Ei voi olla todellista,

toissa päivänä pavlova oli kakkuna kaunis (kuvia Marjan blogissa) ja sitä koristi oikeat, tuoreet mansikat. Tänä aamuna lähetin miehen ja tytsyt asioille hakemaan manssuja iltapäivän vieraita varten. Ei, ei, ei. Ei ollut. No strawberries today. Joten pavlovasta tuli mansikkapavlova kätkettyjen mansikoiden kera. Pakasteesta sulatetut mansikat kun eivät estetiikallaan silmiä hivele 😉 Onneksi maku oli ihan hyvä. Mikään ei vedä vertoja tuoreille mansikoille, mutta eivätpä nämä piilotetutkaan mansikat kauaa ole ehtineet pakastimessa olla.

Voitte vain arvata, että kun toissa päivänä on syönyt puolikkaan pavlovan, eilen Brita-kakkua ja tänään taas pavlovaa niin odotan enemmän kuin ennen elokuun 1. päivää ja uutta elämää. Makea on se, josta mun pitää karsia. Onneksi muita hairahtumisia kuin tuo makea ei ole tullut. Viikko sitten päätettiin, että ei joka ruoan kanssa tarvitse juoda viinilasillista. Ja hyvin sitä noudatettiinkin; viikko vierähti vettä ja vissyä juoden. Toissa iltana lasi kylmää valkoviiniä kyllä maistuikin jo taivaalliselle 🙂

Heinäkuussa liikunta on ollut retuperällä; vain kolme juoksulenkkiä. Tähänkin tulee muutos kun työt alkavat. Lomalla ei olla niin tarkkoja liikunnankaan suhteen, sillä joka päivä tulee oltua liikenteessä. Ja hikoiltua auringon palvonnan ohella.

Mutta suosittelen kokeilemaan pavlovaa. Hyvä ja nopea herkku. Marenkipohjan voi valmistaa jo vaikka muutamaa päivää ennen. Tulevalla viikolla tarjoan vielä kerran vieraille pavlovaa. Sen jälkeen ajattelin kokeilla jotain uutta kesäistä herkkua.

PS. Tervetuloa uudet lukijat, kiva että olette löytäneet tienne tänne <3

Suloista Sunnuntaita!

Huomasin tuossa kauhukseni, että heti kun helteet loppuivat (tervetuloa vaan minun puolesta takaisin) elämämme siirtyi pääosin sisätiloihin. Mikä tarkoittaa sitä, että jääkaappi ja karkkikätköt ovat ”käden ulottuvilla”. Ulkona arskotellessa on liian laiska lähtemään jääkaapille. Nyt siellä tulee käytyä jatkuvasti. Helteillä ei olisi tullut mieleenikään leipoa. Mutta viimeisen parin tunnin aikana on ensin paistunut kaurakeksit uunissa ja seuraavaksi uuniin menee raparperipiirakka. Ja koska mies lähti golfaamaan niin kukas näitä sitten syö? M i n ä. Voi poks! Onneksi tuli eilen pitkästä aikaa käytyä juoksemassa. On se vaan niin kiva saada hiki päälle ;D Myönnettäköön tosin, että eilen ennen lenkkiä mun varpaat olivat aivan jäässä helteisestä kelistä huolimatta. Lenkin jälkeen tilanne oli kyllä sitten korjaantunut.

Oiva vierasvara näin kesälle on leipoa pari pellillistä kaurakeksejä. Ne toimivat vieraiden yllättäessa jätskin ja mansikoiden kanssa kahvipöydässä.

Ohje, jolla keksit tänään tein on otettu Mondon Matka ja Ruoka-lehdestä. Kekseihin tuli raastettua appelsiininkuorta, joka antoikin niille kivan lisän. Harmi, että voita käytin liian niukasti; keksit eivät levinneet toivotulla tavalla ja näin ollen pitsireunat jäivät haaveeksi… Alla olevan ohjeen mukaan sekoitetaan aineet ja sitten paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Aamulla maalasimme leikkimökin ensimmäiseen kertaan ja pian ajattelin mennä jo maalaamaan toiseen kertaan. Suositushan olisi, että vasta seuraavana päivänä maalataan, mutta maalipinta tuntui käteen jo sen verran kuivalta, että uskallan sutia toisen kerran jo tänään. Väri vaihtui kellertävästä harmahtavaksi. Ennen jälkeen kuvia tulossa alkuviikosta 🙂

Ai niin, vitsit että repesin äsken mennessäni tarjoamaan keksejä tytöille; Lilian huoneesta oli tehty hohtokeilauspaikka. Verhot olivat kiinni ja jostain tytöt olivat löytäneet jouluvaloja, jotka kimmelsivät tunnelmallisesti. Muoviset keilat kilisivät musiikin ja kikatuksen tahdissa. Ihania 🙂 Taidanpa kutsua tytsyt kavereineen pian tuhoamaan lisää keksejä. Mä jätän tilaa sille raparperipiirakalle.

Huomenna vimppa työpäivä ennen lomaa. Elokuu töitä normaalisti ja syyskuun alusta puhaltaa uudet tuulet. Uusista tuulista lisää myöhemmin. Nyt tuulispäänä maalaushommiin ennen kuin alkaa satamaan!

EDIT Kiitos Marja, vihdosta viimein sain palstan leveyden muutettua 🙂 Mailataan siitä telttailusta!

Maananataina pidin kotipäivän; laitoin pyykkiä, värjäsin hiukset, siivosin, luin ison kasan sisustuskirjoja, täydensin tietokoneeni inspiraatiokansiota (tästä lisää myöhemmin), mietin tulevaisuuttani, nollasin aivojani, selvitin jälleen kerran opiskelumahdollisuuksia sisustuksen saralla, juorusin puhelimessa. Iloitsin Suomen kultamitalista. Ja leivoin. Viime vuodet on tullut leivottua lasten kanssa, mutta harvinaista herkkua tuo yksin leipominenkin näköjään on. Hetken mielessä vilahti ajatus kotiäitiydestä; panostaisin siihen, että koti olisi siisti, ruoka lämmintä ja leipä tuoretta kun mies ja lapset palaavat neljän jälkeen kotiin. So not like me though ;). Keittiön kaappeja hieman järjestellessäni (niin niitä muuten, jotka kokivat suursiivouksen ennen joulua…kuka ne on jo saattanut kaaoksen valtaan? 🙂, löysin kokojyväsämpyläjauhoseoksen. Koska leipää en juurikaan enää syö (lukuun ottamatta ruispalaleipää silloin tällöin) niin eipä ole tullut leivottua sämpylöitäkään vähään aikaan. 

Asiat toiminimen perustamisen tiimoilta ovat lähteneet rullaamaan eteenpäin; menen tapaamaan Ensimetrin tätiä maanantaina mukanani liuta kysymyksiä 🙂 Olishan se ihana ajatella, että ainakin syksyn voisin itseni elättää sisustussuunnittelulla (ja jos elätän niin varmasti ko. toiminta jatkuu päivätyöni ohella!). Tänään kävimme Julian kanssa tutustumassa esikouluun ja vaikkei se varsinainen koulutie vielä alakaan (vaikka koululla tuo meidän eskarikin on), niin jonkinlaista joustoa työajoissa tarvitaan, sillä sopimuspäiviä hoidon suhteen olen varannut vain 15/kk. 

Nyt iltapalapuuhiin, viimoiset sämpylät taitavat kadota parempiin suihin 🙂