lauantai 03. syyskuun 2016

I was in food heaven / Pari ravintolavinkkiä Tukholmaan

HEIPPAHEI

ja kiitos kun olette huhuilleet Tukholman vinkkien perään. Eilen käytiin alustavasti sisustuskauppoja läpi ja tänään on ravintoloiden vuoro. Hirmuisen moni teistä onkin reissaamassa Tukholmaan syksyllä, ellei nyt jo ole siellä tänä viikonloppuna. Tiedän, tiedän – joillekin nämä tulee jo myöhässä, mutta yritän parhaani mukana suoltaa Tukholman vinkkipostaukset blogiin ihan tässä lähiaikoina. Muistikortille tallentui sen verran monta kuvaa, että pikkuhiljaa niitä käyn läpi. Vaikka tuo Visit Swedenin järjestämä reissu olikin pääosin sisustuspainotteinen, niin kyllä tällainen ruokabloggaaja wannabe nautti myös ravintolakokemuksista ihan äärettömästi. Syöminen on vaan niin älyttömän kivaa ja jos sen saa tehdä vielä sisustuksellisesti kauniissa ravintolassa niin avot. Eikä sekään ollut miinuspuoli, että kaikissa käymissämme ravintoloissa ruoka oli niin maukasta, että jopa minä keskityin syömiseen sen puhumisen sijaan. Ruokaseurakin oli ihan mukiinmenevää 😉 Terkkuja sinne Essille ja Emilialle ♥ Alla käymämme ravintolat. Ajattelin ensin laittaa ne johonkin ”paremmuusjärjestykseen”. Mutta ei kuulkaas pysty, kaikki olivat omalla tavallaan loistavia. Joten nyt ne ovat kronologisessa järjestyksessä.

NOSH & CHOW Norrlandsgatan 24, 111 43 Stockholm

Ensimmäinen lounaspaikkamme, äärettömän tyylikäs sisustus ja hei katsokaahan hämyisiä kuvia; ne ovat ravintolan naistenhuoneesta! Lounasmenu oli kattava ja sopivan hintainen. Osso bucco -annoksella vedettiin Formexin hallit läpi ja hintaa tuolla taisi olla 13 euroa. Maku oli just eikä melkein!

Tukhoman ravintolat (29 of 34) Tukhoman ravintolat (31 of 34) Tukhoman ravintolat (34 of 34) Tukhoman ravintolat (28 of 34) Tukhoman ravintolat (32 of 34) Tukhoman ravintolat (30 of 34) Tukhoman ravintolat (33 of 34)Tukhoman ravintolat (27 of 34)

BERNS ASIATISKA Näckströmsgatan 8, 111 47 Stockholm

No juu, Formexin jälkeen suuntasimme kohti iltaruokapaikkaa ja uskotteko jos sanoin, että jäin haukkomaan henkeäni kuin kala kuivalla maalla nähdessäni ravintolan sisustuksen. Harvoin jään sanattomaksi, nyt jäin. Aasialaishenkinen ruokalista vaikutti siltä, että olisin voinut syödä jokaisen annoksen. Ja jälleen kerran, hintaluokaltaan keskivertoa. Edullinen jos vertaa meidän suomalaisiin vastaaviin ravintolahintoihin. Koska Ruotsissa ollaan, niin tottakai piti päästä maistamaan lihapullia. Thaimaalaisia lihapullia punaisessa currykastikkeessa. Tajunnanräjäyttävän hyvä annos!

Tukhoman ravintolat (11 of 34) Tukhoman ravintolat (21 of 34) Tukhoman ravintolat (15 of 34) Tukhoman ravintolat (25 of 34) Tukhoman ravintolat (24 of 34) Tukhoman ravintolat (26 of 34) Tukhoman ravintolat (18 of 34) Tukhoman ravintolat (22 of 34) Tukhoman ravintolat (12 of 34) Tukhoman ravintolat (19 of 34) Tukhoman ravintolat (20 of 34) Tukhoman ravintolat (13 of 34)

FABRIQUE Fleminggatan 83, 112 33 Stockholm

Ensimmäisen Tukholma-aamumme aamupalapaikka. Tuoksu leijui kadulle asti ja päätimme suunnata sisään ovesta. Ex tempore aamupala ihan ex tempore paikassa. Maailman parhain raparperijugurtti, inkivääriappelsiinimehu, cappuccino ja kinkkujuustosämpylä. Voi pojat.

Tukhoman ravintolat (10 of 34) Tukhoman ravintolat (8 of 34) Tukhoman ravintolat (6 of 34) Tukhoman ravintolat (7 of 34) Tukhoman ravintolat (9 of 34) Tukhoman ravintolat (5 of 34)

SHANTI GOSSIP Skånegatan 71, 116 37 Stockholm

Se intialainen, mihin olen täällä kotona tottunut, ei tunnu enää intialaiselta. Tiedän, että voi vähän kuulostaa kornilta kehua jok’ikistä ravintolaa näin, mutta sille nyt ei vain voi mitään. Ehdottomasti paras intialainen ravintola, jossa olen koskaan käynyt. Kuvia ei näemmä tullut liikaa otettua, joten taisin keskittyä olennaiseen eli syömiseen. Lammasta kolmella tavalla ja kielen mukanaan vievät kastikkeet. I was in heaven.

Tukhoman ravintolat (2 of 34) Tukhoman ravintolat (1 of 34) Tukhoman ravintolat (4 of 34) Tukhoman ravintolat (3 of 34)

Jep, tuliko teillekin nälkä? Taidan mennä lämmittämään tuota lounassiskonmakkarasoppaa tähän väliin 😉 Meillä vietellään perin rauhallista lauantaita; lapset vein serkkujensa kanssa Särkänniemen päätöspäivään ja miehellä on palaveria koko päivä. Me Tobyn kanssa haahuillaan kotona ja ehkä yritetään saada aikaiseksi pestä vähän pyykkiä. Lasten puolesta en toivo sadetta, mutta kunnon sadepäivä tulisi nyt tarpeeseen. Se kuuluisi tähän kotonahaahuilupäivään. Saisi laittaa takkaan tulen ja ne villasukat jalkaan. Pieni orastava flunssa on tehnyt tuloaan jo pari viikkoa, enkä ole malttanut levätä. Tänään on ehkä pakko hieman huilia. Takaraivossa on muistissa se viimesyksyinen flunssa, joka alkoi syyskuun puolivälissä ja loppui jouluksi. Ei sellaista enää toiste kiitos!

LEPPOISAA LAUANTAITA IHANAT!

alle

PS. olitte muuten jälleen toivoneet koirakuulumisia, yritetään niitäkin mahduttaa johonkin väliin! 🙂


torstai 01. syyskuun 2016

Mitäs nyt sitten?

MOIMOI IHANAT!

Sen lisäksi, että tänään on virallisesti syksyn ensimmäinen päivä, on tänään muutenkin erityinen päivä. Eilen oli viimeinen palkallinen työpäiväni vähään aikaan tuolla rakkaassa perheyrityksessämme. Hassu tunne! Jotkut teistä saattavat muistaa syksyn 2012, kun lomautin itseni, liiketoiminnan väliaikaisesti hiipuessa, jotta saimme pitää muut työntekijät töissä. Nyt en lomauttanut, vaan päätin ottaa breikin, sillä veljen vaimo aloittaa työt hoitovapaan jälkeen ja toimistossa riittää kaksi henkilöä (ihana Jenni jatkaa siellä). Hyppy tuntemattomaan ja toisaalta tyhjän päälle kauhistutti hieman eilen illalla. Jouduin kyselemään itseltäni, että mitäs nyt sitten? Pasmat eivät olleet ihan selvillä. Eivät ole vieläkään. Sen vain tiedän, että päivätyö maalitehtaassa on tauolla. Toki jatkan hallituksen puheenjohtajana ja käyn tekemässä taloushallinnollisia töitä tämän tästä. Vakoilen kotikoneelta päivittäistä tilauskantaa ja autan niinä päivinä, kun minua tarvitaan. Iso hyppy tuntemattomaan eli tauko töistä. Kuinka pitkäksi aikaa, moni miettii. Voi kunpa osaisin tuohon vastata, mietin. Tänä aamuna herätessäni muistin, että ollaan ihan uuden edessä. Nipistin itseäni, katsoin vieressäni nukkuvia lapsia ja tunsin itseni ihan äärettömän onnelliseksi.0IMG_2616 Alunperin suunnittelin tälle uudelle aikakaudelle opintoja; lisuria, eMBA:ta, Personnel trainingia jne. Mutta tiedättekö mitä? Äiti mulle keväällä ehdotti, että mitäs jos vain olisit. Nauttisit elämästä ja katsoisit mitä se tuo tullessaan. Äidit on aina oikeassa. Mä aion keskittyä ihan vain bloggaamiseen. Teihin. Suurella sydämellä ja antaumuksella. Moni voi olla sitä mieltä, että bloggaaminen ei ole ammatti. Noh, ne ketkä näin ajattelevat voivat kokeilla bloggaamista. Tehdäkseen blogista ammatin, täytyy olla ihan mielettömän paljon kärsivällisyyttä. Itsellänihän tätä ei tunnetusti ole ollut 😉 Mutta yksi niistä ihanista asioista, joita bloggaaminen on tuonut tullessaan on pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Työtunteja blogin eteen on päivätöiden lisäksi tullut tehtyä iltaisin lasten mennessä nukkumaan ja aamuisin kukonlaulun aikaan. Nyt pystyn tekemään ne ajat blogia, kun lapset ovat koulussa. Seitsemisen vuotta on tullut blogattua enemmän tai vähemmän monta kertaa viikossa. Olen oppinut ihan hirmuisen paljon itsestäni, kuvankäsittelystä, valokuvaamisesta ja mikä parasta oppinut ottamaan vastaan rakentavaa palautetta. Kiitos teidän. Ei sillä, kyllä mä vieläkin miellän tämän blogini osaltaan rakkaaksi harrastukseksi. Tai oikeastaan rakkaaksi elämäntavaksi. Kuten myös tuon maalitehtaan pyörittämisen veljeni ja muiden kanssa. Jotta elämästä pystyy nauttimaan, pitää olla intohimoa sitä kohtaan mitä tekee.

Aiemminkin ollaan teidän kanssa taidettu jutella siitä, kuinka nykyaikana tuntuu, että eletään kilpailuyhteiskunnassa. Pitäisi olla kunnianhimoa ja tavoitteita. Niin mälsältä kuin se kuulostaakin, niin multa puuttuu kokonaan tuollainen kunnianhimogeeni. Blogini suhteen ajattelen niin, että kilpailen itse itseni kanssa. En muiden kanssa. Aina on varaa kehittyä. Ja toisaalta ajattelen sen niinkin, että en mä ala elämääni blogin takia muuttamaan. Uusimaan huonekaluja, maalailemaan seiniä tai ryhtymään lakto-ovovegaaniksi. Vain jotta saisin teille juttuja. Blogini saattaa olla tylsä kaikessa tavallisuudessaan, mutta mä rakastan tätä tuttua ja turvallista elämääni niin paljon, että ajattelin antaa sille paljon palstatilaa myös blogissani. 0IMG_2594

Tasan kaksi vuotta sitten tänään, blogini aloitti Indiedays-portaalissa. Just siellä, mihin en ollut ikinä edes haaveillut pääseväni. Koska kaikki bloggaajat olivat niin ammattimaisia kauniine kuvineen ja kiehtovine teksteineen. Kaksi vuotta olen nauttinut jok’ikisestä blogihetkestä teidän kanssanne. Tuosta ihanasta taustatiimistä, rakkaista työkavereista Indiedaysilla. Bloggaajakollegoista, joiden kanssa on ihan ensi sekunnista lähtien samalla aaltopituudella. Ihan oikeasti tällainen itkupilli liki herkistyy ajatellessaan kuinka onnekkaassa asemassa sitä onkaan. Saan tehdä työtä, jota rakastan. Ihmisten kanssa, joihin en olisi muuten törmännyt. Bloggaamisen myötä olen saanut kokonaan uuden perheen. Vaikka elämässä otetaan rakkaita pois, niin uusia annetaan tilalle.

Syyskuun ensimmäisenä projektina, raskaana sellaisena, on mummulan tyhjentäminen. Perukirjan loppuun tekeminen ja tietyn aikakauden päättäminen. Kirjan kansien sulkeminen. Onneksi vastapainona on perhe, rakkaat ystävät, koiruli sekä muutama sovittu ulkomaanreissu. Ennen mummulan tyhjentämistä edes ajatustasolla, ajattelin keittää kahvit, lukea parit Tukholmasta tuomani sisustuslehdet ja rapsutella Tobya. Ehkä voisi kaivaa juoksukengätkin naftaliinista. Ai niin ja Tukholman kuvia on käsittelemättä vino pino. Huomen aamulla ajattelin viedä teidät suurelle sisustuskauppakierrokselle rapakon toiselle puolelle. Pistäkäähän lompakon nyörit kiinni jo valmiiksi. Niin mäkin tein paikan päällä, muuten olisi lähtenyt helposti laukalle 😉

Kiitos, kun olette siellä ruudun toisella puolella 

IHANAA ALKANUTTA SYYSKUUTA,

alle

PS. kahdessa vuodessa sitä on hiusten väri ja pituuskin muuttunut. Kuvat ovat tuolta parin vuoden takaiselta syyskuun ekalta päivältä. Täältä löytyy kuviin myös teksti, esittely Mariasta blogin takana. Aika samoilla ajatuksilla mennään näin kaksi vuotta jälkeenpäinkin.


maanantai 29. elokuun 2016

Tukiverkoston tärkeys

HEI HELLUREI

ja kerrankin toivotan pirteiden maanantaitoivotusten sijaan semisti väsynyttä maanantaita 😀 Ei aina voi jaksaa olla pirteä. Ainakaan maanantaisin. Sanotaanko nyt niin, että tie on vain ylöspäin ja mikäs sen parempi tapa ponnistaa tähän viikkoon kuin suurin odotuksin. Työrintamalla elellään viimeisiä kiireisiä päiviä. Ensi maanantaina olen viimeistä päivää töissä pitkään pitkään aikaan. Se hyppy tuntemattomaan tuli nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan. Kotiin jääminen tuntuu kuitenkin ihanalta. Ja vaikken silloin viime keväänä päätöksen tehdessäni tiennyt, että se ei olekaan äidin etenevä sairaus, jonka takia kotiin jään, niin silti kotiin jääminen ja hetken hengähtäminen tulee tarpeeseen. Mökki20Mökki16
Tässä viime aikoina on realisoitunut se, että sen lisäksi että menetimme juhannuksen alla erittäin rakkaan ja tärkeän ihmisen äitini myötä, menetimme myös ihan äärettömän ison osan sitä tukiverkkoa. Vahvan silmukan, joka ei ikinä pettänyt. Meillä äiti jäi työelämästä aikoinaan pois 57-vuotiaana, kun esikoisemme oli vuoden ikäinen. Halusi olla mukana lastenlastensa elämässä ja apuna meille. Näin jälkikäteen vasta olen tajunnut sen, kuinka hieno juttu oli muuttaa vanhempiani vastapäätä silloin reilu 10 vuotta sitten. Ei vain meille tukiverkon myötä, vaan myös heille. Olivat niin paljon läsnä päivittäin lastenlastensa elämässä. Miehen tehdessä tuolloin reissutyötä lähelläni oli aina auttavat kädet. Niinä aamuina, kun unta oli koliikkivauvan myötä tullut maksimissaan pari tuntia. Niinä aamuina, kun se esikoinen kuitenkin vaati puistoon pääsyä.

Mökki17Mökki19

Ei sitä silloin ehkä osannut arvostaa, että meidän ei tarvinnut viedä lapsia päiväkotiin, kun aloin äitiysloman loputtua tekemään paria päivää viikossa töitä. Molemmat mummut hoitivat tasapuolisesti lapsia. Tulivat aamulla meille, satoi tai paistoi. Tekivät ruoan ja huolehtivat rakkauspakkauksista kuin omistaan. Ja sitten kun veimme lapset osa-aikaisesti päiväkotiin esikoisen ollessa 3,5 vuotiaita, hoitivat lapsia niinä päivinä, kun päiväkotia ei ollut. Hakivat päiväkodista kesken päivän, jos tuli sairastapaus ja ottivat yökylään, jotta me miehen kanssa pääsimme silloin tällöin haukkaamaan happea. En pysty edes sanoiksi pukemaan sitä, kuinka suunnattoman kiitollinen olen. Jos jokin, niin se harmittaa, että en tainnut ääneen usein kiittää niitä, joita ei enää ole. Nyt kun lapset ovat isoja, niin tukiverkostoa ei niin usein tarvitse. Mutta joskus sattuu päällekkäisiä menoja. Silloin meillä on onneksi tukiverkosto lähellä. Tukiverkosto, joka tarjoaa apuaan vapaaehtoisesti.

Eilen reissusta kotiin tullessani meillä tuoksui käristetty nakkikastike ja perunamuusi. Lapset olivat saaneet ruokaa ja koira oli käytetty ulkona. Astianpesukone oli tyhjätty ja jääkaappi kiilsi puhtauttaan. Kultaakin kalliimpi anoppi ja appiukko olivat pitäneet huolta, että lapsilla on hyvä olla. Onko teillä tukiverkosto lähellä? Meillähän on kyllä sen verran hyvin asiat, että toisten isovanhempien lisäksi lapsilla on myös tukena ja turvana veljeni perhe, joka asuu kivenheiton päässä. Tiedän kyllä tapauksia, että tukiverkkoa ei ole. Kun on menty viisikin vuotta ilman ulkopuolista hoitoapua. Kun sitä apua on joutunut tiukan paikan tullen ostamaan. Tiedän myös niitä, kenellä se tukiverkosto olisi lähellä, mutta tukiverkosto ei syystä tai toisesta halua olla tukena. Enkä nyt tarkoita todellakaan sitä, että se olisi isovanhempien velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan. Vaan sitä, että kuinka siunattu sitä saa olla, kun on ollut apu lähellä.

Taidetaan olla aika onnekkaita 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

alle


sunnuntai 28. elokuun 2016

Kello kahdeksan aamulla, Tukholman aikaa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
kaupunki on harmaa ja sataa
Slussenin metroaseman seinään piirrät ristin
ja kynä katkeaa” / Sir Elwoodin Hiljaiset Värit

MOIKKAMOI!

Home sweet home…jaloissa nukkuva koira, mukissa kuumaa kahvia ja maljakossa tuoreita ruusuja ♥ Ja jälleen se Melissa Horn kuluu taustalla puhki. Vaikka viime viikko oli pitkästä aikaa taas kiireisin mahdollinen ja tuntui, ettei ehdi nauttia Visit Swedenin tarjoamasta reissusta niin toisinpa kävi. Vietin torstain puolesta päivästä tähän iltapäivään kahden ihanan blogisiskon kanssa, samaa ilmaa hengittäen. Yöt olimme toki erossa, kukin omassa sängyssään, mutta muuten olimme kuin symbioosissa. En muista koska viimeksi olisin nauranut pissat housussa monta kertaa tunnissa. Koska viimeksi olisin ikävöinyt kotiin, mutta samalla toivonut reissun kestävän. Koska viimeksi olisin elänyt kolme täyttä vuorokautta vain itselleni ja omista tarpeistani huolehtien. Mennyt nukkumaan myöhään ja herännyt aikaisin. Hymy huulilla ja eikä vähiten sen takia, että nää mun kaksi reissukaveria olivat myös aamusta alkaen hymy huulilla. Tottakai sitä aina miettii, että millainen persoona siellä blogikollegan takana todella on. Eihän me aiemmin Emilian ja Essin kanssa olla samaa kämppää jaettu, joten ei voinut tietää. Mutta me hitsauduttiin samantien yhteen. Tyhmine juttuinemme. Ihan kaikki ei olisi meitä kestänyt ja jos totta puhutaan, niin välillä emme kestäneet itsekään 😀

Meillä oli myös messissä ehkä maailman parhain matkaopas Joonas, Visit Swedenin puolesta. Hatunnosto Joonakselle, että jaksoi meitä. Niin paljon mahtui kolmeen päivään, että palaan vielä erikseen Tukholman sisustuskauppohin, ravintolasuosituksiin ja Formexiin. Ylläolevissa kuvissa sekalaisia tunnelmia aina laivamatkan huikean yhdeksän ruokalajin illallisesta Blog House Stockholm -majoituksemme kuviin sekä Tukholman maisemiin. Tukholma yllätti positiivisesti ja näimme myös muutakin kuin sen Åhlensin, NK:n ja vanhankaupungin. Mikä parasta oli se, että perjantaina meidät otti vastaan aurinkoinen Tukholma 28 asteen lämpötilallaan, lauantaina aurinko ja lämpö jatkuivat. Lauantaina saimme seuraamme myös yli-ihanan Mintun. Pääsimme näkemään ehkä erikoisimman, hipsterimäisimmän ja samalla ylitsepääsemättömän hienon Trädgårdenin. Toivotaan, että voin tässä lähipäivien aikana antaa teillekin yhtä paljon Tukholmasta kuin mitä itse sain. Ollakin, että olen palannut juuri kolmen päivän työreissulta, mutta olo on kuin olisi ollut kolme päivää jossain terapiassa. Väsyttää, mutta se on kaiken sen arvoista. Niin kuin tyttöjen kanssa tuossa aamulla pohdimme, niin se on se nauru joka kaunistaa. Onnellisuus, joka paistaa kasvoista.

Nyt pyykkikone pyörimään ja soittelemaan lapsia kotiin. Kunhan mieskin kotiutuu golfista, niin ajattelin ottaa kaikki neljä kainaloon ja lössähtää takkahuoneen sohvalle. Sometimes you have to leave to come back ♥ 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. Snapchatissa Tukholman terkkuja löytyy oman tilini (atmarias) lisäksi Essin (Essi Esmeralda) ja Emilian (uudenkuunemilia) tileistä…käykäähän katsomassa 🙂


torstai 25. elokuun 2016

Arkielämän realityshow

IMG_0035MOIKKAMOI,

enpäs olisi vielä tuossa kolmisen tuntia sitten uskonut, että tällä hetkellä sitä istutaan rauhassa Viikkarin terminaalissa. Lasissa kuplivaa ja pöydän toisella puolella saman sielunmaiseman omaava ihanainen. Kaikkihan alkoi eilen, kun esikoinen oli Tobyn kanssa ulkona. Toi kiljuvan koiran sisälle ja syliini koiran ottaessani huomasin toisen ulkonäön muuttuneen; toinen puoli kasvoista turposi ja nenän kautta vinkui hengitys. Siinä samalla kun googletin eläinlääkärin numeron (juu, nyt se on tallennettuna puhelimeen) pikkuinen alkoi menemään lötköksi sylissäni. Silmät painuivat väkisin kiinni. Siinä vaiheessa ymmärsin, että toista on tainnut ampiainen pistää. Eläinlääkäristä kehotettiin ajamaan apteekkiin ostamaan kyypakkausta (juu, nyt niitäkin on lääkekaapissa), mutta vaadin päästä koiran kanssa näytille ja onneksi mentiin. Suoraan kortisonitiputukseen, nestetankkaukseen ja parin tunnin tarkkailuun.

Sydän meinasi itseltäni pysähtyä, kun jouduin toisen sinne jättämään, mutta onneksi koiruus voi nyt hyvin. Kortisoni sai aikaan ”lieviä” sivuoireita, jonka takia valvottiin neljään asti. Läähätystä ja sydämensykettä, joka vastasi ravihevosen sykettä. Tänä aamuna pedistään heräsi oma itsensä, supersuloinen Toby ilman läähätyksiä. Siinä iltahärdellin keskellä muistin, että olin luvannut tehdä lapsille loppuviikoksi lasagnea, joten Marian keittiössä kolisteltiin yömyöhään.

Aamulla pikkuinen muisti, että partiomerkit ovat ompelematta ja partio alkaa poikkeuksetta jo tänään eikä ensi maanantaina, niin kuin muistin. Ei siinä auttanut, kun laittaa pikkuinen kouluun ja vannoa, että merkit on iltaan mennessä ommeltu. Esikoinen menikin vasta ysiin ja siinä lähtökuopissa kertoi menevänsä huomenna ystävän yökyläsynttäreille ja lahja pitäisi ostaa. Jepjep, ja piti vaihtaa puhtaat lakanat täkkiin ja tyynyyn. Kun sain esikoisen kouluun mietin, että josko ummistaisi silmät edes hetkeksi. Vähän vajaalla kolmen tunnin yöunilla, kun ei maailmaa valloiteta.

Kunnes muistin ne partiomerkit. Kertaalleen tuli taas hiha ommeltua umpeen ja siinä kun yritin pujottaa lankaa neulansilmään kymmenettä kertaa muistin, että olin luvannut lapsille välipalaksi riisipuuroa. Onneksi olin varautunut maidolla, joka ei palanut pohjaan, jotta ehdin maidon kiehuessa käydä laittamassa kasvonaamion kasvoihin ja värin kulmiin. Jatkoin siinä merkkien ompelua ja se vei niin mukanaan, että kasvot pestessäni huomasin punoittavan ja kiristävän ihon lisäksi Breshnev-kulmakarvat 😀 Aamiainen oli ollut laihimman kautta, joten kasvorasva kasvoilla helpotusta tuoden söin muutaman haarukallisen hätsynpikaa kylmää lasagnea suoraan jääkaapista.

Autossa matkalla juna-asemalle osasin jo nauraa kaaokselle. Ne on kuulkaas juuri näitä hetkiä, jotka tekevät elämästä ihanaa. Oppii arvostamaan niitä ihan tavallisia päiviä. Tavallisia torstaita, kun ei tapahdu mitään. Niitä päiviä, kun tuntuu, että olisi kiva tehdä jotain. Kun luulee kuolevansa tylsyyteen. Tästä lähtien osaan taas arvostaa niitä sellaisia päiviä!

Pian suuntaamme kohti Ruotsia kera Emilian ja Essin. Ajattelin ehtiä hytissä vielä lakkaamaan kynnet ja nyppimään kulmakarvat. Elämä ♥ 

TORSTAITERKUIN,

alle