satunnaisesti nuo muutkin aineet. Ja täytyy kyllä sanoa, että en ole voinut paremmin pitkään aikaan. Juoksulenkeistä, varsinkin niistä pidemmistä, alkoi saamaan paljon paremmin irti ja tuntui, että olo oli virkeämpi. Vaikka se omasta mielestäni oli ihan hirmuisen virkeä silloin kuin karppasin oikein kunnolla. 

Työviikolla mun päivän ruokailut on nyt pari viikkoa näyttänyt tältä:

06.30 kuppi kahvia, turkkilaista jugurttia, itsetehtyä mysliä 1 rkl ja loraus hunajaa

09.00 kuppi kahvia ja hedelmä (jos nälkä niin näkkileivän/ruisleivän puolikas)

11.30 ruokaisa salaatti (esim eilen Jamien pekoniparsakaalisalaatti), keitetty kananmuna, hedelmä

14.00 kuppi kahvia (jos lounaan hedelmä jäänyt syömättä, niin tässä hedelmä)

porkkanaa, kurkkua yms naposteltavaa, jos työpäivän viime tunnit kituuttaa

17.00 lämmin ruoka esim. kasvisjauhelihavuoka tai samaa kun muu perhe

20.30 rahkaa tai puuro tai leipä ja lämmin kaakao

Välillä paistan töissä kasviksia, fetaa/halloumia, lohta pannulla. Toissapäivänä paistoin ohuita bataattisuikaleita, punasipulia ja fetaa öljyssä ja lisäsin lorauksen omenaviinietikkaa. Toimi ihan ok ja vei nälän! Kaksi viikkoa olen nyt ollut herkkulakossa viikot ja sunnuntait. Perjantai-iltana on saanut jo herkutella hieman irttareilla ja lasillisella viinä 🙂

Mulla toimii tälläinen systeemi loistavasti. En usko, että saan reilussa vuorokaudessa ahmittua liikaa kaloreita (tulee helposti stoppi noiden makeiden kanssa). Ja sunnuntaina on (sen kerran) ollut ihan helppo jatkaa terveellisellä linjalla. Viime sunnuntaina muut söi kahvipöydässä Runebergin torttua ja mä kiiviä ja verigreippiä. Eikä tehnyt edes pahaa 🙂 Yleensä mun pitkät juoksulenkitkin ajoittuu lauantaille ja/tai sunnuntaille, niin ihan hyvä saada niitäkin varten energiaa herkuista!

Miten tästä eteenpäin? Ulkomaanreissu koittaa maaliskuun puolessa välissä, joten jatketaan samaan malliin. Pikkuhiljaa taas pidempiä juoksulenkkejä ja valkoisia jauhoja pois ruokavaliosta. Eiköhän se niillä se viimeinenkin biksukunnon ripe saavuteta. Tai ylläpidetä. 

Tämän kuntosalin jälkeisen hikisen kuvan myötä voin täydestä sydämestä todeta, että 

I feel good ja  toivottaa 

PS. teille,jotka hyppäsitte mukaan biksukuntoon projektiin vasta nyt ja haluatte tietää taustoja, niin sivupalkista tunnisteista kohdasta ”biksukuntoon”, löytyy aiempia postauksia aiheesta 🙂