HEIPPAHEI!
Tänään tuossa aamukahvilla istuessani ja maailmaa ihmetellessäni tajusin, että meidän kesälomat ovat muuttuneet aikalailla. Lasten kasvamisen myötä. Siinä missä taannoin kierrettiin kesälomalla Muumimaailmat, Junibackenit sun muut, ei meillä enää kuuluu aamupalapöydässä vinkunaa siitä, että minne voitaisiin lähteä. Kun kaikki muutkin menee. Ihan parasta lomatekemistä on kuulemma se, kun vaan ollaan. Tuo viime postauksessani kirjoittama lista lomapuuhasteluista on myös lapsille se mieluinen lista.
Tämä lämmittää mun mieltäni kovin. Olen sitä mieltä, että koska arki on kaikessa kiireessään aika hektistä, myös noilla koululaisilla, niin pitkä kesäloma saa olla vaikka kokonaan vailla ohjelmaa. Jos niin haluaa. On suorastaan fantastista, että osaa vaan olla. Vaikka mahdollisuus olisi tehdä paljonkin, niin silti on kullanarvoista tietää, että ne elämän parhaimmat hetket ovat ilmaisia.
Päivän tähtihetki on usein auringonlaskun ihmettely yhdessä. Se voi olla metsässä vaeltelu ja luonnon ihmetteleminen. Tunne, kun sulkee karvaisen kaverin syliinsä ja nuuskuttaa turkin tuoksua. Voitettu korttipeliturnaus tai se euforia, jonka kokee löylyjen osuessa juuri nappiin. Ihan vain se, kun saadaan aamulla istua samaan aamupalapöytään.
Meillä lapset ovat saaneet kokea paljon ja nähneet jos jonkinlaisia sirkushuveja ympäri maailman, mutta silti arvostan suuresti sitä, että eivät niitä kaipaamalla kaipaa. Tietävät, että on mahdollisuus tehdä asioita, mutta tietävät myös sen, että onni ei löydy sieltä vuoristoradan äkkijyrkän alamäen vauhdista. Toiselta puolen maailmaa. Vaan onni on tässä ja nyt.
Äitinä koen onnistumisen tunnetta sen suhteen, että olen saanut lapset arvostamaan niitä ihan tavallisia juttuja elämässä. Sen, että on ihan ookoo rauhoittua oman perheen kesken ja osata nauttia siitä. Vailla ohjelmaa ja vailla jatkuvia whatsup-keskusteluita siitä, että mitä tehtäisiin. Musta tuntuu, että lapsetkin nauttivat näistä päivistä. Vaikka ne kaverit niin tuikitärkeitä ovatkin. Mutta vielä tulee aika (nopeammin kuin tiedämmekään!), kun ne kaverit on taas arjen ykkösjuttu ja rumba siitä, mitä tehdään ja kenen kanssa ollaan voi alkaa.
Tavallaan joku pieni osa minusta kapinoi kaikenmaailman kesäisiä rahareikiä vastaan. Joissa jonotetaan satojen muiden ihmisten kanssa ja saadaan yhteen luokattoman huonoon lounashetkeen kulumaan helpostikin yli viisikymmentä euroa. En ole koskaan ollut se äiti, joka nauttii massatapahtumiin osallistumisesta. Joskus tunsin syyllisyyttä siitä, että en ole sellainen äiti kuin monet äidit ovat. Joka ottaisi kuvia possujunan kyydissä matkaavista pikkuisista ja jaksaisi olla huvipuistossa aukeamishetkestä viimeisen härvelin sammumiseen saakka. Eikä mun onneksi tarvitse sellainen äiti ollakaan 🙂
Postauksen kuvat ovat eiliseltä, kun teimme pienen retken tuohon kivenheiton päähän Seitsemiseen. Edelleen iso suositus. Kävelimme jälleen sen suosikkireittimme, Haukilammelle ja takaisin. Tällä kertaa emme grillanneet makkaraa vaan palasimme mökille syömään.
Ehkä se kesäloman syvin olemus ja ilo lapsille loppuviimein on se, että me vanhemmat osaamme olla läsnä. Irti työkuvioista. Silloin lapsetkin ehkä rauhoittuvat paremmin hetkeen ja osaavat nauttia niistä pienistä jutuista ♥
Onko ihan ookoo vaan olla vai pitääkö kesälomalla olla jotain erikoista tekemistä?
IHANAA TIISTAITA TOIVOTELLEN,
PS. etupihan terassilta kuului just iloinen huuto ”Äiti, olisit nähnyt kuinka ison kalan lokki just nappas tuosta meidän edestä!”. Tää on just tiivistettynä se, jota yritin koko postauksen ajan teille kirjoittaa 🙂