MOIMOI,
pikaiset lauantaiterkut täältä ex-sairastuvalta! Mikälie kuumepiikki, mutta pikkuinen on jälleen elämänsä kunnossa. Helpottaa huimasti itseänikin, sillä jotenkin voisi tulla huono omatunto lähteä juhlimaan pikkujouluja, kun tietää, että toinen on täällä kipuisena. Vaikka tuo maailman paras isi osaakin kipuista lasta hoitaa varmasti vähintään yhtä hyvin kuin minä 🙂 Se on kuulkaas jännä juttu, miten ajat muuttuvat. Se missä aiemmin pikkujoulukausi oli buukattu jokaista viikonloppua myöten, on vaihtunut nyt vain yksiin pikkujouluihin. Ja hyvä niin, ei sitä jaksaisikaan monia pikkareita. Se, missä aiemmin hankki pikkujouluihin jotain vartaloa myötäilevää yläosaa on vaihtunut mukavuudenhaluisuuteen. Silleen, että on ihana istua ilman että ihistää. Silleen, että saa nauttia ruoasta rauhassa ilman pelkoa pömpöttävästä vatsasta. Se, missä aiemmin kengissä arvosti mahdollisimman korkeita korkoja on vaihtunut kenkiin, joilla jaksaa kävellä ilman, että tarvitsee pitää ketään käsikynkästä. Ilman pelkoa, että liukastuu. Se, missä aiemmin pikkujouluista tultiin kotiin aamuyöllä on nyt vaihtunut ajatukseen, että ollapa omassa sängyssä ennen puolta yötä. Jo ihan taksijonojenkin takia sekä sen seuraavan päivän. Se, missä aiemmin pikkujoulujen jälkeen seuraava päivä valkeni pahimmillaan vasta klo 17.00 paremmalla puolella on vaihtunut nyt suloisen sunnuntaiaamun odotukseen ilman jyskyttävää pääkipua.
Niin ne ajat muuttuu. Mulla tulee tosi helposti sellainen koko päivän kestävä dagen efter. Joka sen yhden täysin hukille menneen päivän lisäksi kestää vielä vetopoisolona muutaman päivän. Senpä takia en edes muista, koska viimeksi on ollut krapula. Siis sellainen kankkunen, että päivä menee hukille. On oppinut arvostamaan seuraavaa aamua ja sitä ihanaa olotilaa, kun herää, avaa silmänsä ja huomaa että jes, I’m alive 😀
Jep, nyt viemään esikoista kaverisynttäreille, sitten hätsynpikainen juoksulenkki, kasvoihin vähän primeriä ja silmäkulmaan säihkettä. Smoky eyes -haaveet saavat taas jäädä. Mitä sitä turhaan tumpelona silmiään suttamaan. Onko siellä ruudun toisella puolen muitakin vanhaksi tulleita ikinuoria, jotka ovat todenneet, että niin ne ajat muuttuu? 😉
LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,