…eli ystäväkirjaa, ystistä!

MORO!

Se on taas mä täällä, Toby nimittäin. Tää on nyt melkein yhtä noloa kuin se mun uus amme, jossa on muumeja, mutta äippä laittoi mut vastailemaan joihinkin kysymyksiin. Daah tai D44, niin kuin noi mun ihmissiskot sen kirjoittaa. Oli löytänyt tällaisen kivan haasteen Lauran blogista, jossa Onni vastaili kyssäreihin. Kyllä mäkin sit, jos kerta Onnikin 😉

1. Mikä on lempiherkkuasi?

No ei ainakaan ne puulta maistuvat kuivat naksut, ne ruokanappulat, joita mulle syötetään aamuin illoin. Mä tykkään raa’asta jauhelihasta ja nakeista. Myös leivänpäällyskinkku käy. Jostain syystä toi mun perhe ei sitten yhtään hiffaa, että mulle pitäisi syöttää pelkästään nakkeja, jauhelihaa tai kinkkua, jos haluaisi että mä olisin hyvällä päällä. Kerran mä onnistuin varastamaan kokonaisen kinkun paahtoleivän päältä. Suikkasin sen niin nopsaa suuhuni, että sen päällä olleet paprikatkin laskeutuivat kauniisti leivän päälle takaisin 😀

2. Oletko koskaan tuhonnut mitään?

Tänään kun äiti oli töissä mä pääsin itse eteisen peilikaappiin. Siellä lattialla oli sellainen ihana vaaleanpunainen villapipo. Jäin kiinni itse teosta, kun äiti tuli kotiin. Söin sitä parhaillaan eteisen lattialla ja kun ovi kävi niin leikin muka nukkuvaa tuon pipon päällä. Heräsin ihan pöllämystyneenä, mutta ei mua uskottu. Lattia oli täynnä vaaleanpunaisia langanpätkiä. Muuten en kyllä ole kova tuhoamaan mitään. Oon aika lepposa kaveri.

3. Leikitkö mielelläsi muiden koirien kanssa vai oletko tappelupukari?

Kyllä mä leikkisin. Aina lenkillä jäisin leikkimään kaikkien vastaantulevien koirien kanssa, mutta ne ei suostu leikkimään mun kanssa. Niiden omistajat vetää niitä eteenpäin ja mä jään usein heiluttamaan häntää ja vinkumaan perään.

4. Missä nukut mieluiten öisin?

Nukahdan mieluusti äidin ja isin sänkyyn, mutta siitä siirryn sitten sängyn alle nukkumaan. Nyt kun oon jo iso poika, niin siellä alkaa olemaan aika ahtaat oltavat.

5. Mikä on lempilelusi?

Nalle Puh (se on samalla mun rakastettuni ♥) sekä joulupukki vinkulelu. Miettikää, se joulupukki on tullut Jenkeistä asti!!! Miten se on osannut sinne mennä? Sit välillä mä leikkisin mun siskojen kaikilla pehmoleluilla, mutta mun ei anneta, sillä tunnustetaan – mulla on välillä vähän rajut leikit.

6. Jos pöydälle olisi jäänyt makkara ja olisit huoneessa yksin, mitä tekisit?

Oi, olisin taivaassa. Varsinkin jos pöydän vierellä olisi sopivan korkuinen tuoli. Hyppäisin tuolille, nappaisin makkaran suuhuni ja veisin sen mun aarteiden säilytyspaikkaan. Eli olohuoneen matolle. Sohvapöydän taakse niin, ettei kukaan näkisi. Sitten söisin sen kiireen vilkkaa parempiin suihin. Tällaiset kyssärit eivät ole muuten sallittuja. Turhaa tiisausta, mulla ei i-k-i-n-ä kävisi noin hyvä tsägä, että onnistuisin saamaan kokonaisen makkaran 😀

7. Oletko kova uimaan?

No comments. Mökillä viime kesänä mua houkuteltiin uimaan, mutta olin niiiiin pieni, että vähän pelkäsin sitä vettä. Tänä kesänä kuulemma saan oman pelastusliivinkin ja kokeillaan uida sen kanssa. Inhoan kyllä sitä huruhurulaitetta (toim.huom. hiustenkuivain) niin paljon, että mikäli uiminen vaatii aina turkin kuivauksen niin en aio uida. Koskaan.

8. Minkälainen olisi täydellinen päiväsi?

No hei, tää on helppo. Mun annettais ihan vaan nukkua sohvalla niin kauan aamulla kun mä haluan. Mulle tarjoiltaisiin aamupala ja Dentastixi sinne sohvalle. Sit käytäisiin parin tunnin lenkillä, jossa saisin olla vapaana ja juosta ilman, että kukaan rajoittaisi mun menemisiä. Sitten noi tyypit jaksaisi heitellä mulle keppiä tai lelua tunnin ajan. Saisin välipalaksi satsumaa tai porkkanaa ja sit taas nukkuisin. Illalla huomaisin sen kokonaisen makkaran pöydällä ja saisin syödä sen hyvällä omalla tunnolla. Sit mua rapsuteltaisiin takkatulen äärellä ja mä saisin nukahtaa äitin ja iskän viereen.

9. Oletko koskaan saanut kiinni oravaa tai muuta jännittävää saaliseläintä?

Kyllä, sain kuulkaa kiinni sellaisen iiiison hiiren (toim.huom. oli päästäinen ja valmiiksi jo kuollut). Se pyristeli vastaan niin maan kamalasti ja mä hypin sen perässä ojassa kuin Rambo konsanaan. Otin sen suuhuni ja tulin polleana poikana ojasta kadulle. Äiskä kirkaisi niin kovaa, että mun suu loksahti auki ja se näääääin iso hiiri tippu. Sitten mut vedettiin äkkiä sen saaliseläimen luota pois. Sinne se jäi. En saanut edes mitään palkintoa, vaikka niin urheasti saalisti. Aivan epistä! Ai niin, sainhan mä kerran pikkuvauvana kiinni yhden toisenkin jännittävän saaliseläimen; sellaisen mustakeltaisen surisijan, joka söi omppua. Mä haukkasin sitä omppua ja se surinaeläin joutui mun suuhun. Sylkäisin sen äkkiä pois, mutta se pisti mua kirsuun. Koko nassu turposi ja mua vietiin vauhdilla eläinlääkäriin, jossa jouduin suoraan takahuoneeseen tiputukseen. Ei ihan sankaritarina-ainesta, mutta melkein.

10. Minkälainen omistajasi on?

Maailman paras, tieteski ♥ Vaikka mä olen aika rehvakas ja murrosikä ottaa koville, niin en voisi toivoa parempaa perhettä. Toi isimies lässyttää mulle kontusillaan lattialla ja painii mun kans. Siskot antaa mulle salaa herkkuja ja toi äippä – se kans lässyttää ja rapsuttaa mua. Mulla on aika kissanpäivät täällä. Vaikka koira olenkin.

Mut hei, nyt tuli päikkäriaika. Oltiin pitkällä lenkillä ulkona ja mä pomppisin niin maan vimmatusti lumessa. Oon aivan puhki. Sitten jouduin poseeraankin monta kertaa. Tosi väsyttävää olla mallina. En jaksais yhtään olla paikallani. Äiti sanoi, että nää haasteet on hyvä antaa aina eteenpäin. Mä annan tän haasteen Väinölle. Vaikkei me olla Väinön kanssa livenä nähty, niin me ollaan katsottu Väben kuvia äitin kanssa. Ehkä me vielä joku päivä nähdäänkin.

LOVE, PEACE & CHICKEN GREASE, TOBY

…no onneksi ei nyt vielä moneen vuoteen ♥

HEI HEI,

ja vielä kerran hei! Huomaatte varmasti myös postauksen otsikosta, että se Pulp Fictionin levy on jäänyt junnamaan koko viikonlopuksi 😀 Kuinka iso synti on olla tietokoneella, kun ulkona paistaa aurinko? Iso, tiedän mutta tuntuu että päivän raitis ilma -kiintiö on tullut täyteen. Jos talvi tarkoittaa tällaista keliä kuin eilen ja tänään niin mä rakastan talvea. Kesän lapsena olen tähän mennessä ollut rakastunut kesään, mutta taidan olla vähän pihkassa myös talveenkin. 

Puhutaanko pitkästä aikaa lapsista? Siitä, kuinka ne kasvavat ihan liian nopeasti ja kuinka paljon huolta ja murhetta tuo kasvaminen tuo mukanaan? Ei heille vaan meille äideille. Siitä, kun minun äitinä pitäisi osata luottaa ja löysätä napanuoraa? Koin pienimuotoisen slaagin viime viikolla, kun yritin puhelimitse tavoittaa esikoista. Joka oli lähtenyt koulun jälkeen kaupungille ystävänsä kanssa, niin kuin jo pari kertaa aiemminkin on tehnyt. Kello läheni neljää ja toinen ei vastannut puhelimeen. Tarkastin, niin oli viimeksi ollut whatsupissakin kahden maissa. Yritin soittaa uudelleen ja laitoin viestiä. Meillä kun tuo isompi kultakimpale raportoi yleensä tekemisistään vähintään vartin välein. Joskus taisin vähän tuhahtaakin, että ei sun täydy koko ajan raportoida. Tästä lähtien kannatan tuota tiheää raportointia. Olimme sopineet, millä bussilla tulee kotiin ja kun aika läheni tuota bussin lähtöä eikä toinen vieläkään vastannut puhelimeen, nousi sykkeeni varmastikin vähän liian korkealle.

Samaan aikaan soittoa odotellessani menin lukemaan päivän lehteä, jossa kerrottiin miehen napanneen koululaisen kyytiinsä. Tässä vaiheessa huomasin huoleni kumuloituvan potenssiin miljoona. Vaikka tuo rakas esikoinen on maailman kiltein ja oikealla tavalla arka, niin koskaan ei tiedä muista ihmisistä. Vaikka kuinka varovainen olisi, niin maailma on muuttunut. Toista se oli silloin, kun itse olin nuori. Hengailimme kaikki viikonloppuillat Keskustorin Mäkkärin kulmalla ja kotiin tultiin joko 23.15 bussilla tai sitten viimeistään kahden bussilla. Ei toki vielä noin nuorena kuin tuo esikoinen on. Vasta parin kolmen vuoden päästä. Mutta jo ajatus siitä, että joku päivä se olen minä, joka valvoo iltaisin, että koska ovi käy, alkaa hiukkasen ihistämään 🙂 Äiskä sanoi odotelleensa aina tuota 23.15 bussia. Sen ääntä kun bussi pysähtyi tuohon parinsadan metrin päähän kotoa. Laski minuutteja, koska tulen. Jos kesti kauemmin tiesi minun jääneen suustani naapurin kanssa kiinni.

Tuohon aikaan kun ei ollut edes kännyköitä. Nyt kännykät helpottavat elämää huomattavasti. Tuovat tukea ja turvaa. Mikäli niihin vastataan. Onneksi esikoinen soitti takaisin minuuttia ennen kuin tuon bussin piti lähteä. Puhelin oli jäänyt äänettömälle koulun jälkeen. Tiesin, että joku rationaalinen syy siihen on, miksei vastaa. Mutta miksi mieli silti alkaa maalailemaan piruja seinille? Huomaan, että näiden parin suuren menetyksen jälkeen sitä on tullut itsekin ihan ylivarovaiseksi ja ylisuojelevaksi. Tuntuu, että pikkuinen perheemme ei kestäisi uutta kolausta. Sitä haluaa kynsin hampain pitää kiinni näistä rakkaista ja heidän hyvinvoinnistaan. Vaikka toisaalta tiedän, että itsenäistyminen ja reviirin laajentaminen on osa kasvua. Harmillisesti se tuntuu olevan minä äitinä, kuka kokee niitä kasvukipuja. Lapsillahan tämä kasvaminen menee suht’ kivuttomasti 🙂 Päätin kyllä, että turhaa sitä alkaa liikaa panikoimaan. Järki kädessä ja rauhallisin mielin. Jälleen kerran tosin täytyy todeta, että niin paljon kuin vanhemmuus antaakin, niin onhan tuo vastuu ja huoli ihan järjettömän suuri. Ilman sitä suunnatonta rakkautta näin ei olisi ♥

Mutta josko nyt sinne ulos vielä hetkeksi! Taidan samalla ohikulkiessani tarkistaa, että lapset pysyvät pinnalla naapurin ulkoporeammeessa – sillain vaivihkaa etten vaan tule nähdyksi. En kyllä itsekään enää ihmettele, miksi nuo mukelot sanovat useamman kerran päivässä, että ”relaa äiti!”  🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. meillä oli Toby aamulla järven jäällä vapaana ja voi vitsit, että toinen nautti! Tulikohan tehtyä suuri rikos, sillä eikös koira pidä taajama-alueilla pitää kiinni? No, onneksi emme olleet ainoita. Rikoskumppaneita tuolla järvellä riitti vaikka kuinka 😀

HEISSULIVEI VAAN,

toivottavasti sielläkin on vietelty leppoisaa lauantaita! Aika huikeat ulkoilukelit saatiin täksi viikonlopuksi 🙂 Kun veli tuossa taannoin puhui jotain isukkifeministeistä ja retrolapsista repesin ihan täysin. Aluksi luulin, että toinen on kehitellyt termit ihan itse. Kunnes luin isukkifeministeistä ja retrolapsista uusimmasta Kauppalehti Optiosta. Artikkelissa ”100 asiaa, jotka pitää tietää juuri nyt” oli lisäksi 98 muuta asiaa, jotka puhuttavat tänä vuonna. Itsenäisyyden juhlavuonna.Mikäli isukkifeministin määritelmään ”Mies, joka tyttölapsen saatuaan omaksuu feministiset ihanteet” on uskominen, niin meillä asuu todellinen isukkifeministi 😀 Option mukaan isukkifeministeistä on tullut niin valtavirtaa, että Ruotsissa kieleen on hyväksytty uudissanana ”pappafeminist”. Ehkä se on niin, että tyttölasten myötä nuo isät alkavat enemmän kyseenalaistamaan yhteiskunnan tasa-arvonäkemyksiä ja lastensa myötä pyrkivät myös ajamaan miesten ja naisten välistä kuilua pienemmäksi mm. palkkojen suhteen. Olisin tähän haastatellut tuota meidän isukkifeministiä, mutta hänellä oli suu niin täynnä Runebergin torttua (joillakin nämä herkkulakot ovat vähän sallivampia ;), että taisin saada selvää vain no comments -lauseen verran.

Täytyy myöntää, että retrolapset -termi osui ja upposi. ”Koneiden ääressä kököttävien digitaalisen maailman lumoamien nuorisolaisten joukossa lymyää lasten alakulttuuri. Osa lapsista leikkii ja touhuaa ulkona keskenään ilman ohjattua harrastusta tai asetettuja tavoitteita aivan kuten silloin ennen.” Siinä, missä omat vanhempani jaksoivat muistuttaa hiihtämällä taivalletuista koulumatkoista, jaksamme me miehen kanssa muistuttaa lapsia niistä talvista, kun kaikki vapaa-aika kulutettiin pulkkamäessä, luistelemassa tai pihahöntsyissä. Sen sijaan, että kökötetään sohvan nurkassa ja tehdään kaikenmaailman musiikkivideoita 😉 Maailma muuttuu, se pitää toki ottaa huomioon myös. Mutta tiedättekö, meillä nähtiin tänään retrolapsi. Retrolapsi, joka noudettiin juuri jääkalikaksi muuntautumisen kynnyksellä koulun luistelukentältä. Retrolapsi ei ehkä osannut pukeutua tarpeeksi lämpimällä tavalla, mutta ehkä se olisi ollut meidän vanhempien kontolla valistaa tuota retrolasta.

Tuossa 100 asian listassa oli muutama muukin asia, joka osui ja upposi. Ronski ruoka oli iloinen näky ko.listalla, sillä Marian keittiössä tehdään juurikin ruokaa ronskilla kädellä .”Hienosteleva molekyylipiperrys kyllästyttää. Hyvin tehty ronski katu- ja kotiruoka on seuraava ruoka huuma. Järjen voitto.” Muutaman kerran ollaan miehen kanssa fine dining -ravintolassa käydessämme kurvattu snagarin kautta kotiin 😀 Voipi tosin olla, että ollaan oltu vääränlaisissa fine dining -ravintoloissa…

Slow media on nannaa korville. ”Ne, jotka haluavat päteä fiksuudellaan, hehkuttavat tätä nykyä kirjallisuusharrastustaan…Intellektuelli lukeneisuuden hehkutus tapahtuu tietysti sosiaalisessa mediassa.” Itse en välttämättä pääse mihinkään intellektuelleihin piireihin näillä Danielle Steel & Jenny Colgan -kirjoillani, mutta silti olen sitä mieltä, että lukeminen on niin pop. Ja olkoon vaikka kuinka hömppä kirja, niin aina siitä tarttuu jotain mukaan. Joku oppi tai tieto, joka avartaa maailmankatsomusta. Lukupiiri on sellainen, johon haluaisin joku päivä kuulua. Äiti ja isä treffasivat parin kuukauden välein ystäviensä kanssa lukupiirissä. Siinä välissä aina lukivat kukin ennalta määrätyn kirjan ja sitten keskustelivat siitä hyvän ruoan äärellä. Perustetaanko lukupiiri? 😀 Toimisikohan sellainen netissä? Jos päätettäisiin mikä kirja luetaan ja sitten keskusteltaisiin siitä postauksen kommenttiboksissa. Hmmm, jatkojalostetaan tätä ajatusta, mutta saa hihkaista jos on kiinnostunut!

Onko siellä teilläpäin näkynyt isukkifeministejä tai retrolapsia? 🙂 Meille tarjoutui tänään tuon isukkifeministin kanssa laatuaikaa ilman retrolapsia. Käytiin kauppahallissa kahvilla, lihaostoksilla (pian iltaruoan tekoon!) ja pitkästä aikaa Sokoksen ruokapuolella. Sinne pitää päästä pian uudelleen, sillä tajusin että ruokamarkkinathan ovat kehittyneet ihan hirmuisen paljon ja uutuuksiakin on tullut hyllyihin vaikka kuinka! Runebergin torttuun meinasi allekirjoittaneen herkkulakko kosahtaa, mutta viime hetkellä sain sanottua, että otetaan vain kolme torttua 😀

LEPPOISAA LAUANTAITA ♥

PS. ””-merkityt ovat lainauksia Kauppalehden Optiosta nro 1/2017