Taas niitä päiviä, että mä en kestä. En kestä olla nainen. Enkä kestä, että kulutan aikaani miettimällä näinkin pinnallisia 😀 Mikä siinä on, että aina kun on saanut kasvatettua hiukset tähän pituuteen, jossa ne saa kivasti kiinni, alkaa haaveilemaan lyhyistä hiuksista? Huomenna on taas kampaaja ja voi Krista raukkaa. Tiedän, että arvon taas tuolissa viimeiseen asti, mitä tehdä. Joko pätkäistään lyhemmäksi tai sitten vai tasoitellaan. Tuollaiset viime kesänä leikkaamani hiukset (alin kuva) houkuttelisi, mutta mulla ei taida olla tällä hetkellä hiuksissa tarpeeksi massaa tuollaiseen toispuolisuuteen. Lie minne hiukset hävinneet tässä matkan varrella? Pixie cut voisi toimia myös. Mutta se vaatisi taas laittoa joka aamu. Nyt nämä voi vain heittää kiinni ja menoksi. Juu, ihan samassa pisteessä ollaan kuin silloin ennen viime kesäistä pätkäisyä…
Tasapitkäpolkkahaaveet kariutui (tai ainakin koki kolauksen) leikkaamani otsatukan myötä. Menisiköhän polkka otsiksella kuinka? Yhtäkaikki, olen kaivanut esille ne vanhat klipsipidennykseni huomista kampaajaa varten. Ajattelin, että värjätään ne nyt samalla. Eihän sitä koskaan tiedä, koska on jälleen se ”mä haluan pitkät hiukset” -fiilis. Vaaleana pysytään edelleen, mutta ehkä tuonne tyveen ja alahiuksiin laitetaan vähän tummempaa.
Palataan kuulkaas taas illemmalla tuolla kommenttiboksin puolella. Meillä on täällä pienimuotoinen siivousoperaatio käynnissä ja nyt on pakko jatkaa, jotta tulee valmista ennen iltaa. Saatiin veljen perhe taas maisemiin, joten meillä on vapaailta sairaalasta. Mitä muutakaan sitä silloin tekisi kuin siivoaisi? 😉
Haipakkaa pitää, edelleen! Parin päivän aikana on tuntunut, että elämä on yhtä exceliä 😀 Onneksi myyntikokous saatiin tänään kunnialla läpi ja excelit voi taas heivata vähäksi aikaa. Vaikka mä olen kehittänyt tuon excelin kanssa viharakkaussuhteen, niin silti se pieni numeronörtti sisälläni rakastaa kaiken maailman käppyröiden, diagrammien ja vertailujen tekemistä.
On pitänyt jo aikapäiviä sitten esitellä teille uusimmat kosmetiikkahankintani. Viimeksi kosmetologilla käydessäni valittelin vähän sitä, että jälleen ihoni on tupannut rasvoittumaan. Enää se viimeksi esittelemäni Macin Primer ei ole estänyt meikkivoiteen paakkuuntumista juonteisiin. Liekö stressi vai hormonit, mutta on tämä elämä tuon ihoni kanssa sitten mielenkiintoista. Näin positiivisesti ilmaistuna 😉 Näppyjä ei onneksi pukkaa. Kosmetologi esitteli edustamansa mineraalimeikkisarjan, josta en ollut ennen kuullutkaan. Onko Emani teille tuttu? Tuotteet kuulemma sopivat ihan älyttömän hyvin juurikin ongelmaihon meikeiksi. Niissä ei ole tuoksuja, öljyjä, alkoholia, parabeenejä tai muita ihoa ärsyttäviä aineita. Täytyy sanoa, että mä suhtaudun näihin aina vähän varauksella. Ihoni tietäen se saattaa ärsyyntyä ihan pienestäkin. Siitä huolimatta ostin kaksi tuotetta.
Kuukauden päivät olen käyttänyt jauhemaista mineraalimeikkipuuteria ja ainakin toistaiseksi on sopinut ihan täydellisesti. Pari minuuttia levittämisen jälkeen se ikäänkuin sulautuu ihoon. Tosi kaunis ja luonnollinen lopputulos. Tuon jälkeen sudin Lumenen aurinkopuuterin. Se on ja pysyy meikkipussissani vuodesta toiseen 🙂 Emanin Complexion Illuminator pääsee poskipäihin, ylähuulen yläpuolelle ja kulmakarvojen alueelle. Sinne tänne huitaistuna, ei se ole ihan niin justiinsa. Mulla on aiemmin ollut ongelmana näiden ”hohde”sävyjen kanssa se, että ihohuokoset tulee liikaa näkyviin. Tämän kanssa ei sitä ongelmaa ole ollut! Joten suosittelen kovasti kokeilemaan Emania. Ja ei, tämä ei taaskaan ollut maksettu mainos, vaan auttamisen halusta halusin teille tästä kertoa, sillä tiedän että siellä ruudun toisella puolella on meitä muitakin keski-iän kynnyksellä (vai ollaanko me jo keski-ikäisiä…? :)) olevia ihonsa kanssa tappelevia.
Nyt kesää kohden mentäessä mietin, että kaipaan kuitenkin ehkä vähän kevyempääkin meikkivoidepohjaa. Ruskettuneelle iholle en tykkää hirmuisen peittäviä tuotteita käyttää. Tähän asti kesäisin on ollut käytössä Estee Lauderin Daywear, mutta kokeilin sitä tuossa yksi päivä ja voi jösses, että se muuttui päivän aikana ihan hassuksi. Tuntui, että imeytyi ihohuokosiin ja teki niistä näkyvämmät. Onko siis suositella kevyttä, kiiltoa ehkäisevää meikkivoidetta tai puuteria kesäksi? Ei tarvitse peittää hirmuisesti, mutta kaunis samettinen lopputulos olisi plussaa 🙂 Tai sitten otan vain taas tuon Cliniquen huokosten pienentäjän käyttöön. Sekin on hassu juttu, että musta tuntuu, että pitkässä juoksussa tuo lopettaa tehonsa. Mutta josko sitä taas pitkästä aikaa kokeilisi!
Silmämeikissä luotetaan näin kesällä hehkuvan oranssiin ja jäänhohtoiseen vaaleansiniseen (ei kuitenkaan yhtäaikaa pidettynä). Silläkin uhalla, että lapset jaksavat aina noita mun rajauksia kauhistella 😀
Jaksatteko vielä vähän hymyjuttuja? No jos vielä tämän postauksen verran. Kuten todettua, niin itse olen vahvasti sitä mieltä, että hymy ja hymyily on yksi elämän ihanimmista jutuista. Ehkä maailmankaikkeuden kaunein sanonta on ”Hymy on ikkuna, josta näkee että sydän on kotona.”. Juuri näin. Tiedättekö, mikä teki muhun vaikutuksen tuon aviomieheni ekaa kertaa kohdatessani? Siis ennen kuin tutustuin häneen kunnolla ja silmä mittaili vain ulkoisia avuja. Se, että tuo ”jääkiekkoilijarenttu” (jep, mulla oli todella suuret ennakko-odotukset parin vaihdetun lauseen jälkeen 😉 hymyili kaunista valkohampaista hymyä. Ystävällistä hymyä. Hymy yhdessä juttelun lomassa pian viesti, että tällä ihmisellä on sydän kotona ja arvot paikallaan. Kunnes huomasin, että hymy vei myös jalkani alta. Sillä tiellä ollaan kuulkaas tänä päivänäkin. Hymy vie edelleen jalat alta.
Itse luen hymyn ja silmiin katsomisen samaan kastiin. Ne kuuluvat molemmat niihin kultaisen käyttäytymisen sääntöihin. Jotka pitäisi opettaa jo kotona. Tästä tuli mieleeni eräs hieman surullinenkin tarina. Joskus kysyin hieman jurolta, mutta sydän paikallaan olevalta pitkäaikaiselta työkaveriltani, että miksi et koskaan hymyile. ”Koska kukaan ei ole opettanut hymyilemään.” oli vastaus. Menin sanattomaksi. Karu lapsuus oli jättänyt jälkensä. Joten arvon isät ja äidit, hymyilkää kotona. Naurakaa. Opettakaa lapsenne hymyilemään. Omalla esimerkillänne. Niin, että silmätkin hymyilee mukana. Naurakaa ja hassutelkaa. Rakastakaa ♥
Seisoin elokuussa vuonna 1993 Kanadan preerialla lentokentällä kimpsujeni ja kampsujeni kanssa. En tiennyt lainkaan, miltä tuleva isäntäperheeni näyttäisi. Joten päätin patsastella paikallani ja odotella, että minut löydetään. Ehkä hieman arastikin hymyillen. Eräs mies alkoi lähestymään minua ja totesi, että ”Maria, right?”. Isäntäperheeni isä sanoi, että oli tunnistanut minut hymykuopistani. Heh, tosin aluksi luulin, että sanoi ”pimples” ja koin pikkuisen alemmuuden kompleksia – justhan mä olin lopettanut lääkekuurin teini-iän finneihin ja iho oli hetken sileä kuin vauvan peppu. Ainakin omasta mielestäni. Autossa matkalla uuteen kotiini otin sanakirjan käteeni, sillä tajusin että tuo täysin vieras setä sanoikin ”dimples”. Se taisikin olla ensimmäinen vieras sana, jonka tuon vuoden aikana opin. Mitä lie hymykuopille tapahtunut nuoruusvuosien jälkeen, mutta tuolloin olin onnellinen, että minut tunnistettiin hymyni perusteella.
Ihmiset, jotka hymyilevät ovat kovin helposti lähestyttäviä. Miettikääpäs tilanne vaikka kaupan kassalla tai ihan missä vain asiakaspalvelutilanteessa. Jos kassan takana seisova henkilö hymyilee, sitä herkästi hymyilee takaisin. Tervehtii ja vaihtaa muutaman sanan. Jos vastassa on myrtsi-ilmeinen ihminen, sitä helposti on itsekin hiljaa. Toki kohteliaasti kiitän ja sitä rataa, mutta kaikki ne ylimääräiset juttelut jäävät pois. Yleensä kyllä aina hymyilen, vaikkei vasta puoli hymyyn vastaisikaan. Olen huomannut, että jos itselläni on pikkuisen huonompi päivä, niin vastapuolen hymy saa omankin mielialan kohoamaan. Olenkin tainnut täällä kertoa aiemminkin, että olen ottanut tavakseni hymyillä ja tervehtiä hissiin mennessäni. Välillä saa kuulkaas sellaisia hymyjä takaisin että! Toisinaan taas katseen, joka hakeutuu häkeltyneenä hissin seiniä pitkin. Suurena haasteena olen pitänyt sitä, että miten saan hymyn välitettyä puhelinlankoja pitkin toiseen päähän. Olen työni puolesta tekemisissä asiakkaiden kanssa puhelimitse ja oikeastaan olen oppinut kuulemaan, milloin vastapuoli hymyilee puhuessaan. Äänestä tulee lempeämpi ja pehmeämpi. Vaikkei sitä valkohampaista hymyä näekään, sen kyllä tuntee.
Olen nyt käyttänyt kampanjan myötä saamiani Oral-B:n tahnoja parisen viikkoa. Ennen kamppistahan tuskailin jo hieman tummentuneiden hampaideni kanssa ja päätin lopettaa kahvin, teen ja punaviinin juonnin. Mutta en yksinkertaisesti pysty lopettamana kahvin juontia. Onneksi näistä tahnoista on ollut suuri apu. Joka päivä aamuin illoin pesu Oral-B 3D White Luxe Perfection hammastahnalla kahden minuutin ajan ja sen jälkeen pesu vielä tuolla Whitening Accelerator -tahnalla. Aikaa kuluu alle kymmenen minuuttia päivästä. Se ei ole paljon!
Muistatte varmaan viime vuoden lopulla postaukseni ja pohdintani kauniista hymystä ja terveistä hampaista. Silloin esittelin teille tuon kannettavan suuhygienistini, jonka kanssa meillä onkin tällä hetkellä jo vahva side. Päivittäin ollaan pari kertaa tekemisissä. Indiedaysin ja Oral-B:n yhteistyökampanjan myötä pääsen jälleen syventämään pohdintojani hymyn ja hyvin hoidettujen hampaiden osalta.
Palataan ajassa ensin hieman taaksepäin. Huomasin ala-asteella rautahampaiden puhjetessa, että minulla on armottoman pieni suu noille järkälemäisille hampaille. Hampaat kasvoivat ihan vinksinvonksin. Petyin hurjasti, sillä kunnallisen kautta en päässyt oikomishoitoon. Elettiin aikaa, että isäkin oli juuri ryhtynyt yrittäjäksi ja ylimääräistä rahaa ei ollut. Pelastavina enkeleinä toimivat mummu ja pappa, jotka lupasivat kustantaa oikomishoitoni. Neljä hammasta poistettiin ja lisäksi leikattiin pois vielä puhkeamattomat viisaudenhampaat. Siitä alkoi parin kolmen vuoden oikomisrumba. Välillä tirskauttelin itkua rautojen kiristyksen jälkeen ja olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin koko projektin osalta. Hymyillä en todellakaan suostunut suu auki, sillä koin, että tuo metallinen hökötys eli raudat suussani oli niin kovin ruma.
Muistan vieläkin sen onnenpäivän, kun sain raudat pois. Olin seiskaluokalla ja parhaillaan TET-jaksolla päiväkodissa. Hammaslääkäristä suoraan päiväkotiin mennessäni en voinut muuta kuin hymyillä. Omat hampaat olivat kauniisti rivissä. Hymyilin nukuttaessani lapsia, hymyilin lasten kiukutellessa, hymyilin ihan koko päivän. Mutta suu auki en osannut hymyillä, sillä olin niin tottunut pitämään suun kiinni hymyillessäni, kiitos rautojen.
Vaihto-oppilasvuoteni yksi kohokohtia oli se, että opin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Näkemään itseni niiden teini-iän ongelmien takana kauniina. Opin hymyilemään suu auki. Uskaltauduin hymyilemään tilanteessa kun tilanteessa. Hymystä oli apua myös valtameren tuolla puolen silloinkin, kun en ihan ymmärtänyt mitä toinen sanoi. Hymy oli ensi alkuun minun ja uusien ystävieni yhteinen kieli. Onneksi vuoden aikana opin sitten englanninkielenkin sujuvasti. Tosin käytin sitä yhdessä tuon kansainvälisen hymykielen kanssa 🙂
Tuossa taannoin sain kommentin, että miksi en koskaan hymyile suu auki. Niin, se herätti minut. Kuitenkin minulla on tuo kaunis hammasrivistö, niin miksen tekisi niin? Vuosien saatossa olen huomannut, että hampaani eivät ole enää niin valkoiset kuin silloin 17-vuotiaana. Kynnys hymyillä suu auki oli isontunut. Hoidan hampaani hyvin, joten uskon, että ulkoiset ärsykkeet, kuten kahvi, virvoitusjuomat, mustikat ja satunnaiset punaviinilasit ovat saaneet aikaan tummentumista hampaissani. Tänä päivänä katsoessani sitä ala-asteikäistä Mariaa, en olisi kokenut hampaiden oikomista niin kriitilliseksi. Enemmän annan painoarvoa sille, että hampaiden puhtaudesta pidetään huolta ja se on pelkästään plussaa, jos ilman mitään suurempia operaatioita saa valkoisen hymyn. Nyt mä olen taas uskaltautunut hymyilemään suu auki. Hieman se vielä vaatii totuttelua, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa! 🙂 Hymy tuo itsevarmuutta ja niin kuin tuolla taannoisessa ystävällisyys-postauksessa kerroinkin, niin hymyilen pitkin päivää. Niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Monesti hymy auttaa selviämään myös vähän kenkuimmista tilanteista. Kunhan vain uskaltaa hymyillä!
Kampanjan myötä sain käyttööni Oral-B 3D White Luxe -hammastahnat. Näistä tuo Oral-B Perfection on hammastahna, joka poistaa hampaiden pinnalta tehokkaasti ajan saatossa kertynyttä tummentumaa. Se lisäksi hidastaa uusien tummentumien muodostumista. Oral-B 3D White Luxe Whitening Accelerator -tahnaa käytetään hampaiden pesun jälkeen valkaisemaan hampaita. Kolmessa päivässä luvattiin jo muutosta ja sellainen kyllä olikin jo hieman havaittavissa. Jatkan kokeilua ja palaan hymyilemään teille vielä testitulosten kera 🙂
Ja sitten siihen lukijakilpailuun!
Kommentoi tätä postausta kertomalla mikä on sinun hymysi salaisuus?
Onko se esimerkiksi itsevarmuus vai ne hohtavan valkoiset hampaat?
Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan Oral-B PRO White 7000 SmartSeries-hammasharjapaketti eli tuo samanlainen kannettava suuhygienisti, joka minulla on käytössä päivittäin. Tutustu kannettavaan suuhygienistiin täällä. Kilpailu loppuu 30.4. ja täältä löydätte kilpailun säännöt. Onnea lukijakilpailuun!
Sillälailla 😉 Mä taidan olla kyllä oikein jokaisen kampaajan painajainen. Terkkuja sinne vain Kristalle! Juuri viime viikolla kampaamon tuolissa istuessani pohdin ääneen, että olen harkinnut otsiksen leikkaamista. Mutta mä ja otsis. Kyllä te tiedätte, pian se kasvaa ylipitkäksi ja sitten sitä kasvatellaan pois. Yritetään pinneilla saada pois silmiltä.
Sateinen iltapäivä ja yhtäkkinen iltapäivän inspiraatio. Sekä sakset. Minä ja takkahuoneen veskin peili. Nipsnaps ja lapset huudahtivat, että ”Äiti, mitä sä olet mennyt tekemään?” …”…mutta hei, sä näytät jotenkin vähän nuoremmalta!” Aamen ja olin tyytyväinen lopputulokseen itsekin. Tosin tässä nyt sitten taas otti takapakkia se meikäläisen tasapitkän polkan kasvatusprojekti. Mutta ehtiihän ne hiushaaveetkin muuttua matkan varrella, ennen kuin tuo hius ehtii kasvamaan. Voihan naiseus, jälleen kerran 😀 Otsis on tuttu ja turvallinen, mutta aiemmin sen pitäminen kaatui aina rasvoittumiseen. Otsa rasvoittui ja sitä myötä hiuksetkin rasvoittuivat. Katsotaas miten nyt käy. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä. Ja kyllä tuo vaalea värikin edesauttaa sitä, ettei hius rasvoitu niin hyvin.
Mä huomaan olevani aika ajoin kovinkin impulsiivinen ihminen. Sellainen ex tempore -ihminen. Tehdään eikä meinata, you know. Mutta ehkä se on ihan hyvä heittäytyä tässä elämässä. Elettyä päivää ei saa koskaan takaisin, joten parempi tehdä niin kuin sydän sanoo. Tai peili. Nyt sieltä peilistä katsoo onneksi tyytyväinen ex tempore-ihminen. Tilannehan voisi olla toisinkin päin ja täällä oltaisiin hätäkädessä soiteltu jo kiireaikoja kampaajalta 😉
OIKEIN TUNNELMALLISTA TORSTAI-ILTAA,
NAUTITAANHAN SATEENROPINASTA ♥
Potkaisehan kengät pois jaloistasi ja istahda tuohon upottavaan tuoliin takkatulen ääreen ja nosta jalat rahille.
Olisiko sinulla muuten hetki aikaa jutella ruoasta ja elämästä? Mutta ennen sitä odotahan – tuon sinulle jotain pientä purtavaa ja lasillisen lempijuomaasi.
Marian Bistro & Lifestyle tarjoaa elämänmakuisia tarinoita, suussa sulavia ruokaelämyksiä, arjen ihanuutta ja pää pilvissä, jalat maassa -unelmia.
MOIMOI!
