sunnuntai 08. toukokuun 2016

Äiti ♥

080516 3080516 1080516 5 080516 2 080516 4HEIPSULIHEI IHANAT

ja Aurinkoista äitienpäivää! ♥ Kelit on ainakin kohdillaan, eikö? Niin ne olivat silloin 14 vuotta sittenkin äitienpäivänä, kun ensimmäisen kerran tapasin mieheni äidin (ja siinä samalla koko perheen). Olimme juuri reilu viikko aiemmin tavanneet miehen kanssa ja aluksi pidin toista ihan hölmönä, kun meinasi mut raahata heti suvun äitienpäiväpäivälliselle ravintolaan. Noh, sillä tiellä ollaan; onneksi tuli mentyä 🙂 Ravintolan jälkeen muistan, että kävimme hakemassa molempien polkupyörät (asuimme ihan lähekkäin) ja polkaisimme tuohon mun äiskälle ja iskälle jatkamaan esittelykierrosta. 

Vuosien saatossa on tapahtunut paljon. Tuo elämäni rakkaus, jota silloin pidin vähän ehkä liian nopeiden liikkeiden miehenä, on tänä päivänä kahden maailman rakkaimman tyttölapsen isä. Heidän, joiden ansiosta mä olen saanut kunnianimen äiti. On myös kunnia olla äiti maailman parhaimman isän lapsille. Pidän jokaista päivää äitienpäivänä. Sen takia en näin virallisena äitienpäivinä pyydä sen enempää. Aamukahvit ja kortit riittävät. Heh, sekä se eilen etukäteisäitienpäivälahjaksi saamani klapikone 😀 Jokainen aamu, kun saan herätellä nuo lapset ja joka ilta, kun peittelen heidät nukkumaan tunnen olevani niin kovin etuoikeutettu. Etuoikeutettu sen takia, sillä tiedän monia, ketkä haaveilee äitiydestä, mutta eivät ole syystä tai toisesta äitejä. Ymmärrän, että tämä päivä ei ole helppo kaikille!

Tämä äitienpäivä ei kyllä ole ollut itsellenikään helpoimmasta päästä. Olo tosin helpottui hurjasti sairaalassa käynnin jälkeen. Elämän pieniä iloja on se, että äiti on siirretty osastolle, johon sai viedä kukkia. Tietää sitä, että vointi ei ole enää jatkuvasti tarkkailua tarvitseva. Voi kuulostaa ihan hassulta, mutta tiedättekö mikä mun mielestä oli tämän päivän tähtihetkiä? Se, että äiskä hihkaisi ”moi”, kun astuimme huoneeseen. ”Kiitos” kun annoimme kortit ja ruusut. Ja kaiken lisäksi ruusutkin olivat hänen mielestään ”ihania”. Jep, siis juuri hänen joka tähän asti viiden päivän ajan on puhunut ihan siansaksaa. Ihan höpöjä. Pikkuhiljaa sieltä katseista ja eleistä alkaa löytymään se tuttu ja turvallinen ihminen. Äiti ♥ Sana, joka kätkee sisälleen miljoona tunneta. Sana, joka sata kertaa viiden minuutin sisään kuultuna saattaa joskus saada aikaan hieman tuskastuneen ”no mitä?” kysymyksen 🙂 Yhtä kaikki, sana joka on maailman kaunein. Niin sanoa kuin kuullakin.

Palataan taas huomenna perinteisiin mökkiviikonlopun kuulumisiin! Nyt äitienpäivälenkille, nähdään illemmalla tuolla kommenttiboksin puolella 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. ehkä olisin sittenkin toivonut yhden äitienpäivälahjan; olla kärpäsenä katossa, kun mies raahasi aamulla kerman, sähkövatkaimen, kulhon ja tytöt mökillä vessaan, jotta saivat vatkata kermavaahdon tuohon yllätyskakkuun ilman, että mä herään ja yllätys menee pieleen 🙂


perjantai 06. toukokuun 2016

Soutuvene nimeltä Sylvi & perjantain päällimmäiset

Sylvi 2 Sylvi 10 Sylvi 6 Sylvi 11 Sylvi 13 Sylvi 7 Sylvi 4 Sylvi 9 Sylvi 1 Sylvi 3 Sylvi 5 Sylvi 8 Sylvi 12

…eikö yhtään ruokakuvia tässä postauksessa? Heh, katu-uskottavuuteni ehkä kärsii, mutta katsoin parhaakseni säästää teidät kuvilta, jossa yligrillattu Camping-makkara makaa tavallisella valkoisella kertakäyttölautasella 😀

HEIPPAHEI IHANAT!

Kuulkaas, nyt on taas aika kiitoksen; kiitos niin hurjan paljon kaikista tsempeistänne, haleistanne ja rukouksistanne edellisen postauksen kommenteissa ♥ Ette tiedäkään, kuinka suuri merkitys niillä meille koko perheelle on. Kiitos!!! Kiitos myös hortensian hoitovinkeistänne. Eilen mökiltä kotiin tultuamme huomasin, että se oli taas nuupahtanut. Annoin vähän vettä ja tuntia myöhemmin oli taas elämänsä kunnossa. Ajattelin viedä hortensian mökille, mutta sitten pohdin, että mitenköhän siellä pärjäilee viikot, kun me ei siellä olla. Jos vien sen vaan näin ens alkuun viikonloppuvierailulle 😉

Koska mä olen nyt ottanut teidät mukaan tähän meidän sairauskertomukseen, niin ajattelin kertoa, missä mennään. Toissa iltana, kun olimme juuri päässeet mökin laituriin kiinni, puhelin soi. Tunnistin heti numeron ja ajattelin, että jaahans…onko tämä nyt se soitto, jota ollaan pelätty. Ei onneksi ollut. Sieltä soitti ihana sairaanhoitaja ja kertoi, että äiskää ei oltu voitu siirtää tavalliselle osastolle vielä. Ajatteli vain ilmoittaa, ettemme ihmettele, kun menemme vierailulle. Sen lisäksi halusi soittaa, koska äiti oli sanonut jopa muutaman kunnollisen lauseen. Halusi, että puhuisin hänen kanssaan puhelimessa. No niinhän me puhuttiin. Sellaista siansaksaa. En kyllä ymmärtänyt juuri mitään, mutta äidin ääni lohdutti kovin. Jälleen kerran mun kunnioitus hoitohenkilökuntaa ja lääkäreitä kohtaan on noussut ihan arvoihin mittaamattomiin. Teette hirmuisen arvokasta työtä. Ja se, että raskaan työn ohella te jaksatte olla niitä, jotka tsemppaavat meitä omaisia on jotain käsittämätöntä. Tiedän olevani varmastikin jokaisen sairaanhoitajan painajainen kysymyksieni kera 😀 Mutta niin kärsivällisesti olette kysymykseni ottaneet, että nostan hattua!

Eilen tultiin mökiltä illan suussa kotiin ja lähdimme miehen kanssa suoraan sairaalaan. Lapsia ei uskaltanut ottaa mukaan, koska aavistelin mummun olevan siinä kunnossa, että ei ole lapsien kiva nähdä. No näinhän se olikin, alkutapaaminen oli aika lohduton. Mutta vierailun edetessä ja mun höpötellessä äiti alkoi selvästi olemaan enemmän kartalla. Vaikka ei juuri puhunut. Kuunteli erittäin tarkkaavaisesti mun ja sairaanhoitajan keskustelua lääkkeistä yms. Loppuvierailusta mummun silmistä näki, että tunnisti meidät vihdosta viimein. Eleet ja pään pudistus olivat niitä äidin tuttuja juttuja. Nyt eletään päivä kerrallaan, odotellaan josko tuo turvotus lähtisi laskemaan ja paikallinen epilepsiakohtaus alkaisi purkautumaan. Sitten vasta tehdään jatkoarvio ja suunnitelmat. Toiveissa toki olisi, että äiti pääsisi siirtymään tavalliselle osastolle, mutta mikäs tuolla ollessa. Valvonnanalaisena ja ammattilaisten ympäröimänä. Kirvestä ei kuulemma kannata vielä heittää kaivoon. Emmekä ajatelleetkaan näin tehdä. Niin kauan kuin sydän lyö ja henki pihisee, on toivoa.

Mutta hei siihen soutuveneeseen palatakseni. Kerroinkin teille tuossa viime sunnuntaina, että ostimme käytetyn soutuveneen maailman sympaattisimmalta myyjältä. Vene oli maannut jo monta vuotta rannassa vailla käyttöä. Yksi pieni haava siinä oli sisäpuolella pohjassa, mutta muuten priimakunnossa. Pesua kaipasi kovin. Haimme eilen tuon veneen vajaan neljän kilometrin päästä ja hinasimme sen moottoriveneellä saareen. Nostimme sen laiturille ja pesimme. Sanoin ääneen, että onpas kaunis. Hänen nimensä on Sylvi. Johon lapset buuasivat ja sanoivat, että eipäs kuin Tappara 😀 Värinsä mukaan ehkä, mutta mulle tuo vene on Sylvi the soutuvene. Ja katsokaa noita sympaatisia valkovihreitä airoja! Meillä lapset soutelivat eilen koko päivän Sylvillä ihan tuossa mökin edessä.

Muuten pieni mökkiloma sujui erittäin mukavasti. Tuolla saaressa asiat saavat uudet mittasuhteet ja sitä pystyy jotenkin unohtamaan kaikki arkiset huolet ainakin hetkeksi. Luonnolla on ihan järjettömän suuri voima jaksamiseen. En lakkaa ihastelemasta tuota meidän mökkijärven kauneutta. Mökkijärvi on noin 20 kilometriä pitkä ja melko kapea. Keskellä kun ajaa veneellä on turvassa, mutta annas olla kun menet saarten välistä tai tutkimaan noita pieniä poukamia. Kiviä on ihan hirmuisen paljon. Pari kertaa sellaiseen ollaan rysäytettykin. Onneksi ei kovalla vauhdilla. Täältä muuten löytyy aiemmin ottamiani kuvia järveltä, jos haluatte käydä vilkaisemassa, minkälaista miljöötä sieltä löytyy 🙂 Muutenkin tämän pienen miniloman aikana ollaan tultu jälleen siihen tulokseen, että meidän pikkuinen perhe selviää mistä vain. Tuntuu, että nämä harmilliset ja surulliset vastoinkäymiset viime vuosina ovat vain lähentäneet meitä. Se on suuri onni. Asiat voisivat nimittäin mennä toisinkin päin. Mutta kun sen surun saa jakaa ja se on yhteinen, niin se ainakin meidän tapauksessa on vaan hitsannut tiiviimmin yhteen.

Tulevana viikonloppuna ajattelimme nauttia auringosta mökillä, viettää aikaa sairaalassa, hoidella yhdet tanssiesityksen kenraaliharkat, käydä vetistelemässä siellä kevään tanssiesityksessä, juhlia molempien äitejä ja hurrata Suomen Leijonat voittoon! Sitä tehdään, mikä hyvältä tuntuu ♥  Mutta sitä ennen ahkeroidaan vielä töissä. Näihin tynkäviikkoihin voisi tottua! Perjantai, joka tuntuu maanantailta (kivassa mielessä) ei tunnu myöskään lainkaan hassummalta 🙂

PERJANTAITERKUIN,

alle

PS. tuo kuva, jossa mies seisoo veneessä ja esittää venetsialaista adonista gondolinsa kyydissä ei ole meidän tapa matkustaa soutuveneellä. Kyseessä oli parin metrin matka hakemaan soutuveneeseen kuuluvia airoja. Joten don’t try this at home. Soutuveneessä istutaan ja pelastusliivit päällä 🙂


keskiviikko 04. toukokuun 2016

Hortensian hoitovinkkejä? (& vähän kökköjä kuulumisia)

Hortensia 4Hortensia 1Hortensia 3 Hortensia 2 Hortensia 6 HELLUREI,

mä olen tosi innokas nyt niin tuolla puutarhan puolella kuin täällä sisälläkin saamaan kasvit ja kukkaset pysymään hengissä. Pidemmän aikaa mukana pysyneet lukijat muistavatkin, että mä saan jopa kaktukset kuolemaan. Joku ruudun toisella puolella on ollut taas valppaana, sillä sain Orthexilta pari kukkaruukkua, joiden avulla uskon pärjääväni näiden kahden viherkasvini kanssa. Toinen eli tuo traakkipuu (korjatkaa jos olen väärässä nimen kanssa :)) on jo viitisen vuotta vanha. Valehtelematta olen ehkä muistanut kastella sitä kolme kertaa vuodessa. Jep, siinä vaiheessa kun lehdet lerpattaa alaspäin olen muistanut kastelun. Traakkipuu pääsi Orthexin Eden Kestokasteluruukkuun*. Kestokasteluruukun idea on se, että ruukku täytetään mullalla ja kasvi istutetaan ruukkuun. Kasvia kastellaan mullan päältä noin 8 viikkoa, kunnes kasvin juuret ovat kasvaneet vesisäilöön asti. Siitä eteenpäin kasvia kastellaan kasteluputken kautta. Siinä on onneki max-raja, ettei tule liikaa kasteltua.

Nimittäin, vaikka mä olen laiminlyönyt tuon traakkipuun kastelun, niin viikon vanhaa hortensiaa olen tainnut kastella liikaa. Kukkien terälehdet lerpatti tuossa hetken ja kukka näytti muutenkin alakuloiselta. Sen jälkeen, kun istutin sen Paulina Säiliöruukkuun* se on sentäs vähän piristynyt. Mutta ei tarpeeksi. Olen leperrellyt sille ja ottanut kukan mukaan aurinkoon. Onko mitään enää tehtävissä; kuihtuuko tämäkin pois niin kuin ne monet edeltäjänsä? En ehkä kestä, tämä taitaa olla kolmas hortensia tämän vuoden puolella. Sarjassamme samanlainen tapaus kuin nuo kerta toisensa jälkeen kuolevat oliivipuuni 😀 Nyt olisin niin kovin kiitollinen, jos te viherpeukalot antaisitte kikkakolmosenne hortensian pelastamiseksi. Ja myös jatkohoito-ohjeet tulevat tarpeeseen!

Sitten niihin kuulumisiin. Elämä on muutakin kuin kukkaruukkuja. Onneksi kirjoitin tämän postauksen jo eilen valmiiksi tuon alun osalta. Tänään eivät ole olleet hortensiat päällimmäisinä; eilen illalla esikoinen tuli juosten sisään ja pyysi nopeasti katsomaan mummua, joka ei vastannut ovelta huudettuihin ”moi”-huutoihin. Istui keittiön pöydän ääressä enkä saanut häneen mitään kontaktia. En tiedä mistä se ihan suunnaton voima ja rauhallisuus tuli, mutta muistin hätäkeskuksen numeron ja osasin selittää, mistä on kyse. Muistan myös sanoneeni, että tulkaa sitten vähän nopeamaa kuin viimeksi. Jep, viimeksi silloin marraskuussa ambulanssin tulo kesti reilun 15 minuuttia ja nyt vain viisi minuuttia. Lisäksi tuli paloauto sun muuta hoitohenkilökuntaa. Nopsaa äippäliini paareille ja jälleen aivoinfarktioireilla kohti Taysia. Ei ollut taaskaan aivoinfarktia, vaan kuvissa näkyi kova turvotus sekä mahdollisesti uutta kasvainta. Ensiavusta tie vei kohti aivoverenkiertohäiriön valvontaosastoa.

Tilanne oli vielä tänä aamuna melko huono, puhetta ei tullut ja äiti ei reagoinut. Ei ymmärtänyt puhetta. Sanottiin, että tilanne on erittäin vakava ja eletään tunti kerrallaan. Nyt iltapäivästä kun soitin, niin sain kuulla, että toinen on siellä alkanut puhumaan. Yrittää puhua ja paljon. Kortisonin nosto auttaa aivopaineeseen ja sitä myötä puheeseen. Eihän kaikkia sanoja tule ja jos tulee niin ne tulee osaltaan hassusti. Ottaa katsekontaktia ja on pirteämpi. Raajat toimivat normaalisti. Siirretään tänään neurologiselle eli tilanne ei ole enää niin vakava. Voin sanoa, että siitä viime marraskuun 17.päivästä lähtien, kun äiti sai sen epileptisen kohtauksen ja kasvain todettiin, on tämä elämä ollut aikamoista vuoristorataa. Sitä se on taas ollut eilen illastakin lähtien. Tieto siitä, että tämä kasvaintyyppi on aggressiivisin kaikista aivokasvaimista on tuntunut välillä ahdistavalta ja sitä on odottanut pahinta. Jos meille nyt taas annetaan lisäaikaa, niin kovin kiitollinen olen 

Miksi kerron näin henkilökohtaisia juttuja blogissa? No sen takia, että tämä blogi ja te ihanat siellä ruudun toisella puolella olette suuri osa elämääni. Tämä rakas blogini on pakopaikka vaikeina hetkinä. Osaltaan haluan olla avoin myös sen takia, että tiedätte sitten, että jos tässä tulee hiljaisempia aikoja, niin elämässä on meneillään jotain muuta. Mutta hei, edelleen toivoisin vinkkejä tuon hortensian hoitoon 🙂 Me suunnataan tänään suunnitelmien mukaan mökille, tosin ilman mummua (onneksi tuo kohtaus muuten tuli kaupungissa eikä saaressa…). Lähipäivät suhataan mökin ja Taysin väliä. Ilman suunnitelmia ja tarvittaessa nopeillakin lähdöillä. Elämä on tässä ja nyt. Muistetaanhan elää täysillä ja joka hetkestä nauttien, niistä läheisistä ja kaikista kivasta kiittäen!

♥♥-TERKKUSIN,

alle

*merkityt saatu bloginäkyvyyttä vastaan


sunnuntai 01. toukokuun 2016

Vappuviikonlopun tunnelmia

Vappu 14Vappu 2Vappu 4 Vappu 3 Vappu 6Vappu 9 Vappu 7 Vappu 8 Vappu 5 Vappu 12 Vappu 10 Vappu 11 Vappu 13
Vappu 15 Vappu 16

HELLUREI

ja hellät tunteet! Mitäs mieltä olette vappusäästä tänä vuonna? 🙂 No aivan, ei voisi parempaa toivoa. Toivottavasti siellä teilläkin on nautittu tyynestä ja lämpimästä auringonpaisteen täyttämästä vapusta. Yleensä tuolla saaressa on vähän kylmempi kuin maissa, mutta tänä viikonloppuna jopa siellä tarkeni. Kun ei tuullut. Meillä oli vähän erilainen vappu. Eilen aamulla, kun olimme lähdössä kohti mökkiä kiinnitin huomiota pikkuisen helottaviin poskiin. Jep, kuumetta oli jonkin verran. Liekö tuosta johtuvaa, mutta nukuimme mökillä parin tunnin päikkärit. Herätessämme huomasin, että myös esikoinen oli kammennut meidän sänkyyn. Ja hän ei todellakaan nuku päikkäreitä muuta kuin kipeänä. Tänä aamuna sitten heräsimmekin Mr Georgin vierailuun. Tämän päivän esikoinen on ollut vuodepotilaana, mutta nyt alkaa onneks ruoka maistumaan 🙂

Eilisten päikkäreiden jälkeen kävimme tsekkaamassa yhtä soutuvenettä. Olimme laittaneet ilmoituksen lähikaupan ilmoitustaululle. Päästiin kauppoihin, joten nyt meillä on sitten tyttöjen kanssa saaressa vene, kun mies lähtee golf- tai muille reissuilleen. Tai siis ei ihan vielä, sillä käymme soutamassa tuon veneen saareen helatorstaina. Tuo myyjä oli kyllä mainio. Sellainen aito ja alkuperäinen, vanhempi supliikkimies. Miehen kanssa tuossa kilvan hehkutimme, että olipas kiva uusi tuttavuus. Tunsi mökkijärven jokaisen kiven ja karikon. Kertoi yhtäkkisestä muikkukadosta 70-luvun lopulla ja sahan edessä saaduista punertavista ahvenista. Todellinen kalastajaeemeli. Olisimme voineet kuunnella tuota herraa pidempäänkin. Himpun verran ehkä kamala kirjoittaa näin, mutta mietimme myös sitä, että mikä siinä on, että maalta löytyy vielä sellaisia aitoja, auttamishaluisia ihmisiä. Mitenkään meitä kaupunkilaisia dissaamatta, toki meistäkin niitä löytyy. Tuntuu, että kaupungissa eletään tiettyjen normien mukaan ja väkisin ahtaudutaan siihen muottiin. Pidetään kulissia yllä ja yllättävän usein tuo kulissi kaatuukin. Painetaan niska limassa dollarin kuvat silmissä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Mä haluan takaisin landelle pieruverkkarit jalassa ja skumppalasi kädessä! 😀

Tosin ehkä vastaavanlaisen onnen tunteen tunsin tuossa päivällä upottaessani sormet multaan. Istutin äidin pihalle pari pensasmustikkaa, vein mätiä omppuja kompostiin ja muutenkin kohentelin paikkoja. Kera äipän. Kotipihassa tuli touhuttua myös. Ostin sellaisen samanlaisen ärtsyn pinkin alppiruusun kuin Oriveden mummuvainaalla oli ja istutin sen takapihalle. Jos nyt muistan oikein, niin mummu vei alppiruusulle kahvinpuruja. Täytyykin kokeilla saanko tuon elämään samalla kikalla 🙂 Viime vuonna istuttamani pionit puskee uutta vihreää ja syreenikin on silmuilla. Runkoruusu (tai mikä lie ruusupuska) täytyy kaivaa ylös maasta, sen on puput järsineet talven aikana.

Josko sitä menisi vielä pesemään terassin ja laittamaan kalusteet paikoilleen. Jahka mies tulee golfaamasta, niin viritetään grilli päälle. Miten sitä on jotenkin ihan kesälomafiilis? Ehkä tuo tuleva tynkäviikko saa sen aikaan. Keskiviikkona suuntaamme taas mökille ja tällä kertaa otamme äipän mukaan. Tuon äiskän sitten kaupunkiin perjantaina töihin tullessani. Muu perhe jää saareen viettämään vapaapäivää!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


lauantai 30. huhtikuun 2016

Iloista vappua ♥

Wappu 4Wappu 1Wappu 3 Wappu 2 Wappu 5

HUOMENTA IHANAT!

Ei päästykään eilen lähtemään mökille, kun mies myöhästyi lautasta, joten aikaa jäi munkkien paistamiseen. Nyt on munkit sun muut tuikitarpeelliset pakattu mukaan ja auton nokka suuntaa kohti mökkiä. Tietokone jää kotiin ja jonkinmoisessa somehiljaisuudessa tulee ehkä oltua. Mutta palataan sitten taas huomen illalla. Viimeistään 🙂 Pidemmittä puheitta näiden kuvien myötä toivotan kaikille

ILOISTA JA PIRSKAHTELEVAA VAPPUA!

alle

PS. munkit tein tänä vuonna pakastepullataikinasta. Aikas kätsyä ja silti niin kovin maukkaita!