Meillä on ollut täällä töiden jälkeen syyssiivot meneillään ja kuten perusteellisimmissa siivoissa, niin myös nytkin, löytyy aina kaikkea ihanaa mielenkiintoista tutkittavaa. Sellaista, joka tuo mukavan breikin siivoamiseen. Unohtaa hetkeksi, kuinka inhottava urakka esimerkiksi vaatehuoneen pakkaaminen uudelleen on…sen jälkeen kun on ensin roudannut vaatehuoneen tyhjäksi pienokaisen huoneeseen.
Löysin eilen vihkon, joka toi heti muistoja mieleeni. Se vihko on seitsemän vuoden takaa. Ajalta, josta en oikeastaan väsymykseltäni muista juurikaan mitään. Ajalta, jolloin testattiin pikkuiselle liki nelikuukautiselle vauvallemme kaikki maitovaihtoehdot aina Almiron Peptiin, Neocateen ja soijamaitoon. (tätä ennen toki oli jo kokeiltu maidottomat dieetit osaltani yms.) Huoli toisen vatsavaivoista ja levottomuudesta oli kova. Ei nukuttu yöllä, eikä liioin päivälläkään. Onneksi pidin parin kuukauden ajalta kirjaa syötöistä, unista ja aktiviteeteistä. Nyt niitä on jo ihan mukava kaikkine yöherätyksineen ja päiväuniboikotteineen lukea. Silloin sitä odotti vaan, että voi kunpa saisi nukkua. Maitoallergiaa ei löydetty. Rakkauspakkauksemme on ollut aina vain levoton nukkuja. Onneksi nyt 7-vuotiaana jo nukkuu yönsä 😉
Tuo 7.8.2005 yöhän meni erittäin mukavasti. 28.8.2005 yönä oli herätyksiä 19 kappaletta. Näin jälkikäteen vihkoa lukiessani huomaan, että pahinta mitä vatsavaivaiselle vauvalle voi tehdä on syötöt liian usein. Onneksi toisen rakkauspakkauksen kanssa sitä oli viisaampi 🙂 Mutta arvatkaas onko tuolta ajalta mitään dokumentointia. No, ei todellakaan. Ei ehtinyt 🙂
Kauniita ja ennen kaikkea rauhallisia unia ♥
PS. en tiedä onko teissä ihanissa lukijoissani pienten, huonosti nukkuvien vauvojen äitejä/isiä, mutta voin suositella lukemiseksi teille Tracy Hoggin Opi kuuntelemaan vauvaasi- kirjaa. Luin sen aikoinaan varmastikin viisi kertaa läpi. Osaltaan oli ihan sovellettavia neuvoja, kannattaa lukea. Ei siinä ainakaan mitään menetä 🙂
Voi mitä muistoja… tuli niin elävästi mieleen meidän tyttöjen vauva-aika – siis se osa minkä tuosta ajasta muistan… kuinka yritettiin pitää tyttöjä samassa rytmissä ja heräteltiin molemmat aina syömään yölläkin samaan aikaan – minä juotin tuttipullosta toista, mies toista vauvaa… tunti nukutusta, tunti unta, ja taas herätys… hullun hommaa 🙂
Onneksi tosiaan nykyään yöheräämisiä ei juuri enää ole – tai jos heräävätkin, osaavat ihan itse kipittää meidän sänkyyn nukkumaan ♥
Heippa pitkästä aikaa ja tervetuloa takaisin Suomeen 🙂
Eikös olekin elämä jotenkin helpottunut noista ajoista, kun lapset olivat pieniä? Ja teillä sentäs oli niitä kaksi, jotka valvottivat samaan aikaan. Huh!
Ehdittäiskös me tunnelmoimaan elokuusta joku päivä? Tai viimeistään sitten syksyllä vieraillaan 🙂
Terkkuja ♥
voi, tuli pojan vauva-ajat mieleen. Hän on aina ollut hyvä nukkuja, mutta me pidettiin kirjaa syömisistä jotta saatais pojan paino nousemaan.. oma maito kun ei riittänyt niin pullopelillä mentiin.. Ja kirjattiin kaik ylös jotta tiedettiin paljonko poika söi. Yks kaveri kerran kysyikin (silloin lapseton), että kuuluuko vauvan syömiset merkata ylös. Juu ei sentäs 😀
Sillon tilanne ei ollut mitenkään kiva, mutta onneksi aika kultaa muistot. Ja nyt poika on ”juuri sopivan kokoinen”.
Nyt toivon, että pääsisi syöttämään vauvaa vielä kerran. Mutta se taitaa olla mission impossible.
Nämä ovat ihania muistoja 🙂
Voi, toivottavasti teillä vielä joskus merkkailtaisiin ylös pikkuisen vauvan syöttöjä ja herätyksiä. Hengessä olen mukana ♥
Meillä on vuoden ikäiset identtiset kaksostypyt ja tuollaiset muistiinpanot toivat muistoja mieleen ensimmäisiltä kuukausilta. Typyt heräsivät kahden tunnin välein syömään ja imetys-pumppaus-tuttipullorumba vei aina 1,5h, joten ruhtinaalliset puoli tuntia jäi seuraavaan heräämiseen. Ja pienipainoisuuden vuoksi pidin kirjaa molempien syömisistä ja muusta. Kaiken kukkuraksi mies rakensi meille (ja rakentelee edelleen) kotia ja kävi siihen päälle töissä, joten arvata saattaa kuka ne yösyötöt hoiti 🙂 ”Onneksi” tytöt heräävät nyt vuoden iässä ”enää” 2-3 kertaa, mutta jotenkin jostain syystä tätä äitiä ei haittaisi se heräämättömyyskään 😉 Kirjoittelen blogia osoitteessa satunen.blogspot.com , käyhän kurkkaamassa!
Apua, me päästiin helpolla meidän lasten kanssa aikoinaan. Huh, 1,5 tuntia imetys-pumppaus-tuttipullorumbaan. Hattua nostan 🙂 Meillä mies hoiti yösyöttöjä jonkun verran, mutta yleensä mä olin se, joka heräsi…usein jo himpun verran ennen vauvaa. Äidin vaisto. Kiitos kutsusta, kävinkin blogissasi tutustumassa ja klikkasin lukijaksesi. Ihana blogi sinulla!
Kiitos blogikehuista, ne kannustavat kovasti kun haihatellaan täälä blogimaailmassa ihan untuvikkona 🙂 Ja hatunnosto meille kaikille äideille!
Ole hyvä <3 Ja hatunnosto tai pikemminkin kippis meille äideille 🙂
Niin tutun näköinen vihko… meillä koliikkia kesti neljän kuukauden ikään saakka, huuto alkoi JOKA ilta tasan klo 18 ja jatkui yhtä soittoa aamuneljään. Sitten sammahti. Otettiin miehen kanssa kahden tunnin vuoroja, vuoron vaihtuessa toinen paineli sänkyyn korvatulppineen ja toinen kantoi kirkuvaa vauvaa. Rankkaa 🙁 Myöhemmin selvisi ettei kyse ehkä ollutkaan (yksinomaan ainakaan) koliikista, vaan maitoallergiasta.
Meillä kans kaikki kirjattiin minuutilleen ylös, mitä maitoa meni ja kuinka monta milliä jne. mutta todellisuudessa vain aika auttoi. Luojan kiitos edes se 🙂
Apua, teillä on ollut oikein kunnon koliikki! Huh! 🙁 Meillä huudettiin pätkissä, ei onneksi ihan suoraa huutoa. Onneksi miehesi oli mies isolla M:llä. Arvostan <3 Mäkin olin ihan varma, että meillä olisi ollut maitoallergiaa. Mutta ei onneksi ollut.
Aika auttaa, mutta eipä siinä viisiviikkoisen vauvan yliväsyneenä vanhempana paljoa auta, kun sanotaan, että ei enää kestä kuin maksimissaan kolmisen kuukautta. Huoh.
Onneksi aika kultaa muistot 🙂