Hiphei, pari lumihiutaletta bongattu! 🙂

Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Ja vaikka se olisikin sinne jo käynyt, niin aina silloin tällöin on silti kiva hemmotella toista hyvällä ruoalla. Sitäpaitsi, miehistä tulee ihan kamalan ärtyisiä kun ne on nälkäisiä. Ainakin mun miehestä 😉 Facebookissa väläyttelin viime lauantaina kuvia ylläristä, jonka sain päähäni valmistella raksulle sillä aikaa, kun toinen oli kavereiden kanssa jääkiekkomatsissa. Ruoka ei miehelle ollut yllätys, mutta kaikki muu oli. Hirmuinen kiirus tuli kattaa pöytä, mutta less is more tässäkin tapauksessa. Välillä on vaan niin ihana istua aikuisessa seurassa alas ja syödä pitkän kaavan mukaan.

Mä en voi sietää ”kruntsu”-lihaa. Tiedättekö sellaista, joka on täynnä jänteitä tai sellaista, jonka ulkonäöstä ei ota selvää mitä se on. Sellaista, jota saa pureskella minuutteja ja siltikään ei saa sitä nieltyä. Sen takia kaikki nää reisikoivet, valmiit kanasuikaleet, lihasuikaleet sun muut on ollut ihan pannassa. Broilerista maustamattomat fileepihvit on ne, joita olen pystynyt syömään. Viime viikolla kaupassa ollessani törmäsin reisikoipiin (vai onko ne koipireisiä? ;). Ihan älyttömän halpojahan nuo olivat. Neljä kappaletta vajaan viisi euroa. Ajattelin, että niissä ei vissiin juurikaan syötävää ole, mutta positiivisesti yllätyin, kun mies sellaisen mulle perkasi (juu, en pysty itse). No mutta, siinä mä siis olin lauantai-iltapäivänä keittiössä nuo inhan näköiset (niissä oli jokunen karvakin…yöks) broitsun koivet kädessä ja mietin, mitä niistä kuuluu tehdä. Löysin Anna Bergenströmin kirjasta juurikin sellaisen ohjeen, jota varten jääkaapista löytyi ainekset. Ainoa, jota meillä ei ollut oli valkoviini (miten päässytkin loppumaan), mutta sen kävin lainaamassa naapurista. 

Lapset olivat niin nälkäisiä, että heitä varten tuo vuoka oli uunissa sen ohjeen mukaisen tunnin verran, mutta sitten laskin uunista lämmöt ja annoin hautua vielä pari-kolme tuntia. Eikä liha kuivunut yhtään! Kuva alla on tuon tunnin jälkeen, siitä ehkä hieman huomaa kasvisten olevan turhan ”al dente”.

Vuokaan muodostui kasviksista, öljystä, kanasta ja valkoviinistä niin herkullinen liemi, että tein ex-tempore vielä kovakuoriset ciabatta-leivät, joita dippasimme tuohon liemeen. Tänään viikkomaitokaupassa mukaani tarttui jälleen noita broilerin ”jalkoja”. Saas nähdä mitä niistä seuraavaksi keksisi!