Oma koti. Oma keittiö. Oma perhe. Josta kaksi pienimpää lähti tuliaisten jaon jälkeen takaisin tekemään sitä, mitä sitä ennenkin eli olemaan kavereidensa kanssa. Mies perinteisillä sunnuntaiskineillä golfaamassa. Jaloissa nyhjöttävä karvainen kaveri. Ämyreissä kaihoisasti laulava Melissa Horn. Liki täydellistä. Täydellisen tästä tekee vasta se, kun ollaan koko perhe saman katon alla. Eli ihan tuota pikaa.
Kolme päivää pois keittiöstä teki sen, että sitä oli jo tavallaan ikävä ruoanlaittoa (siis voitteko kuvitella? :D). Lapsille lupasimme iltaruoaksi noutohampparit ja miehen yllätän mehukkaalla valkosipulisella tomaattipiirakalla. Olen aiemminkin tehnyt vastaavaa piirakkaa ja hyvää on! Kotimaiset tomaatit ovat juuri nyt heikkouteni ja ne mehevöityvät entisestään uunissa. Vähän tuota aiempaa reseptiä muokkasin. Siinä missä vielä vuosi sitten ostin valmiin suolaisen piirakkapohjan pakastealtaasta olen viime kerrat tehnyt suolaisen piirakkapohjan itse. Taikina jo itsessään on niin hyvää, että pitää vähän varoa tuon taikinan syömisen kanssa. Että jää jotain piirakkaankin 😉
VALKOSIPULINEN TOMAATTIPIIRAKKA
Pohja 125 g pehmeää voita 2,5 dl vehnäjauhoja n. 2 rkl kylmää vettä
-nypi voi ja jauhot keskenään
-lisää kylmää vettä maksimissaan 2 rkl
-laita jääkaappiin hetkeksi tekeytymään
-levitä joko voidellun vuoan reunoille ja pohjalle tai sitten kaulitse leivinpaperin päälle
niin kuin minä tein 🙂
-lisää täytteet
Täyte kotimaisia tomaatteja 1/2 purkki valkosipulituorejuustoa fetajuustoa 1 valkosipulin kynsi timjamia
-viipaloi tomaatit
-levitä taikinan päälle tuorejuusto ja tomaattiviipaleet
-murustele päälle fetajuustoa
-pilko päälle valkosipulin kynsi sekä tuoretta timjamia
-paista uunin alatasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia
Piirakan lisäksi meillä on tarjolla salaattipinaattisekoitusta, jonka kruunaavat siemenet sekä balsamico. Myös tomaateista jääneet kannat ja lopun valkosipulin käytin uunin kautta 🙂 Nyt sauna päälle ja pyykkikone pyörimään. Villasukat jalkaan ja kahvikupponen porisemaan. Ehkä pian päästään syömäänkin, kun mies tulee kotiin! Hei, piti vastaamani kommentteihin junamatkalla, mutta läppäri oli lentolaukussa hattuhyllyllä. Huominen blogityöpäivä alkaa siis kommenttisulkeisilla. Kiitos kun aina jätätte niitä, olette ihania ♥ Katsotaan, mitä huomenna keksitään. Ehkä kannattaisi verekseltään tehdä Tallinnan ravintolavinkkipostaus. Tai sitten ihan jotain muuta. Let’s see!
SULOISTA SUNNUNTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,
PS. se eilen mainostamani ”pasta bella carbonara” -luritus on vielä hetken aikaa kuuneltavissa Insta Storyssa 😀
Oi vitsit, mikä reissu! Saa kyllä hymyilyttämään vielä pitkän aikaa ♥
Ja hei vitsit, että tuntuu kuin olisin ollut pois blogista monta viikkoa. Olette olleet mielessäni, vaikka blogissa onkin vähän hiljaisempaa ollut. Täällä ollaan Tallinnassa naisväellä jo toista kokonaista päivää. Huomenna suunnataan kotiin. Tämä(kin) Tallinnan matka ollaan otettu täysin rentoutumisen kannalta; ollaan syöty, juotu, kävelty ja istuttu kahviloissa. Ihmetelty ihmisiä ja maailman menoa. Käyty jalkahoidossa hemmottelemassa kävelystä väsähtäneitä jalkoja. Vaikka säätiedotus lupaili vähän kissoja taivaalta, niin säät ovat suosineet. Tänään on vähän pirskotellut vettä, mutta muuten on ollut ihan jopa nättiä ja aurinkoista.
Muistatteko, kun viikolla vähän juteltiin kielletyistä tunteista? Siitä, että on vaikea sallia itselleen tällaiset irtiotot? Kyllä se vaan niin on, että tämä tekee pirskatin hyvää meille äideille. Meillä on niin maailman paras jengi koossa, että välillä sitä ihmettelee, että mistä nämä ihmiset ovat tupsahteneet elämääni. Sisarellista naljailua ja ihan tasan yhtenevät mielipiteet ja intressit. Yksi laulaa omaa luritustaan nimeltään pasta bella carbonara (yritän saada tästä insta storyyn näytteen :D) ja toinen höpöttää jostain jalkapallopelin kokoonpanoista. Yksi avaa läppärin ja sulkeutuu aivan omaan maailmaansa. Kirjoittamaan tätä postausta.
Vuosia on tullut lisää ainakin miljoona. Siinä missä kuoharin ansiosta ainakin yhtä monta aivosolua on samalla delannut. Soisin kyllä ihan jok’ikiselle kerran vuoteen tällaisen reissun. Ihana reissu ollut, mutta kyllä koti on aina koti. Se, että ne elämän peruspilarit on kunnossa tekee niin paljon. Se, että saa olla reissussa hyvillä mielin. Se, että siellä kotona on se perhe odottamassa ♥
Palataan myöhemmin vielä Tallinnan hotelli- ja ravintolasuosituksiin, jookos? Huomenna junassa otan edellisten postausten kommentit haltuun. Ensi viikolla meillä kotona nähdään astetta leppoisampi äiti, töissä astetta tehokkaampi työntekijä ja blogissa astetta höpsähtäneempi bloggaaja 🙂 Nyt suihkuun ja sitten syömään. Italialaisella mennään tänään. Pasta bella carbonaran tahdissa.
Hei, siinä missä viime viikolla olin työpäivien jälkeen aivan töttöröö ja naatti, riittää tällä viikolla työpäivien jälkeen energiaa vaikka muille jakaa. Eilinen ilta kului rakkaiden ystävien kanssa arkiruokatreffeillä.Väsymystä ei edes huomannut ennen nukkumaan menoa. Tänä iltana energia on kummunnut ehkä tuosta ihanasta valoilmiöstä taivaalla. Sekä siitä, että vietettiin varsin onnistunut myyntikokous maailman parhaiden työkavereiden kanssa tänään.
Väsymys tai se tunne, että ei jaksa on ainakin itselleni ollut, harmi kyllä, tietynlainen tabu. Aiemmin. Nykyään sitä osaa jo myöntää väsymyksensä, onneksi. Pikkuhiljaa sitä on alkanut pääsemään pois ”kiellettyjen tunteiden” tuntemisesta. Sallinut ne tunteet itselleen. Tajuten, että sitä on vain itse itselleen tehnyt hallaa kieltämällä tietyty tunteet. Tai tehnyt niistä kiellettyjä. Tulevana viikonloppuna matkataan naisporukalla jo perinteeksi muodostuneeseen syyskohteeseen eli Tallinnaan. Kuvat ovat muuten sieltä viime vuoden reissultamme 🙂 Jossain vaiheessa ajattelin (hölmösti), että mikä oikeus mulla on olla kolme yötä pois kotoota hauskanpidossa? Syödä ravintoloissa ja nukkua aamuisin pitkään.
Viettää laatuaikaa ihanien ystävien kanssa ja aloittaa päivä mimosalla, jos siltä tuntuu. Sitten aloin oikeasti pohtimaan, että keneltä se on pois, että pääsen tuulettumaan. Miksi mä koen tietyt tunteet sellaisina, että en voi niitä sallia itselleni? Ollaan juteltu aiemminkin teidän kanssanne siitä tietystä syyllisyydestä ja huonosta omatunnosta, joka varsinkin meillä äideillä nostaa tämän tästä päätään. Ihan kuin tuo maailman rakkain aviomies ja maailman parhain isi ei täällä pärjäisi tyttöjen ja yhden karvaisen kaverin kanssa kolmea yötä. Näin jälkikäteen ajattelen, että olen ajatuksissani tietyllä tapaa aliarvioinutkin toisen kyvyt. Enkä ole edes usein antanut toiselle mahdollisuutta viettää laatuaikaa tyttöjen kanssa. My bad!
Joten nyt aion heivata roskakoriin ne kielletyt tunteet. Tehdä niistä sallittuja. Aion nauttia täysin rinnoin siitä, että kolmeen päivään mun ei tarvitse tehdä ruokaa. Ei tarvitse viedä koiraa ulos. Kuunnella lasten kinastelua tai etsiä kiireessä kouluaamuna kadoksissa olevaa sukkaa. Aion nauttia siitä, että saan kolme päivää jutella vaan aikuisten juttuja ja syödä muiden tekemää ruokaa.
Saan nauttia ihanien ystävien seurasta, meikattavana olosta (kiitos Nanna jo etukäteen :D) ja siitä, että ei välttämättä ole kiire nukkumaan. Jalkahoidosta enkä kuulkaas edes mistään tavan jalkahoidosta, vaan sellaisesta joka nautitaan kuohuviinilasillisen kanssa. Saan vaihtaa vaatteita sen seitsemän kertaa ennen ulos lähtemistä ilman, että kukaan tuhahtelee 😉 Saan palata sunnuntaina kotiin maailman rakkaimpien ihmisten luokse akut ladattuna. Elämä on kyllä nyt aika kivasti balanssissa ♥
Aloitetaan viikko valokuvausjutuilla. Tuossa taannoin annoin teille vinkkejä tunnelmalliseen valokuvaukseen. Aika paljon olen saanut kyselyitä kamerajutuista ja varsinkin aiemmin käyttämästäni PENistä ja siitä, miten tuo nykyisin käyttämäni OM-D siitä eroaa. Vihdosta viimein pääsen teille vastaamaan. Tällä kertaa luvassa siis Olympus PENin ja OM-D kameran vertailuja. Tähän postaukseen olen taas osaan kuvista kirjoitellut tarkempia speksejä käyttämästäni kamerasta ja objektiiveista. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa. Mutta ennen faktatietoutta haluan kertoa, kuinka minusta tuli ”olympuslainen”.
Elettiin syyskuuta 2014. Olin juuri aloittanut Indiedaysilla bloggaajana ja saanut kuulla kameramerkistä nimeltä Olympus. ”Meillä on kaikki olympuslaisia, kyllä me sustakin sellainen tehdään.” Totesi työkaverini Olympuksen muotikuvauksissa. Ja niin musta tehtiin. Nopeampaa kuin uskalsin toivoakaan. Jännityksellä hain postista paketin, jossa tuo uusi kameraystäväni köllötteli pehmusteiden seassa. Tietämättä vielä, että meistä tulisi bestikset. Postista suuntasin suoraan lentokentälle ja perillä Budapestissä kaivoin tuon uutuutta hohtavan, sisustukseen sopivan, valkoisen Olympus PEN E-PL6 -minijärkkärin paketista ulos. Olin myyty jo ennen kuin olin nähnyt, kuinka hyvää jälkeä kamera tekee. Jos kamera voi olla kaunis, niin tämä sitä oli. Sen kummemmin en ehtinut manuaaleja lukea, vaan päätin ottaa reissun kuvat auto-asetuksella. Siinä missä aiemman kamerani kanssa olin tottunut hieman valjun värisiin kuviin, sain tuon PENini kanssa sukeltaa värien maailmaan. Kuvat olivat niin hienoja, että iltaisin huokailin hotellihuoneessa ne koneelle ajaessani.
Tuosta on tultu pitkä matka eteenpäin kuvausasioissa. Vaikka kamerani on vuosien saatossa vaihtunut, niin merkki on pysynyt samana. Olympus PENin ansiosta bloggaaminen nousi ihan uusiin sfääreihin. Myös käsite fredagsmys sai uutta nostetta. Kuviin sain sitä jotain, mistä en ollut edes osannut haaveilla. Tunnelmaa. Sielua ja sydäntä. Tuntui, että uuden kameran myötä kuvat heräsivät henkiin. PEN oli ihanan helppo ja kunhan olin saanut manuaalin luettua siirryin miltei heti käyttämään manuaaliasetusta. Minä, PEN ja Zuiko 45 mm f/1.8 muodostimme sellaisen tehotiimin, että sähköpostiini ja postausten kommenttiosioihin alkoi virtaamaan kyselyitä kuvista ja kamerasta niiden takana.
Pitkään olin sitä mieltä, että syytön mä niihin kuviin olin. Että kaikki hienot kuvat olivat pelkästään kameran ansiota. Näin jälkikäteen pitää sanoa, että minähän se meistä pomo olen ollut ja näpytellyt asetukset. Kamera on sitten tehnyt toki sen työn 😉 Suosittelen PENiä kaikille aloitteleville kuvaajille. Suosittelen sitä myös paljon kuvanneille. Kompakti minijärkkäri, jolla saa oikeasti hienoa jälkeä aikaan. Toki kannattaa opetella valokuvauksen perusasiat, joista jo viime postauksessa kerroin. Oli kamera mikä tahansa. Jättää auto-asetus vähemmälle, säätää aukkoa, ISOa ja valotusaikaa itse.
Keväällä 2016 tutustuin Olympus OM-D -kameraan. Tuntui, että vaikka PEN oli kamerajutuissa unelmieni täyttymys, niin silti tuo OM-D toi hieman lisäulottuvuutta valokuvaukseen. Lähinnä lisäominaisuuksiensa ansiosta. Siinä on kaksi säätörullaa yhden sijaan, mikä mahdollistaa valotuksen nopeamman ja kätevämmän hallinnan. PENillä kuvasin vain takanäyttöä käyttäen, koska siinä ei ollut etsintä. Nyt tykkään OM-D:ssä käyttää vallan etsintä. Se helpottaa valokuvausta esimerkiksi kirkkaassa auringonpaisteessa. OM-D:lla voi lisäksi kuvata täysin äänettömästi ilman kameran sulkimen aiheuttamaa ääntä. Tämä on hyvä ominaisuus esimerkiksi juhlissa tai henkilökuvauksessa, missä ei haluta tilanteen häiriintyvän kameran äänten kanssa. OM-D:ssä on kuulemaa monipuolisemmat videokuvausominaisuudetkin kuin PENissä. Itse en ole vielä videoiden maailmaan sukeltanut, mutta ehkä joku päivä 🙂
Mutta muuten nuo kamerat ovat ihan yhtä korkealaatuiset. Mikä ihaninta niin se, että PENiin ostamani objektiivit käyvät myös OM-D -kameraan. Koska olin liki parin vuoden ajan ollut jo olympuslainen, niin OM-D:n käyttöönotto oli verrattain helppoa. Peruskuvausominaisuudet ovat kameroissa samat tutut. Molemmissa kameroissa on WiFi (E-PL 6 -kamera tarvitsee Flash Air muistikortin WiFiin), joka helpottaa ihan arkipäivää. Kamerasta saa kätevästi siirrettyä kuvat mobiililaitteeseen ja siitä esimerkiksi instagramiin. Kuvanlaatuhan on molemmilla sama eli erinomainen. Molemmat kamerat ovat siroja ollakseen järkkäreitä. PEN on aavistuksen pienempi ja kevyempi kuin tuo tällä hetkellä käyttämäni OM-D E-M Mark II.
Tätä postausta varten lainasin tytöiltä tuota PENiäni. Se kun on ollut heillä käytössä. Milloin kuvailevat nukkekodin uutta järkkää, milloin ottavat mökillä videoita ruoanlaitostaan. Jep, meillä lapset ovat innostuneet videokuvauksesta. Otin PENin käteeni ja silloin tuntui kuin ei oltaisi edes oltu erossa. On se vaan edelleen niin ihana! Laitoin molemmat kamerat testiin ja testasin kolmea eri objektiivia. Zuiko 45 mm f/1.8:a, 30 mm f/3.5 Macroa ja 25 mm f/1.8:a. Näistähän tuo 45 mm on ollut kautta aikain se suosikkini. ”Fiilislinssi”, johon turvata perjantai-iltaisin saadakseni tunnelman välittymään sinne ruudun toiselle puolelle. Kuitenkin kesän korvalla saamani 30 mm f/3.5 Macro on kiilannut ohi tuosta 45 mm -objektiivista. Sillä kun saa fiiliksen lisäksi myös laajemman kulman. Molemmat objektiivit ovat erittäin valovoimaisia, kuten on tuo 25 mm -objektiivikin.
Hassua, mutta aina ennen kuvittelin, että tuo f/1.8 on se mun juttuni. Macro-linssin kanssa olen huomannut, että kyllä tuo f/3.5 riittää aivan mainiosti. Hei, mikäli tässä vaiheessa tipuitte kärryiltä näitten äffien sun muiden kanssa, niin lukaiskaahan tämä postaukseni! Alla olevissa kuvissa ensiksi Olympus PEN E-PL6 -kameralla ottamani kuvat. Hämyiset ruokakuvat ovat heikkouteni ja myönnettäköön, että vaikka tuolla Marian bistrossa alakerrassa ei juuri valoa näy, niin näissä kuvissa se oli positiivinen juttu. Kuvista huomaa sen, että kuinka oikeasti kameralla ja objektiiveilla on väliä. Yritin ottaa kännykällä kuvia tuosta bataattisosekeitosta, mutta sain aikaiseksi vain kuvan täynnä tummaa rakeista pintaa. Ja miettikää, en käyttänyt kameralla kuvatessani edes jalustaa (don’t try this at home, suosittelen jalustaa aina kun kuvaa hämärissä olosuhteissa :)).
Omiin silmiini ei laadussa ole juurikaan eroa. Huomaatteko te eroa näiden kahden kameran välillä? Jep, suurin ero taitaa olla siis tuo ulkomuoto ja ne OM-D:n säätörullat. Vaikka PENistä tykkäänkin ihan hirmuisesti, niin jatkan kuitenkin kuvailuja tuolla OM-D:llä. Nyt kun on tottunut helposti säätämään mm. valotusta kameran päällä olevasta rullasta samalla kun katsoo etsimen läpi niin ei ole paluuta entiseen 🙂
Kamera- ja objektiivikuume on tarttuvaa. Minä jos kuka tiedän sen. Sen takia olen onnesta soikeana, kun saan vinkata teille huikeasta alennuskoodista, olkaahan hyvät:
Alennuskoodilla ”OMDjaPEN” saa Olympuksen verkkokaupasta 8.10.2017 saakka seuraavat alennukset (+ ilmaiset toimituskulut):
Valokuvaus on harrastus, jota suosittelen kaikille. Parhaimmillaan se on rauhoittumista hetkeen. Keskittymistä, jossa maailman murheet unohtuu. Siinä saa ylittää itsensä kerta kerran jälkeen ja mikä parasta, huomaa kehityksen itsessään valokuvaajana. Kuitenkin, loppupeleistä ei voi ikinä olla täysin tyytyväinen. Aina löytyy jotain parannettavaa ja uutta, mitä opetella.
Ihan pakko kysyä heti alkuun, että mikä toi tollanen ”hyssy” -sana on? Tai siis onko se edes suomenkielen sana? 😀 Mulla on tänä lauantaiaamuna pyörinyt mielessäni, että onpas ihana aamun hyssy. Tarkoittaen sitä, että vaikka ulkona on syksyistä, niin sisällä on tunnelmallista. Hyssykästä 😉 Hämärän hyssyä. Kyllä te tiedätte. Perjantaimyyssi ja aamuhyssy. Samaan kategoriaan menevät. Tässä hyssyn hämyssä olen miettinyt, että vaikka päätettiin ettei ikinä enää remontoida, niin makuuhuoneen voisi maalata. Taidan vilauttaa sitä teille lähipäivinä. Makkarissa meinaan on joku, joka ei nyt natsaa. Se on liian iso ollakseen valkoinen ja niin vähillä kalusteilla kalustettu. Harmaat seinät toisivat mukavasti tunnelmaa.
Mies lähti golfkisoihin heti aamutuimaan ja ette ikinä arvaa, mihin itse kohta suuntaan…no sokkotreffeille. Tai sokkitreffeille, kuten tuo toinen sokkotreffien osapuoli asian ilmaisi 😀 Wish me luck. Ei vaiskaan, näen erään blogini lukijan, Minnan, kuka on matkustanut toiselta puolen Suomea Tampereelle. Jännittää kuin ensitreffeille mennessä. Mutta kuitenkin iloisin mielin ollaan, sillä tiedän, että meiltä ei juttu lopu kesken.
Sosiaalisten suhteinen jälleen virittäminen oli meillä puheissa tuossa pari viikkoa sitten. Nyt olen kunnostautunut asian tiimoilta. Elämään on tullut yllättäen sisältöä. Tänään sokkotreffit, maanantai-iltana bestis perheineen kylään lasagnelle ja torstaina parin sielunsiskon kanssa kohti Tallinnaa. Kuukauden päästä toisen bestiksen treffaus rapakon tuolla puolen. Olen vähän sellainen kaikki tai ei mitään ihminen. Joten nyt on kalenteri mukavasti buukattu täyteen ystiksillä.
No mutta, nyt äkkiä sohvatyynyt ojennukseen. Se eilinen siivousprojekti ei ottanut oikein tuulta purjeisiinsa. Saas nähdä koska uskallan viedä imurin lähelle miesluolaa; tytöt ystävänsä kera valtasivat kellarikerroksen eilen illalla 🙂 Toivottavasti sielläkin on aamun hyssyt kohdillaan ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
MOIMOI IHANAT!
Tulevana viikonloppuna matkataan naisporukalla jo perinteeksi muodostuneeseen syyskohteeseen eli Tallinnaan. Kuvat ovat muuten sieltä viime vuoden reissultamme 🙂 Jossain vaiheessa ajattelin (hölmösti), että mikä oikeus mulla on olla kolme yötä pois kotoota hauskanpidossa? Syödä ravintoloissa ja nukkua aamuisin pitkään.
Ollaan juteltu aiemminkin teidän kanssanne siitä tietystä syyllisyydestä ja huonosta omatunnosta, joka varsinkin meillä äideillä nostaa tämän tästä päätään. Ihan kuin tuo maailman rakkain aviomies ja maailman parhain isi ei täällä pärjäisi tyttöjen ja yhden karvaisen kaverin kanssa kolmea yötä. Näin jälkikäteen ajattelen, että olen ajatuksissani tietyllä tapaa aliarvioinutkin toisen kyvyt. Enkä ole edes usein antanut toiselle mahdollisuutta viettää laatuaikaa tyttöjen kanssa. My bad!
