sunnuntai 10. syyskuun 2017

Syypäät mun sunnuntaihymyyn

2

HEISSAN!

Olenkin tainnut kertoa aiemmin, että siinä missä jossain vaiheessa koin sunnuntaisin sellaista hieman apeaa sunnuntaioloa, niin nautin nykyään sunnuntaista täysin rinnoin. Tänä sunnuntaina varsinkin on monta syytä hymyyn. Pikavisiitti mökillä ja olo on kuin muutaman viikon loman jäljiltä. Ihan hassua. Aamulla heräiltiin hitaasti tähän päivään ja mikäs sen mukavampaa kuin heräillä uuteen päivään oman miehen kainalossa. Sadetta kuunnellen. Saari oli suloisen syksyinen, mutta kuitenkin sillä tavalla syksyinen että suuntasimme tänään kotiin suunniteltua hieman aiemmin. Etelätuuli puhalsi pitkästä aikaa kylmästi ja vettä vihmoi. Edes tuo koiruli ei suostunut käymään ulkona kuin pikaisesti. Yleensä rymistäisi menemään mökillä vapaana päivät pitkät 🙂

Myös se hymyilyttää, että sain eilen uuden ystävän. Ollaanhan me Minnan kanssa blogin kautta tunnettu jo pidempään, tai ainakin hän tuntenut minut ;), mutta eilen kun treffattiin niin tuntui kuin oltaisiin tunnettu oikeasti jo vuosikaudet. Jutusta ei tullut loppua ja lopulta löysin itseni pitkästä aikaa Nokian jäähallista hurramasta Minnan pojan joukkueelle. Musta tuntuu, että me molemmat saimme loppuelämän ystävät toisistamme.

Smoothiebowlia on kiittäminen myös hymystä. Ollakin, että spirulinaa lurahti pikkuisen liikaa, mutta ei anneta sen haitata 😀 Miehen kanssa kuittaamme iltaruoan smoothiebowlilla. Lapset kun lähtivät isommalla porukalla ystäviensä kanssa leffaan ja sitä ennen syömään. Mikä saa taas aikaan sen, että meillä on miehen kanssa laatuaikaa. Laatuaikaa rymsteerata ja kenties myös pestä ikkunat. Vähän pitää pyykkisavottaakin tehdä, mutta sen jälkeen suunnitelmissa on pari jaksoa Boschia. Oletteko muuten katsoneet Boschia? Tuli telkkarista joskus keväällä ja nyt HBO:lla näkyy jo kolmaskin kausi. En tiedä onko se tuo charmikas rikostutkija Harry Bosch vai mikä, mutta olen koukuttunut. 

Huomiset rakkaat arkiruokavieraat ovat myös vahva syy siihen, miksi olo on innostuneen odottava. Syy siihen, miksi tänään on syytä hieman kohennella paikkoja. Vaikka hyvät ystävät kun tulevat kylään, niin siinä on ihan sama miltä koti näyttää. Pieniä suuria asioita, jotka vetävät suupielet hymyyn. Sen sijaan että listaisi asioita, jotka kaipaavat elämässä petraamista kannattaa listata niitä asioita, joista on onnellinen. Joista tuntee kiitollisuutta. Vaikken mitään varsinaista kiitollisuuspäiväkirjaa tällä hetkellä pidäkään, niin alitajuntaisesti sitä tulee päivien mittaan mietittyä näitä kivoja juttuja. Niiden avulla myös ne tulevan viikon askareet, kenkummatkin sellaiset, tuntuvat vähemmän kenkuilta. Kokeilkaahan! 🙂

HYMYJÄ HYMYJÄ HYMYJÄ,


perjantai 08. syyskuun 2017

Ei se mennytkään ihan niin…

10

MOIKKAMOI IHANAT!

Voisin aloittaa postauksen sanomalla, että heiiii, se olis taas perjantai! 🙂 Mutta taidan aloittaa kertomalla, että nyt ei hommat mennytkään niin kuin Strömsössä. Eka viikko töissä oli ihana. Olinkin sitä kovin odottanut ja niin kiva oli olla ”ihmisten ilmoilla”. Näprätä numeroiden kanssa ja painaa hommia kelloa vastaan. Nauraa työkavereiden kanssa ja huomata, että se sisarellinen naljailu koko työyhteisössä elää yhä. Tykkään, että oli oikea aika palata takaisin töihintöihin.

Kolikon kääntöpuoli on sitten taas se, että siinä missä nautin suunnattomasti töissä olemisesta kaihersi takaraivossa tietynlainen kaiho siitä, että en ehdikään blogin pariin päivittäin. Olin kirjoitellut tälle viikolle postauksia valmiiksi, mutta ei tuntunut oikealta laittaa niitä eetteriin. Yksittäisiä juttuja ilman sen päivän akuutteja juttuja. Tavallaan koen, että blogissani on joku punainen linja. Jatkumo. Jonka varassa blogini hengittää.

Osaltaan senkin takia ehkä uusien lukijoiden on vaikea hypätä mukaan, sillä tarina jatkuu aika usein siitä, mihin se on jäänyt. Historia peilaa teksteissäni vahvasti. Täällä ei nähdä lyhytnovelleja vaan kyseessä on romaani, jolle ei loppua näy. Toki aiheet vaihtelevat (heh, teidän onneksi), mutta oletteko samaa mieltä kanssani, että on mielekkäämpää, kun jutulla on joku juoni? Sisältö, joka kertoo enemmän kuin tuotetietoja tai vain listaa allekkain arkiruokamme ainesosat. Että sieltä tekstin alta paljastuu henkilö, johon samaistua. Iloineen, mutta myös suruineen.

Näin hyvinvoinnin vuotena tuo lempeys ja armo itseään kohtaan on nostanut päätään. Voimakkaammin kuin aiemmin. Tällä viikolla olen joutunut pohdiskelemaan sitä, että miten saavuttaa se kultainen keskitie töiden ja blogin (joka toki vielä on sivutyöni) välillä. Ajanhallinta on noussut yhdeksi isoksi asiaksi. Iltaisin töiden jälkeen en ole halunnut avata tietokonetta. Olen halunnut viettää aikaa perheen kanssa. Uusi arki on ottanut voimille myös lapsille. Koirasta puhumattakaan. Toinen protestoi ja näyttää mieltä siinä, missä ihmislapsetkin 😉

Samalla, niin hölmöltä kun se kuulostaakin olen tuntenut, en nyt varsinaista syyllisyyttä mutta jotain, siitä että ei ole ollut päivittäin resursseja blogiin. Ehkä se jokin on ikävää. Blogi ja te kun olette kuitenkin olleet jo monet vuodet suuri osa päivittäistä elämääni.

Muistelin tuossa, että miten mä aiemmin handlasin näiden kahden lempityöni yhdistämisen. Taisin silloin ruokiksella valmistella postauksia. Nyt tällä viikolla olen ruokiksella, mitäs muutakaan, kuin syönyt 😀 Päätin, että ei tehdä tästä nyt ongelmaa. Jo ihan oman mielenrauhanikin takia. Joten, tästä lähtien en edes yritä tehdä viikon postauksia valmiiksi etukäteen. Ainakaan kokonaan. Olkoon vaikka kuinka ammattimaista tuo suunnitelmallisuus, niin mä tunnen että vaikka se joillekin sopii, niin minulle ei. Postauksia tulee silloin, kun niille on aika tulla. 

Taidan elää hetkessä niin voimakkaasti, että myös tämä bloggaaminen elää hetkessä. Mä ja mun blogi ollaan kokonaisuus eikä niitä voi erottaa toisistaan. Parhaimmat blogipostaukset syntyvät silloin kun tulee tarve avata kone ja kirjoittaa. Tavallaan bloggaaminen on niitä ”kutsumusammatteja”, sillä ainakin itse olen sitä mieltä, että teksteistä kuultaa läpi heti, ellei niitä ole tehty hyvällä fiiliksellä. Pakkopullateksteihin tulee törmättyä valitettavan usein. Itse en halua, enkä suostu sille tielle lähtemään.

Semmoisia mielen päällä tänään. Päivänä, joka on omistettu blogille. Seuraavaksi vuorossa kuvailuja ensi viikon yhtä kamppista varten, tekstin tuottamista, sähköposteihin vastaamista ja hei, siivoamista. Mulla on huomenna sokkotreffit ja kutsuin tuon sokkotreffikumppanin (terkkuja sinne! 🙂 meille kylään! Tänä iltana myysseillään, mutta katsotaan myysseilläänkö blogiin asti. Instagramissa nyt sitten ainakin perjantaimyyssitunnelmia. Ja huomenna, pitkästä aikaa, pääsee mökille. Sitä odotellessa.

IHANAA PERJANTAITA! ♥


tiistai 05. syyskuun 2017

Onnellisuus pukee sinua ❣

2

MOIMOI IHANAT!

Puhutaanko onnellisuudesta, jälleen? Onnellisuus. Kaunis sanana, vielä kauniimpi kannettuna. Huomasin viime viikon torstaina katsovani erästä Insta storyn videotani uudelleen ja uudelleen. Sitä, missä tuo mieheni hymyilee. Jäähallin pihassa. Intoa täynnä. Onnellisena. Taidan rakastua ehkä vielä syvemmin, mikäli mahdollista. Mikä tässä videossa on se, joka eroaa muista? Se on se tunne, jonka olen saanut vangittua. Toisen suunnaton onni. Onni niinkin pienestä asiasta kuin uuden jäähallin näkemisestä. Hokkareiden äänestä. Tuoksusta, josta voidaan olla eri mieltä. Pienestä mahdollisuudesta siihen, että vielä joskus uskaltaisi jäille. Onnellisuus kaunistaa. Ja komistaa.

Ihmiset voivat hymyillä eikä heistä silti välity tunne. Hymy on kuitenkin siitä huolimatta ihana asia. Vaikkei se hymy yletäkään silmiin asti. Mutta silloin kun ihmisestä huokuu ulos se vilpitön onni, on hymy erittäin voimaannuttavaa. Tarttuvaa. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin pienistä jutuista syntyvä onni. Onnellisuus voi huokua ihmisestä myös muullakin tavoin. Ei aina tarvita silmiin asti ulottuvaa hymyä. Joskus pelkkä ulkoinen tyyneys riittää viestimään siitä, että elämässä on kaikki hyvin. Seesteisyys, jota voi vain ihailla.

Äidin sairastamisen aikoihin muistan katsoneeni kuviani ja miettineeni, että tuo en ole minä. Siltä puuttuu sielu. Sisin ei loista ulos. Aivan ymmärrettävää tuollaisessa tilanteessa. Kun elämässä on jokin iso asia vinossa, niin silloin väistämättä se näkyy myös ulospäin. Niinpä olen ajatellut, että niinä hetkinä kun on helppo hymyillä annan hymyn tulla. Koskaan kun ei tiedä koska tulee jälleen hetki, kun sielu ei hymyile. Kun onnellisuudesta puuttuu se terä. Kun paha olo näkyy ulos päin. Murto-osan siitä, mitä se tuntuu sisällä päin.

Kerroinkin eilen, että esittelen teille tällä viikolla hyvinvointi-idolini. Hänestä juttua huomenna (edit: perjantaina :). Hän on hieno esimerkki siitä, kuinka kaikki eleet ja ilmeet viestivät sisäisestä rauhasta. Onnellisuudesta ja tasapainosta. Siinä yhdelle ihmiselle ihan hirmuisen paljon, jota tavoitella tämän elämän aikana.

TIISTAITERKUIN,


maanantai 04. syyskuun 2017

Maanantain helppo & herkullinen lounas

6

MOIKKAMOI IHANAT!

Ja hei hulinaa, sillä lailla tämä viikko on kuulkaas täällä alkanut. Nyt kun tajusin aamulla, että jatkossa tiistaista torstaihin en ehdi todennäköisesti tekemään blogipostauksia, niin sehän vaatii jo sitä suunnitelmallisuutta ja etukäteisvalmisteluja bloggaamisen suhteen. Toki silloin aiemminkin pärjäsin blogin kanssa hienosti työskennellessäni täyttä työaikaa, mutta onhan se nyt selvä, että viimeisen vuoden ajan minulla on ollut ruhtinaallisesti aikaa blogiin. Kun olen tehnyt tätä päätyökseni. Istuin aamulla tietokoneen äärelle ja sitten se iski; totaalinen jumitus. Writer’s block. Ehkä toista kertaa ikinä. Siinä ei auttanut kuin heittää juoksuvaatteet niskaan ja käydä lenkillä. Jo alkoi postauksia syntymään pään sisällä. Rakastan liikuntaa jo senkin takia, että se vapauttaa aivoista tilaa ajatuksille.

Niin, kerroinkos muuten teille, että fyssarini kanssa nivelrikkoepikriisiä tutkiessamme tulimme tulokseen, että ei se juokseminen ole pois laskuista. Voi elämä, mikä onni! Sitä pitää vaan osata juosta oikeassa asennossa, maltilla ja sellaisella alustalla (& sellaisilla kengillä) ettei selkä ole kovilla. Joten nyt aloittelen alusta koko juoksuharrastusta. Sillain järki päässä pitäen. Tässä välissä olen tehnyt corea ja yrittänyt löytää ne syvät vatsalihakset. Jotka oikeasti olivatkin ihan jossain muualla kuin missä niiden kuvittelin olevan. Onneksi on asiantunteva fysioterapeutti, jonka avulla olen tehnyt harjoitteita ko. lihasten löytämiseen 🙂

Viikko alkoi siis juoksulenkillä ja sitä myöden taas terveellisemmällä otteella elämään. Täysin en ole gluteenia onnistunut pitämään pois ruokavaliosta. Koska mitään oireita selässä ei ole. Sehän on ihan hölmöä, että ajattelen näin. Niitä oireita pitäisi ennalta ehkäistä eikä vasta sitten alkaa tekemään asialle jotain, kun selkä oireilee. Vinkkasitte viimeksi ihania gluteenittomia tuotteita. Nyt mä tulin vinkkaamaan teille uusimman löytöni. Kikhernepastan. Aivan tajuttoman hyvää. En tiedä onko olemassa erimerkkisiä kikhernepastoja, mutta meidän kaapista löytyi kaksi Palmuston kikhernepastapussia, jotka olin aiemmin ostanut. Siinä pastaa keitellessäni tutkailin pussia tarkemmin. Made in Nokia. Ihan tuossa vieressä. Lähellä sitä rakasta elämäntyötäni, perheyritystämme.

Aineksina vain kikhernettä ja vettä. Yllätyin kuinka hyvä suutuntumakin oli. Mausta puhumattakaan. Tähän väliin täytyy sanoa, että tämä ei ole maksettu mainos 😉 Pastan kanssa nautin vihreää pestoa ja voi, kuinka haluaisin kertoa valmistaneeni tuon peston itse. Mutta ei, se oli kaupan hyllyltä. Lisäksi suomalaisia kirsikkatomaatteja ja italialaista parmesan-juustoa muutama lastu. Se, missä aiemmin olen vältellyt pastaa lounaalla on johtunut siitä, että loppupäivä on kulunut jokseenkin ähkyssä. Nyt pari tuntia pastan syömisen jälkeen olo on edelleen energinen eikä ole tullut sitä järkkyä makeanhimoakaan niin kuin yleensä perinteisen pastan syömisen jälkeen.

LOUNASPASTA

puoli pussia kikhernepastaa keitettynä

1 rkl vihreää pestoa
8 kirsikkatomaattia
muutama lastu parmesan juustoa
tuoretta timjamia
-sekoita ainekset keskenään
-nauti ♥

Oletteko muuten kokeilleet kikhernepastaa? Oikeasti tuo annos riittäisi kahdelle, mutta itselläni oli vain niin julmettu nälkä juoksulenkin jälkeen, että kiskaisin sen sitten itse menemään. Hei, tästä on hyvä polkaista viikko käyntiin. Nyt kun tämän viikon bloggaukset on suunniteltu etukäteen, niin minulla on ilo kertoa teille, että ohjelmistosta löytyy hyvinvointi-idolini esittelyä, vähän taas analysointia onnellisuudesta, vaatteiden huoltoa sekä perjantaimyyssejä. Sekalaisessa järjestyksessä. Noh, ehkä perjantaimyyssien ajankohta tulee olemaan perjantai 😀

ILOISTA ALKANUTTA VIIKKOA,

 

 


torstai 31. elokuun 2017

Herkulliset uunibataatit

4

MOIKKAMOI IHANAT

ja iiiiso virtuaalihalaus teille taas tsempeistänne eiliseen postaukseen  ♥ Olen aina ollut sitä mieltä, että on suhteellisen helppoa olla nainen. En ole kärsinyt itkupotkuraivareista, mielialanvaihteluista sun muista ja elämä on ollut varsin seesteistä. Sen takia tämä puskista iskenyt analysointivaihe on pikkuisen havahduttanut. Näin lievästi sanottuna 🙂 Aina olen ollut kova analysoimaan, mutta analysoinnin kohteena on ollut enemmänkin elämä yleisellä tasolla. Nyt on menty aika henkilökohtaisiin ja tietyllä tapaa itsekkäisiinkin ajatuksiin. Siinä, missä aiemmin pidin epäitsekkyyttä hyveenä, ei se välttämättä sitä pitkässä juoksussa olekaan.

No mutta hei, sitä pitää itse myös rakastaa itseään ja pitää huoli siitä, että jaksaa. Mulle suurta osaa tässä kokonaisuudessa näyttelee ravinto. Tiedättekö, kun jostain ruoista tulee vaan niin maailmankaikkeuden euforinen olo. En sitä väitä, etteikö se euforinen olo voisi tulla juuri oikein paistetusta sisäfilepihvistä, mutta viime aikoinan euforinen olo on liittynyt enemmän kasvisruokaan. Tai sanotaanko lihattomaan ruokaan. Kyllä maanantainen nakkisoppakin maistui tuoreen ruisleivän kanssa, mutta jos täytyy verrata, niin näiden taivaallisten vegeuunibataattien jälkeen leijuin ehkä vielä enemmän pilvissä. Pilvien yläpuolella, oikeastaan.

Bataatit loistivat poissaolollaan monta vuotta meidän keittiössä. Molemmat lapset kun olivat erikoisruokavaliolla vauvoina, niin keitin ja soseutin bataattia niin paljon, että olin jo varma, että meidän keittiössä ei näitä oransseja möllyköitä enää koskaan nähdä. Pelkkä bataatin makea hajukin jo tökkäsi. Kunnes pari kolme vuotta sitten aloin lämmittelemään suhdettani bataattiin uudestaan. Nyt olen jo umpirakastunut siihen ja se menee ihan pelkältäänkin uunista suoraan syötynä. Bataattiranut on ehkä koukuttavin ruoka mitä tiedän. Mutta eipä nämä vegeuunibataatit niille hirmuisesti häviä. Näihin olisi kyllä muuten sopinut päälle esimerkiksi fetamurua…:)

HERKULLISET VEGEUUNIBATAATIT
kahdelle

2 bataattia
-pese bataatit ja tee niihin veitsellä viilto pitkittäissuuntaisesti
-laita folion sisään ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin tunti
-valmista sillä aikaa täytteet

Kikhernemustapaputäyte
purkki kikherneitä
purkki mustapapuja
2 rkl aurinkokuivattujatomaatteja öljyssä
puolikkaan sitruunan mehu
tuoretta korianteria
mustapippuria
suolaa
-huuhtele ja valuta herneet & pavut
-sekoita pilkottujen aurinkokuivattujen tomaattien ja sitruunanmehun kanssa
-mausta korianterilla, mustapippurilla ja suolalla
-laita jääkaappiin tekeytymään

Punajuuritahna
purkki valkopapuja
2 etikkapunajuurta
1 valkosipulin kynsi
lime&chili kuivamaustetta
suolaa
-huuhtele ja valuta pavut
-soseuta sauvasekoittimella kaikki ainekset sileäksi
-anna tekeytyä jääkaapissa

Lisukkeita jää aivan varmasti yli, joten ne voi käyttää hyväksi seuraavien päivien salaateissa tuomaan ruokaisuutta. En tiedä mikä papukausi mulla on menossa, mutta mustapapuja voisin syödä joka ruoalla. Välillä liotan ja keitän ne itse, mutta usein nappaan valmiiksi keitetyt papuset kaupan hyllyltä.

Insta Storyn puolella vilautinkin tulevan syksyn vaategarderobiani. Olen kuulkaas hurahtanut aivan sivuraiteille. Hyvässä mielessä. Sen sijaan, että syksy olisi harmaan, mustan ja valkoisen sävyttämä, löytyy sieltä tänä vuonna kukkakuvioita. Ja jopa sitä punaista väriä, jota aiemmin olen karsastanut. Huomenna luvassa vaatejuttuja!

TORSTAITERKKUSIN,


« Vanhemmat
Uudemmat »