lauantai 07. lokakuun 2017

Hyvä Vuosi 2018 & arvonta

HEI HUOMENTA!

Kuten tiedätte niin kesän lopusta asti olen tehnyt jonkinlaista syväanalyysiä. Analysoinut elämääni, minuuttani, työkuvioita, mahdollisia opiskelujuttuja ja sitä, että mikä mä haluan olla isona. Osa analysoinneista on vielä kesken, mutta se on varmaa, että työkuviot on nyt mallillaan. Eli tuo ”mikä mä haluan olla isona” -kysymys on nyt ratkaistu. Saan tehdä kahta minulle rakasta työtä. Luoda ihania numerontäyteisiä excel-käppyröitä ja markkinointimatskua, olla tekemisissä asiakkaiden kanssa ja ennustaa tulevaa budjettien muodossa. Ja sitten vastapainona sille kirjoittaa. Kirjoittaa sydämeni kyllyydestä. Valokuvata ja ilmaista itseäni myös sitä kautta. Elämä on balanssissa töiden suhteen. Se on suuri onni, josta olen valtavan kiitollinen.

Itsensä kehittäminen, se on viimeisten vuosien aikana ollut itselleni se juttu. Asia, jota olen pyrkinyt parantamaan. Sen sijaan, että olisin haalinut materiaa, olen yrittänyt kasvattaa henkistä pääomaani. Opetellut olemaan parempi minä. Opetellut olemaan itselleni kiltti. Välillä takapakkia ottaen ja itseeni pettyen. Usein kuitenkin itseäni olalle onneksi taputtaen.

Julistin vuoden 2017 hyvinvoinnin vuodeksi ja sitä toki tulee olemaan koko loppuelämä, sillä oikeastaan ainoa, mikä elämässä on tärkeää on hyvinvointi ja onnellisuus. Se sisältää niin paljon. Konkreettisella tasolla voin todeta sivusta seuranneena, että kun vakava, parantumaton tauti iskee, niin elämänlanka on erittäin ohut. Toki ympäristö ja kanssaihmiset voivat vaikuttaa hyvinvointiisi, mutta vahvasti olen sitä mieltä, että avaimet hyvinvointiin lähtee minusta itsestäni. Siitä, miten minä olen itseni kanssa sinut ja miten koen ympäristöni suhteessa itseeni.

Onko muut ihmiset uhka, jota vastaan koko ajan taistella vai keskitynkö omaan tekemiseeni ja olemaan sitä kautta parempi ihminen? Ja kun olen itse tyytyväinen itseeni, miltä maailma ja ne muut ihmiset sitten näyttäytyvät. Joskus pidin tätä antikilpailuhenkisyyttäni vakavana puutteena. Tänä päivänä olen ihan helskutin onnellinen siitä. Hyvillä mielin voin keskittyä omaan tekemiseeni ja kilpailla itse itseni kanssa. Benchmarkata itseäni siihen, mitä olin ennen.

”Lyhyestä” virsi kaunis. Tutustuin tuossa viisi kuusi vuotta takaperiin ihanaan ihmiseen. Pulppuavan pirteään Fridaan, Friiduskaan näin meidän kesken. Ihmiseen, kenen kanssa ollaan jotenkin samalla aaltopituudella. Pulputtavan pinnan alla on kuitenkin syvällisyyttä. Ihana Fridahan on maailman taitavin valokuvaaja. Nyt jälleen on kuvannut vuoden päivät kauniita kuvia ja laittanut ne kansiin. Tehnyt kansien väliin myös kalenterin. Eikä minkä tahansa kalenterin vaan sellaisen, joka antaa aihetta itsensä kehittämiseen ja itsetuntemukseen. Juuri siihen, mitä rakastan tehdä.

Frida lähetti minulle kaksi Hyvä Vuosi 2018 -kalenteria. Toisen saan pitää itse ja toisen saan arpoa teidän kesken. Arvontaan osallistutaan tutun kaavan mukaan, vastaamalla tämän postauksen kommenttiboksissa seuraavaan kysymykseen:

Missä olet erityisen hyvä?

Olen huomannut, että meidän suomalaisten on hirmuisen vaikea kehua itseämme. Tai ottaa kehuja vastaan. Itse olisin vielä muutama vuosi sitten vastannut tähän kysymykseen, että en mä nyt tiedä…en oikein missään 🙂 Nyt vastaan, että positiivisen mielen yläpitämisessä ja sen tarttuttamisessa muihin ihmisiin. Ai niin, arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu ensi viikon torstaina klo 12.00.

Kiitos Frida ja hei onnea teille kaikille tasapuolisesti arvontaan♥ Nyt katsomaan josko yökyläsynttärivieraat kera sankarin ovat heränneet ja ovat valmiita aamupalalle. Huomenna muuten jatketaan hyvinvoinnin parissa, joten pysykäähän linjoilla!

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,


perjantai 06. lokakuun 2017

Unicorn -fredagsmys

MOIMOI IHANAT!

Pikaisesti tulin huikkasemaan perjantaiterkut❣ Meillä mancaven Marian bistro on koristeltu kovin hempein värein; pikkuisemmalla on ihan pian alkamassa kaveriyökyläsynttärit. Virallinen syntskäpäivä oli jo huhtikuussa, mutta halusi odottaa yökyläsynttäreiden kanssa siihen, kun uusi koti on valmis. Ja hei mikäs tuolla juhliessa.

Olen niin iloinen, että tuo 10-vuotias halusi vielä pitää unicorn-synttärit. Kakkua ei ehditty tilaamaan, mutta jääkaapissa odottaa sulamistaan unicorn-värein kirkuva jäätelökakku. Servetit ja lautaset sekä sankarin asu ovat teeman mukaiset. Ehkä se riittää 🙂 Roseen värinen lasten kuplajuoma on laitettu kylmään ja sillä kuulemma kippistellään ensin. Sitten pyöritetään pulloa, että kenen lahja avataan ja sitten on luvassa taloesittely. Ruokailun jälkeen kuulemma saunotaan ja kylvetään, minkä aikana minä levitän patjat lattialle ja kun puhtoiset juhlijat ovat pujahtaneet vällyjen alle on vuorossa leffailta. 

Alunperin tälle viikonlopulle oli suunnitelmissa äitien ja tyttärien risteily, mutta se suunnitelma kariutui. Viikon varoitusajalla saatiin pikkuisemman viisi parasta luokkakaveria kutsuttua yökylään ja juhlimaan. Nythän minullakin olisi mahdollisuus ekaa kertaa ikinä ajan puitteissa mennä Mansen blogikirppikselle sunnuntaina. Ehkä ensi vuonna jo saan sanoa Suville ”joo” kun kysyy minua myyntipöydän taakse 😉

Mutta nyt kohti juhlahumua! Juhlahumun ohessa askarrellaan miehen kanssa erään yhdistyksen tilinpäätös kasaan. Ehkä sitä ehtii illemmalla itsekin rojahtaa sohvalle ja ottaa viikonloppu vastaan rennoissa merkeissä ♥ 

PERJANTAITERKUIN,


keskiviikko 04. lokakuun 2017

Sisustuksen kannalta ongelmallinen tila

MOIKKAMOI IHANAT!

Tämä rymsteerausinnostukseni siirtyi kodista myös työpaikalle. Tänä aamuna aloimme suunnittelemaan tuota meidän neljän naisen avotoimistoamme, josta yhdeltä puuttui työpiste. Iltapäivästä oli toimisto kunnossa. Neljä uutta työpöytää koottuna ja tietokoneet asennettuna. Kyllä nyt kelpaa. Harmi vaan, että loppuviikko kuluu pääosin kotitoimistolla. Pitää kyllä käydä muutama juttu tekemässä töissä ja siinä samalla ihastella uutta toimistoa 😉

Tykkään, että mun on yleensä helppo hahmottaa tila ja sen funktio. Tällä kertaa tuntuu, että olen ihan purjeessa tuon meidän keittiön jatkeena olevan aulan kanssa. Kiitos teille eiliseen postaukseen vinkkejä antaneille♥ Tuossa tilassahan meillä oli lukunurkkaus ja sen jälkeen ruokapöytä. Nyt lukunurkkauksen tuoli on olohuoneessa eikä sitä kärsi sieltä pois siirtää. Ruokapöytä on ruokahuoneessa, joten tuohon ”ongelmatilaan” kannettiin ensihätään esikoisen huoneesta lasinen sivutaso. Sinne pitää ostaa muutama iso korilaatikko alatasolle. Vaikka olen vähän sitä mieltä, että lukunurkkaus on käsitteenä kiva, niin toiminnallisuudeltaan voipi olla, että se sakkaa. Tosin sen viikon ajan, kun meillä oli lukunurkkaus tässä se toimi kyllä loistavasti. Siinä tuli luettua lehtiä monena päivänä.

Kerroinkin, että silloin kun äiti ja iskä asuivat tässä kodissa, niin tuossa oli sellainen Aspen-henkinen ruudullinen nojatuoli. Meillä iskä oli kova lukemaan. Siinä tuolilla on lukenut monen monet kirjat meidän tytöillekin. Paikan historia on siis vahvasti lukunurkkaushenkinen. Sivupöydälle konjakki (lääkkeeksi) ja jalat rahille. Joskus muinoin tuo tila oli erotettu keittiöstä seinällä ja tilassa oli silloin ns. pirttipöytä penkkeineen. Tila on vain 2 metriä leveä ja 2 metriä pitkä, joten mitään isoa pöytäryhmää siihen ei sopisi. Kuitenkin pähkäilemme nyt sitä, että tarvitaanko siihen ns. arkiruokapöytä. Meidän ruokahuonehan tosin on ihan vieressä, tuossa tuijottavan naisen seinän takana 😀

Te, keillä on ruokahuone erikseen, niin onko teillä myös sellainen arkiruokapöytä? Sellainen pyöreä vanhanajan pöytä kuulostaisi ihanalle. Tai sitten tuosta tulee löffäys/lukunurkkauspiste. Mutta millainen löhötuoli? Divaani siihen voisi sopia hyvin. Siitä näkisi takkatulenkin. Vai onko vielä jotain muuta uutta vaihtoehtoa, jota en osaa edes ajatella? Elämän jälleen näitä suurimpia ongelmia, eikö? 😉

Nyt hieman siivoten, että miehen on kivempi tulla työreissusta kotiin ♥ 

KESKIVIIKKOTERKUIN,

 


maanantai 02. lokakuun 2017

Koiran elämää ♥

”MOIKKAMOI MAANANTAI & KAVERIT!

Se olen taas mä täällä. Toby the Tobymaisteri nääs. Murtsikkaikäinen ihanuus, joka tuossa muutama kuukausi sitten unohti kuulemma kaikki opetetut asiat. Paitsi sisäsiisteyden. Siinä mä olen pitäytynyt, että sisälle ei pissitä. Vähän hävettää ne keväiset lirutukset, mutta minkäs mä sille voin, kun olin silloin vielä ihan skidi. Nythän mä olen jo kulmakunnan kingi. Ainakin omasta mielestäni. Rambo-labbis välillä yrittää viedä kingeyttä multa, mutta mä ärähdän sille kun tavataan, niin eiköhän se pikkuhiljaa mene jakeluun.

Tällä hetkellä elämä on vähän kurjaa sen suhteen, että aamukinkut ja iltajuustot on pannassa. Herkut on liki kokonaan kielletty. Aloin pissaamaan taas sellaisia lasinsirpaleita muistuttavia kiteitä, jotka tekivät tosi inhottavaa. Sitten jouduin pissaamaan sellaiseen purkkiin ja sieltä ne lasinsirpaleet sitten löytyi. Nyt saan aamuin illoin kuivia nappuloita, joita toi mamma aina välillä liottaa vedessä, jotta saan tarpeeksi nestettä. Hei haloo, en mä ole enää vauvakoira. Että ei niitä napuja tarttis mua varten liottaa. Mä kyllä ihan tykkään niistä nappuloista ja tällä hetkellä ne menee herkuistakin. Koulutusnameistakin. Olen kova poika oppimaan kaikkea uutta. No kai nyt, kun tuossa oli vaihe, että hupskeikkaa – kaikki opittu katosi kuin paukku saharaan.

Niitten perusjuttujen lisäksi ollaan nyt kiinnitetty huomiota siihen, että mitä tarkoittaa odota. Musta on tullut vähän malttamaton. Jaksan kyllä istua kököttää ja odottaa, että saan luvan mennä ruokakipolle, mutta sitten muuten olen vähän sellainen ”kaikkihetitännemulle”-koiruus. Nyt olen taas malttanut istua ja odottaa, että kaulapanta kiinnitetään. Tuossa oli vaihe, että mä ryntäilin ja säntäilin uloslähtiessä. Ehkä tää mun murrosikä on menossa poispäin. Jollain tapaa mä nautin suunnattomasti siitä, että mun ei tartte olla se meiän perheen pomo. Vaikka alkuun olinkin aika kovapäinen, niin nyt olen vähän lepsuuntunut.

Meille saapui viime viikolla sellainen kamala painepesuria muistuttava hurinalaite. Tosin sieltä ei tule vettä. Mutta niin kova tuuli käy, että mun korvat meinas lähteä päästä. Voi olla, että sen hurinalaitteen sisään on muuttanut se hirmumyrsky-Maria. Sen lisäksi mä sain ikioman koulupöydän (toim.huom. trimmauspöytä). Ei tarvitse enää vessanpöntön kannen päällä kököttää kun mua kuivataan ja huolletaan. Se pöytä vaan on niin kertakaikkisen kamalan korkea, että meinasi alkaa pyörryttämään. Punkesin itseäni siitä äipän syliin muutamaan otteeseen, kunnes tajusin, että en mä sieltä pöydältä tipu.

Mutta se hurinalaite. Mä olin ihan varma, että kaljuunnun kokonaan kuivausoperaatiossa. Mutta ehei, se teki mun fledasta oikein ihanan tuuhean. Ja ihan ältsin nopeasti. Noi ihmiset ei malta olla nuuskuttelematta mua 🙂 Mä otan vaan lungisti ja nautin huomiosta. Meillä on äiskän kanssa uusi harrastus, johon toi hurinalaite liittyy. Siis sen lisäksi, missä me pötkötetään sängyssä komeus- ja kauneusunillamme vieri vieressä (niin ei se hurinalaite siellä mukana kuitenkaan ole :D). Me kuulemma ollaan otettu mun turkinhoito yhteiseksi harrastukseksi. Jossa kuulemma pitäisi puhaltaa johonkin yhteiseen hiileen. No jossain kuitenkin menee raja, kuten tassutakkujen selvittämisessä. En ole yhtään yhteistyökykyinen, kun kyseessä on tassutakut.

Mulla on meneillään vielä tää takkuikä, kun vauvakarva muuttuu isojen poikakoirien karvaksi ja jollei mua harjaa päivittäin, niin olen yksi iso huopapallo. En tiedä mitä toi äiti sillä tarkoitti, että ei edes ehdi kissaa sanomaan, kun takkuja syntyy. Toivottavasti se ei tarkoita sitä, että meille olisi tulossa kissa! Huh, painajaismainen ajatus. Jostain pikkusiskosta toi äiti jaksaa vaahdota. Sanoo iskälle, että siinä ne kaksi koiraa menee missä yksikin. Mut mä olen isimiehen kanssa sitä mieltä, että mussa on kyllä tarpeeksi.

Muuten elämä lutviutuu oikein kivasti. Mä sain pari uutta kerrosta telmimistilaa, kun muutettiin heinäkuun lopulla. Menee kuulkaa ihan porrastreenistä, kun suhailee alhaalta ylös. Välillä yritän päästä kellarista yläkertaan sylikyydillä, mutta useimmiten joudun itse kävelemään. Palvelusväki ei ihan aina hiffaa mun kingeyttä 😉 Olohuoneen ison ikkunan edessä mulla on harmaa nojatuoli, jossa päivystän parikin tuntia kerrallaan. Kaikki pihaan tulijat haukun, kunnes kuulen ”riittää”. No joo, sen jälkeenkin ehkä haukahdan vielä varmuuden varalta pari kertaa. Naapurin Nellan mennessä ohi päästän sellaisen kurkkuvingahduksen ja juoksen ulko-oven eteen. Feikkaan, että olis pisuhätä ja pitää päästä ulos. Ja mä vaan haluan Nellaa katsomaan, kjäh kjäh 🙂

Iltaisin mua vähän ärsyttää, kun nää kaks katsois telkkaria. Puoli kympin maissa viimeistään menen komentamaan sohvan viereen, että nyt nukkumaan. 99,9% mua ei tässäkään asiassa kuunnella, vaan jään sohvan viereen nukkumaan. Sitten kun ne rymistelee yläkertaan makkariin ne yleensä kantaa mut sinne nukkuvana. Paitsi kerran. Silloin tapahtui niin iso vääryys, että korkeimpaan koiraoikeuteen meinasin tehdä valituksen. Heräsin yöllä. Ihan pilkkopimeästä. Seuranani vain haamut ja aaveet. Olin kellarissa. Hyvin äkkiä hiffasin, että äiskä ja isimies oli lähtenyt nukkumaan ilman mua.

Hipihiljaa hiivin yhdet rappuset ylös ulko-oven eteen. Ulko-ovesta kajasti vähän vienoa valoa. En uskaltanut jatkaa matkaa. Haukuin kuin viimeistä päivää peloissani, kunnes pelastaja saapui. Hyppäsin ison loikan isimiehen syliin, joka kantoi mut sänkyyn. Parkkeerasin äiskän viereen ja laitoin pääni äidin tyynylle. Siinä mun paikkani on ♥ Mut hei, ennen kuin menee ihan mamoiluksi, niin mä annan puheenvuoron tuolle äipälle. Sillä on jotain asiaa. Ollaan kuulolla! Love, peace & chicken grease, Toby”

 No niin, hän on puhunut 🙂 Täytyy sanoa, että ei olisi enää elämää ilman koiraa. Elämää ilman tuollaista Cottonia. Ollakin kuinka murrosikä päällä ja suuritöinen turkki tahansa. Lauantaina puunasin koirulia neljä tuntia ja se, jos mikä on terapeuttista. Aivojen nollausta parhaimmillaan ja mikä parasta – näkee kättensä työn tuloksen. Ollakin, että ensimmäisen ulkoilulenkin jälkeen sai jo käydä huuhtelemassa masun ja tassut. Se, missä jossain vaiheessa meinasin jo tarttua saksiin (heh, tämä parturointifetissi yltää näköjään lemmikkeihinkin omien hiusten lisäksi :D), haaveilen nyt toiselle täyspitkästä turkista. Onneksi Toby on oppinut nauttimaan turkin hoitamisesta tai lähinnä harjaamisesta. Kuivaajalle kyllä vielä näytetään hampaita, mutta hitaasti hyvä tulee 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

 


sunnuntai 01. lokakuun 2017

Meillä on ruokahuone!

MOIKKAMOI MURUT!

Ja ihanaa lokakuun ekaa 🙂 Olette varmaan huomanneet, että postaustahtini on vähän hidastunut. Kommentteihin vastaamisetkin viipyvät aiempaa pidempään. Se johtuu ihan täysin siitä, että nyt kun on töissätöissä niin tarvitsee myös niitä hetkiä, että saa vain olla. Aiemmin porhalsin työpäivän jälkeen vielä blogin kimpussa illat ja viikonloput, mutta nyt olen joutunut hieman kuuntelemaan itseäni. Olemaan armollinen itselleni. Kuitenkin tuo rakas työtyönikin on sellaista, että hanskat eivät tipu neljältä vaan yrittäjänä sitäkin työtä tekee ainakin ajatuksen tasolla 24/7. Ei sillä, olette tekin ja tämä rakas blogini mielessäni 24/7 

Joten nyt hiotaan niitä särmiä näiden kahden työn välillä ja yritetään löytää se kultainen keskitie, jossa kumpikin työ tulee tehtyä. Tapani mukaan täydellä sydämellä. Mutta kuitenkin niin, että sitä aikaa lasten ja miehen kanssa riittää. Että sitä aikaa riittää myös itse itselleni.

Rymsteeraus on aivojen nollausta parhaimmillaan ja hei sitä meillä tehtiin eilen illalla. Nyt kun meidän elämä on siirtynyt liki täysin kellarikerrokseen niin tuo keskikerroksen telkkarihuone jäi käyttämättä. Ihan kuten uumoilimmekin silloin taannoin 🙂 Nyt on äiskän ja iskän ruokapöytä huoneessa, jossa se kaikki ne vuodet oli. Omalla paikallaan♥ Ja hei, se sopii tuonne ruokahuoneeseen täydellisesti. Aluksi mietimme, että josko ostaisimme uuden, isomman  pöydän, mutta remppabudjetin paukkuessa reilusti yli mennään nyt toistaiseksi tällä pöydällä.

Kyllä pöydän ympärille kahdeksan mahtuu ruokailemaan. On ennenkin mahtunut. Päihin vain tuolit ja sopu sijaa antaa. Tuo senkki siirtyi ruokahuoneen perälle. Peilikin on niillä sijoilla kuin telkkarihuoneessamme. Ei se niin pahalta tuossa näytäkään. Senkin tilalle haaveilen massiivista mustaa astiakaappia. Vitriiniä, jossa on valkoinen sisusta. Jos jostain löytyisi vaikka kunnostettava sellainen, niin voisi itse sutia sen pintaan väriä. Vieläkin muuten mietin tuon ruokapöydän käsittelyä; varsinkin nyt kun on senkin vieressä, niin tuntuu, että puupintaa on liikaa; lattiassa, senkissä ja pöydässä. Täytyy pohtia, että kumpaa sitä alkaa sutimaan, senkkiä vai pöytää 🙂

Suloisen sunnuntain kruunasi hotelliaamupala. Jotain hyötyä siitäkin, että mies tekee reissutyötä ja kerää kaiken maailman bonuksia 😀 Päiväruoaksi ajattelin keitellä pitkästä aikaa gulassia. Kattaa pöydän ja nauttia takkatulesta. Mutta ensin maitokauppaan ja sitten kommenttien kimppuun!

SULOISTA SUNNUNTAITA,