HIPHEI JA HUOMENTA!
Torstaiaamuun hieman ajatuksen virtaa…
Mikään ei ole ikuista. Ei edes ne timanteista timanteimmat ihmiset. Sinä tai minä. Se, että laskisi tekemisensä sen varaan, että onhan tässä aikaa. Aikaa paikkailla pahoja sanoja tai epäkunniotettavaa käytöstä. Huonojen päivien aamukiukkuiluja. Jäin pohtimaan ihanan ystäväni Karoliinan postausta siitä, että jos suhteella olisi määräaika, niin tulisiko sitä oltua koskaan crazy bitch. Mä taas näen, että suhteella on määräaika. Jokaisella asialla ja ihmisellä on tässä elämässä määräaika. Juuri sen takia, kun mikään ei ole ikuista. 
Ei voi laskea sen varaan, että sitten eläkkeellä golfataan yhdessä Espanjassa tai mummoina ja pappoina kiikkustellaan keinutuoleissa vierekkäin käsi kädessä. Säädetään kuulolaitteiden voimakkuuksia kovemmalle, että kuulee sen rakkaimman äänen. Ei voi laskea edes sen varaan, että saa tänä iltana nukkumaan mennessä kertoa toiselle, että rakastaa ja toivottaa hyvät yöt. Siihen, että se toinen vastaa whatsup-viestiin minuutin päästä. Elämä voi muuttua hetkessä. Toki sitä toivoo ikuista elämää ja ikuista avioliittoa. Ikuista äitiyttä ja ikuista vaimoutta. Ikuista ystävyyttä. Terveyttä. Onnellista elämää, jossa luovitaan ylä- ja alamäessä. Mutta sen varaan ei kannata tuudittautua, että jälkeenpäin ehtii sovittelemaan ja olemaan taas se mukava oma itsensä.
Sen takia olen oppinut elämään niin kuin viimeistä päivää. Myös ihmissuhteissa. Mikään ei oikeuta minua loukkaamaan toista teoillani tai sanoillani. Perhettäni, ystäviäni, työkavereita. Tuntemattomia. Voin olla välillä väsynyt ja sen takia hiljainen. Mutta olen oppinut, että edes se ei voi olla tekosyy sille, että kivahtelisin ja kiukuttelisin. Mieluummin olen sitten hiljaa. Ehkä tämä oppi on tullut jo lapsuudesta. Se kultainen sääntö muiden kohtelusta. Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Kun ajattelee elämän rajallisuutta ja sitä, että mikään ei ole ikuista on syytä muistaa, että taivaassa ei ole vierailuaikoja. Voi kunpa olisikin. Monet kerrat olen miettinyt, että onneksi mitään ei jäänyt sanomatta. Mutta on myös monia asioita, joita olisi kiva kertoa. Matkan varrella tulleita juttuja. Iloja ja suruja. Vaikka sitten istua siellä sairaalasängyn laidalla ja höpistä. Tietämättä, että kuuleeko toinen. Luottaen kuitenkin siihen, että kuulee. Ja ymmärtää. Onneksi ei ole ollut mitään anteeksi pyydettävää. Koska valitettavasti siihen ei olisi ollut mahdollisuutta. Se kannattaa aina muistaa, että mahdollisuuksia ei jaella tämän tästä. Voi olla, että uutta mahdollisuutta ei tule. Sen takia eläminen hetkessä ja täysillä on tärkeää.
En säästele sanaa ”anteeksi”. Jos huomaan vahingossa loukanneeni toista, niin pyrin kyllä korjaamaan asian mitä pikimmin. Ainakin olemaan vilpittömästi pahoillani ja kertomaan sen ääneen. Kukaan meistä ei ole yli-ihminen sen suhteen, ettei koskaan päästäisi sammakkoa suustansa. Ettei koskaan loukkaisi toista. Mutta jos kuitenkin yritettäisiin välillä nielaista ne sammakot, ennen kuin ne pulpahtavat ulos suusta.
Nämä muutamat menetykset viime vuosien aikana ovat vain vahvistaneet sitä, että oikealla tiellä ollaan elämän kanssa. Silloin on helppo tai ainakin helpompi jatkaa matkaansa elämän poluilla, kun tietää antaneensa kaikkensa. Rakastanut ja ottanut vastaan rakkautta. Välittänyt ja ollut läsnä. Kunnioittanut. Tehnyt omasta ja toisten elämästä helpompaa olemalla ystävällinen.
Voiko rakkaus olla ikuista? Tätä postausta kirjoittaessani ja ajatuksiani jäsennellessäni olen tullut siihen tulokseen, että on yksi asia, joka voi olla ikuista. Rakkaus. Tosi rakkaus ei kuole kahden ihmisen väliltä, vaikka ihmiset toisistaan erotettaisiin ♥
VAALEANPUNAISTEN LINSSIEN LÄPI,
HELLUREI
Eilen miehen kanssa kiepsautimme olkkarin siihen malliin, jossa se on ollut viimeiset neljä vuotta. Eri kalusteilla tosin. Äidillä oli tämä ihan tismalleen samanlainen järjestys ja täytyy kyllä todeta, että se vaan sopii tuohon olohuoneeseen. Olohuone aukeaa jotenkin nätimmin ja pianon eteen jää hyvää tilaa. Tilaa heittää siihen se jumppamatto aamujumppia varten. Tilaa leikkiä koiran kanssa. Tilaa lasten legoleikeille (kyllä, legot ovat vieläkin pop!). Tilaa parkettien partaveitsille.
Harmi, kun ei ole kuvia tuosta alkuperäisestä saunasta, mutta voitteko uskoa, että se oli maalattu entisten asukkaiden toimesta? Kyllä, seinät punaisella, lauteet vihreällä ja kaiteet sinisellä. Ihan oikein kunnon maalilla. Sanomattakin selvää, että armas ahteri kaipasi allensa peflettiä. Enemmän kuin koskaan 😀 Emme ajatelleet vaalia historiaa, vaan teimme saunasta oman näköisemme. Pukuhuoneen kohdalle tuli poreamme ja pientä jumppaa käytiin kantavan seinän kanssa, joka erotti pukuhuoneen suihkutilasta.
Sen osittainen purkaminen onneksi onnistui, rautaisten tukipalkkien avulla ja saimme tilaan avaruutta. Aiemmassa kodissa meillä oli kaksi suihkua, joita harvoin käytettiin yhtä aikaa. Sen takia uskalsimme päätyä vain yhteen suihkuun. Tai onhan tuossa tuo katon rajassa oleva lautassuihku ja tavallinen käsisuihku, jos molempien tyttöjen pitää päästä suihkuun samaan aikaan. Alunperin mietimme osittaisen lasiseinän tekemistä saunan ja suihkutilan väliin, mutta jossain vaiheessa ajatus kokolasiseinästä nosti päätään. Ja hetkeäkään emme ole tuote päätöstä katuneet.
Saunaosastolle kuin koko kellarikerrokseenkin halusimme hämyistä tunnelmaa. Täällä meillä on aika paljon rautaa vedessä, joten jo senkin takia valkoiset laatat ovat aika hankalat suihkutiloissa. Kuparinhohtoista mustaa 10 x 10 laattaa laitoimme lattiaan, sillä toiveemme isommista lattialaatoista ja unidraineista taisi tulla kaatojen suhteen liian myöhään 😉 Seinille tiililadonnalla 
