torstai 01. kesäkuun 2017

Must’ on tullu, astiahullu!

HELLOU!

Ihan alkuun pieni tietoisku pilke silmäkulmassa; se että vaikka kuinka valittaisi Suomen säästä ei auta. Joten nautitaan tästäkin päivästä räntäsateineen kaikkineen, eikö? Poltellaan vaikka kynttilöitä ja fiilistellään. Suomen kesä  Meillä on illalla koulun kevätjuhla, joka perinteisesti pidetään ulkona. Tähän asti ollaan menty kesäkeleissä nuo juhlat, mutta voipi olla, että illalla saa ottaa sateensuojan mukaan.

Kuten Insta Storiesissa minua seuraavat tietävät, niin haipakkaa pitää tuon mummulan kanssa. Vaikka muuten saatiin talven aikana hienosti nurkat tyhjiksi, niin nyt ollaan pari päivää käyty läpi olohuoneeseen ja ruokahuoneeseen talvella kannettuja tavaroita veljen vaimon kanssa. Pääosin astioita. Kuinka monta kymmentä vaasia tai maljakkoa sitä ihminen tarvitseekaan?

Nyt on astiat sortattu ja vaikkei se Myrna tällä hetkellä olekaan suosikkiastiastoni, niin se saattaa sitä hyvin pian olla. Ei raaski myydä eteenpäin, varsinkin kun tuo Myrna on mun mummuni vanha. Muutenkin musta on kuoriutunut sellainen astiahullu. Miehelle tiedoksi, että se ei ole ollut hulluutta tähän mennessä, vaikka keittiön kaappien sisällön puitteissa niin voisi helposti kuvitella 😀 Se on jännä, miten tällainen ruokabloggaaja-wannabe katsoo astioita ja aterimiakin ”sillä silmällä”…kuvaussilmällä, tiedättekö? Kuvissa näkyvä sininen kahviastiasto isän aikoinaan hiihtokilpailuista voittamien lusikoiden kanssa tulee näkymään jatkossa leivontakuvissa. Tuohon siniselle lautaselle sisältä valuva mutakakku, vähän tomusokeria päälle ja koristeeksi jotain vihreää, ehkä sitruunamelissaa. Pöytään katan myös vanhat hopeiset kermakon ja sokerikon. Jonkun verran tuolta mummulasta löytyi vanhoja Arabian astioita, joista osan jaoimme ja osan myymme. Pitäisi vain tietää oikea kanava, missä myydä. Onko vinkkejä? Lisäksi sitä ruskeaa Tauno Wirkkalan suunnittelemaa Humppilan lasia löytyy parin kulhon verran. Sarpanevan boolimalja ja neljä boolilasia odottaa myös myyntiä. ID

Kaikkea uutta sitä on astioista myös parin päivän aikana oppinut. En malta odottaa, että saan tarjota ruskeista Grapponia-kulhoista kesähelteillä vaniljajädeä mansikoiden kera. Grapponia-kulhot? Jep, me luulimme niitä aluksi Kastehelmi-kulhoiksi, mutta käytiin aamulla alan asiantuntijalla ja saatiin tietää, että ne ovat Grapponiaa. Lisäksi pari ”varmaan tuotu Virosta” -kristalliastiaa osoittautuivat loppujen lopuksi suomalaisen lasimuotoilun helmiksi. Ongelma on vain siinä, että eihän noille kaikille riitä tilaa. Ellen sitten satu löytämään ruokahuoneeseen unelmien astiakaappia; sellaista valkoista, jossa on ylhäällä lasiovet ja joka on alaosastaan umpinainen. Ei mitään uutta tuotantoa vaan vanhaa sellaista. Muutenkin tuon mummulan sisustus tulee olemaan oldies goldies yhdistettynä meidän näihin tämän vuosikymmenen huonekaluihin.

Ensi viikolla saamme mummulaan yläkerran rappusten lasikaiteen ja sitä ennen olisi fiksuinta kantaa sängyt makuuhuoneisiin. Näinköhän on, että heräämme ensi viikolla joku aamu jo uudesta kodista? 

TORSTAITERKUIN,


keskiviikko 31. toukokuun 2017

Elämästä ja ikääntymisestä nauttien

MOIKKAMOI!

Olenkin kertonut teille, että vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani, elän nyt 41-vuotiaana elämäni parasta aikaa. Elämäni parasta aikaa naisena. Se, missä kolmekymppisenä stressasin ensimmäisiä uurteita otsassa on vaihtunut tietynlaiseen ylpeyteen. Ylpeyteen siitä, että on vanhentunut arvokkaasti. Ylpeyteen siitä, että osaa rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä. Juuri tällaisena kuin olen. Toki eletyt vuodet näkyvät peilistä katsottaessa, mutta ajattelen asian niin, että ilman juonteita silmäkulmissa, en olisi todennäköisesti nauranut niin paljon. Ilman juonteita otsassa en olisi todennäköisesti nähnyt koko elämän skaalaa. Pääsin kaupallisen yhteistyön myötä ranskalaisen apteekkikosmetiikkamerkin, Vichyn kanssa kertomaan teille oman tarinani. Tarinani siitä, kuinka tärkeää on pysähtyä kiireen keskellä ja nauttia arjen pienistä kultareunoista. Sen sijaan, että kuluttaisi energiaa iän tuomista ulkonäkömuutoksista huolehtimiseen. Hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on.

Ikääntyminen antaa ja ottaa. Olen päättänyt ottaa kaiken irti vuosien tuomista positiivisista puolista. Olen päättänyt myös käydä käsi kädessä vanhenemisen kanssa, ilman että rimpuilisin vastaan. Kaunis iho on yksi naiseuden valttikorteista. Osa ulkonäköasioista on annettu meille perintönä. Niille emme mahda mitään. Mutta sille mahdamme, miten elämme elämämme ja pidämme itsestämme huolta. Miten osaamme kiireisen arjen keskellä hengähtää ja rentoutua. Rentoutua niin, että kasvojen ilme pehmenee. Huolirypyt silmien välissä oikenee ja kevyt mieli hehkuu ulospäin.

Vichyn visio on ”Kauneus alkaa hyvinvoinnista.”. Hyvinvointihan on tämän vuoden kantava teemani. Olen huomannut, että kun on sisäisesti hyvä olla, niin se heijastuu myös ulkonäköön. Kun elämä on kaikilta osin balanssissa, kun on helpompi hengittää. Omasta itsestäni huolehtiminen on viime vuosina noussut arvoon mittaamattomaan. Ne varastetut hetket arjen keskellä, kun tuntee rentoutuvansa. Osaltaan olen myös oppinut opettelemaan rentoutumista. Pikkulapsivuosien jälkeen se tietynlainen superäitinä olo oli jäänyt päälle. Kunnes huomasin eräänä päivänä olevani yksin kotona, lapsien ollessa ulkona ystäviensä kanssa ja miettiväni, että tästä ajasta täytyy ottaa kaikki irti. Noina hetkinä on hyvä pysähtyä ja kuulostella. Käydä dialogia itsensä kanssa ja kysyä, että mitä mulle oikein kuuluu.Siinä missä aiemmin en osannut rentoutua hiljaisuudessa on muuttunut hiljaisuuden kaipuuseen. Kun viimeinenkin kikattava koululainen laittaa ulko-oven kiinni aamulla perässään ja saan olla ihan hiljaa sen 10 minuuttia. Santsikahvikupillisen kanssa. Joskus, jos koen hengittäväni pintahengitystä ja miettiväni päivän askareita keskityn hengittämiseen. Yleensä se jo auttaa rentoutumaan. Toisinaan tarvitsen puhelinapplikaation rentoutusohjelmaa. Tavoitteenani kuitenkin olisi, että oman hengityksen ja ajatusten nollauksen kautta pääsisi sellaiseen zen-tilaan, jossa olisi hetken pakopaikka arjen kiireiden keskellä.

Vichyn Slow Âge -filosofia tarkoittaa sitä, että hyväksymme ikääntymisen. Olemme itseemme tyytyväisempiä kuin koskaan ja kannamme ikämme ylpeydellä. Ikääntyminen on luonnollista ja otamme sen avosylin vastaan. Ikääntyminen ei kuitenkaan tarkoita, että kauneudenhoitorutiineista ja ihonhoidosta voisi sen varjolla laistaa; päinvastoin haluamme ihomme kuitenkin näyttävän kauniilta niin pitkään kuin mahdollista. Koska aikaa ei voi pysäyttää emmekä voi poistaa eletyn elämän jälkiä, niin oikeastaan ainoa, mitä voimme tehdä on pitää huolta ihon tulevaisuudesta. Minua lohduttaa se, että minun ei tarvitse näyttää ikäistäni nuoremmalta. Vaan voin rinta rottingilla todeta, että otan ikääntymisen arvokkaasti vastaan samalla pitäen ihostani huolen parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Se tarkoittaa jokapäiväisessä elämässä sitä, että nautin terveellistä ruokaa. Juon riittävästi vettä. Huolehdin ihon aamu- ja iltapuhdistuksesta, kosteutuksesta ja käytän kasvonaamiota ja -kuorintaa tarpeen mukaan. Pyrin nukkumaan vähintään kahdeksan tuntia yössä ja liikun riittävästi. Käyn happirikkaassa ilmassa rauhallisilla kävelylenkeillä ja nautin elämän joka osa-alueesta. Hidastan tahtia, kun on sen aika. Hymyilen ja rakastan. On olemassa tekijöitä, jotka vaikuttavat meidän ihoomme koko elämän ajan. Ravinto on yksi tällainen tekijä, mutta myös ympäristö- ja elämäntapatekijät, UV-säteily ja saasteet ovat merkittäviä tekijöitä. Iho on suurin elin, jonka tehtävä on suojella kehoa.

Nuo edellä mainitut tekijät vaikuttavat suoraan ihon kuntoon ja sitä myötä ikääntymiseen. Ihon suojaaminen ja vahvistaminen hidastavat ikääntymisen merkkien esiintulemista. Ikääntyminen ei täten ole mikään hallitsematon prosessi, joka kiitää hallitsematonta vauhtia eteenpäin. Ikääntymisen merkkien esiintuloa voidaan hidastaa.

Vichyn Slow Âge -tuoteperheeseen kuuluu kolme tuotetta, jotka eivät ole niin sanottuja anti ageing -tuotteita vaan pro ageing -tuotteita; ne hidastavat juurikin näiden ikääntymisen merkkien esiin tulemista. Sen lisäksi ne vähentävät jo esiin tulleiden ikääntymisen merkkien näkyvyyttä. Sarjaan kuuluu kaksi eri ihotyypeille soveltuvaa päivävoidetta sekä silmänympärysvoide. Vaikuttavina avainainesosina tuotteista löytyy antioksidanttisen vaikutuksen omaava baïcalinjuuriuute, ihoa vahvistava probiottinen bifilus sekä mineraalipitoinen Vichy Thermal Spa -lähdevesi.

Tuotteet vahvistavat ihoa ravitsemalla ja suojaamalla sitä ympäristön rasituksia vastaan. Ne suojaavat ihoa UV-säteilyltä, saasteilta ja stressin aiheuttamilta vanhentavilta vaikutuksilta. Mutta silti meidän itse pitää huolehtia elämän tasapainosta. Siitä, että hidastamme tarpeen mukaan. Pysähdymme hetkeen ja kuulostelemme kehoamme ja mieltämme. Nautimme elämästä ja teemme ihonhoidostakin ylellisyyden, joka kuuluu jokaiseen päiväämme. Slow Âge -tuoteperheen tuotteet ovat varsin laadukkaita ja hinnaltaan monien kukkarolle sopivia. Tuotteiden hinnat ovat noin 30 euron tietämillä. Tuotteet sopivat myös herkällekin iholle.

Omaksi suosikikseni nousi tuo täyteläisempi päivävoide normaalille ja kuivalle iholle. Vaikka se onkin täyteläinen, imeytyy se ihooni nopeasti jättäen ihon pinnan silkkiseksi. Siinä on suojakerroin 30, kun taas kevyemmässäkin päivävoiteessa (joka on muuten kätevässä pumppupullossa) on suojakerroin 25.

Elämän jokaisesta osa-alueesta nauttiminen tekee hyvää niin keholle, mielelle kuin ihollekin. Mikä onkaan otollisempaa aikaa elämästä nauttimiseen kuin kesä? Tuoreet marjat ja kasvikset, ihoa hellivä lämpö ja suomalaisen järven hellä syleily. Pysähtyminen auringonlaskun aikaan ja luonnon äänien kuunteleminen. Emme voi pysäyttää aikaa, mutta voimme hidastaa elämää 

Mikäli sinäkin innostuit Vichyn Slow Âge -tuotteista, niin saat tilattua kätevästi näytepakkauksen tuosta kevyemmästä, Slow Âge Light Day Cream –voiteesta täältä.

Mitkä hetket arjessa pitävät teidän elämän tasapainossa? Osataanko siellä ruudun toisella puolella nauttia elämästä ja hidastaa tarpeen tullen?

ELÄMÄNILOA KESKIVIIKKOONNE TOIVOTELLEN,


tiistai 30. toukokuun 2017

New York on my mind

HEIPPAHEI VAAN!

Tällä hetkellä ei voisi uskoa, että iltapäivälle ja illalle on luvattu sellaisia rankkasateita. Jos jotain positiivista, niin tekee tulevat sateet ainakin luonnolle hyvää! Tässä istuessani autossa Helsinki-Vantaan parkkipaikalla ajauduin jälleen leikkimään tuttua mielikuvitusleikkiä. Minne lähtisin, jos saisin valita ihan minkä kohteen vaan?

Täytyy myöntää, että viime viikkoina olen ajatellut paljon New Yorkia. Jos mielikuvaleikkini kävisi toteen, niin hyppäisin 14.10 lähtevään New Yorkin koneeseen. Ai että, ottaisin taksin keskustaan, jotta pääsisin fiilistelemään lähestyvää kaupunkia taksista käsin. Ollakin, että matka ruuhkista johtuen kestää ja kestää…siinä samalla on hyvä vaihtaa kuulumisia taksikuskin kanssa. Hyppäisin pois taksista hotellini edessä. Koska tällä mielikuvitusreissulla luottokortin raja on loputon (ja siis sitähän ei tarvitsisi itse kuitata nollille ;), niin majoittuisin sympaattiseen ja kauniseen The Nomad hotelliin. Keskellä alkuillan ruuhkaisuuttakin kaupunki näyttäisi parhaimmat puolensa. Veisin laukkuni huoneeseen, vaihtaisin kengät mukavimpiin ja lähtisin kulkemaan kohti Nolitaa. Sinne emme viime lokakuisella reissulla ehtineet.

Etsisin hyvän ruokapaikan, joka toimisi samalla ihmisten katselupaikkana. Illalla kävisin tuon elämäni rakkauden kanssa Broadwaylla katsomassa jonkun hyvän musikaalin. Ai niin, unohdinko muuten mainita, etteivät lapset halunneet tälle reissulle mukaan? Bummer 😀
Kaipaan kaupungin energisyyttä, ruokapaikkoja, ihmisiä. Kiireen tuntua ja kuhinaa. Sohon Dean & DeLucaa. Kiireettömiä iltapäiviä Central Parkissa, kun saa istahtaa alas. Brooklynin teollisuusrakennuksia ja Harlemin katuja. Syyslomalle oli suunnitteilla reissua länsirannikolle, mutta niin kauan kuin lentolippuja ei ole tilattu, niin on vielä mahdollisuus vaihtaa matkakohdetta.

Hei, onko teillä muuten kokemuksia Washingtonista? Jotenkin houkuttelisi käydä paikan päällä katsomaan, missä se Rouva Ministeri oikein telkkarissa kulkeekaan. Koska se lapseton loma oli vain toiveajattelua (en itse asiassa sellaiseen tällä hetkellä edes suostuisikaan…napanuora on liian tiukalla), niin onkohan Washingtonin nähtävyydet lasten mieleen…? Toisaalta, pystyyhän sielläkin viettämään lomaa lasten ehdoilla. Mikä tarkoittaa tasaisin väliajoin piipahdusta Disney-kauppaan, Victoria’s Secretiin, Starbucksiin tai Hollisterille.

Mä jatkan nyt mielikuvamatkailua ja ihmisten bongausta. Ehkä pian päästään takaisin kohti Tamperetta. Mutta ihan virkistävä tällainen mini ”etelänlomakin” oli. Taas jaksaa! 🙂

TIISTAITERKUIN,

PS. vinkkinä teille, jos olette suuntaamassa itärannikolle; Boston. En ole vieläkään ihan varma, kumpi kaupunki vei sydämeni; sympaattinen Boston vai energinen New York. Tai ehkä se oli ne molemmat yhteensä. Tiedä häntä, mutta onneksi niiden ei tarvitse kilpailla keskenään.


maanantai 29. toukokuun 2017

Kesäisen illan kepeys / Måndagsmys

…sorry taas pionikuvista, mutta kun nuo pionit on niin kauniit!

MOIMOI IHANAT!

Hitsi vie (kas kun ei hitsipimpula :D), että elämä on taas ihanaa. Kesällä on jotenkin helpompi hengittää. Kesäillat ovat niin sairaan siistejä, että ei edes haittaa se yhtäkkinen kylmyys, joka ruokatilan avoimesta ikkunasta puskee sisään. Hymy ulottuu väkisinkin korviin ja se kumpuaa tuolta jostain syvältä. Tänään on helppo hengittää senkin takia, että sain paljon rästihommia pois alta. Sähköposteja sinne tänne, verottajalle tietoja ja tulipa siinä aamulla töissä muutama työjuttukin tehtyä pois alta 🙂

Yhtäkkiä ollaan miehen kanssa havahduttu siihen, että meillä on kaksinkeskistä aikaa. Lapset kun ovat sen verran isoja, että usein kaverit vievät voiton äitistä ja iskästä, niin huomaamme olevamme kotona kaksistaan. Ei siinä kauaa aikailla, kun ollaan jo autossa istumassa ja ajamassa kohti keskustaa. Tänään lähdettiin ex tempore illalla etsimään mulle juhlamekkoa häihin. Löysinkin yhden ihanan, mutta sitten piheys iski. Päätin ensin katsoa tuon oman mekkovalikoimani läpi, josko sieltä löytyisi sopiva. Muistelisin, että siellä ainakin muutama on, jotka odottavat ulkoilutusta vielä laput kiinni 😉

Parin viikon päästä pääsemme ihanien ystävien häihin kaksistaan. Aiemmin meillä lapset yökyläilivät usein tien toisella puolen mummulassa. Molempien tahdosta. Mummun sairastumisen jälkeen lapset ovat yökyläilleet pääosin ystävillään sen mitä ovat yökyläilleet. Tai sitten mummo ja taata ovat olleet meillä yökylässä sen muutaman kerran, kun miehen kanssa ollaan jossain käyty. Nyt saamme jälleen maailman parhaimmat appivanhemmat meille lastenvahdiksi häiden ajaksi ja saattaapi jopa olla, että repäisemme ja menemme itse hotelliin yöksi.

Elämässä on tällä hetkellä jälleen niin paljon hyvää, että ei oikein osaa päättää, mihin suuntaan kiitollisuutta osoittaisi. Mutta pääasia, että osaa olla kiitollinen, eikö niin? Se ilo on ollut läsnä elämässä viime aikoina kyllä, mutta välillä tuntuu että se on jäänyt kiireen ja tietynlaisen haikeuden taakse. Tänään se on pulpunnut taas jostain. Tuonut mukanaan sen ruoanlaittamisen ilon. Sen, mistä nautin niin suunnattoman paljon. Tässä kepeässä kesäillassa meillä syötiin helppoja herkkuja; tomaattipiirakkaa ja persikkasalaattia. Juteltiin niitä näitä maan ja taivaan välillä.

TOMAATTIPIIRAKKA

1 suolainen piirakkapohja
puoli purkkia Crème Bonjour Valkosipuli & yrtit
3 tomaattia
mustapippuria
basilikaa

-painele sulanut piirakkapohja piirakkavuoan pohjalle ja vähän reunoille
-lisää Crème Bonjour sekä viipaloidut tomaatit
-kierrä päälle muutama kierros mustapippurimyllystä
-paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia
-tarjoile tuoreen basilikan kanssa

Persikkasalaattiin tuli salaattisekoitus, grillattuja persikkalohkoja, parmankinkkua, parmesanlastuja sekä tuollaista taivaallisen hyvää vadelmavinaigretteä. Jos viikko on mukava lopettaa perjantaimyyssitunnelmiin on se vähintäänkin yhtä ihana aloittaa maanantaimyyssitunnelmissa. Arki on ihmisen parasta aikaa. Kesän, talven, syksyn, kevään ja lomien lisäksi 😉

MUKAVAA ALKANUTTA VIIKKOA,

PS. te House of Cards -fanit…jostain luin, että huomenna tulee 5. kausi eetteriin. Ihanaa, on jotain kesäkatseltavaa!


sunnuntai 28. toukokuun 2017

Muistojen mummula ♥

”Otan tutun avaimen esiin ja väännän sitä lukossa. Ulko-oven kahva tuntuu käteen samalta vanhalta. Ovi narisee tavalla, jolla se on narissut jo viimeiset parikymmentä vuotta. Eteisessä tuoksutan tuoksun, joka tuo edelleen paljon lohtua ja joka tulvii muistoja.”

 

HEI HELLUREI IHANAT!

Juuri eilen taas puhuttiin miehen kanssa siitä, että mitä ihmettä tässä on viime vuosien aikana tapahtunut. Ei sitä oikein ymmärrä vieläkään. Se oli ihan just, kun päätettiin käydä tien toisella puolella moikkaamassa mummua ja vaaria. Huudettiin moi ovelta ja saatiin pirteä ”moi” huuto takaisin. Yleensä keittiöstä. Iskä löydettiin usein istumassa lukunurkkauksestaan uppoutuneena sotakirjoihinsa. Lukulasien toinen sanka suussa roikkuen. Äiti kurvasi paikalle essu päällä köökin puolelta. Istukaa nyt kiireemmikseks, keitetäänkö kahvit? No tottahan toki meillä oli aikaa istua. Lapset istuivat yleensä suoraan keittiön pöydän ääreen ja alta aikayksikön siellä oli kaksi jätskipartaista kullannuppua 🙂 Me miehen kanssa parkkeerasimme olohuoneen upottaville sohville. Sohvapöydältä löytyi uusimmat Avotakat sun muut sisustuslehdet.

Nyt siellä olohuoneessa ei ole enää upottavia sohvia, lukunurkkauksen lukijakin on jättänyt sotakirjat jälkeensä. Keittiöstä ei tulvahda enää hirvipaistin tuoksu eikä liiemmin ole essullekaan ollut viimeisen vuoden aikana käyttöä. Välillä sitä on tämän lapsuudenkodin remontoinnin yhteydessä hieman hirvittänyt; muutetaanko me tuota talovanhusta liikaa? Katoaako muistot muutosten mukana? Ihana on ollut huomata, että vaikka seinät ovat saaneet uusia pintoja, niin silti tuoksu on sama. Kodin tuoksu. Tuttu ja turvallinen.

Yleensä lohduttautun sillä, että vaikka aika iso remontti tehdäänkin, niin mielestäni meillä on oikeus tehdä kodista meidän näköinen. Sellaisen, jossa jatkaa kodin tarinaa. Joku päivä se on tuo mieheni, joka uppoutuu lukunurkkauksessa kirjoihinsa. Minä, joka pyyhällän essu päällä keittiöstä vastaanottamaan vieraita. Vieraita, jotka ovat tulleet siitä ovesta, joka narisee tuttua narinaansa. Onneksi on asioita, jotka eivät muutu. Toivottavasti meidänkin tytöt jäävät yöjalasta kotiin tullessaan kiinni tuon oven narinan takia ;D

Vaikka karsiminen on näinä päivinä pop, niin tuo lapsuudenkotini ei ole konmarittamisen piirissä. Siellä saa valokuvat olla muistoina seinillä ja perheraamatut aitiopaikalla antiikkipöydän päällä. Siellä saa näkyä eletty elämä ja muistot. Samalla, kun tehdään uusia muistoja. Me ollaan koko perhe niin onnellisia tulevasta muutosta, että ei malteta odottaa muuttoa 🙂 Sydän sanoo, että tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Onneksi meillä oli siihen mahdollisuus ♥ Joka ilta käydään haahuilemassa tuolla ja mallaamassa huonekalujen paikkoja. Fiilistelemässä.

Tuo valokuva, joka kuvissa vilahtelee on otettu meidän häistämme reilu 10 vuotta sitten. Siinä on äiskä ja esikoinen. Ihan hetki kuvan ottamisen jälkeen, mumtsi joutui juoksemaan kirkosta ulos reilu 1-vuotias sylissään pakoon urkujen ääntä, joita pikkuinen niin kovin pelkäsi 🙂 Tuo kuva pääsee kyllä paraatipaikalle uudessa kodissa. Eiks ole ihanaa, että on olemassa valokuvia? Harmillisen usein tänä päivänä valokuvat ovat tallessa koneella tai kännykässä. Pitäisi ryhtyä vanhan ajan malliin ja teettää niitä kansioihin!

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,