






HEIPPAHEI!
Ja Ihanaa itsenäisyyspäivää ♥ Jotenkin tämä päivä on aina ollut se, josta allekirjoittanut nauttii. Päivä, josta joulunodotus alkaa virallisesti. Päivä, jolloin kotona paistettiin peltikaupalla Paula Mamsellin reseptin mukaan tehtyjä joulupipareita. Siellä nuo pikkuiset serkukset ovat itse asiassa tänäänkin mummun kanssa paistaneet peltikaupalla pipareita naapurissa. Nyt taitaa olla koristelutalkoot jo menossa.
Itse jätin pipareiden paiston toiseen päivään. Mummu on tulossa meille tänään syömään, joten katoin ajan kanssa pöydän viidelle. Itsenäisyyspäivän kunniaksi hieman juhlavampi kattaus. Vaikka ruoka ei niin kovin juhlavaa tänä(kään) vuonna ole. Raclette-pannu pitäisi jälleen sovittaa kattaukseen ja se tuottaa suunnatonta päänvaivaa 🙂 Uskon, että tuo kattaus herää illan tullen henkiin, kun kipot ja kapot saavat täytettä. Eilen illalla olimme kylässä veljen perheen kotona, kun kuuden jälkeen muistin, että kupliva pullo pitää vielä hakea tätä juhlapäivää varten. Siihen sain vastauksen, että liian myöhään olen liikenteessä. Hmph. Onneksi veljen jääkaapista löytyi meille yksi kupliva pullo. Ei sillä, että se nyt ihan välttämätön olisi edes ollut 🙂
Vaikka tämän illan ruoka on ihan jotain muuta kuin suomalaista, niin kattauksessa meillä on suomalaisia suosikkejani; Arabiaa, Iittalaa ja Pentikiä. Vuosi vuodelta tämä rakas kotimaa merkitsee mulle enemmän ja enemmän. Kun katsoo, mitä maailmalla tapahtuu, niin onnellinen saa olla, että asuu täällä takapajulassa. Ollakin, että moni asia voisi olla paremminkin. Jahka tuo talouskasvu saadaan jollain ilveellä taas nousuun, niin eiköhän piskuinen Suomi porskuta taas täysillä eteenpäin. Muistan yhden hetken vuosia, vuosia (siis 20 vuotta sitten) sitten, joka oli erityisen silmäni avaava. Olimme ajamassa kotiin päin Helsinki-Vantaalta. Olin juuri palannut kotiin reilun vuoden ulkomailla asumisen jälkeen. Keskellä moottoritietä aloin ihastelemaan, kuinka kauniin vehreää täällä meillä on. Metsää siellä ja metsää täällä. Joka kerta lentokentälle laskeuduttaessa jaksan edelleen ihastella vihreitä saaria, jotka lentokoneesta näkyvät. Metsää ja peltoa, joille ei näy loppua. Tänä päivänä Suomessa parasta mun mielestä on tuo vihreä kulta. Metsästä saa niin huikeasti voimaa!
Ollakin, että me suomalaiset olemme niin kovin juroja yleisesti ottaen, niin ehkä se on kuitenkin se, joka tekee meistä suomalaisia. Sitkeitä sissejä, jotka olivat ja ovat valmiita taistelemaan tämän pienen maansa puolesta. Pitääksen sen omanaan. Historia on varmasti jättänyt kansaamme jäljen. Vielä kun osaisimme olla siitä ylpeitä ja näyttää sen. Samanlailla ehkä pitäisi taistella tässä talousahdingossa, jolle ei toistaiseksi loppua näy. Taistella samalla myös ihmisten henkisen hyvinvoinnin puolesta. Jostain syövereistä pitäisi kaivaa se yrittämisen ja tekemisen meininki. Itseensä ja tekemisiinsä luottaminen. Sama sinnikkyys, jota nähtiin tuolloin 97 vuotta sitten ja sen jälkeenkin rintamalla pappojemme, ukkiemme ja vaariemme osalta. Lottia unohtamatta. Kiitos ja onnea Suomi ♥
No mutta, mentiinpäs taas vähän sivuraiteille. Kattausjuttuja tulin taas tänne pölisemään, mutta kuinka ollakaan sitä taas parannetaan maailmaa. Ei se niin vakavaa ole. Blogini on tällainen sekametelisoppa. Sitkeä sissi sekin 😀
SULOISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ,
