keskiviikko 14. maaliskuun 2018

Some vs. todellisuus

16

ILTAA IHANAT!

Aluksi mietin, että taitaapi jäädä tältä päivältä postaus tekemättä, koska on ollut jokseenkin kiire töiden jälkeen. Kiire siivota, jotta miehen on kivempi tulla kotiin 😉 Kiire siivota huomisia siistijöitä varten. Kiire tehdä lumityöt, jotta pihaan mahtuu enemmän kuin yksi auto. Kyllä, aamulla aura-auton lanatessa metrin korkuisen vallin meidän eteemme otin kolalla ”pahimmat pois päältä”. Eli kolasin itselleni ja autolleni kulkuaukon ulos pihasta, mutta en juuri sen enempää. Tuossa lumitöitä tehdessäni mietin bloggaamista ja sitä, mitä viime vuosien aikoina blogeissa on bloggaajia kritisoitu. Sain ajattelemisen aihetta, kun luin Mirvan eilisen postauksen siitä, että kyllästyttääkö blogimaailma. Mikseivät blogit enää viihdytä niin kuin ennen? Onko blogit vain siloteltua pintaa? Ja jos on, niin onko siinä jotain väärää? Oli pakko kuulkaa istua tähän tietokoneelle saunan jälkeen ja ammentaa ulos, mitä ammennettavissa on.

Aloin miettimään asiaa itseni ja blogini kohdalta. Onko blogini jotain muuta kuin mitä elämä blogin takana on? Täytyy sanoa, että pieneltä osin blogini ja koko somekanavistoni (mikä lie ammattitermi kaikille niille someille, jotka käytössäni on) ovat siloiteltua. Jos verrataan blogiani ja esimerkiksi Instagram-tiliäni, niin blogiin harvoin tulee räpsittyä kuvia sotkuisesta kodista tai siitä pilalle menneestä kakusta. Osaltaan tämä johtuu siitä, että tuntuu, tai ainakin minusta tuntuu, että koska blogien ja varsinkin niiden kuvien taso on noussut viimeisen parin vuoden aikana ihan uusille leveleille, niin haluaa jotenkin pitäytyä siinä tietyssä tasossa kiinni. En sitä väitä, etteikö sotkuisesta kodista tai siitä karrelle palaneesta kakusta voisi saada kaunista kuvaa. Taiteellisen ainakin.

Enemmän niitä sitä ”behind the scenes” -materiaalia tulee kuvattua Instagramiin. Mutta tietyllä tapaa on harmi, että tuo itse Instagramkin on viime vuosina muuttunut; jotenkin se, missä aiemmin Instagram pyrki ikuistamaan tätä hetkeä (insta) on mennyt siihen, että tuo feedi kuuluisi olla mahdollisimman harmoninen, jotta saat paljon seuraajia. Sellainen joko tummasävytteinen tai sitten ihan vaalea. Omaa feediäni katsoessani en voi kuin todeta, että jep. Siellä on tummaa, vaaleaa, ripaus keltaista ja tujaus tummanpunaista. Palmun oksaa, Kate Mossin kasvoja ja takkuista koiraa. Ei niin mitään harmoniaa. Sitten katson seuraajiani ja totean, että tuolla feedilläni olen enemmän kuin tyytyväinen jok’ikiseen seuraajaan. Vaikka tuo Instagramin kuvavirtani on kuin epäharmoniassa oleva kukkaloisto väriensä puolesta, niin onneksi on Insta Story. Sinne tulee kyllä kuvattua sitä elämää hetkessä, mitä on välillä vaikea täällä blogin kautta välittää.

Ulkoisesti asiat on nyt käsitelty. Siirrytään käsittelemään asiaa nimeltä bloggaaja minä vs. todellinen minä. Someminä vs. Maria. Työkaverini kertoi muutama vuosi sitten, että hänen ystävänsä, joka seuraa blogiani oli kysynyt, että onko se Maria aina niin iloinen ja positiivinen. Tässä on se juttu, jota peräänkuulutan; miksi antaisit blogissa tai muissa somekanavissasi itsestäsi epärealistisen kuvan? Työkaverini oli todennut, että kyllä se kuule on. En näe yhtäkään syytä, miksi pinnistelisin somessa antaakseni iloisen ja positiivisen kuvan, ellen sellainen ihminen oikeasti olisi. Harhaanjohtava markkinointi, se ei ole hyväksi tässäkään ammatissa. Aika henkilökohtaisesti te olette minut oppineet tuntemaan täällä blogissa. Ja hyvin ymmärrän, että kaikki eivät ole tähän valmiita ja kunnioitan heidän päätöstään ihan hirmuisesti. Silti koen, että edes joltain pieneltä osalta bloggaajan tulee olla samaistuttava ollakseen kiinnostava. Sellainen, johon lukijat löytävät jonkun yhtymäkohdan. En voisi olla samaistuttava, ellen olisi oma itseni. Joten aitoutta, sitä itse peräänkuulutan ja siitä en suostu tinkimään.

En ole ikinä ymmärtänyt kulisseja, en elämässä somen ulkopuolella enkä somessa. Miksi esittää asioiden olevan jotain muuta kuin ne on? Antaa kaikkien kukkien kukkia ja ollaan ylpeitä niistä pienistä jutuista, jotka erottavat meidät muista, eiks niin? Ylpeitä siitä, että ollaan aitoja. Välillä ainakin itseäni vähän hävettääkin höpötellä tuonne insta storyn puolelle sitä sun tätä jonnin joutavaa, mutta se, millaisiin keskusteluihin pääsen teidän ihanien kanssa on se syy, miksi tuota teen. Se on kuin ystäville juttelisi.

Mutta kuulkaa ystävät hyvät, nyt pesemään kiristävä kasvonaamio pois kasvoilta ja unten maille. Eka työpäivä sairastelujen jälkeen jännitti niin paljon, että olen herännyt kukonlaulun aikaan. Tai jos kukko kiekuu viideltä, niin sitten olin kukkoakin aikaisempaan liikenteessä 🙂

KAUNIITA UNIA,


keskiviikko 07. maaliskuun 2018

Umpirakastunut ♥

11

HEISSULIVEISSULI!

Enpäs muista ihan heti, että mikään tai kukaan olisi vienyt multa näin jalkoja alta. Komeudellaan ja karismaattisuudellaan. Lämpöisyydellään ja sillä pienellä rosoisuudellaan, joka tuo särmää. Olemuksellaan, joka vaatii tutustumaan paremmin. Ylväydellään, joka kiehtoo koukuttaen. Erilaisuudellaan, jollaista en ole ennen nähnyt.

Kuten kerroinkin, niin hyvin hitaasti lämpenin, mutta loppujen lopuksi aivan hurahdin. Ne tutustumisemme alussa tuntemani lievät ”epävarmuudet” käänsin positiivisiksi asioiksi. Kokonaisuutta katsoen en voi kuin todeta, että Dubaista joko tykkää tai sitten ei tykkää. Itse kuulun tuohon ensimmäiseen porukkaan. Sehän näissä matkailuasioissakin on, että mielipide-eroista ei sovi kiistellä. Se mikä sopii jollekin toiselle ei välttämättä sovi muille. Listasin ”muutamia” juttuja alle, mihin Dubaissa rakastuin. Ja ihan vain ”muutamien” kuvien kanssa. Pahoitteluni siis kuvatulvasta.

♥ Lyhyt lentomatka. Mielestäni seitsemän tuntia on lyhyt lentomatka, se soljuu ohi silmänräpäyksessä (paitsi aamuyön lennolla…). Seuraavan kerran ehkä otetaan jokin muu lentoyhtiö. Finnairin huomasin olevan aika tyyris, mutta esimerkiksi Emirates lentää Tukholmasta kohtuuhintaan Dubaihin ja kivoihin lentoaikoihin. Siihen kun saisi vielä hyvät jatkolennot Tampereelta niin säästäisi pysäköintikuluissakin!

♥ Ei juuri aikaeroa! Kun olemme tottuneet reissaamaan joko Aasiassa tai USAssa, niin tämä jet lagin puuttuminen on ihanaa vaihtelua ja helpottaa mennen tullen elämää 🙂 Ainakin näinä päivinä, kun elämä on yhtä exceliä ja rivit vilisee muutenkin silmissä!

♥ Ilmasto. Täytyy myöntää, että aluksi petyin Dubain talven ”kylmyyteen”. Ei tullut sitä tukalaa oloa ulos astuessa. Kosteaa pläjäystä päin pläsiä. Illalla piti kietoa pitkähihaista päälle. Parin pilvisen päivän aikana altailla sai hytistä. Loppujen lopuksi loppuviikon +22 astetta tuntui ihanalle. Ei liian kuumalle vaan just sopivalle. En ole muutenkaan enää se Maria, joka makaa auringossa rusketusraitoja etsien vähintään +35 asteen helteessä, joten tämä lämpötila sopi ihan loistavasti. Tosin kyllä tuolla silti ruskettuu, jos niin haluaa. 

♥ Ruoka. Aika paljon olemme maailmalla reissaneet ja paljon ihania ruokia syöneet. Ikinä ennen ei ole kuitenkaan reissun jälkeen ollut sellaista tunnetta, että joka ikinen ruokailu meni nappiin. Tai rahoilleen sai vastinetta. Dubaissa jokaikinen ruokailu oli kokemus. Maukas sellainen. Söin 10 päivän aikana valehtelematta ainakin kahdeksan fattoush -salaattia. Lisäksi libanonilaisia kylmiä mezejä, mutta myös pitsaa. Minihamppareita ja teriyaki -kanaa. Hummerinacholautasta ja paikallisia jälkiruokaherkkuja. Turkkilaista kunnon kebablautasta ja kuvissakin vilahtelevia pizza/pitaleipien yhdistelmiä. Terveellisiä kvinoasalaatteja. Arabialaista leipää ja suloisen täyteläistä hummusta on kaikista eniten ikävä.

♥ Turvallisuus. Kukaan ei vislaile tai huutele perään. Iltamyöhäänkin saimme kaduilla kävellä ilman tunnetta siitä, että olisi epämiellyttävä olo. Käsilaukusta ei tarvinnut pitää kaksin käsin kiinni varkaiden pelossa. Taksissa ei tullut kertaakaan tunne, että kuski huijaa. 

♥ Hygienisyys. Ruokamyrkytyksenhän voit saada mistä tahansa. Ihan koti-Suomessakin. Meillä kuopus oksensi yhtenä yönä ja esikoinen Atlantiksessa huonetta odotellessamme. Veikkaan, että joku pikkupöpö tytöillä oli, mutta toisaalta kuopuksen äkillisen pahoinvoinnin kuittaisin myös Tim Hortonsin äklömakealla kaakaojuomalla 😀 Tuntui, että oli ruokapaikka mikä tahansa, niin mitä tahansa uskalsi syödä. Tälläkään reissulla emme vältelleet mitään, niin kuin emme ole koskaan vältelleetkään. En voisi kuvitella eläväni lomamatkaani esimerkiksi ilman salaatteja tai muita kypsentämättömiä ruokia.ID

♥ Siisteys. Singapore on siisti, mutta ei kuulkaa Dubai sille paljoa häviä. Oikeastaan voisin sanoa, että katukuva on siisteydessään samaa tasoa. Julkisia veskejä oli runsaasti ja aina ihastelin niiden siisteyttä. 

♥ Ihmiset. Aluksi mietin, että onpa harmi, ettei saa hymyjä samanlailla kuin esimerkiksi Indonesiassa tai Thaimaassa. Kunnes tajusin, että kun ensin hymyilee itse, niin useimmiten dubailaiset hymyilivät takaisin. Muutaman kerran jouduin toteamaan, että vaikka itse olin yliystävällinen ja hymyilin, niin sain hymytöntä palvelua. Mutta hei, kaikillahan meillä on joskus sellainen päivä, ettei hymy irtoa. Sitäpaitsi, ajattelin asian niin, että nuo pari miespuolista henkilöä, ketkä eivät hymyilleet mulle asiakaspalvelutilanteessa omasivat huippuhyvän pelisilmän; kunnioittivat minua naisena sekä sitä, että vieressäni seisoi aviomieheni. Ei siinä sovi lirkutella, eiks niin 🙂 Joten tässä yksi esimerkki, miten negatiivisuudet voi kääntää positiivisuuksiksi!

♥ Hotellin sijainti. Me emme juuri tutkailleet hotelleja varatessamme, mikä on kivaa aluetta ja mikä ei. Ihanalta ystävältä kysäisin sen jälkeen mielipidettä, kun olin jo varannut hotellit ja tulimme tulokseen, että hyviltä paikoilta ovat. Eka hotelli (Hilton Dubai by the walk) sijaitsi JBR:ssä lähellä The Walk:ia. Nappisijainti, lähistöltä löytyi kasapäin ravintoloita ja kauppoja. Toinen hotelli (Atlantis the Palm) sijaitsi Palmusaarella, josta on vähän matkaa Dubain muihin osiin. Nappivalinta tämäkin. 

♥ Hintataso. Taksit olivat ihanan edukkaita verrattuna Suomeen. Niitä oli helposti saatavilla ja olivat luotettavia. Ruoka oli samanhintaista kuin meillä. Vaatteiden hintoja silmäilin pikaisesti Dubai Mall:ssa ja huomasin, että samaan hintatasoon menevät kuin kotonakin. Koska mitään akuuttia shoppailtavaa ei ollut, niin emme juuri kaupoissa kierrelleet. Verrattuna esimerkiksi Aasian lomiin ruokaan kului rahaa rutkasti enemmän, mutta toisaalta kertaakaan emme joutuneet ruoan laatuun pettymään. 

♥ Alkoholittomuus. Tämä! Se, että julkisilla paikoilla ei myydä alkoholia on ihana asia. Ei örveltäviä turisteja tai paikallisia nähtävillä, mikä lisäsi turvallisuuden tunnetta. Itsekin nautin siitä, että ruoan kanssa tuli juotua vettä. Tai sitä Diet Pepsiä (miksei muuten tätä juuri enää saa Suomesta?). Kerran mies ehdotti pihviravintolaan menemistä, mutta niin on makuaisti kehittynyt, että en olisi ehkä pihviä voinut ilman 12 cl punaviiniä syödä ;D Hotellien baareissa on kyllä saatavilla alkoholia, mutta hintataso on aikamoinen. Mielelläni otan sen dieetti Pepsin kuin maksan valkoviinilasista 18 euroa…

♥ Pukeutuminen. Tämäkin seikka aiheutti aluksi hämmennystä; miten me nyt osataan pukeutua maassa maan tavalla. Mutta kun teki pienen kierroksen (ulkopuolella hotellin), niin huomasi että siistit vaatteet on pop. Oikeastaan ihan kiva, että ihmiset pukivat päällensä mennessään syömään esimerkiksi uima-allasosastolla. Aika monessa kohteessa kun näkee hikisiä ihmisiä pikkupikkubikineissään ruokailemassa. Tutkailimme lapsien pukeutumista ja huomasimme, että se on vapaampaa esimerkiksi julkisilla paikoilla; heillä ei tarvitse olla olkapäät ja polvet peitettynä.

Voi voi, että tuli taas ikävä Dubaihin! Mutta olipa ihana palata ruokiksella noihin maisemiin ♥ Nyt takaisin töiden pariin eli ajatukset loppuviikon myyntikokoukseen matkailun sijaan. Helpommin sanottu kuin tehty 😀

KESKIVIIKKOTERKUIN,


maanantai 05. maaliskuun 2018

Luksuslomailun tunnetta; Atlantis the Palm

9

MOIKKAMOI IHANAT

ja mitä mainiointa maanantaiaamua! Silloin kun tuntuu, että loma on kestänyt ikuisuuden on hyvä aika palata kotiin. Niin me tehdäänkin. Mutta nautitaan vielä tämä viimeinen lomapäivä auringosta ja idän eksotiikasta. Luksuksesta ja viiden tähden hotellin antimista. Meillä piti olla check out tänään klo 12.00, mutta koska lento Suomeen lähtee vasta ensi yönä neljän jälkeen saimme onneksi venytettyä tuota check outtia iltakymmeneen. Pienestä lisämaksusta, toki.

Jos uloskirjautumisen myöhästyttäminen ei olisi onnistunut, oli meillä varasuunnitelmana ottaa taksi ja lähteä tutkimaan tänään Abu Dhabia. Abu Dhabi kuten monet muutkin tämän maan nähtävyydet jäävät seuraaville kerroille. Seuraaville kerroille? Jep, vaikka ihan ekoina päivinä olin sitä mieltä, että Dubai on ehkä vähän ”liian elävä” omaan makuuni, olen näiden päivien aikana ihastunut tähän paikkaan. Enkä vähiten sen takia, että ollaan teidän kanssa käyty kommenttiboksissa erittäin antoisia keskusteluja. Murrettu ennakkoluuloja ja jaettu ihan hirmuinen määrä uutta tietoa. Kiitos teille vielä kerran, te lukijat olette se syy, miksi tätä blogia ylipäätään pidän ♥

Toinen syy, miksi tätä pidän on se, että blogin myötä jää itselleni myös ihan hirmuisesti kivoja muistoja. Senpä takia pahoitteluni kuvatulvasta. Halusin tallentaa nämä hulppeat hotellimaisemat blogiini ihan itseänikin varten. Sillä tiedän, että ihan vähään aikaan emme ole tulossa takaisin tähän hotelliin. En vieläkään saata ymmärtää, miten meillä kävi hotelliöiden hinnan kanssa niin hyvä tsägä. Katsoin ihan piruuttani suomalaisten matkatoimistojen tarjontaa tänne syyslomalla ja olin pyörtyä; viikko maksaisi meidän perheeltä monta tonnia! Vink vink, tsekatkaa Booking.com – sieltä me saatiin ihan uskomaton diili viideksi yöksi.

Sain sähköpostitse kyselyä hotellista ja siitä kannattaako maksaa vähän enemmän. Onko tämä hotelli sen arvoinen? Lyhyesti ja ytimekkäästi; kyllä on! Mutta muutaman jutun haluaisin nostaa esiin. Hotelli on erittäin suuri, mikä toki saa aikaan sen, että ihmisiä on erittäin, erittäin paljon. Ellei herää aamulla aikaisin, saattaa aamiaisille joutua jonottamaan. Altailla ollaan kuin sillit suolassa ja tunnelma on hotellin aulassa ja käytävillä kuin Vegasissa konsanaan. Eli mikäli kaipaa rauhaa lomallaan, niin tämä ei välttämättä ole oikea kohde. Mikäli haluaa rantatuolissa istuessaan maisemat, jotka muistuttavat trooppista postikorttia, niin tämä ei ole oikea paikka. Taustalla näkyy Dubain JBR:n pilvenpiirtäjät ja heti tuon merikaistaleen toisella puolella rakennetaan tällä hetkellä.

Näiden muutaman ”varjopuolen” jälkeen on syytä siirtyä hehkutukseen 😀 Kuten kerroin, niin saimme varattua Imperial Club -huoneen, mikä tarkoittaa sitä, että ensinnäkin vältimme sisäänkirjautuessamme jonot. Meidät johdatettiin suoraan 12. kerroksen loungetiloihin herkkuja notkuvien aamupalapöytien ääreen sillä aikaa, kun henkilökunta suoritti sisäänkirjautumistamme. Huone oli valmis vasta klo 14 aikaan, mutta se ei haitannut; hotellin kaikki fasiliteetit olivat käytettävissämme heti, kun tänne saavuimme.

Imperial Club -huoneeseen sisältyy aamupala joko hotellin kahdessa (melko ruuhkaisessa) buffet-ravintolassa tai sitten kahdessa erillisessä Imperial Club loungessa. Toinen sijaitsee itätornin 12.kerroksessa ja toinen länsitornin ekassa kerroksessa. Aamupalan lisäksi näissä tiloissa saa käydä iltapäivällä parin tunnin ajan lounastamassa (voileipiä, salaatteja) ja juomassa virvokkeita, teetä tai kahvia. Viidestä seitsemään on ns. cocktail hour, jolloin myös alkoholijuomat ovat ilmaisia.

Tarjolla on silloin ruokaisia salaatteja, idän herkkuja, hedelmiä, sushia ja vaikka mitä. Illalla vielä on kolmen tunnin ajan iltasnackeja tarjolla. Eli vaikka hotelli tarjoaa myös puolihoitoa ja täyshoitoa, niin niistä ei mielestäni kannata maksaa. Me ollaan kuitattu kaikki ruoat pelkästään maksamalla tuosta Imperial Club -huoneesta. Tuon myötä saamme myös lentokenttäkuljetukset veloituksetta.

Kaikille hotellin asukkaille ilmainen on tuo Aquaventure -vesipuisto, jossa puolet perheestämme on viihtynyt hurjaakin hurjemmissa vesiliukumäissä. Minä ja esikoinen paistatellaan mieluummin päivää tässä vesipuiston rannalla. Kuten kerroin, niin en ole kylpylä- tai uimahalli-ihmisiä. En liiemmin vesipuistoihmisiäkään 😉

Hotellissa on kaksi isoa uima-allasaluetta. Vehreitä keitaita ja kuitenkin sitä rauhaa löytää, jos sellaista haluaa lomaltaan. Hotellissa sijaitsee 23 ravintolaa, joista osa on ns. luksusravintoloita, joihin on tiukat pukeutumiskoodit. Ostoskaduilta löytyy toinen toistaan hienompia liikkeitä, joissa voi tuhlata rahojaan, jos ylimääräistä on.

Me ollaan tällä lomalla shoppailtu ihan älyttömän vähän; kotiinviemisiksi ostin yhden maustepussin paikallisesta ruokakaupasta 😀 Hinnat ovat kaupoissa Suomen tasoa ja koska akuuttia tarvetta ei millekään ole, niin parempi jättää shoppailematta. Sen sijaan ollaan keskitytty henkisen pääoman ja kokemuksien kartuttamiseen.

En tiedä voiko tätä luksuslomailuksi kutsua, mutta kyllä se nyt sellaiselta tämän hotellin myötä tuntuu. Rakastan seurata ihmisiä hotellin käytävillä. Osa on pukeutunut niin fiinisti Loboutunit jaloissa, osa (kuten mekin) ollaan ihan tavallisia pulliaisia. Silti olemme kaikki tuolla sulassa sovussa keskenämme. 

Mutta nyt vielä viimeinen lomapäivä ennen tiukkaakin tiukempaa loppuviikkoa töissä. Palaan vastaamattomiin kommentteihin sitten viimeistään koti-Suomesta. Ai niin, just kun nautin tyhjästä rannasta, parkkeerasi viereemme perhe, jonka mies kuuntelee täysillä puhelimestaan jalkapallopeliä ja eläytyy siihen pomppien ja riehuen. Ihan tuossa metrin päässä minusta  😀

ILOISTA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. mikäli mietitte, että ei sitä ruuhkaa kuvista välity, niin täytyy myöntää, että heräsin tänä aamuna vähän aikaisemmin kuvauskierrokselle. Muuten kun on niin vaikea ottaa sellaisia kuvia, joihin ei joku olisi eksynyt 😉

PPS. tuolla Instagramissa profiilini alta löytyy ”kohokohdat”, joista taas löytyy kansio nimeltä Atlantis. Sinne olen napsaissut muutamia kuvia ja videoita myös hotellin sisätiloista.


keskiviikko 28. helmikuun 2018

Maassa maan tavalla

10

HEIPSULIHEI VAAN

ihanat ja terkkuja jälleen täältä Dubaista! Tänään vaihdettiin hotellia, JBR:ltä palmusaarelle. Ikinä kuuna päivänä en olisi voinut kuvitella, että asumme tässä legendaarisessa Dubain maamerkissä, nimittäin Atlantis the Palm -hotellissa. Niin vain kävi, että varatessamme tämän reissun hotelleja päätin katsoa ihan piruuttani hinnan viidelle yölle. En ollut uskoa silmiäni, se oli vain himpun verran enemmän kuin tuon Hiltonin hinta, jossa olimme ekat viisi yötä. Varasin huoneen samantien ja sain vahvistuksen.

Aika paljon (lue: liki aina viimeisten vuosien aikana) olemme Booking.comia käyttäneet, joten voi olla, että sillä oli osuutta hinnan ”alhaisuuteen”. Tänään sisään tsekatessamme vastaanottovirkailija meinasi veloittaa meiltä vielä puolet lisää. Ei ollut uskoa, että saimme viisi yötä niin edullisesti. Onneksi olin printannut tuolta Booking.comista varausvahvistuksen, josta näkyi, että heidän mukaansa myös tuo meidän 12 -vuotias meni lapsesta. Saimme siis älyttömän hyvän diilin, sisältäen vielä upgraden Imperial club -huoneeseen, joka tarkoittaa tiettyjä etuja; loungessa on snackseja ja juotavaa tarjolla aamusta iltaan. Siellä kuittasimme lounaankin sandwichien avulla.

Ennen päivällistä oli vielä sellainen pre dinner -tarjoilu, johon sisältyy juomia ja sushia / kanapeita / ruokaisia salaattia. Illalla vielä oli jotain huikopalaa. Eli välttämättä ei tarvitsisi käydä muualla syömässä lainkaan. Siistä yltäkylläisyydestä, mistä ollaan kommenttiboksin puolella puhuttu – täällä sitä näkee. Mutta iloksemme näkee myös ihan meitä tavallisia mattimeikäläisiäkin. Emme erotu niin porukasta 🙂

Mutta aiheeseen palatakseni. Tykkään, että eri kulttuureihin tutustuminen on jo lastenkin kannalta erittäin kannattavaa. On tärkeää, että hekin näkevät, että sitä tulee toimia maassa maan tavalla. Muutamia esimerkkejä mainitakseni niin täällä Dubaissa emme miehen kanssa kävele käsikädekkäin julkisilla paikoilla. Saatikka pussaile tai halaile. Koska niin ei kuulu täällä tehdä. Sen verran pitää kunnioittaa paikallista uskontoa, että hellyydenosoituksia ei jaella julkisesti. Me saadaan sitten hömpsötellä hotellihuoneessa, mikäli lapset sen vaan sallivat…”äiti ja iskä, lopettakaa – tää on noloa meille kaikille ;D”.

Yksi asia, mistä olen ollut kovin iloinen on se, että iltaruokapaikoissa ei edes myydä alkoholia. Helposti lomalla sitä tulisi juotua ruoan kanssa viinilasi tai pari. Nyt se on pari lasia vettä tai sitten, pari vuotta boikotoimani, light limu. Yleensä Diet Pepsi. Tiedän, että se on superkamalaa myrkkyä, mutta olen kehittänyt siihen nyt jo addiktion. Hotellien baareissa ja ravintoloissa myydään alkoholia, mutta hinnat ovat sen verran suolaiset, että ihan mieluusti ottaa sen limun tai vettä. Tosin täällä hotellissa on open bar klo 5-7 ja tänä iltana tuli juotua ensimmäisen kerran kuplivaakin koko reissulla.

Kolmantena maassa maan tavalla -asiana on pukeutuminen. Siinä, missä Aasian rantalomakohteissa on tottunut pukeutumaan hellemekkoihin, pakkasin tänne mukaan peittävämpää vaatetusta. On kuulemma soveliasta, että ainakin joko polvet tai olkapäät ovat peitettynä. Itse olen pitänyt päivisin uima-altailla pitkää kaftaania. Muutenkin esimerkiksi lounaalle mennessä ei ole soveliasta pukeutua rantahepeneisiin. Toisaalta tykkään siitä, että ravintolassa kunnioitetaan muitakin asiakkaita pukeutumalla hyvin, toisin sanoen tarpeeksi peittävästi.

Kuten eilen IG:n puolella totesin, niin tämä kaupunki on niin kreisi. Ex tempore päätimmekin mennä uudelleen Dubai Mall:ille, mutta emme ostoksille vaan valoshowta katsomaan. Se jo itsessään oli upea. Mies bongasi jostain, että Burj Khalifa valaistaan klo 20. Kävimme kahvilla ja suuntasimme jälleen vesilähteiden luokse. Tuo Burj Khalifan valoshow oli sellainen, että jää muistoihin yhtenä hienoimpana tapahtumana reissuilla.

Kaiken tämän luksuksen ja kimalluksen keskellä huomaan, että kuten aina lomilla tähän aikaan lomasta huomaan kaipaavani omaan sohvannurkkaan. Villasukat jalassa ja koissuli kainalossa (kuinka ikävä voikaan toista olla!). Matkustelu on ihanaa ja antoisaa. Eikä vähiten sen takia, että joka ikinen kerta on ihana palata kotiin ♥

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. postauksen kuvat Marinasta sekä Dubai Fountainilta! Niitä olisi ollut paljon enemmän, mutta kone ei suostunut lataamaan kuvia. Pöh, wifi taitaa olla ruuhkaisena näin ilta-aikaan!

 


maanantai 19. helmikuun 2018

Blogikuvat – ennen ja nyt

12

*Kaupallinen yhteistyö: Olympus

HEIPPA IHANAT!

Aloitetaan viikko valokuvausjutuilla. Historian havinalla ja toteamalla, että ihminen on kehityskelpoinen. Ainakin valokuvauksen suhteen. Näiden liki yhdeksän vuoden aikana, kun olen blogannut, on blogirintamalla tapahtunut paljon. Blogien määrä on räjähtänyt, teksteistä on tullut ammattimaisia ja mikä omaan silmääni ihaninta, silmänruokaa blogeista löytyy ammattitasoisten kuvien myötä ihan hirmuisesti. Itse olen vähän sellainen katselija; tykkään lukea tekstejä niin blogeissa kuin aikakausilehdissäkin, mutta vielä enemmän rakastan katsoa kauniita kuvia. Sellaisia kuvia, joista välittyy tunne. Kuvia, joihin oikeasti pysähtyy ja toteaa, että wau! Kaupallisen yhteistyön myötä Olympus:n kanssa pääsin pohtimaan valokuvaustaitojeni kehitystä vuosien ajalta. Hei, postauksen lopusta löytyy muuten huikea kameran vaihtodiili, joten toivottavasti jaksatte lukea sinne asti 🙂

Silloin reilu kahdeksan vuotta sitten, kun perustin blogini käytin aluksi netistä lainattuja kuvia. Välillä räpsin kuvia pokkarillani. Asiaan kuitenkaan syvemmin paneutumatta. Blogin visuaalinen ilme oli mitä oli. Mutta siihen aikaan nähden ihan kelpo. Jotenkin näin jälkikäteen ajateltuna valokuvaus tuohon aikaan oli rennompaa. Sitä se on taas tänä päivänäkin, onneksi, mutta tuossa välissä oli kausi, että koin suuren suurta painetta muiden hienoista kuvista ja siitä, että en itse omasta mielestäni päässyt lähellekään tätä tasoa. Silloin alkuaikoina tuli otettua kuvia paljon salamalla. Tänä päivänä en käytä salamaa ollenkaan. En myöskään ymmärtänyt hölkäsenpöläystä mistään valokuvaustermeistä, syväterävyyksistä tai ISO-arvoista. Näin jälkikäteen kuvia katsellessani huomaan, että myös tärähtäneet kuvat menivät läpi kuvausseulani.

Katsastetaan ensin ruokakuviani ”silloin joskus muinoin”:

Ei pahoja, mutta omaan silmääni noista puuttuu se jokin. Tunne tai se että ylipäätään kuvaamiseen olisi mitenkään panostettu. Keskirivin oikeanpuolimmainen kuva on sellainen kyllä, että siitä tunnistan oman kuvaustyylini. Sen voisin vielä tänä päivänäkin kelpuuttaa osaksi blogini kuvia. Vertailun vuoksi viime vuosien ruokakuviani:

Vuosien saatossa olen ruokakuvien suhteen alkanut rakastaa tummanpuhuvaa värimaailmaa. Siinä missä aiemmin nostin kirkkauspykälän kattoon saadakseni valoisia ruokakuvia (joissa ruoan ulkonäkö kieltämättä kärsi), tulee nykyään mieluummin alivalotettua kuvia. Näin on myös sisustuksenkin suhteen. Aiemmin pidin surutta valoja päällä ottaessani kotikuvia. Valkotasapaino sanana ei ollut tuttu. Välillä kuvat olivat kellertäviä, mutta pahimmassa tapauksessa myös jopa vihertäviä. Kuvan sommittelutkin oli vähän niin ja näin.

Syyskuinen tiistai-iltapäivä vuonna 2014 oli käänteentekevä täällä lifestyle-blogissani tai ainakin sen kuvia ajatellen; kurvasin lentokentälle postin kautta. Hain postista paketin, jonka päällä luki Olympus. Malttamattomana meinasin avata tuon paketin jo lentokoneessa, mutta odotin Budapestiin asti. Kämppäkaverini Karla joutui vastentahtoisesti kuulemaan ihastelujani valkoisen kamerakaunokaiseni, Olympus E-PL 6:sen ulkonäöstä. Väsy painoi silmiä ja manuaalin lukeminen jäi. Seuraavana päivänä lähdimme tiukkaakin tiukemman aikataulun saattelemina kuvaamaan kaupunkia. Minä tuon uuden kameraystäväni kanssa. Koska manuaali oli jäänyt lukematta, niin turvauduin automaattiasetukseen. ”Katso näitä kuvia!” huokailin Karlalle ja näytin otoksiani kameran isosta lcd-näytöstä. Jonkun aikaa reissun jälkeenkin otin kuvat vielä automaattiasetuksella, mutta kuvien laatu koki silti mielestäni aimo harppauksen eteenpäin. Vai mitä mieltä olette alla olevista sisustuskuvista verrattuna yllä olevaan kollaasiin?

Vuosien saatossa myös valokuvaussilmäni on harjaantunut. Enää ei tule räpsittyä sataa kuvaa ja kelpuutettua niistä muutama hassu blogiin. Se, että opettelin tuon Olympus E-PL 6 -kameran säädöt ja opiskelin itse muutenkin omissa oloissani valokuvauksen perusteita on auttanut myös uusien Olympus-kamerakavereidenikin kanssa. Toimintatavat ja käyttäminen kun toimii periaatteessa samojen asetusten mukaan. Keväällä 2016 sain testiin ensimmäisen OM-D -sarjalaiseni eli OM-D E-M10 -järkkärin. Vaikka E-PL 6 -kamera teki tajuttoman hyvää jälkeä, niin tuon OM-D -sarjalaisen kanssa valokuvaus astui kertaheitolla ammattimaisemmaksi. Tykästyin samantien tuohon OM-D -kamerani etsimeen; E-PL 6 -minijärkkärissä kun olin kuvannut vain takanäyttöä käyttäen. Lisäksi rakastuin säätöjen nopeaan vaihtamiseen, jonka OM-D:n kaksi säätörullaa mahdollistivat. Syksyllä 2017 pääsin testaamaan tuosta aiemmasta OM-D -kamerakamerastani päivitettyä versiota eli OM-D E-M Mark II -järjestelmäkameraa. Sitä käytän tänä päivänäkin. Alla vielä kollaasi viime aikojen sisustuskuvista. Kollaasista huomaa hyvin, miten käy kuvien valkotasapainon, kun ei pidä valaisimia päällä. 

Kamera tekee toki suuren osan kuviin, mutta en vähättelisi objektiivienkaan vaikutusta. Itselläni on käytössä kaikkien bloggaajien suosikki tunnelmavalokuvauksessa eli Zuiko 45 mm f/1.8. Se on se fiilislinssi, jolla ne Marian keittiön perjantai-illan myyssiruoat poikkeuksetta kuvataan. Taattua laatua eikä tarvitse turhaan jännittää, että millaisia kuvista tulee. Kun tietää, että tuolla linssillä ja kameralla ne kyllä onnistuvat. Laajempaa kuvakulmaa halutessani otan käyttöön Zuiko 25 mm f/1.8- tai jossain tapauksissa jopa tuon Zuiko 17 mm f/2.8 -objektiivin. Viime syksynä ihastuin ensimmäiseen ikinä kokeilemaani macrolinssiin eli 30 mm f/3.5 -objektiiviin.

Aina silloin tällöin mut valtaa objektiivikuume, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani olen joka kerta tullut siihen lopputulemaan, että en edes tiedä, millaisesta objektiivista haaveilen. Olen huomannut, että valokuvaustouhussa nälkä kasvaa syödessä ja sitä pitäisi koko ajan kehittyä. Se on jännä juttu, että vaikken muuten ole elämässä lainkaan kunnianhimoinen enkä tavoittele kuuta taivaalta, niin valokuvauksen suhteen tunnistan itsessäni nuo piirteet. 🙂

Olen aikamoinen elämästä nauttija ja tykkään, että myös kuvissa saa näkyy se tunnelma, mitä kaipaan ympärilleni. Viime kesänä kirjoittelin vinkkejä tunnelmalliseen valokuvaukseen, jos haluatte käydä katsomassa kikkakolmoseni, miten kuviin saa tallennettua tunnetta 🙂 Viimeistään tämän postauksen myötä se oli pakko todeta itsekin; olen kehittynyt valokuvaajana. Se oma vaatimattomuuteni vain on ehkä aiemmin ollut tuon myöntämisen tiellä. Miten sitten olen kehittynyt valokuvaajana vuosien varrella?

*olen oppinut rajaamaan ja suoristamaan kuvan jo kuvausvaiheessa
*olen oppinut menemään tarpeeksi lähelle kuvattavaa kohdetta
*uskallan kokeilla eri kuvaustyylejä ja eri kuvankäsittelytapoja
*tunnen kamerani säädöt ja tiedän, millä säädöllä kuvata mitäkin tunnelmaa
*osaan leikitellä valon ja varjon avulla
*olen opetellut eri objektiivien erot
*hahmotan kuvakulmat aiempaa paremmin
*kuvaan ainoastaan RAW-kuvia
*olen oppinut käyttämään hyväksi auringonnousua ja -laskua

Aina välillä, kun saan kehuja kuvistani (kiitos kaunis niistä teille), vastaan että mä vaan räpsin ja kamera tekee työn. Näinhän se periaatteessa on, sillä mulla on maailman parhain kuvauskalusto käytössä. Mutta silti tunnustan, että kyllä mustakin on vuosien varrella kehkeytynyt ihan hyvä valokuvaaja 🙂 Valokuvaamisesta on tullut itselleni intohimo, rakas harrastus. Kuten myös kuvien käsittelystä.

Alkuaikoina minulla oli käytössä kuvankäsittelyohjelmista Picasa, Photoscape ja PicMonkey. Pari vuotta olen ollut vankkumaton Lightroomin kannattaja. Olen ostanut ”muutamia” (lue: liikaa) VSCO -filtteripaketteja, joiden avulla kuviin saa kivasti eloa. Mutta viime aikoina olen luonut myös omia ”presetsejä” eli muokkausasetuksia. Ruokakuvilleni löytyy omansa, kuten myös sisustuskuvillekin. Riippuen siitä millaista tunnelmaa kuviin haen. Tykkään leikitellä asetuksilla. Nostaa varjokohtia esiin ja himmentää valotusta. Luoda kontrastia ja lisätä pykälällä selkeyttä tai terävyyttä.

En ehdi juurikaan seuraamaan blogeja valokuvausta silmällä pitäen, mutta Instagramin puolella ahmin kauniita kuvia tämän tästä. Siellä suurinta kuvausinspiraatiota olen saanut Anisa Sabetilta (@anisa.sabet), varsinkin hämyisten ruokakuvien suhteen. Viime vuosina blogien visuaalisuus on korostonut, mutta Instagramissa törmää vielä vanhoihin tuttuihin ”räpsäisenpäs kuvan nyt tästä” -kuviin. Itse laitan noita tuollaisia räpsyjä Insta Storyn puolelle. Instagramin kuvavirrasta löytyy useimmiten kameralla otettuja kuvia. Se kun on nykyään tuon kameran WiFi joka mahdollistaa kuvien helpon siirtämisen kännykkään ja sitä myötä sosiaaliseen mediaan.

VAIHTODIILI!

Jos olet myös kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Mikäli päivität vanhan Olympus PEN -kameran, saat 300€ hyvityksen – ja mikäli vaihdat minkä muun tahansa kameran (kameran merkillä ei ole väliä), saat 150€ vaihtohyvityksen. Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet löytyvät täällä. 

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA TOIVOTELLEN,


« Vanhemmat
Uudemmat »