maanantai 16. joulukuun 2013

Have yourself a Merry little Christmas ♥

Heipsankeipsan ihanaiset!

Kuinkahan kiire sillä joulumuorilla on ennen joulua, kun ihan tavallisella lapsiperheen uraäidilläkin on miljoona rautaa tulessa? Huh. Bloggailu on jäänyt tyystin kiireen jalkoihin. Suonette anteeksi. Mutta tulee se joulu ilman turhia stressejäkin. Eilen illalla askartelimme lasten kanssa joulukortit. Ihan viime tinkaan meni. Tulostin kuvia täältä ja liimasin hopeisille korttipohjille. Lapset innostuivat noita vielä koristelemaan liimalla ja glitterillä. Glitterliima olisi varmaan ajanut saman asian.
Viimeistään viikon päästä saa henkäistä hetkeksi kera oman perheen ja glögilasin. Eikä haittaa vaikka ulkona olisi paukkupakkaset, ettei rinteisiin juuri pääsisi. Itse ajattelin panostaa joululomalla enemmän nukkumiseen kuin ulkoiluun. Lasten kanssa pelailemiseen ja yhdessäoloon. Syömiseen ja lukemiseen.
Meillä on joulunodotusta varjostamassa pieni suru rinnassa, sillä isäni joutui viikonloppuna sairaalaan ja on todella huonossa kunnossa (mm. kaksi sydänpysähdystä eilen). Mutta luotamme ja uskomme parempaan. Ja teemme voitavamme. Tästä syystä ajattelin nyt keskittää voimani läsnäoloon ja perheen parissa olemiseen. Tulinkin teille toivottelemaan nyt jo hyvän joulun toivotukset ja paikallaan on myös kiittää kuluneesta vuodesta; ihan huimasti uusia lukijoita tämä pieni blogini on saanut, myös hurjasti uusia ihania kommentoijia ja paljon vuorovaikutusta. Kiitos kaunis ♥ Näillä näkymin en ota konetta mukaan Lappiin joululomalle, mutta eihän sitä koskaan tiedä 🙂 Voihan olla, että tässä ennen jouluakin vielä ehtii blogin puolelle. Mutta viimeistään sitten vuoden 2014 alussa nähdään. Voikaahan hyvin, pus!
Tunnelmallista Joulun odotusta &
Rauhallista Joulua

lauantai 27. huhtikuun 2013

DIY-ripped jeans

njaa…ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä 🙂

Hellou! 🙂

Vanha rokkimimmi, ihanainen Sally, vinkkasi mulle tuosta raastimesta, kun haaveilin revityistä farkuista. Ja hei, se toimi. Varautukaahan vain allergikot siihen, että farkkupölyä tulee ihan hirmuisesti. Ainakin mun farkuista tuli. Tyytyväinen olen näihin ekoihin koeversioihin. Näitä farkkuja en olekaan pitänyt piiitkään aikaan, joten ehkä näitä tulee nyt käytettyä enemmän. Mutta silti jotain jäi vielä uupumaan. Mulla on toiset vaaleammat, enemmän boyfriend-farkkujen tyyliset, jotka ajattelin myös uhrata. Saas nähdä, miten käy 🙂 Lapset tosin olivat ihan kauhistuneita; ”Äiti, miks sä teet reikiä sun housuihin?” Niinpä, katsotaan vaan niin pian on meidänkin esiteinari taiteillut omista farkuistaan vastaavanlaiset. 

Niin siinä taas kävi, kuten uumoilin; väsyin hiusten blondausrumbaan. Alle vaaleanruskea sävy ja päälle hivenesti vaaleampia raitoja. Näin kiinni ollessaan eivät juurikaan raidat erotu, mutta aukinaisina näkyy selvästi. Varsinkin, jos suoristaa suoristusraudalla hiukset.

Mutta hei, nyt me lähdetään vähän shoppailemaan. Esikoinen tarvitsee kipeästi uusia vaatteita. Ja mä ajattelin siinä sivussa katsastaa ne Lindexin ripped jeans. Että josko ne sittenkin olisi stylemmät kuin nämä DIY-revityt farmarit 🙂
Rock on sisters,
mukavaa lauantaita!

keskiviikko 20. helmikuun 2013

Mekon tuunausideoita?

Pikaiset moikat ihanat!

Kirpparilöytö viidellä eurolla, huikeeta! Hiukkasen iso ehkä vyötäröltä ja rinnustan kohdalla. Saako tästä salonkikelpoista, mitä mieltä olette? Otetaanko timangit pois ja vedetään esim. leveä silkki/pitsi/nahkanauha vyötärölle? Millaiset korut/laukku/kengät?
Ihanaa, että meillä on täällä ID Inspirationissa niin monen alan osaajia ja muutenkin blogini lukijoina ihania idearikkaita ihmisiä! 🙂 Iltapukujuhlat ovat viikon päästä pe, joten sellainen muutos olisi mieleeni, jonka siihen mennessä ehtii tekemään ja mahdollisimman vähällä vaivalla/rahalla. 
Ja hei, malli on sitten töistä ja parin päivän kestäneestä yh-kaudesta ihan tröttistä trött, joten suonette anteeksi 🙂
Kiitos kaunis vinkeistänne jo etukäteen ♥ 
Ja kiittos kommenteistanne ed.postauksiin, vastailen illalla, kun riiviöt kullannuput unilla! 

Mä meen nyt nauttimaan näistä viimeisistä hetkistä lasten kanssa kolmistaan tuonne maitokauppaan. Neljän ruuhkaan. Heh. Onneksi isukki tulee illalla kotiin.  
Keskiviikon iltaterkuin,

maanantai 28. tammikuun 2013

DIY-kalenteri

Huomenta ihanaiset!! 

Uusi viikko, uudet kujeet 🙂 Tuolla FB:n puolella kerroinkin, että aloitin vihdosta viimein sen leikekirjaprojektin. Kiitos vain vinkeistä. Nyt on puolet sisustuslehdistä käyty läpi ja leikelty tärkeimmät ja ihanimmat jutut talteen (mikähän siinä muuten on, että leikkeitä on tullut todella vähän sisustuksen tiimoilta, mutta sitäkin enemmän herkullisia ruoka- ja leivonnaisreseptileikkeitä ;). Maalaisunelmat, ruokalehdet, joululehdet ja ulkomaalaiset sisustuslehdet saa jäädä. Niitä en raaski leikellä 🙂 Mutta tässä ennen kuin käväisen Tigerissä, jossa on kuulemma myytävänä juurikin sellaisia ihkuja ”nahka”kantisia leikekirjoja, käytin osan ihanista kuvista seinäkalenteriin. 
En yleensä ole tottunut käyttämään kalenteria; puhelimen kalenterissa on ehkä pari merkintää. Taskukalenteriin kirjoittelen ekan viikon ja sitten se jää. Mutta nyt, kun oon tulossa vissiin vanhaksi enkä muista ilman kalenteria miehen työreissuja tai lasten menoja, niin oli pakko kehitellä ratkaisu, jossa nuo tärkeät menot ovat kaikkien nähtävillä. Tosin rakkaan ulkomaantyöreissut pitää merkitä englanniksi, koska ovat kova pala varsinkin tuolle esikoiselle 


Jälleen kerran Pinterest auttoi pulassa etsijäänsä. Sieltä löytyy monenmonta ilmaista printattavaa kalenteripohjaa (free printable calendar) tälle vuodelle, mutta suurimmassa osassa hämäsi se, että viikot alkoivat jenkkityylisesti sunnuntaista. Mutta täällä (klik) oli juuri mun tarpeisiini sopiva kalenterin pohja, jonka sitten printtasin vähän paksummalle ja kiiltävämmälle paperille. Siinä ei juurikaan ole tilaa noiden päivien ympärillä romaaneiden kirjoitukseen, mutta ainahan voi käyttää jotain tähti-, pallo- tai neliösymbolia ja kirjoittaa kalenterin sivuun tai alaosaan. Ja sitä paitsi, tuohon kalenteriin mahtuu juurikin passelisti ylös nämä lasten aivat mahtavat letkautukset. Kuten Julian väite afrikkalaisten kaupankäynnin valuutasta 🙂

Ja hei, pahoitteluni näin julkisesti työkavereille; uusin Plaza ja siitä Tine K:n koti pääsi mun tammikuun ja helmikuun kalentereihin…so sorry. Tiedän, ettette ole vielä ehtineet ko.lehteä lukea, kun toin sen kotiin, mutta menen hetimiten ostamaan töihin tilalle sellaisen ei-leikellyn version 🙂
Enköhän mä ole vastedes hieman enemmän perillä missä päin maailmaa tai Suomea mies reissaa. Ei tarvitse sitten vaivihkaa kysellä aamulla, että niin, minnekäs olet laukkujesi kanssa matkalla. Voi olla, että mulla on valikoiva kuulo, sillä juuri nämä tälläiset asiat tuppaa jäämään unholaan. Annoin yhden säännön tämän koko perheen kalenterin suhteen; siihen kirjoitetaan vain mun mustalla ohutkärkisellä tussilla. Ja siihen kirjoitan vain minä! 🙂
Aikas täydeltä näyttää jo helmikuunkin kalenteri; siitä jäi puuttumaan kummitytön synttärit, kummipojan synttärit ja shoppailureissu Helsinkiin. Ja nämä kaikki tapahtumat ajoittuvat lauantai-päiviin. Onneksi on kuulkaas kalenteri niin pysyy menot hallinnassa 😀
Nyt otetaan hallintaan tuleva työpäivä ja katsotaan kiireellä työvaatteet (miksen mä katsonut niitä jo eilen?)…jotenkin tämä maanantaiaamun herätys meni ihan liian leppoisasti. Onkohan vuorossa ihan tappotiistaiaamu huomenna? Tyyntä myrskyn edellä?
Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa,
tästä se taas lähtee 🙂
PS. kiitos teille ihanille, jotka olette osallistuneet tuohon alla olevaan Huuto.net -arvontaan. 
Osallistumisaikaa on vielä viikko, joten te muut ei muuta kuin osallistumaan kipinkapin!

maanantai 29. lokakuun 2012

DIY: tuikkulyhty”tuunaus”

Moi,
pienen tauon jälkeen tuntuu, että taas alkaa kaikki blingbling kiinnostamaan myös sisustuksessa (kaikki lähti siitä Cubuksen blingbling-paidasta…). Tai sanotaanko, että sisustuksessa kiinnostaa jälleen hillitty luksus. Eli sopivasti kimalletta ja arvokkuutta. Mulla on ollut tapana kietoa joulukuusen ympärille tuollaista hopeanauhaa. Aiemmin ostin nauhat Löytötavaratalosta, mutta nyt huomasin, että Ikeaankin oli tullut samanlaista nauhaa. Joten Löytiksen nauhat odottelevat pääsyä joulukuuseen ja Ikean nauhalla koristelin piltti-purkin ja kivi-tuikun. Alunperin ajattelin käyttää piltti-purkkiin liimapyssyä, jotta tuo nauha olisi mennyt nätisti, mutta sitten päätin, että se on ihan kaunis noin ”sinnepäin”-aseteltuna 🙂 Nauhan pallurat muodostavat tarvittaessa lukon, joten nauha pysyy hyvin paikoillaan varsinkin tuossa kivi-tuikussa. 
Illan tullen, kun sytyttää tuikut palamaan, näistä tulee kaunis kuvio pöydälle ja meillä nykyisessä olinpaikassaan tuohon verhoon. Ja nämä sopivat niin hyvin yhteen lauantaiselta reissulta ostamani Ib Laursenin sydänkoristeen kanssa. Tuosta sydämestä ja muustakin shoppailusaldosta myöhemmin, nyt lähden vastailemaan noihin kommenteihinne, joihin en eilen vaalihumussa muistanut vastata! So sorry, pyrin niihin kyllä aina vastaamaan, mutta välillä viiveellä 🙂
EDIT:
Vähintäänkin yhtä hohdokas, kaunis ja ennen kaikkea blogien seuraantaan niin mahdottoman tehokas sivusto Indiedays Inspiration on nyt virallisesti lanseerattu. Minut löytää Inspirationista täältä (klikklik), mutta käykää ihmeessä tutustumaan muihinkin ihaniin blogeihin, joita siellä on. Itse seuraan blogivirtaa tätä nykyä melkein vain Inspirationin kautta. Sekä tietysti tuosta blogini sivupalkissa olevasta luettelosta. Ihanaa, tätä päivää on odotettu!
Maanantaiterkuin,